Vuonna 2015 rasismi Suomessa eteni väkivaltaisista uhkauksista, solvaamisesta ja sylkemisestä säännöllisiin tuhopolton yrityksiin. Viiden kaupungin kaduilla partioi avoimesti natsijärjestö sekä natsin johtama rasistijengi Soldiers of Odin. Poliisihallituksen johtaja sanoi ensin, että katupartiointi on positiivista, eikä hän halua ottaa kantaa siihen, onko natsiryhmä parempi tai huonompi auttamaan yleisen turvallisuuden hoitamisessa kuin mikään muu. (Sisäministeri Petteri Orpo arvosteli lausuntoa, koska se ”jätti tulkinnanvaraa”, ja poliisiylijohtaja pian väittikin tarkoittaneensa päinvastaista kuin mitä oli sanonut.)
Rasistinen väkivalta ei ole enää marginaalissa. Ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen Suomessa on avoimesti natsien kanssa toimiva kansanedustaja, jonka mukaan on ”saatava aikaan kansallismielinen vallankumous”. Ei enää säväytä, että viime kauden kansanedustaja (ja toiseksi isoimman puolueen eduskuntaryhmän entinen johtaja) kehottaa julkisesti kansanmurhaan. Puheet ovat kuin 1930-luvulta, juutalaisten tilalle kansallisen kulttuurin tuhoajiksi on tosin vaihdettu muslimit.
Itsenäisyyspäivänä pidetty Itsenäinen Suomi 2015 –tilaisuus ja sen jälkeinen 612-marssi tarjosivat mielenkiintoisen näkymän tilanteeseen. Ensimmäisen tilaisuuden avasi Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari ja siellä puhui muiden muassa Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen, joka osallistui myös 612-marssille.
Tapahtumissa näkyi suomalaisen rasismin kirjo alkaen köyhien asialla olevista toimijoista, jotka hiljaa hyväksyvät rasismin, aina fasistista vallankumousta väkivalloin ajavaan Suomen Vastarintaliikkeeseen (SVL) asti. Tilaisuuden jälkeen kirjaamissani pikaisissa huomioissa korostin tapahtumien ilmapiiriä, joka ei ollut vain vihainen, vaan vihamielinen. Kohteena olivat poliittisten päättäjien lisäksi myös valtavirtatiedotusvälineet, vasemmistolaiset ja ennen kaikkea pakolaiset ja muslimit, jotka sulautuvat rasistien mielikuvituksessa yhdeksi sopaksi.
Lavalla nähtiin heil Hitler –huudolla säestetty natsitervehdys, ja sen tehnyt Petri Kaivanto mainitsi ’pilkkalaulussa’ suomalaisia poliitikkoja, jotka pitäisi kiduttaa ja tappaa, yksityiskohtia säästelemättä.* Musikaalista viihdettä tarjosi myös yhden miehen kansallissosialistinen orkesteri Stormheit, jonka hakaristeillä koristellut levyt on julkaissut Totenkopf Propaganda – levymerkin nimi viittaa natsien SS-joukkojen kallotunnukseen.
Tilaisuudessa jaettiin palkinto ”vuoden itsenäiselle suomalaiselle” Junes Lokalle. Hän pilkallisesti lahjoitti kansanedustaja Li Anderssonille (joka ei ollut paikalla) kaktuksen, jolloin yleisöstä kyseltiin, pitäisikö se tunkea ”ykköseen vai kakkoseen”, eli emättimeen vai peräaukkoon. Lavalla olijat havainnollistivat asiaa valaisemalla kaktuksen siten, että sen varjo näyttää penikseltä. Alla videopätkä niille, jotka haluavat saada lähempää tuntua kansanjuhlan tunnelmaan. (Järjestäjät laittoivat tilaisuuden nauhoituksen koko komeudessaan YouTubeen, mutta sitten poistivat sen pikaisesti.)
https://www.youtube.com/watch?v=YAyD9ER2yv0
Tämä näytös herätti yleisössä suurta hilpeyttä. Tapahtuman järjestäjät eivät tuominneet seksuaalisella väkivallalla hekumointia tai muita törkeyksiä; päin vastoin, juontaja kannusti yleisöä huutamaan kaikenlaista. Lisää yksityiskohtia löytyy Saku Timosen ja Kaisa Kankaan kuvauksista.
