Perussuomalaiset vaihtoivat 11.6.2017 puheenjohtajansa Timo Soinin nationalismikiihkomieliseen Jussi Halla-ahoon.
Kesken Suomen itsenäistymisen satavuotisjuhlinnan tapahtui ”todellisuuden loppu”, jossa murtui kuvitelma kaikille suomalaisille yhteisestä ”maltillisesta maaseutuporvarillisesta nationalismista”.
Teollisessa kaupunkikulttuurissa miljonääriksi rikastuneen pääministeri Juha Sipilän porvarillisen hallituksen kaatumista kutsutaan pelkäksi ”kriisiksi” (kts. myös Seura-lehti nro 23 – 8.6.2017, Tukimiljonääri).
Suomen hallituksen kaatuminen merkitsisi kuitenkin nyt myös ”eroa vanhasta” ja tähänastisen ”maaseutukulttuurisen todellisuuden loppua” ennen ”uutta todellisuutta”, minkä peruskivi on kansainvälisessä citykulttuurissa.
*
Kirjoitin 21.5.2017 seinäjokilaiseen maakuntalehti Ilkkaan seuraavan mielipidekirjoituksen:
1. AIKAMME HENKI (Ajan henki nyt)
”Brexit, Trump ja Macron.
Nyt kuohuu mutta mistä siinä on kysymys? Minulla on siitä oma käsitys.
”Varmaa” on nyt ainoastaan se, että vanhaan valtapeliin ei voi palata. Kaikki muu on ”epävarmaa”.
Ensinnäkin viime vuosikymmeninä on tapahtunut vilkasta kansainvälistymistä. Toiseksi yksilöllinen vapaus on kohonnut uudeksi keskeiseksi arvoksi elämässä. Kolmanneksi tähänastinen käsitys siitä, että yksilö voi vapaa ainoastaan valtiossa (yksilön ja valtion suhde, Friedrich Hegel 1770-1831) on muutostilassa ja osaksi se on myös murtunut.
Neljänneksi keskustelun aiheiksi on noussut joukko aivan uudenlaisia puheenaiheita ja valtapelejä. Niistä haastavin koskee kysymystä siitä, että mitä merkitsee ajatus ”tieto on valtaa” sekä ajatus ”todellisuus on valtaa”.
Uusin postmoderni kehitys merkitsee sitä, että neljäsataa vuotta jatkunut käsitys ”varmuudesta” eli ”tietämisestä” ja ”todellisuudesta” (René Descartes 1596-1630) ei ole ainoastaan kyseenalaistettu. Se on murtunut.
Kun valtaeliitti hyökkää käyttäen mainitsemaani valtapeliä (”tieto” ja ”todellisuus”) tuo valtapeli on kääntymässä hyökkääjiä itseään vastaan.
Tämä koskee myös jokin aika sitten mieltä osoittanutta tiedeyhteisöä nimeltä ”Tietotuotanto on valtaa”.”
(Tämä kirjoitukseni julkaistiin Ilkassa 28.5.2017)
*
Kirjoitin heti tuon jälkeen Ilkkaan 29.5.2017 seuraavan mielipidekirjoituksen:
”VATUPASSILLA?
Minua on moitittu siitä kun väitin, että käsitys ”tietämisestä” ja ”todellisuudesta” on viimeksi murtunut (Ilkka, mielipidesivu 28.5.2017.
Miksi uusimmat postmodernit rakennukset ovat kuitenkin jo valmistuessaan uusina kallellaan ja miksi noiden talojen kovalta näyttävä ”raakavalubetonipinta” onkin ”pehmeää levyä”?
Perussuomalaisten mielestä valitseva ongelma ratkeaa yksinkertaisesti rakentamalla kaikki uudet talot vatupassin avulla pystysuuntaisina.”
(tämä kirjoitukseni julkaistiin Ilkassa heti seuraavana päivänä 30.5.2017)
*
Tähänastinen ”todellisuuskäsitys sekä ihmis- ja maailmankuva” on parhaillaan murtumassa ja sen tilalle on tulossa ”uusi todellisuus ja uusi ihmis- ja maailmankuva”.
*
Suomessa Vihreiden kannatus on noussut viimeksi lähelle suurten puolueiden kannatusta.
Perussuomalaisten puoluekokous 10.6.2017 valitsi äänivyöryllä Halla-ahon puolueen uudeksi puheenjohtajaksi.
Perussuomalaisten ”jytky” vaihtui ”hirviöksi”, mikä syö seuraavaksi perussuomalaiset maan päältä.
*
Suomen media (Yle) oli Halla-ahon voiton jälkeen 12.6.2017 vaitonainen sunnuntaina Ranskassa pidetystä parlamenttivaalin ensimmäisen kierroksen vaalituloksesta. Tuossa Ranskan vallankumouksessa romahti kasaan koko tähänastinen ”maltillinen nationalismi”.
Vallankumouksessa Ranskan ”ennen vanhaan” suuri demaripuolue (revisionistit) kutistui vaalissa pikkupuolueeksi.
Kristillisdemokraatti (entisen DDR-kommunistin) Merkelin aisapari presidentti Hollande kuuluu kyseiseen demaripuolueeseen.
Macronin uusi puolue ja ”uusi todellisuus” ylti vallankumoukseen. Hänen uusi puolueensa sai yhdellä iskulla enemmistön kansalliskokouspaikoista (valtaelimessä yhteensä 570 paikkaa, niistä Macron oli saamassa 390-445 paikkaa, enemmistöksi elimessä riittää 289 paikkaa)
*
Monin paikoin Suomessa kaikki junnaa kuitenkin paikallaan.
Kanta-Kauhavalla (paikallisella tasolla) kaiken yksityistämistä toteuttava kunnan hallinto-orgaani toimii samassa rakennuksessa kuin yrittäjäopisto (kapitalistis-uusliberalistinen yrittäjyys) ja elokuvateatteri (kuvitteellisuus).
Keskustan uuden liikenneympyrän keskelle ilmestyi äskettäin yrittäjäveistos.
Tästä näkee sen kuinka kauhavalainen kulttuuri elää vieläkin ”vanhan todellisuuskäsityksen” mukaisesti tajuamatta, että ”maailma” on muuttumassa aivan toisen näköiseksi.
*
Kaupunkikulttuurin vastaisuutta Suomessa nakuttelevalla keskustapuolueella (alun perin alkiolaisella Maalaisliitolla) on valtapeleissään ikioma ”keskustaperussuomalaisuus”.
Sipilä ja Soini puhalsivat siksi edellisessä hallituksessa kuin yhteen hiileen ja olivat muutenkin kuin ”paita ja perse”.
Keskustapuolueen ”läpimätää traktorikulttuuria” ja nationalistis-regionalistista kiihotusta, kikyä ja sotea sekä maakuntahallintouudistusta pitää siksi vastustaa.
Citykulttuuri on yksilöllisen vapauden ja moniarvoisuuden kehto. Jos joku alkaa citykulttuurin vastaiseksi, hän tuhoaa äkkiä itse itsensä.
*
Maapallo kuohuu koska ”kaikille yhteinen todellisuus on romahtanut” mutta suomalaiset valtapelurit laahaavat käynnissä olevan uudistumisen perässä ja uskovat vielä hetken ”perinteiseen todellisuuteen”.
Eikä Sauli Niinistö halua lopettaa ”pikkunappulaista” valtapeliä ”suurena presidenttinä”.
Ylen ohjelmajohtaja Jääskeläinen ”poltti päreensä sipilätulessa” ja lähti Ylestä.
Britannia on valmis eroamaan unionista myös ilman erosopimusta. Konservatiivien äskettäinen vaalitappio mutkistaa tilannetta.
Trumpin ja Merkelin välit ovat nyt lopullisesti poikki.
USA on jättänyt (mukamas) Euroopan myös sotilaallisesti yksin. Tuleeko tynkä-EU:sta seuraavaksi liittovaltio?
Pohjois-Korea jatkaa ydinohjuskokeita samaan aikaan kun maan etelärajan ulkopuolella on länsimielisten sotaharjoituksia.
Seuraavaksi romahtaa valtamedia.
Bin Ladenin ja Gaddafin jälkeläiset ovat valtaannousukierteessä.
Maapallo muuttuu jatkossakin yhtä yllätyksellisesti ja arvaamattomasti kuin aina ennenkin.
*
Kuka tätä ”maapallon rataa” ohjasi ennen Trumpia?
Mitä jos myös G7 epäonnistuu, kaatuuko tuolloin taas kerran maapallon ilmastosopimus, murtuuko lopullisesti ylikansallinen uusliberalistinen talousvaltapeli.
Ja puhkeaako entistä haastavampia pakolaisongelmia?
Nyt venäläisten (länsivaltojen mielestä tuon ”ikivanhan syntipukin” ja ”pahuuden alkuperän”) syytetään vaikuttaneen myös Macronin vaalivoittoon!
Saksan liittokansleri Merkel on kehottanut jo unionia ottamaan kohtalo omiin käsiin, tukeutumatta Britannian ja USA:N apuun (yle.fi 29.5.2017). Haluaako Merkel tulla seuraavaksi ”liittovaltion valtakunnankansleriksi”, joka saa johtaa kohta yksin myös omaa armeijaa?
Ja kohta kun Suomessa valmistuu maakunta- ja sote-uudistus voimme laulaa Runebergin kansanromantiikan unohtaen uusliberalismin hengessä:
”Oi maamme Suomi ooyy” (OY). Keskustapuolueen maakuntauudistus kaupungistumisen pysäyttämiseksi ei voi muuta kuin epäonnistua.
*
Mitä sitten vaikka Trump saataisiin pois vallasta, mitä tapahtuisi sen jälkeen? Palaisiko Obama tai Clintonit takaisin vallan kahvaan maailmanlaajuisen valtaeliitin iloksi?
Kiitäisikö ”maapallon maailmanjuna” tuon jälkeen kohti ”ihmiskunnan onnea”?
*
Ei kukaan ole enää niin hölmö, että uskoo maapallon ristiriitojen tulevan ”ulos heitetyn Trumpin jälkeenkään” ratkaistuksi?
Maapallon asiat eivät ole olleet ikinä kunnossa. Eivätkä ne tule olemaan sitä jatkossakaan.
Pitää vain yrittää ottaa selvää kaikesta ”siitä mitä tapahtuu” eikä uskoa mihin vain.
*
Esimerkiksi iskusana arabikevät todistaa sodanjulistuksesta Pohjois-Afrikan valtiollisen valtatilan lännelle alistamiseksi.
Tuossa ”kevätlaulussa” on kyse ”toiveunikeväästä” (uuden alusta tietämättä mitä kaikkea siitä tulee myöhemmin).
”Arabikeväässä” on kuitenkin kyse väkivallan käyttöön liittyvästä ”konkreettisesta väkivalta-isku-tavoitteesta” ja yrityksestä uskotella tuon tavoitteen merkitsevän ”kaikkea hyvää arabeille”.
Tuohon harhauttamiseen uskovat elävät ristitulessa, jossa ”kuvitteellinen toiveunioleminen” ja ”konkreettinen oleminen” ovat ristiriidassa ja samalla tapahtuu taas ”todellisuuden loppu”.
*
Teollisen kapitalismin synnyttämät maailmansodat ovat jatkuneet jo pitkään yhtenä ja samana ”pötkönä”. Siinä ovat aseet vain vaihtuneet toisiksi.
Tällä kertaa aseena on kaiken lamauttavat valtiolliset atk-hyökkäykset ja konekiväärimäisesti toimiva mediapropaganda.
Netin samanaikaisuus-ilmiötä vastaa natsivallan massoittuminen.
Mutta kohta koko nettiverkko on haihtunut savuna ilmaan. Ja jäljelle jää taas kerran pelkät nyrkit ja perinteiset sota-aseet.
Vanhan suuret puolueet ovat menettämässä valtansa ja korvautumassa kokonaan uudenlaisilla puolueilla.
Niiden jälkeen valtaan nousee ylikansalliset globaalipuolueet.
Ensimmäisenä suurista vanhoista puolueista menettävät valtansa konservatiivisimmat.
*
Hyvän tarinan keksiminen ja kertominen on vaativa ja raskas tehtävä mutta vielä vaativampaa on selittää, mitä kaikkea tarina merkitsee (fiktiivisen kertomuksen merkitykset).
Uudessa kansainvälisessä vuorovaikutuskulttuurissa ei olla sitoutuneita paikkaan kuten ennen (vähiten agraariseen suku- ja perheyhteyteen).
Se ”henkinen ilmapiiri” mikä vallitsee jollakin paikkakunnalla juontaa paikan materialistisiin suhteisiin (päällimmäisenä talous kuten Marx on sanonut). Siinä aineelliset suhteet muovaavat paikan kulttuurin ja myytistön kautta ”seudun henkisen ilmapiirin”.
*
Länsimaisen kulttuurin teollisen kapitalismin nykyistä postmodernia vaihetta edeltänyt moderni aikakausi pyrki irti vanhasta (menneestä, historiasta) ja halusi uudistaa katkeamatta kaiken. Modernisti säikähti joka hetki eniten vanhaa (”kuvitelmin ja konkreettisuutta aistien”).
Modernismi merkitsi jatkuvaa uuden tekemistä uuden perään. ”Jatkuva uudesta aloittaminen” osoittautui kuitenkin mahdottomuudeksi.
Moderni ei merkinnyt ainoastaan edistyksen myyttiä vaan samalla myös edistyksen loppua osana todellisuuden loppua.
*
Modernia seurannut tämänhetkinen postmoderni rakentuu samojen ”elementtien” pohjalta, joiden varassa modernikin oli vuorovaikutuksessa.
Postmoderni otti taas käyttöön historian ja yhdisti sen moderniin nykyaikaan. Siinä sulautui yhteen antiikin marmori ja funkkis (esimerkiksi Alvar Aalto).
Koska jo ollut, mennyt (historia) ja tämä hetki (uusi, ”konkreettinen oleminen”) ovat vastakohtia lopputulokseksi ei voinut tulla muuta kuin mielettömyys ja ”todellisuuden loppu”.
*
Postmodernia ei pidä kuvitella ”modernin edistyksen” uudeksi aluksi. Postmoderni ei ole myöskään yksinkertaisesti ”uusi muodikas termi”.
Postmoderni on tämän aikakauden kaikilla inhimillisen elämän alueilla tapahtunut länsimaisen (teollis-kapitalistisen) kulttuurin ja myytistön mureneminen ja romahdus.
Tuo räjähdys merkitsee kaiken tähänastisen kuvitteellisen ”kaikille yhteisen todellisuuden (käsityksen) päättymistä” ja kokonaan uuden kulttuurin ja myytistön rakentumista.
”Nationalismin lopun valtioton lopputila” vaihtuu siinä maapallon laajuiseen uudentyyppiseen ylikansalliseen valtaan.
*
Vanhaan ”kulttuuriseen todellisuuteen” kuten maatalouskulttuuriin ei voi palata tuon jälkeen enää koskaan.
Etelä-Pohjanmaalla ylläpidetään tästä huolimatta yksipuolisen maatalouselinkeinon ylistämistä ”komiana”. Muiden kulttuurimuotojen tuomitseminen johtaa yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen.
Lakeuden poliittinen ja taloudellinen eliitti suojelee ”perinteisiä perheyrityksiä” mainitsematta, että kyseessä on usein suuresta kapitalistisesta maatalousfirmasta. Tuon firman ylläpito merkitsee kovaa raatamista. Mutta omahan on valinta.
Siksi silti. Ei kaikilla ”duunareilla” on ole mahdollisuutta myydä muutama hehtaari metsää ja tehdä heti sen jälkeen ”kaukomatka aurinkoon”. Eikä tavallinen duunari voi mennä töihin ja tulla töistä kotiin miten häntä itseään ”kuloinkin huvittaa”.
*
Ilmajokilaiset ovat kuitenkin toiveikkaita agrologiopintojen säilymisestä kunnassa, poliisi takavarikoi miehittämättömiä lennokkeja suomalaisten hädissään keksimiä ”hengenvaarallisia lentäviä moottorisahoja” ja Tove Janssonille puuhataan kansallista liputuspäivää. Saulinkin valtiollista multaamista suunnitellaan.
Näin toimii uusin ”postmoderni manukulttuuri”. Siis ”sitä sun tätä, sieltä sun täältä ja tätä sieltäjatäältä” ilman päämäärää ja ”selvin päin”.
Unohtakaa lakeuden kansa ensimmäiseksi ”myyttinen powerismi”. Ei pidä kuvitella kaikenlaista itsestäänkään.
*
Seuraavaksi vihreät on isompi puolue kuin keskustapuolue.
Ikivanhassa tosikkomaisessa agraarikulttuurissa elävät eteläpohjalaiset eivät voi ymmärtää nyt vihreiden ehdotusta turkistarhauksenkaan kieltämisestä, luonnon hallitsemisen ja elollisen luonnon riistokäytön kieltämisenä.
Lakeuden kansan luontosuhde perustuu uskomukseen ”oikeutettuun hyödyn irti ottamiseen luonnosta”, pääasia siinä on ihmisen etu koska se on muka sanottu Raamatussa.
Vanhatestamentalistisesti ja raamatullisesti ihmisen etu luontosuhteessa on lakeuden kansan ”uskonnollis-kuvitteellista todellisuutta” ja samalla ”todellisuuden loppua” sillä luonto on tuossa suhteessa hyödyn irtioton ja kiitoksen kohteena.
Maaseutuhenkinen kepu ehtii kuitenkin kaivattamaan syviä kuoppia (sora ja turve) ja kaataa suuria metsiä ennen kuin turkistarhaus on kielletty myös Suomessa.
*
Ei kanalinnut katoa lakeudellakaan ”petoeläinten” suihin (ihminen se pahin peto on) vaan siksi, että soraharjut, suot ja metsät on hävitetty ja muutettu euroiksi lompakkoon agraaribarbaarian toimesta.
Eteläpohjalainen väärän puun haukkuminen merkitsee ”tajunnan hämärtämistä” ja ”todellisuuden päättymistä”.
”Luonnon huomioiminen ja huomiotta ottaminen” merkitsee ”todellisuuden loppua”. Tähän syyllistyy Suomen Luonnonsuojeluliitto, liiton jäsenet rakastavat eniten komeita kiikareita ja kameroita. Sekä kokoomuksen ja keskustan jäsenkirjaa.
*
Jos suosii hyödyn irti ottamista luonnosta (vrt. ”luonnon seuraaminen”) hyväksyy myös ”isänmaallisten jääkäri- ja suojeluskuntateattereiden” militarismin.
Puhua sodan käynnistä rauhan rakentamisena on ”epätodellisuutta” ja ”todellisuuden loppua”.
Postmoderni kulttuuri hävittää maapallolta myös nationalistisen maanpuolustustahdon. Sen jälkeen väkivalta on väkivaltaa, eikä mitään muuta.
*
Koska perussuomalaisuus-uskomus (ideologia ja valtaorganisaatio) ja postmoderni kulttuuri ovat vastakohtia, PS on kuolemassa ”todellisuuden loppuna”.
”Postmoderni Suomi” ja ”perussuomalainen Suomi” auttavat ”kansainvälisen uudistumisen vastakohtina” kansainvälisyyden vahvistumista.
*
Postmoderniin arkkitehtuuriin ja taiteeseen syventynyt Charles Jencks on kirjoittanut ”postmodernismin” alkuperästä, että
”…Jo ennen vuotta 1926 ”postmodernismin” käsitettä käytti 1870-luvulla brittiläinen taiteilija John Watkins Chapman ja vuonna 1917 Rudolf Pannwitz. ”Jälki-impressionismi” (1880-luku) ja ”jälkiteollinen (1914-22) alittivat liitteillä ”post” tai ”jälki” muodostettujen ilmaisujen käytön. Ne kukoistivat ajoittain 1960-luvun alun kirjallisuudessa…sana ”modernismi” todennäköisesti muodostettiin jo kolmannella vuosisadalla…”.