On kuitenkin syytä kiinnittää huomiota puheiden sisältöön muutenkin kuin rasismin osalta. En tarkoita sitä, että puhujien argumentit olisivat olleet järkeviä tai toimintaehdotukset kannatettavia. (Tilaisuudessa esimerkiksi sai kuulla, että 90-luvun lamassa oli kyse suomalaisten poliitikkojen järjestämästä kansanmurhasta ja että Suomen itsenäisyys päättyi Kekkosen valtakauden loppumiseen.) Mutta aivan kuten täytyy hahmottaa ääri-islamistien väkivallan poliittinen tausta ja siihen johtavat syyt toimivien estämiskeinojen keksimiseksi, pitää ymmärtää ne tekijät, jotka johtavat rasismin ja fasismin nousuun.
Puheissa korostui maahanmuuton lisäksi huoli työttömyydestä, yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta sekä taloudellisesta selviämisestä laman ja leikkauspolitiikan aikana, päätösvallan menettämisestä EU:lle ja turvallisuuden heikkenemisestä päättäjien ajaessa Suomea suurvaltapolitiikan osaksi lähentymällä NATOa. Nämä ovat todellisia ongelmia ja vakavia aiheita.
Tyytymättömyyden kanavoiminen rasismiin ja liukuminen fasismiin tuli itsenäisyyspäivänä selväksi. Itsenäinen Suomi 2015 –tapahtumassa kuultiin juutalaisvastaisen Magneettimedian päätoimittajan Markku Juutisen puheenvuoro. Jotkut puhujat, kuten maamme toiseksi suurimman puolueen hallituksen jäsen ja Tampereen piirijärjestön puheenjohtaja Terhi Kiemunki, kiittivät ’isänmaallisena’ mainostetun 612-marssin järjestäjiä ja kehottivat kaikkia osallistumaan siihen. Vuonna 2014 marssin järjestysmiehinä ja osallistujina oli SVL:n aktiiveja, ja tänäkin vuonna marssin johdossa oli järjestäytyneitä natseja; SVL raportoi olleensa paikalla ruotsalaisten, italialaisten ja unkarilaisten kollegoidensa kanssa.
SVL:ää ja muita äärioikeistoryhmiä kuvaillaan usein eufemismilla ’kansallismielinen’. Tämä on SVL:n kohdalla erityisen harhaanjohtavaa, koska kyseessä on Ruotsista johdettu järjestö, jonka tavoitteena on Suomen itsenäisyyden ja demokratian hävittäminen liittämällä maa osaksi yhteispohjoismaista kansallissosialistista valtiota. Kun toimintaa vieläpä rahoittaa Venäjän Imperiumi -liike, joka pyrkii tsaarinaikaisten alueiden palauttamiseen, niin ollaan kaukana siitä, mitä suurin osa suomalaiseen kansallisaatteeseen liittää.
Paikalla ollut yhdysvaltalainen journalisti Max Blumenthal vertasi 612-marssin hurmoshenkistä seremoniaa soihtuineen ja eläköön-huutoineen Saksan 1930-luvun spektaakkeleihin. Tunnelma olikin natsitervehdyksineen niin tiivis, että jotkut itkivät nähtävästi silkasta fasistisesta liikutuksesta. Blumenthal tekee dokumenttia suomalaisesta äärioikeistosta, ja on mielenkiintoista nähdä miltä tilanne näyttää ulkopuolisen silmin. Suurin osa rasistien ja fasistien kuvastosta ja käsitteistä kun on suoraan suomalaisesta valtavirtanationalismista: isänmaa ja isänmaallisuus, kuolemanvalan vannominen lipulle, itsenäisyyspäivän hautausmaan soihtukulkue, menneiden sotien ihannoiminen, esi-isien mytologisoiminen esikuvallisiksi sankareiksi, suomalaisuuden kuvitteleminen olemukseltaan muuttumattomaksi kautta aikojen –kaikki tämä on yleisesti hyväksyttyä.