Tämän kaiken voi lukea Neuvostoliiton romahduksen ja ”historian lopun” jälkeen kirjoitetusta teoksesta ”Postmodernismi vasta-alkaville ja edistyville (R. Appiggnanesi, C. Garrant sekä Z. Sardar ja P. Curry, 1995/suomennos Raija Keni 1998)
Muutama vuosikymmen tuon kirjan kirjoittamisen jälkeen ”tietämisen ja todellisuuden loppu” alkoi näkyä ja tuntua kaikessa.
*
Kirjailija ja filosofi Jean-Paul Sartre (1905-1980) oli modernisti.
Mutta oliko hän saanut (ja jos niin miten?) vaikutteita myös postmodernista kulttuurista?
Postmoderni kulttuuri puhkesi täyteen kukkaan varsinaisesti vasta Sartren kuoleman (1980) jälkeen mutta ”modernin hajoamista” (postmoderni) vaikutti jo Sartren eläessä ja jo paljon ennen maailmansotia.
Sartren luoman yksilövapautta korostavan eksistentialistisen olemisajattelun ymmärtämisen edellytyksenä on se, että on suuntautunut taiteelliseen ilmaisuun (sana, kuva, musiikki jne.) mutta ei ”tieto– ja todellisuuskorosteiseen” ajatteluun.
Taide ei pohjaudu ”tietämispyrkimykseen ja -tahtoon eikä todellisen korostamiseen” kuten tiede.
*
Arkkitehti Alvar Aallon modernismin kuvaamisen yhteydessä kehutaan usein Aallon ”vapaata viivaa” ja samalla hyvin nationalismipainotteisesti.
Aallon viivan ei ollut kuitenkaan vapaa. Tämä käy ilmi esimerkiksi Göran Schildtin Aalto-teoksista. Aallon rakennuksista löytää kaikenlaisia Aallon omaksumia ”vanhoja pitkospuita”.
Alvar Aallon (henkilön ja Aallon modernististen rakennusten) ja eteläpohjalaisen kulttuurin välinen vuorovaikutus on kuitenkin vielä avaamatta täysin levälleen.
Aallon rakennuksista on helppo havaita myös aivan muuta kuin modernia. Aallon viivaan sisältyy aimo annos konservatiivisuutta ja myyttejä, joista on oltu tähän asti vaiti.
Yritys herättää Alvar Aalto taas henkiin sisältyy tämänhetkiseen uusnationalistiseen kuvitteellisuuteen ja erehdykseen.
Vanha valta on hädissään.
*
”Todellisuuden loppu” todistaa siitä, että vanha yhteisöllisyys on kuollut.
Postmoderni kulttuuri vaikutti vapaan yksilön ”itselleen olemiseen” ja ”tietoiseen olemiseen” eli Sartren luoman eksistentialistisen filosofian perustaan.
Mitä on ”eksistentialistinen oleminen” postmodernissa maailmassa, nyt kun ”tietoinen (konkreettinen) kuuma” näyttää kylmältä (havainnointi).
Tämänhetkinen media- ja informaatiosota (propaganda ja kybersota atk-netin avulla) on maailmansotaa ilman perinteisiä aseita.
Tämä kaikki on ”todellisuuden loppua”.
2. Vanhan nationalistisen vallan loppu
Nykyiset suuret poliittiset puolueet ovat syntyneet 1800-luvun nationalismin pohjalta. Koska ne ovat oman aikansa tuotteita niillä ei ole ”konkreettista kosketuspintaa” uusimpaan kulttuuriin.
Yhteiskunnallinen puoluepoliittinen valtaeliitti on vallannut vallan menettämisen hädässä aina vain uusia välineitä valtansa kasvattamiseksi.
Se tekisi mielellään ”pierustakin” vallan kasvattamisen aseen.
Viimeksi vanha valtaeliitti on kaapannut myös ”vapaan taiteen” valtapelinsä välineeksi ja on istahtanut hädissään kotisohvillemme meitä äänestäjiään syyllistäen ja työllistääkseen valtaannousussaan meidät ”kolmantena sektorina” Oy Suomi Ab:n hommiin.
Nyt valtaeliitti unelmoi vallan lopullisen menettämisen pelossa yksipuolisesta edustamisvallasta (maakuntahallinto) sekä täydennyspoliisijoukoista.
Kuitenkin ”taiteesta on tulossa valtaa” heti kun tämä tähänastinen läpimätä poliittinen valtapeli on murtunut ja vanha ”tieteellinen taidekäsitys” on päättynyt.
*
Maapallon on nyt täynnä erilaisuuksia.
Uusimman taidekäsityksen mukaan jokainen meistä vapaista yksilöistä on omanlaisensa ”olemisen kokija ja taiteilija”.
”Taiteen punainen lanka” yhdistetään jatkossa myös vähiten yhteisön massoittumiseen ja nationalismiin.
Koska esimerkiksi Markku ja Olli Valkosen tulkinta ”Suomen taiteesta” sekä ”Suomen ja maailman taiteesta” (kts. kyseinen kirjasarja) pohjautuu nationalistiseen taidetulkintaan, sen rinnalle on mahdollista laatia lukemattomia muunlaisia taidetulkintoja.
Yleisradion vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen yritti puolisen vuotta sitten vaientaa ”mediavaltiomahtina” (Helsingissä) pääministeri Sipilän Terrafame-päätöksentekoon liittynyttä jääviysepäilyä koskevaa uutisointia, koska ”kaikki ei ollut uutisessa faktaa”. Nyt hän katuu tekoaan jossakin korvessa kesämökillään.
Sipilä oli hyökännyt tuota ennen voimakkaasti muutamia Ylen toimittajia vastaan. Humoristinen kerrontakin (taidelajina) kiellettiin.
Onko Yle suomalaisen poliittisen puoluevallan ”todellisuusäänitorvi”?
Kyllä on.
Ja samalla ”lopun” ja itse itsensä lopettamisen todistus.
Ylen päätoimittaja Jääskeläinen on myös katunut toimintaansa ja kertonut että tekisi nyt asiat toisin kuin aikaisemmin (yle.fi, 24.5.2017).
Tämän kaiken taustalla muihin ”suuri verinen valtapeli” mutta sitä ei paljasteta äänestäjille.
*
Eteläpohjalaisen keskustavetoisen maakuntalehden päätoimittaja Satu Takala (Ilkka 21.5.2017) kirjoitti samasta aiheesta (Sipilä ja Yle) Ilkkaan otsikolla ”Vallan vahtikoiraa (eli mediaa, lisäys JP) painostetaan rahalla”.
Hänen mukaansa syntyneen ongelman ydin on siinä, että mediaa uhkailee pieni joukko ihmisiä. Sanakäyttö ja rahapeli on pidettävä hänen mielestään erillään.
Heiluttaako tässä kiistassa koira häntää vai häntä koiraa?
Jos mediatalo Ylen tai sanomalehti Ilkan johto väittää, että Yle ja Ilkka on tarjonnut kansalaisille uutisissa yhdeksänkymmenen prosentin (90 %) varmuudella ”totuudenmukaisia mielikuvia”, ne valehtelevat.
Kaikenlainen puhe ”faktoista ja totuudesta” on uusimmassa postmodernissa kulttuurissa kuvittelua ja vailla konkreettista pohjaa.
*
Päätoimittajien ja toimituksen välinen juopa syvenee. Päätoimittajat ovat samaton elementti yhteiskunnallisen eliitin valtaa, samalla tavalla kuin oikeuden tuomarit. Foucault’n käsitys eliitin monoliittisesta vallasta ”vastaa todellisuutta”, mutta postmodernissa kulttuurissa käynnissä olevassa muutoksessa siitäkin on tulossa ”todellisuuden päättymistä”.
3. Mitä ihmisenä oleminen on?
Mihin kaikkeen ”oleminen” liittyy?
Siitä mihin kaikeen ”oleminen” liittyy, tullaan varmasti käymään ”ikuista keskustelua”.
*
Koska pelkästään ihmisen käyttämä kieli ei sovellu kaikkien olemiseen liittyvien kysymysten ”ratkaisemiseen” ”olemiskysymyksistä puhuttaessa” täytyy tyytyä viittauksiin.
Tärkeintä on se, että sanoo jotakin, ei se mitä sanoo.
Ehdottoman tarkka (täsmällinen, eksakti) ajatuksen ilmaiseminen on pelkkä myytti filosofiassa. Toiseksi ihminen (”lääketiede”) ja rakennus (”arkkitehtuuria”) on niin monimutkainen kokonaisuus, ettei se voi ”aueta” ikinä kaikessa ihmiselle, joka kerta kun kertoo näissä jotakin (ihmisestä/ rakennuksesta) herättää entistä useampia uusia kysymyksiä ja tuo kysymysten kierre on päättymätön.
Esitän kuitenkin tästä välittämättä seuraavassa muutamia omia käsityksiä ”ihmisenä olemisesta”.
*
Ensimmäinen ajatuksen liittyy havaintoon siitä, että elämäni aikana on vallinnut ”lukemttomia todellisuuksia”.
Teollisen kapitalismin aikakausi merkitsee jatkuvaa muuttamista paiaksta toiseen. Sen vastakohta on vanha maatalousvaltainen yhteiskunta ja siihen sisältyvä paikallaan oleminen.
Jos ”jämähtää paikkaan” niin ”todellisuus” alkaa pysyä yhtenä ja samana, se on samalla hyvin turmiollista. Suomen keskustapuolue pyrkii kuitenkin siihen.
Pohjoisen Ii (syntymäpaikka) ja Etelä-Suomen Perniö (1948–1955, ensimmäisiä muistikuvia lapsuuteni arjesta kokonaisvaltaisina tapahtumina). Lapinjärvi (1, 1955-, maailmansodan jälkeinen ”sosiaalisesti pehmeä 1950-luku”, väkevä luonto- ja lintuharrastus, Jukka pikkupoikana ja teininuorena).
Loviisa (keskikoulu ja lukio, ylioppilas, bussi ja juna, koti Lapinjärvellä. Tukholma (kesäloma 1966 Ruotsissa). Helsinki (1969-, ensimmäinen työpaikka, ensimmäinen avioliitto ja lapsi Nina syntyi). Porvoo (työpaikka). Lapinjärvi (työpaikka). Helsinki, lähtö ”laivalla ulkomaille Saksaan”. (Saksan Liittotasavalta (Braunschweigin yliopiston arkkitehtiosasto, 1971-). Oulu. Arkkitehtuurin jatko-opinnot 1975-. Tampere (puoli vuotta asumista Tampareella) ja muutto Turkuun 1980.
Turku ja Lapinjävi (2, vanha punainen mökki kesämökkinä Lapinjärvellä 1996-, entinen elinkeinorakenne ja sosiaalinen elämä oli muuttunut aivan toiseksi). Turku (toisen avioliiton koti sekä työpaikka ja kaupungin virka ja valtuusto). Kauhava (eläkkeellä Etelä-Pohjanmaalla 2011-).
Tässä ovat elämäni pääjaksot, niihin kaikkiin sisältyy ”oma maailmassaolon todellisuus”.
Noihin eri paikkoihin ja tapahtumiin sisältyy erilaisia vuorovaikutussuhteita mitkä liittyvät ”olemisen ja todellisuustunteen aistimiseen”. Ihminen kokee ”olemassaolon” eri aikoina eri tavalla.
”Olemisen kokeminen” on ajoittain ”kuvitteellista” välillä ”konkreettista” ja ”todellisuustunteen aistiminen” tapahtuu vuorovaikutuksessa paikan ja yhteisön kanssa.
Kun ”todellisuus loppuu” päättyy myös vapaan ihmisyksilön ”itselleen oleminen konkreettisena olemisena”.
”Olemisen ja todellisuuden” voi ymmärtää tapahtuneena, nyt läsnä olevana sekä kuvitelmana ja toiveena siitä mitä se voisi olla huomisessa (jossain paikassa ja yhteisössä).
Viimeksi mainitun seikan kohdalla unelmoi muutoksesta ”todellisuusaistimuksessa”, eräänlaisesta ”muutosta kaukaiselle koskemattomalle autiosaarelle” jota ei ”rasita” ”olemisen krääsä” ja jossa oleminen on toiveikkaampaa ja onnellisempaa.
*
Jean-Paul Sartren kehittämän eksistentialistisen filosofian ydinkohta liittyy vapaan ihmisyksilön itselleen olemiseen, mikä on samalla tietoista olemista (eli käyttänäni ilmaisun ”konkreettinen oleminen” mukaista).
Ihmisen havainnointi (Wittgenstein) ei voi olla kuitenkaan jatkuvaa ”konkreettista havainnointia”. Koska ihmisellä on luontainen taipumus kuvitella kaikkea, on tärkeää havaita itse kuinka kuvittelee.
Eksistentialistisen olemisfilosofian ymmärtämisen edellytys on se, että on suuntautunut elämässään taiteellisesti (taide). Tieteellinen asenne (tiede) ei siihen sisälly.
Eksistentialistis-taiteellisesta suuntautumisesta käy esimerkkinä Sartren teos ”Mitä kirjallisuus on?”. Tuon teoksen esipuheen lopussa Sartre sanoo: ”Miksi kirjoitetaan, Kenelle? Itse asiassa tuntuu siltä, ettei kukaan ole koskaan pohtinut tätä.”.
Sartre nostaa tuossa kirjassa sanateoksen lukijan (yksilön) ”kirjallisuuden päähenkilöksi”.
Koska jo ennen Sartrea oli kirjoitettu fiktiivisiä teoksia mutta ei kyselty oltu ”miksi ja kenelle” kaunokirjallisuus oli osa ”kuvitteellista olemista” ja samalla teosten ”kuviteltiin kuvaavan todellisuutta”.
”Todellisuuden loppu yksilön tasolla” merkitsee ”näköalattomuutta ja tuuliviirinä elämistä”. Siinä ei koe kosketuspintaa ”olemiseen eikä todellisuuteen”.
*
Eksistentialistisessa ”konkreettisessa itselleen olemisessa” yksilö on vapaa muodostamaan omia käsityksiä ”maailmassa olemisesta”. Uskomukset, muut ihmiset ja yhteiskunnallinen valta ei vaikuta siinä.
”Eksistentialistinen maailmassa oleminen” on Sartren mukaan vapaan yksilön ”tietoista itselleen olemista”.
Käsite ”tietoinen oleminen” sisältää sanan ”tieto” (”tietäminen”). Siitä aiheutuu siksi usein väärinkäsityksiä. Ikivanhoissa kirjoituksissakin varoitetaan ihmistä ”tietämisestä”.
Käytän siksi usein kuvaamaan ”itselleen olemista” ilmaisua ”konkreettinen oleminen”.
Käsite ”tieto” (”tietää”, ”tietäminen”) voidaan selittää monella eri pohjalta. Eksistentialismissa ”tietämisellä” ei viitata ”tietouskoon” (”tieteelliseen tietotuotantoon”) eikä ”tieto-opilliseen tietämiseen”.
Eksistentialistisessa ajattelussa ”tietäminen” liittyy loppujen lopuksi arvoihin ja asenteisiin, joiden vaikutuksessa vapaa ihmisyksilö ottaa itse jatkuvasti selvää ilmiöistä ja asioista tyytymättä ”valmiiksi purtuihin vastauksiin” ja muiden käsityksiin (esimerkiksi TV-uutiset).
Eksistentialisti pyrkii ”tietämään” mikä on ”tosi”. Tuosta asenteesta seuraava ”toden ja todellisuuden mukainen oleminen” (”konkreettinen oleminen”, vrt. Marxin materialismi) merkitsee ”varmaa olemista”.
Toisilla eksistentialisteilla voi olla tästäkin aivan erilaisia käsityksiä.
*
Mielestäni kaikille yksilöille yhteistä ”lopullisen varmaa tietoa ja todellisuutta” ei voi olla olemassa.
”Kuvitteellinen oleminen” ja ”todellinen oleminen” eli ”konkreettinen oleminen” ovat vastakohtia.
Kuvitteellisessa olemisessa vallitsee ristiriita ”konkreettisesti tapahtuvan” ja ”ajatuksellisissa mielikuvissa tapahtuvan” välillä. Ihminen kuvittelee siinä esimerkiksi keksineensä itse jotakin tietämättä, että sama asia on jo aikaisemmin keksitty.
”Todellinen (konkreettinen) oleminen” ei ole ”luulo- ja unitilaa” vaan ”hereillä ja valveilla olemista” johon sisältyy samalla ”varmuutta”.
Sanonta ”kaikille yhteinen todellisuus” liittyy ajatukseen, että olemassa olisi joku kaiken yläpuolella oleva sekä aina kaikille yhteinen ”todellisuusilmiö- ja asiantila”.
Eksistentialstisen ajattelun mukaan sellaista ”kaikille yhteistä” ei voi olla olemassa. ”Olemisen kokeminen” on aina ”yksilöllistä todellisuutta”.
Me olemme siksi kaikki myös ”omanlaisia taiteilijoita” (”Itselleen olemisen taide”).
”Todellisuuden loppu” merkitsee sitä, kaikki se mitä on tottunut pitämään ”varmana” paljastuukin ”epävarmaksi”, ja kaikki se miten ”konkreettiset ilmiöt ja asiat” aikaisemmin ymmärsi on niin hämärtynyt ettei enää mistään asiasta voi saada ”varman tuntuista kosketuspintaa”.
*
”Todellisuuden loppu” liittyy ihmisen käsitykseen maailmassa olemisen uudenlaiseen käsittämiseen.
Kun tähänastinen todellisuuskäsitys päättyy alkaa syntyä ”uudenlainen todellisuuskäsitys”.
Nykyisen todellisuuskäsityksen päättyminen on osa sitä prosessia, jossa ihmisen luoma uusi maailma on kääntymässä hirviönä ihmistä vastaan (nuori Marx).
Tähän liittyy samalla uusimat sodankäyntimuodot kuten tietotekniset hyökkäykset, joissa tietotekniikalla tuhotaan tietoteknisiä luomuksia. Mediakin toimii nyt uutena aseena. Uusimmat maailmansodat käydään noilla välineillä.
”Postmodernissa olemisessa” on yhä vaikeampaa ”tietää” onko joku ”unta vai totta” tai ”kuvitteellista vai konkreettista (”tietoista”) olemista”.
*
”Todellisuuden loppua” kuva parhaiten ”postmoderni arkkitehtuuri ja aluesuunnittelu”.
Postmodernissa rakennuksen ”kuormia kantavalta näyttävä” (esimerkiksi ”tektonisesti kantava pilari tai palkki” – tektoninen = rakennuksessa kantavien rakennusosien yhteen liittyminen) ei toimi siten kuin ihminen ajattelee ja luulee vaan kantavalta pilarilta näyttävä ei kanna mitään.
Toinen esimerkki: kovalta näyttävä seinäpinta (kuten massiivinen betoniseinä) onkin pelkkä ohut levy (siitä pääsee selville ainoastaan koputtamalla tuota pintaa).
Kolmas esimerkki: perinteisesti rakennukset rakennettiin (vatupassilla) pystysuoraan koska tuolloin rakennus ”näyttää seisovalta” ja pysyy parhaiten pystyssä rakentamispaikalla, nykyisin aivan uudet (postmodernit) rakennukset ovat usein jo valmistuessaan täysin kallellaan. Esimerkiksi Helsingin kaupunkiseudulta löytyy yllin kyllin tällaisia postmoderneja rakennuksia.