Nationalismi perustuu ajatukseen kansanluonteen synnyttämästä yhtenäisyydestä. Kansallista identiteettiä luodaan ja ylläpidetään toistuvilla rituaaleilla, mutta koska yhtenäistä kokemusta ei todellisuudessa ole, symboleja voi sovittaa moneen tarkoitukseen. Niillä on kuitenkin myös todellinen historiansa, joka on syytä kohdata nationalistisen rasismin ymmärtämiseksi.
612-marssin varrella kaksi vastamielenosoittajaa valjasti erään suomalaisen nationalismin suurimmista sankareista rasismia vastaan lakanalla, jossa luki ”Marski oli maailmankansalainen”. Mannerheim oli kosmopoliitti, mutta hän myös johti Suomen armeijaa pyhässä sodassa, jonka tavoitteena oli heimoaatteeseen pohjaavan Suur-Suomen rakentaminen. Mannerheimin käskystä miehitysjoukot toteuttivat etnisiä puhdistuksia ja pakottivat miehitetyn Itä-Karjalan ”epäkansallista” väestöä keskitysleireille, joiden vangeista suuri osa kuoli karmeissa olosuhteissa. Myös liian vasemmistolaisina pidettyjen Suomen kansalaisten ja epäilyttävien ulkomaalaisten eristäminen vankileireille näkemään nälkää sopinee paremmin 612-marssijoiden haaveisiin kuin vastamielenosoittajien toiveisiin.
Suomalaisen nationalismin historia on myös heimoaatteen ja rotuopin historiaa, mutta tämän esille tuomista pidetään Suomessa (toisin kuin vaikkapa Saksassa) radikaalina, eikä asiasta ole tehty kunnolla tiliä.
Helsingin Sanomien toimittaja Heikki Aittokoski, joka tekee kirjaa nationalismista, kuvaili itsenäisyyspäivän esseessään ”Lopetetaan kouhotus” ’tervettä isänmaallisuutta’ seuraavasti: ”pari kynttilää ikkunalaudalle, lämmin ajatus sotien ja kotirintaman veteraaneille, ja katsos nyt millaisessa kauhtanassa tuokin on Linnaan mennyt”.
Tällainen kansallistunteen typistäminen sisällöttömiin seremonioihin, tapettujen miesten muistelemiseen ja naisten pukeutumisen arvostelemiseen ei ole vain historiatonta. Rasistisen isänmaallisuuden leimaaminen miettimättä ’kouhotukseksi’ ei auta ymmärtämään sen nationalistista pohjaa eikä vastaa ihmisten huoliin epävarman tulevaisuuden edessä.
Rasistioikeisto sen sijaan tarjoaa selityksiä yhteiskunnan ongelmiin ja keinoja niiden ratkaisemiseen. (Se, että vastaukset ovat virheellisiä ja keinot johtavat kärsimykseen on sivuseikka.) Aittokoski esitteli Terhi Kiemungin esseessään esimerkkinä henkilöstä, joka haluaa ”suomalaista Suomea” ja puhuu maahanmuuton rajoittamisesta suomalaisen kulttuurin ja historian puolustamiseksi. Kiemunki siirtyi puheenvuorossaan Mannerheimin ylistyksestä sujuvasti salaliittoteoriaan, jonka mukaan pakolaisuus on ISISin juoni Euroopan valloittamiseksi; hän on myös äärioikeistolaisten katupartioijien ystävä.