Tämän ”arkkitehtuurikerronnan” taustalla on ”todellisuuden lopun kuvaaminen”.
*
”Todellisuuden lopusta” piittaamattomat rationalismia ylistävät ”tieto- ja valtapiirit” ovat kuitenkin ryhtyneet ennalta epäonnistumaan tuomittuun vastarintataisteluun.
Tämän ilmiön mukaista ”huuhaata” pitää torjua nyt tehokkaasti.
Esimerkiksi puhe sitä, että Turun viereisen Littoistenjärvi on puhdistettavissa kirkkaaksi kemikaaleilla, on suuri huijaus, jolla yritetään saada ihmiset uskomaan, että vallan hallussa ei ole (kuten muka aina ennenkin) ainoastaan ”tieto” ja vaan myös ”todellisuus”.
Littoistenjärven vesi on jo alkanut samentua.
Toinen esimerkki: sanomalehti Ilkan pääuutisessa (23.5.2017) kerrottiin, että Laihian keskuskoululla alkoi kolmen päivän mittainen lakko koska kunta on vastannut ”tumput suorina” koulun vakaviin sisäilmaongelmiin.
Nykyisen valtaeliitin (vanhojen suurten puolueiden jne.) pitäisi nyt tunnustaa, että se on ajanut itsensä ja meidät kaikki tähänastisella ”tietämisellä” ja ”todellisuuskäsityksellä” umpikujaan.
*
Olen nähnyt itse usein näitä ihmisen aikaansaamia ”miljööparannustoimia” ja niiden mieltä masentavia seurauksia.
Nuoruuteni kotiseudulla Itä-Uudenmaan Lapinjärvellä hävitettiin 1970-luvulla järven vedenpinnan kohottamisen takia (noin metri) 200-300:n naurulokin ”yhteiskunta” ja myöhemmin 1990-luvun lopulla valtatien uudistamisen takia 200:n törmäpääskyn pesimäpaikka (sora-alue).
*
”Todellisuuden loppua” postmodernina ”maailmassa olemisen murtumisena” kuvaa myös se, että paikkojen välisiä liikenneyhteyksiä ”suunnitellaan ja toteutetaan ”valtaeliitin mahtikäskyillä ja kansaa kosiskelevilla kansanäänestyksillä”.
Tuolloin ei ymmärretä edes sitä, että kahden pisteen välinen liikenne syntyy alueen maankäytön vaikutuksesta.
Tuohon liikkumishaasteeseen voi vastata asiallisesti ainoastaan yleiskaavoituksella.
Liikenneyhteyttä ei siis pidä ymmärtää kahden pisteen välisenä ”liikkumisena”.
Ihmisen liikkumista on tarkasteltava aluerakenteesta käsin ja alueella tapahtuvien toimintoja kuten asumisen ja työpaikkojen pohjalta.
Niistä syntyy konkreettinen liikenneterve ja tienrakentamisen tarve. Yleisten teiden tekemiseen ei riitä muutaman kylän muutaman maatilakeskuksen välinen yhteys.
Kauhavan valtuusto on ymmärtänyt täysin väärin myös suurkunta-uudistuksen. Kaiken lisäksi suurkuntia on suunniteltu kysymättä kuntien väestön kantaa asiaan.
Uudesta maakuntahallinnostakin on tulossa kansalaisten näkökulman vastainen. Tämä johtuu siitä, että valtaeliitti on alkanut pelkäämään kansaa.
*
Tänä ympäristökriisiaikana pitää ottaa huomioon kaikki olemisen ja elämän perusarvot, jotka liittyvät luontoon.
Tyynenmeren jätepyörteen jäljet Hendersoninsaarella on varoittava esimerkki siitä kuinka teollisen kapitalismin synnyttämä tavaratulva on mitätöi ”maailmanperintösuojelupyrkimykset”.
Siinä ihmisen ”suojelutoiminta” merkitsee ”tuhoamista”.
Kyseinen saari oli hetki sitten neitseellinen, nyt sen hiekkarannat ovat täynnä muovinkappaleita. Tuon saaren näkeminen ”paratiisisaarena” edustaa ”kuvitteellista olemista”, sitä vastoin tuon saaren ”rannat täynnä jätettä” on havainnoitsijan ”konkreetista olemista” ja kokonaisuutena tämä ilmiö todistaa ”todellisuuden päättymisestä”.
Siinä on ”hämärtynyt suojelemis- ja tuhoamisprosessin ero”, vaikka pyritään ”suojelemiseen” tuo pyrkimys johtaa ”tuhoamiseen” ja samalla ”suojella ja tuhota” ovat siinä yhtä ja samaa.
Jos laiminlyö elämän perusarvojen huomioon ottamisen kansainvälisellä tasolla se merkitsee koko ihmiskunnan kuolemaan valmistautumista. Ensimmäiseksi ei saa ajatella paikallista ja kansallista intressiä.
Eteläpohjalaisäijien harrastama ”petojen” (sudet, karhut jne.) ja kanahaukkojen vainoaminen todistaa siitä, että lakeuden kulttuuri ja myytistö pohjautuu vieläkin ikivanhaan barbaarimaiseen ”erämaakulttuuriin” ja protestanttisuuteen, ei vain maatalouteen.
Eikä Maltan ristin muotoon väännetty ”Bull farm” (liittyen power-myyttiin) ota lakeudella heittääkseen. Eteläpohjalaiset ovat kuitenkin täysin samanlaisia ”lökäpöksyjä” kuin kaikki muut ihmiset, puhe ”eteläpohjalaisesta maakuntapowerista” on pelkkä myytti.
4.
Selailin internetistä mainintoja Turun kirjamessujen ”keksijästä” Kari J. Kettulasta.
Osuin netissä kirjailija Kettulan lainaaman elokuvataiteilija Aki Kaurismäen ajatteluun:
”Täytyy löytää optimisti menettämättä otetta todellisuuteen”.
Kettula lisäsi tähän ”Olen samaa mieltä, sytyttäkää majakkaan valo”.
*
Seuraavaksi vilkaisin kirjaa Praha, kirjailijan kaupunki (2005) ja löysin siitä pätkän Turussa tunnetun opettajan ja kirjailijan Timo Saarniemen Praha-puheesta.
Kolmanneksi otin käteeni tuota Praha-kirjaa kaksi kertaa paksumman kirjan ”Turku, kirjailijan kaupunki” (2008). Vaikka turkulaiset kehuvat aina itseään kirjassa ei ollut mitään Timo Saariniemestä, ei myöskään Kari J. Kettulasta eikä Harri Kumpulaisesta.
Näin toimi Turun kulttuuripääkaupungin valtapeli ennen juhlavuotta 2011. Nyt Turussa on krapulan aika.
Perusturkulainen Harri Kumpulainen on Kari J. Kettulan läheinen työtoveri, Harri julkaisee mm. turkulaista Rakennussanomia.
Kun Kettulalle myönnettiin jokin kulttuuripalkinto, hän kysäisi heti Turun valtuustosalissa valtuuston puheenjohtajalta, että ”missäs se omakotitontti on?”.
Harri Kumpulainen voitti Turussa 1996 Radio Sadan Turku ja turkulaisiuus-runokilpailun runolla ”Turkulaise arkiveisu”.
Tuon runon pohjalta voi tehdä johtopäätöksen, minkä mukaan turkulaisten ja eteläpohjalaisten välillä on kulttuurista yhtäläisyyttä. Paras selitys turkulaisten ja eteläpohjalaisten mentaliteettien yhtäläisyyteen on nationalismi, molemmat paikat ovat täynnä itseään olevia ja ”ulkopuolisia” torjuvia porvarillisia seutuja.
Eteläpohjalaisten ”alkuperäinen hämäläis-satakuntalainen” kansanluonne juontaa aikaan ennen eräreittivaellusta Hämeen seudulta kohti pohjoista Kyröä.
Harri Kumpulainen sanoo runonsa alussa:
”Mää.Mää.Määmää.
Mää.
Kyl mää ossa, mää kyl tiärä!
Mää kyl pysty. Mää en siärä.
Sää et mikkä, see ei kukka…”
*
Siis itsekehua sekä ”ulkopuolisten torjumista” riittää noilla molemmilla seuduilla.
*
Kauhavalla koen voimakasta tunnetta: ”olen kaiken tämän ulkopuolella”, vuorovaikutus tämän seudun kulttuuriin puuttuu elämästäni kokonaan. .
*
Eteläpohjalainen maakuntalehti Ilkka otsikoi 21.5.2017: ”Pitkä urakka tuli päätökseen”.
Urakka? Tuo sana kuuluu firmaan, yritykseen.
Puoluepoliittiseen valtapeliin sana ”urakka” ei saisi sisältyä, koska puoleen päättäjä ei saa olla osa ”maanrakennusfirmabisnestä” (”meidän firman oma päättäjä”). Ja oikeuslaitoksen pitää pysyä puolueettomana. Kunnan virkamiehetkään eivät saa istua tuohon samaan pöytään.
Valtion varoista maksetun puoluetuen piti rauhoittaa puolueiden läpinäkymätöntä likaista rahankeruupeliä mutta kävikin päinvastoin.
”Pian sinäkin näet, millaisia sidonnaisuuksia kuntasi päättäjillä on…” (yle.fi 29.5.2017). Sitä ei tulla näkemään.
Tässäkin käy samalla tavalla kuin kävi puoluetuella, läpinäkyvyys ei lisäänny vaan heikkenee entisestään kun internetiin tulee päättäjien sidonnaisuudet. ”Läpimätä korruptiopuu pysyy aina läpimätänä, se temppu kyllä osataan”.
Kohta kaikilla suurilla rakennusfirmoilla on talousjohtajan lisäksi
Päätöksentekopalvelun johtaja, joka huolehtii firman edustaman rahavallan ja poliittisten puolueiden päätoksentekovallan yhteen liimaajana. Ehdokkaat tuoksi johtajaksi etsitään puoluetoimistoista.
Siten tulee valmiiksi postmoderni ”kapitalistis-uusliberalistinen joustava menettely” (termin ”joustava menettely” alkuperä on ”Turun taudissa”).
Tuossa vaiheessa ns. ”julkista valtaa” ei ole enää olemassa.
Tässäkin näkyy ”todellisuuden loppu”.
*
Ilkan uutinen kertoi siitä kuinka paksun lompakon takia valtaan nostettu upporikas (vrt. pääministeri Juha Sipilä, samanlainen lähihistoria) keskustalainen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner vihki Kauhavalla yksityisen maantien ja betonisillan läpi kansainvälisen IBA-peltoalueen.
Uusliberalistista teollista kapitalismia ylistävä paksulompakkoinen ministeri Berner vihki kyseisen maantien ja sillan, tien joka oli avattu jonkin aikaa aikaisemmin liikenteelle omavaltaisesti ilman valtion viranomaisten laatiman liikkumislupasuunnitelman mukaista menettelyä.
Kyseessä oli Kauhavan Alajokitien (Kangas-Annalan tien) ja Ämpin sillan (Lapuanjoen ylittävä uusi yli 100 m pitkä sillan) vihkiminen.
Tilaisuuden juontajana toimi keskustalainen kansanedustaja Antti Kurvinen.
Liikenneministeri Bernerin mukaan liikenne on kahden pisteen välistä liikkumista. Toiseksi kyseisen rakentaminen oli hänestä hyvä asia.
Sanomalehtivalokuvissa joukko kauhavalaisia roikkuu ministerin ja tilaisuuden muun valtaeliitin kainalossa.
Tuokin tapahtuma todisti ”todellisuuden lopusta”.
*
Ilkan vihkimisuutisessa ei mainittu sanallakaan siitä, että tie- ja silta ovat keskellä kansainvälistä IBA-alueeseen (liittyen luonnonarvoihin, kyseessä on muuttolintujen eräs lepopaikka, vertaa Kauhavan kunnan vastaanottokeskus ja pakolaiset).
Ilkassa ei kerrottu lukijoille myöskään alueen maisema-arvoista, eikä paikan rakennuskulttuuriarvoista (tien tieltä purettiin niin 20 vahaa latotyppiä, rakennusten suojelusta on käytössä Museoviraston lausunto).
Ei myöskään sitä, että suurkuntauudistuksen valmistelu on organisoitava siten, että kaikilla asukkailla tulee olla mahdollisuus osallistua suurkunta-alueen suunniteltuun (MRL-lain mukaiset osayleiskaavalliset tarkastelut).
Missä kortesjärveläiset (väestö) oli kun kunnanjohtaja Mattila ja Virrankoski piirsivät 2000-luvun alussa kumppaneineen kartelle tieviivan ja sillan paikan sekä kun tie avattiin ja vihittiin?
*
Kauhavalaiset elävät ”kuvitteellista olemista” (identiteetti) mikä on heille itselleen ”todellista olemista, todellisuutta” mutta koska ”kuvitteellinen ja todellinen” ovat Kauhavalla vastakohtaisia. Myös Kauhavalla vallitsee ”todellisuuden loppu”.
Luonnon seuraaminen ja ”vihreä ajattelu” laskeutuu viimeisenä maatalousvaltaiselle Kauhavalle.
”Kauhavan Kosola”, valtuuston agraariyksinvaltias Kyösti Virrankoski (kesk.) piti tilaisuudessa puheen, jonka taustalla oli protestanttinen raivaaminen ja luonnon hallitseminen.
Virrankoski kertoi väen taistelleen jo lähes sata vuotta tien toteuttamiseksi. Tien rakentamisen on kuitenkin estänyt (Lapuanjoen tulvimisesta syntynyt) tulvajärvi, mutta tuo este on poistettu ”korottamalla tulvasuojelullisesti” joen penkereitä niin, ettei vesi pääse nousemaan pelloille.
Virrankoski lausahti Ilkan uutisessa, että valitukset (koskien IBA-alueen maantietä ja siltaa/lisäys JP) myös ratkesivat ”meidän oikeustajumme mukaisesti” (luonnonsuojelijoiden valitukset hylättiin KHO:ssa, eikä tien rakentamista vastustanut adressi vaikuttanut vaikka siinä oli nimiä lähes tuhat/lisäys JP)
Virrankoski lisäsi tähän: ”lisäksi haluan lausua kiitokseni Korkeimmalle hallinto-oikeudelle, joka käsitteli valitukset nopeasti…” (ilmaisjakelulehti Aviisi 24.5.2017).
Lain tulkitseminen ei ole sama kuin moraali. Eikä asian käsittelyn kiirehtiminen oikeudessa joidenkin eduksi kiirehtimällä ole hyväksyttävää. Paitsi jos tahtoo, että uskottavuus haihtuu ilmaan.
Kenen ”oikeustajun mukaisesti” tuossa yhteydessä toimittiin, keskustapuolueen vai paikan agraarikansan?
Kyseinen oikeuden päätös todistaa siitä, että oikeuslaitos on osa muuta yhteiskunnallista valtaa (Foucault). Toiseksi avajaistilaisuus todisti paikallisen ja seudullisen median ja puoluevallan yhteistä poliittisesta vallankäytöstä.
*
1700-luvun puolivälin isojako hävitti lakeudellakin sarkajaon ja siihenastisen yhteisöjen sosiaalisuuden.
Luonnonsuojelijoiden osuus Kauhavan väestöstä on hyvin pikkuruinen.
Omaan kartanolinnoitukseen ”itsellisesti” linnoittautuneet eteläpohjalaiset ovat hyvin militaristisia ja kommunismin vastaisia.
Maatalousvaltainen ”traktorimaakunta” on luonnon seuraamisen vastainen ja epävihrein” seutu Suomessa.
Kansanuskovaisessa (yrittäjyyden ja uskonnon harjoittaminen yhdistelmässä) ja perhe– ja sukukorosteisessa maatalousyhteiskunnassa ei hyväksytä eksistentialistista yksilönä olemisen vapautta eikä sananvapautta.
Taidekäsitys pysyy lakeudella sinnikkäästi patavanhoillisena.
Yksipuolisesti maatalousvaltaista lakeutta leimaa väkevä suomalalais-nationalistinen laumahenkisyys.
Citykulttuurinen Piraattipuolue on lakeuden kansalle ”pirullisin keksintö”, koska tuo uusi pieni puolue ylistää yksilön vapautta.
Lakeuden agraarikulttuuri ja myytistö todistaa myös toisinajattelun kieltämisestä ja ulkomaalaisvastaisuudesta sekä taipumuksesta väkivallan käyttämiseen.
”Eteläpohjalaisesta oikeustajusta” tulee ensimmäiseksi mieleen Lapuanliike, agraaristen ja aggressiivisten talonpoikien halventava käsitys valtakunnallisten lakien ja normien merkityksestä. Eteläpohjalaisille on tärkeintä puolustaa omaa omaisuutta ja kapitalistista yrittäjyyttä.
Seuraavaksi seudulla puhkeaa Kauhavanliike ylikansallisen pakolaispolitiikan (sota- ja ympäristöpakolaisuuden) vastaisena ”säilöönoton ja halla-aholaisen konttipolitiikan liikkeenä”.
Kauhavanliikkeen kruunaa ”agraarikartanoiden törkyläjät” ja kauhavalaisten muurarien muuraamat tiilitalot, joista puuttuu ilmaraot.
Koska kauhavalaiset muurarit, että tunne rakennustekniikkaa he eivät tiedä, että rakennuksen julkisivu (ulkoseinä) hengittää kuin ”ihmisen iho”. Ulkoseinän ilmaraot ovat homeongelman estämisen kannalta välttämättömiä.
*
”Paikallisdiktaattori Virankoski” on kehaissut valtuuston puhujapöntöstä kuinka keskusta teki valtuustopäätöksen jo ennen varsinaista valtuuston kokousta omassa ryhmähuoneessa, siis turha jatkaa samasta aiheesta valtuustosalissa.
Nyt Virrankoski lausahti Ilkan uutisessa 21.5.2017 myös, että ”Uskon, että valtio ottaa tien tulevaisuudessa hoitaakseen”.
Ei ota. Kunnan velvollisuutena on rakentaa ja ylläpitää omin verovaroin omia katuja ja teitä.
Liikenteellisesti tarpeettoman muutamien kyläläisten yksityistien ja -sillan ylläpitokustannukset (korjaus, auraus jne.) tulevat suurkunta Kauhavan maksettaviksi.
*
Valtion tiehallinto piti jo vuosia sitten Kangas-Annala tiehanketta tarpeettomana eikä myöntänyt siksi sille euroakaan. ”Kauhavan IBA-tie ja -silta” rakennettiin uuden suurkunnan verovaroilla (yksityistie).
*
Kansainvälistä taistelua luonnon ja kansainvälisten IBA-alueiden (ja lintujen) puolesta pitää jatkaa koko ihmiskunnan hyväksi.
Ihmiskunta on tärkeämpi asia kuin agraarikauhavalaisten yrittäjyys ja maataloustuet. Ylikansallisten arvojen täytyy arvokkaampia kuin paikalliset intohimot.
”Agraarinen kantakauhavalainen kuvitteellisuus” on sitä, että seudulla luullaan, että fooninki ja lakeuden muu esinemaailma on lakeuden suomenkielisen väestön keksimiä.
Mitä vanhempi hautakivi Kanta-Kauhavalla, sitä enemmän ruotsinkielisiä sukunimiä. Härmien ja Kanta-Kauhvan ensimmäinen asutus on ollut ruotsalainen.
Myös Kauhavan murre vilisee ruotsin kieleen juontavia sanoja.
Kauhavalaiset eivät ole keksineet kaksineuvoista hevosenpääpuukkoakaan, eikä ilmajokilaiset vanhoja kelloja.