Monissa puheissa arjen ongelmat yhdistyivät kokemukseen vaarallisesti muuttuvasta maailmasta. Tummaihoiset ja islaminuskoiset pakolaiset typistettiin tuon pelon ruumiillistumaksi, jota vastaan taisteleminen esitettiin kansallisen eloonjäämisen edellytyksenä yhtä lailla kuin Neuvostoliiton armeijan päihittäminen.
Rasistiliikkeet eivät ole keksineet ajatusta muslimien uhasta itse, he ovat poimineet sen valtavirrasta. Jo vuosia liberaalitkin kirjoittajat ovat toistaneet keinotekoista jakoa ’länsimaisen’ ja ’islamilaisen’ maailman välille ja puhuneet kulttuurien kamppailusta, jota ei ole olemassa. Tiedotusvälineet rutiininomaisesti raportoivat sellaisesta väkivallasta, jonka tekijät ovat muslimeja eri tavalla kuin väkivallasta, josta ovat vastuussa kristityt, juutalaiset tai vaikka buddhalaiset, olivatpa perustelut uskonnollisia tai eivät. Populaarin tiedelehden sivuillakin on ollut hyväksyttyä esittää islam poliittisena aatteena ja muslimit uhkana.
Maamme johtava päivälehti Helsingin Sanomat on vuosia promotoinut maamme johtavaa rasistista kansankiihottajaa Jussi Halla-ahoa. Lievimmillään hänelle on annettu tilaa opastaa, miten synnyttää lukijassa vastenmielisyyden tunne mustamaalauksen uhria kohtaan. Rasismin noustessa Halla-aho on kohotettu maahanmuuttoasioiden analyyttisestä asiantuntijasta profeetalliseksi hahmoksi, joka on nähnyt ennalta muslimien hallitsemattoman uhan Suomelle. Helsingin Sanomien mukaan hänen hetkensä on tullut ja lehti peräänkuuluttaa Halla-aholta ”valtiomiestason tekoja” – ketäköhän valtiomiestä tässä on ajateltu?
Valtavirran rasismia on hahmoteltu kysymällä, miten polttopullohyökkäyksiin suhtauduttaisiin, jos niiden kohteena olisi vanhainkodit pakolaiskeskusten sijaan. Asiaa voi havainnollistaa vielä paremmin miettimällä, miten suhtauduttaisiin siihen, jos pakolaiset yrittäisivät polttaa suomalaisten koteja, kiihottaisivat valkoihoisia, kristittyjä ja suomalaisia vastaan ja järjestäytyisivät väkivaltaista vallankumousta ajavan ääri-islamistisen liikkeen partioiksi kaduille.
Presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhetta on kehuttu siitä, että hän, kuukausien jälkeen, tuomitsi polttopullohyökkäykset ja vihan lietsonnan. Tämä johti, kuten arvata saattaa, siihen että rasistit vuodattivat julkisuuteen presidentin puolisoa koskevia seksuaalisia väkivaltafantasioitaan – naisviha kulkee käsi kädessä rasismin kanssa.
Niinistö kuitenkin myös antoi tukensa Suomen hallituksen maahanmuuttopolitiikan tiukennuksille, ja esitti niiden tähtäävän ”suurimmassa hädässä olevien auttamiseen”. Tämä olisi omituinen pyrkimys hallitukselle, jonka toiseksi suurimman puolueen edustajat ovat etulinjassa kiihottamassa maahanmuuttajia vastaan. Amnestyn mukaan hallituksen turvapaikkapoliittinen ohjelma on toteuttamiskelvoton ja ristiriidassa Suomen kansainvälisten velvoitteiden ja perustuslain kanssa.
Niinistön maalailu tulokkaista terroristeina ja kansainvaelluksena ja suomalaisista naiiveina sen edessä, että rajat ovat tulleet vastaan pönkittää sekin rasistien maailmankuvaa. Niinistön puhe ei toki ollut pahimmasta päästä: keskustelu pakolaisista uhkana Euroopalle on usein samanlaista kuin viime vuosisadan uhkakuvat juutalaisista pakolaisista, kuten YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Zeid Ra’ad Al Hussein on todennut.