Tästä huolimatta lakeudella vallitsee ”rantaruotsalaisuuden” vastainen mieliala.
Nyt kun lakeudenkin kulttuuri on postmodernin kulttuurin hampaissa, tästä ei voi seurata muuta kuin perussuomalaisuuden loppu
EU-erosta aiheutuisi myös EU:n maataloustukien loppuminen sekä Suomen valtiolle suuressa talouskriisissä suunnattavasta velka-avusta luopuminen.
Tästä seuraisi myös lakeuden loppu.
*
Omassa maailmassa olemisessani ja arjessani on tapahtunut viimeksi seuraavaa.
Löysin ulkorakennuksesta postmodernin kellon, siinä koneisto tilittää yhtä ja samaa tahtia mutta kellotaulun ympärille sijoittuva ”maailmassaolopuhe” pullistelee miten kulloinkin sattuu.
Olen käynyt viime päivinä Kauhavan IBA-alueella joka toinen päivä. Kovin hiljaiselta näyttää, linnut puuttuvat tien läheiseltä paltoaukealta, autoja liikkuu harvakseen ajovalot päällä, nopeusrajoitus on 50 km/t mutta nämä riittävät karkottamaan linnut alueelta.
Kävin äskettäin uudestaan myös Alahärmän Linnanmäellä. Kuulin, että tuolla ”linnoitusmäellä” asuu henkilöitä, joiden sukunimi on ”Linna”.
Yhden käsityksen mukaan sana ”Linnanmäki” tulee heidän sukunimestä. Se voi osoittautua kuitenkin ”kuvitelmaksi ja epätodellisuudeksi”.
Se ei ole kuitenkaan ”varmaa”, paikan nimen ”Linnanmäki” taustalla on luultavimmin myös paljon muuta mutta sitä ei tunneta vielä.
Alueella tulisi suorittaa arkeologiset kaivaukset (ensin koekuppia).
Koska tuolta mäeltä on ollut suora tieyhteys (ja siltayhteys) yli Lapuanjoen Knuuttilan raitin kaupunkimaiseen (”uuskaarlepyyläiseen”) taloryhmään, Linnanmäki voi olla paikan varsinainen ”torpparinmäki” (renkien ja piikojen asuinalue), sen synnyttivät Knuuttilan itseelliset rikkaat maanviljelijät.
Tässäkin on hyvä esimerkki ”todellisuuden lopusta”.
Kangas-Annalan kohdalla ”todellisuuden loppu” viimeisteltiin vasta äskettäin.
*
Alahärmän suurimittakaavallisesta teollisuudesta ja Power Parkista (Suomen suurimmasta huvikeskuksesta) näkee sen, että alahärmäläinen elinkeino, elämäntapa ja kulttuuri ei pohjaudu enää pelkästään maa- ja metsätalouteen kuten Kanta-Kauhavalla.
Siksi on luonnollista se, että Härmät (Ylihärmässä on kylpyläkin) ovat nousemassa uuden suurkunnan vallankäytön huipulle.
Kauhavan vanha rautatieasemakin katoaa kohta kylämaisemasta.
Maajussien Ilmajoesta vuonna 1960 irti pinnistelevän ”maaseutukaupunki Seinäjoen” uusin yritys citymäistyä ja kansainvälistyä muistuttaa sitä, että vaihtaa pellolla saviset kumisaappaat kiiltäviin nahkakenkiin. Siinä pysyy kaikki muu entisenä.
Seinäjoki jatkaa vielä pitkään tuppukylänä.
*
Samaan aikaan kun keskustalainen pääministeri Juha Sipilä joutui Helsingissä ”julkisuuspommituksen” kohteeksi, Yleä koskevassa skandaalissa ryvettynyt sekä alkio- sekä maakuntahenki-innostunut eteläpohjalainen vanha valtapuolue keskusta pesee Seinäjoen Ilkassa puolueen tautisia käsiä omilla puoluepampuilla, taiteilijalla ja taiteella.
Tuohon likapesuun liittyy valtapeli nimeltä ”puolueen hyväksi uhraaminen”.
Mutta pohjimmiltaan tuossa ilmiössä on kyse ”todellisuuden murtumisesta” ja sitä vastaan tapahtuvasta (epäonnistumaan ”tuomitusta”) puoluevallan ja mediavallan vastaiskusta.
Keskustapuolue pyrkii salaamaan äänestäjiltä ”todellisuuden lopunkin”.
Suurten vanhojen puolueiden korruptiivinen valtapeli on kuitenkin avautumassa levälleen.
Maan tavan Suomi on ollut jo pitkään ”läpimätää puuta”. Nyt haisee mädälle koko metsä.
*
Turun tauti tunnettiin pitkään ”rahakkaista viroista”, ”ruskeista kirjekuorista”, ”tautisista säätiöistä”, ”piilotetuista tukimukeista”, ”pahvilaatikkojen rahaläjistä” ja ”Paasioiden papusoppapadoista”. Sekä ”joustavasta menettelystä” (lainsäädännön jatkuvasta ja salatusta rikkomisesta).
Tein Turussa ”Turun taudin innoittamana” myös kuvataideteoksia koska taide osoittautui tehokkaaksi keinoksi kertoa tuosta ”tarkoin salatusta aiheesta”.
Tein teoksen esimerkiksi Ruisrockin olutskandaalista.
Pääsin Turussa virkamiehenä ja poliitikkona myös taudin pääkallonpaikoille, paikkoihin joihin pääsy oli kielletty demaripuolueen määräyksestä myös tiedotusvälineiltä.
*
Keskustan entisen puoluesihteerin Jarmo Korhosen kirjassa ”Maan tapa” (2015) kuvataan hyvin konkreettisesti Suomen tautia. ”Kauppakeskuskeisari” Arto Merisalokin on tuossa vanhojen isojen puolueiden likaisessa valtapelissä pikkunappula.
Suurten puolueiden puoluevalta repii kansan ihonkin verille.
Korhosen mielenterveyskin joutui koville tautisen kepujyrän alla.
Korhonen ei suosittele kenellekään valtapoliittisiin valtapeleihin osallistumista.
*
5. Tauti ja taulu sairaalassa
Kerroin lokakuussa 2014 Kulttuurivihkojen palstalla (kts. Kulttuurivihkot, ”lukijan sana”) siitä, että Seinäjoella ilmestyvässä maakuntalehti Ilkassa oli 24.10.2014 uutinen, minkä mukaan
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirijohto on perunut taiteilija Soile Yli-Mäyryn kanssa muotokuvamaalauksen tekemistä koskeneen sopimuksen.
Vapaa taide joutui siinä raskaan puoluepoliittisen jyrän alle.
Tästä alkoi sota taiteilijayksilön vapauden puolesta.
*
Yli-Mäyry tekee värikkäitä abstrakteja taideteoksia. Taiteilija oli tehnyt ”mallistaan” perinteisen näköiskuvan sijasta mallista abstraktin teoksen, ”ihmiskuvan”. Siis ei jonkun henkilön näköistä näköiskuvaa.
Muotokuva esitti ”uhria”, Seinäjoen sairaalan hallintoon osallistunutta keskustalaista valtapoliitikkoa Jukka Vihriälää. Mutta koska Vihriälä tuli kuuluisaksi ”likaisten taulukauppojen harjoittajana”, puoluevalta alkoi nuijimaan häntä ”uhrina” (keskustapuolueen likaisten käsien pesuna).
Valta alkoi pestä nyt likaisia käsiään ihmisellä.
*
Ilkan toimitus oli organisoinut ”Vihriälän ihmiskuvasta” kyselyn lukijoilleen (ihmisille). Kansalta (puolueen äänestäjiltä) saatiin noin 750 vastausta.
Sanomalehden ennalta ohjelmoimassa ”kansanryöpytyksessä” (kansa = ihmiset ja äänestäjät) Yli-Mäyryn taideteos tyrmättiin täysin.
Lukijoiden mukaan Yli-Mäyryn maalauksesta saisi maksaa korkeintaan pikkusumman, mieluiten ei mitään.
Etelä-Pohjanmaan kulttuurisen myytitön mukaan lakeuden kansa suosii konservatiivisesti maalauksen näköisyyttä.
Juhani Palmun maalaukset ovat siitä parhaita esimerkkejä.
*
Isojen puolueiden poliittiset valtapelit ovat aina ”ennalta suunniteltuina hämäräperäisiä”.
Yli-Mäyryn maalauksen tyrmännyt ”kansanryöpytys” oli valtapelitemppu.
Sanomalehti käänsi tuolla tempullaan katseen pois asian ytimestä eli keskustapuolueen korruptiivisesta ja kroonisesta valtapelitaudista. Tartunnan saaneitahan oli suuri joukko.
Näin tultiin taas kerran ”kaikille yhteisen todellisuuden loppuun”.
*
”Uhri” Jukka Vihriälästä tunnetaan hämäräperäisten taulukauppojen lisäksi myös keskustapuolueen likaisesta RAY – puoluerahoituksesta.
Keskustalainen valtapoliitikko Jukka Vihriälä oli tuomittu virkavirheestä (RAY) ja törkeästä lahjoman vastaanottamisesta (taulukaupat).
RAY:n puheenjohtajana toimiessaan Vihriälä rikkoi virkavelvollisuutta tukemalla sopimattomalla tavalla rahallisesti keskustan Nuorisosäätiötä.
*
Keskustalainen kansanedustaja Antti Kaikkonen tunnetaan myös samasta säätiöskandaalista.
Kaikkonen oli 1997-2001 Nuorten keskustan valtakunnallinen puheenjohtaja.
Kaikkonen sai tuomion likaisesta pelistään mutta nousi skandaalin jälkeen ”juhantalomaisen liukkaasti” kansanedustajaksi 2012.
Näin edetään Suomessa kun on saanut ”likapyykistä mitalin rintaan”.
”ANTTI, ANTTI ja ANTTI” on lakeudella markkinoitu myytti. Muita lakeuden kuuluisia likaisia Antti-poikia on ollut väkivaltapeluri puukkojunkkari Antti Isotalo (Storgård) sekä mutkat suoriksi vääntävä ”kauhavalainen peltoroad-Antti” eli Antti Kurvinen, mutkat suoriksi koska se Kurvisen mukaan mukamas ”vastaa paremmin todellisuutta”).
*
Seuraavaksi taiteilija Yli-Mäyry vei tauluriidan oikeuteen mutta hävisi jutun.
Ammatikseen taidetta tekevien elämä on todella epävarmalla perustalla.
*
Suuren puolueen likaisesta poliittisesta valtapelistä ”todistava” eteläpohjalainen tauluriita on saanut äskettäin uuden käänteen.
Riidassa ei ole nytkään kyse pelkästään lakeuden maakuntalehden ja Yli-Mäyryn välisestä kädenväännöstä.
Nyt skandaali paisuu ison puolueen tuhoutumiseen asti.
Seinäjokilaisen maakuntalehti Ilkan uutisen 19.5.2017 mukaan Yli-Mäyry on perustanut nimeään kantavan taidesäätiön.
Yli-Mäyryn säätiöön osallistuu nyt ainakin yksi tunnettu keskustalainen valtapoliitikko.
Säätiöihin liittyy puolueiden harjoittaman vallankäytön näkökulmasta usein hämäräperäisiä piirteitä.
Tuo kulttuuri ei kuitenkaan koske kaikkia säätiöitä.
*
Tämä tauluriita on lakeudelle tyypillistä ”barbaarimaista valtapeliä ja kartanokulttuuria”. Sivistyneiden ihmisten välinen asiallinen vuoropuhelu on siitä kaukana.
Tässä riitatapauksessa näkyy päällimmäisenä lakeuden miehinen power-pomoilu, itseellisen tilan omistajan (maatilan isännän) yksinvaltainen ääni:
”Tämä on omaani – minä määrään täällä”.
Esimerkiksi lapuanliikkeessä vallitsi vastaavanlainen ”turpeeseen tarrautumisen henki”, eikä se liittynyt ainoastaan ”pienoisvaltion” (maatilakeskuksen ”kartanon”) palvelusväen alistamiseen (rengit ja piiat).
*
Kantakauhavalainen Heikki Ylikangas (Kankaan kylästä) on päätellyt, että 1800-luvun puolivälissä puukkoväkivallasta aiheutuneet korkeat henkirikosluvut selittyvät taloudellisissa suhteissa tapahtuneilla seikoilla.
Ylikankaan mukaan perinnöttä jääneet pojat alkoivat riehumaan väkivaltaisesti.
Täydentämällä tuota näkökulmaa 1800-luvun kulttuurilla ja myytistöllä voi päästä lähemmäs sitä mitä tuolloin konkreettisesti tapahtui.
*
Analysoimalla vanhaa hämäläis-härmäläis-kauhavalaista puhetta (vanhoja tekstejä) voi päästä parempaan käsityksen häjyilyn ja puukkojunkkareiden maailmasta ja väkivaltaisuusalkuperästä.
Suomi on maapallon ainoa maa, jossa puukko tunnetaan myös aseena. Ruotsalaiset pelkäävät vieläkin, että suomalaisilla on aina puukko puseron alla.
Muualla veitsi on viiltoväline, sitä ei käytetä aseena.
Puukon käyttö ihmisten välisissä väkivaltaisissa yhteenotoissa voi olla osaksi eräkulttuurin aikaista, tuolloinhan ”oikeutta jaettiin” ihmisten kesken ilman kirjoitettua lakia ja organisoitua virkavaltaa.
Toinen selitys joukkopuukkoväkivaltaan voi olla se, että häjyilyn tausta liittyy yksipuolisesti agraarisen kulttuurin varassa elävään yhteisön henkiseen ja kulttuuriseen rakenteeseen.
Siinä kehittyi erikoinen eriytynyt elämäntyyli ja sitä heijastava erikoinen puhe. Tämä purkautui lopuksi joukkoväkivaltana.
*
Koska yksipuolisesti maatalouteen ja käsin tekemisen ihailemiseen pohjautuvalla kulttuurilla ei ole mitään tekemistä modernin ja postmodernin kulttuurin kanssa agraarikulttuuri on äärimmäisen konservatiivista ja jälkeenjäänyttä.
Kyläteatteri ja ”kansainvälinen maailmankylä” ovat kahdesta eri maailmasta.
”Miehen sana pitää (se mikä sovitaan pitää) ja sääli on sairautta”, lausahdetaan lakeudella.
Mutta jos miehen sana ei pidäkään ja kun mies (vrt. ”akat” miesten puheessa) alkaa ”tunteilemaan”, syttyy miesten kesken väkivaltainen yhteenotto. Tuota pahetta voi harjoittaa myös kiusaamalla ja uhkailemalla (valta).
Kyseessä on vakava ”kulttuurinen kommunikointiovamma”.
Agraarinen ”sukutila”-kulttuuri periytyy ja siinä ”muna munii loputtomiin uusia samanlaisia munia”. Tämä johtaa liikkumisen vastakohtaan eli samalla paikalla pysymisen. Ja lopuksi siitä tulee osa seudun poliittista kulttuuria (puoluevalta).
Tuossa poliittisessa kulttuurissa isäntä ärhentelee muulle väelle miten häntä kulloinkin huvittaa ja ylläpitää loputtomiin koko ”maakunnassa” epädemokraattista hallintoa.
*
Kuortaneen Taidehallissa pidettävässä Yli-Mäyryn taiteilijanuran 25-vuotisjuhlanäyttelyn avajaisissa 27.5.2017 paljastetaan entisen kansanedustajan, valtiopäiväneuvos Jukka Vihriälän muotokuva.
Tästä lukijoita kiinnostavasta asiasta Ilkka ei maininnut mitään 19.5.2017.
Iltalehden ja Ilkan mukaan (29.10.2014) mukaan henkilöä kuvaava abstrakti teos viittaa ”uhriin”.
Onko tuossa ”muotokuvauhrissa” kyse vain abstraktista tarinoinnista (kyseinen taideteos)?
Uuden säätiön hallituksen puheenjohtaja Esko Aho on Vimpelin (Jukka Vihriälän kotiseutu) lähellä sijaitsevasta Vetelistä.
Yli-Mäyryn säätiön hallituksen puheenjohtaja Esko Aho oli Suomen pääministeri 1991-1995.
Esko Ahostakaan Ilkka ei maininnut uutisessaan 19.5.2017 mitään.
*
Ahon jälkeen Suomen pääministerinä toimi demari ”Böö-Lipponen”, Jäätteenmäki (vain pienen hetken), Ruususesta kuuluisaksi tullut Vanhanen, Kiviniemi ja kokoomuslaiset Katainen ja Stubb.
Nyt pääministerin paikka on taas keskustapuolueella, tällä kertaa miljonääri Juha Sipilällä.
Sipilä maksoi heti ensitöikseen keskustapuolueen velat ja nousi rakettina puolueen puheenjohtajaksi ja kansanedustajaksi ja lopuksi ”Suomen Trumpiksi”.
Vihriälän taulua ja Ahon säätiöpuheenjohtajuutta koskevat seikat näkyvät Ilkan uutiseen liitetyssä valokuvassa ”kärpäsen kakan” kokoisin kirjaimin (valokuvassa on näyttelykutsu ja säätiöpapereita).
Kaikki muu Ilkan uutisessa käsitteli yleisesti säätiön toimintaa.
*
Lakeuden likakulttuuri ja -myytistö rakentuu despotismia suosivan agraarisen perhe- ja sukuyhteisöllisyyden ympärille. Siinä seurataan tarkkaan jokaisen ”jokaista pieruakin”.
Internetissä on MOT-ohjelman käsikirjoitus (TV-1) ”Yleishyödyllinen perhe”, kirjoituksesta löytyy Vihriälän ja Ahon puheenvuoroja suuren poliittisen puolueen eli keskustan aiheuttamasta skandaalista (vrt. ”tukimiljonääri” ja Juha Sipilä, Seura 8.6.2017).
Vihriälä ja Aho ovat todennäköisesti hyviä ”vanhoja kavereita”.
Kyseinen MOT-käsikirjoitus on julkaistu alun perin 26.4.1999, päivitetty 2015.
*
Nyt pitäisi olla ”suorastaan poirotmainen henkilö”, jotta tästä kaikesta tauluriitaan liittyvästä ”sikin sokin syöksähtelystä” pääsisi selvyyteen.
Olen kirjoittanut Kulttuurivihkojen ”lukijan sana”-palstalle myös kirjoituksen ”Taide on valtaa” (12.1.2015), tuon jälkeen kirjoitin blogin ”Taide on valtaa (II)”, se julkaistiin Kulttuurivihkoissa (netissä 13.9.2016).
”Konkreettiseksi vallaksi” taide muuttuu heti kun suuret vanhat poliittiset ”tosi- ja todellisuuspuolueet” menettävät uskottavuutensa ja kannatuksensa.
”Vapaan taiteen tekemisen” ja ”uuden luovan ajattelun” merkitys on nyt nousussa.
Ruben Stillerin työtehtävästään lähtökin todistaa tästä kehityssuunnasta (yle.fi 27.5.2017). Hänestäkin on tulossa voittaja.
*
Viimeksi nähdyn poliittisen valtasysteemin loi suurten puolueiden valta, nyt sama puoluevalta hävittää ”läpitautisena hirviönä itse itsensä”.
Vanha poliittinen valta ei pystynytkään kaappaamaan taidetta valtansa kasvattamisen välineeksi.
*
”Macron-ilmiö” vaikuttaa jo myös Suomessa.
Suomen vihreät ovat uutena puolueena enää parin prosentin kannatusluvun päässä maatalousyhteiskunnan kukoistuksen aikana valtaan nousseesta nationalistisesta keskustapuolueesta.
Veikkaan, että kohta keskustan kannatus romahtaa täysin.