Vertailukohtaa voi hakea Saksan liittokansleri Angela Merkelin uudenvuodenpuheesta. Merkel aloitti kiittämällä saksalaisia siitä, että he ovat nousseet auttamaan pakolaisia näinä vaikeina aikoina ja, vähättelemättä pakolaisten vastaanottamiseen liittyviä ongelmia, valoi uskoa siihen, että Saksa ei ainoastaan selviä nykyisistä haasteista, se vahvistuu niiden takia.
Niinistön puheessa ei ollut solidaarisuutta edes Saksalle, joka on ottanut EU:ssa suhteettoman paljon pakolaisia, saati sitten Lähi-idän maille kuten Libanonille ja Jordanialle, joiden osuus pakolaiskriisin hoitamisesta on paljon isompi kuin EU:lla. Eurooppaan viime vuonna Välimeren yli tulleista 50 % oli Syyriasta, 20 % Afganistanista ja 7 % Irakista, kaikki sotaa käyviä maita. Yhtä lailla puuttui tietoisuus siitä, että Eurooppa ei ole sivustakatsoja, vaan se on aktiivisesti osallistunut Lähi-idän tuhoamiseen ja pakolaiskriisin syntyyn, olipa kyse Syyriasta, Afganistanista tai Irakista. Suomikin tukee Saudi-Arabian diktatuuria, joka on ajanut satojatuhansia pakolaisiksi Jemenissä.
Rasismin tuomitseminen on hyvä alku, mutta irrallaan muista sanoista ja teoista se ei kanna pitkälle. Mitä sitten pitäisi tehdä?
Yksinkertaisin asia on se, että valtavirrassa pitäisi lopettaa rasististen kansankiihottajien kohteleminen poliitikkoina muiden joukossa tai jopa yhteiskunnallisen analyysin mestareina. Juutalaisvastainen propaganda ei ole tällä vuosisadalla enää salonkikelpoista, miksi muslimivastaisten harhojen levittäjät nostetaan kunnioitetuiksi keskustelukumppaneiksi? Miksi käytetään eufemismia maahanmuuttokriitikko, joka todellisuudessa tarkoittaa ainoastaan rasistia? Miksi fasisteja tuodaan valtavirtaan kutsumalla heitä kansallismielisiksi?
Viranomaisten pitää ottaa kansankiihotus ja rasistinen väkivalta vakavasti. Poliittisesti motivoitunutta siviileihin kohdistuvaa väkivaltaa ja sillä uhkaamista pitää kohdella terrorismina, olipa kyse mistä liikkeestä tahansa. (Tämä ei kuitenkaan saa johtaa kansalaisoikeuksien rajoittamiseen terrorismin uhan varjolla.) Rasistiset väkivaltajärjestöt kuten Suomen Vastarintaliike pitäisi kieltää.
Tehokas rasismin vastustaminen vaatii myös sitä ruokkivien yhteiskunnallisten ongelmien korjaamista: pitää puuttua kodittomuuteen, vanhusten laiminlyöntiin, syrjäytymiseen, hallituksen toteuttamaan hyvinvointiyhteiskunnan alasajoon. Se, että rasistioikeiston vastaukset ongelmiin ovat virheellisiä ja sen keinot johtavat kärsimykseen ei poista niiden houkutusta. Niitä vastaan pitää tarjota parempia selityksiä ja järkeviä ratkaisuja. Upporasistien perään on turha haikailla; he ovat kehittäneet oman käsitteistönsä, jota järkipuheet eivät horjuta.
Keskustelua nationalismin ja kansallisvaltion menneisyydestä ja tulevaisuudesta ei pidä välttää, nyt on tarpeen ruotia avoimesti ja kriittisesti siitä, mistä tulemme ja minne voimme mennä. Yhtä lailla on syytä tuoda esiin Euroopan suuri osuus (ja Suomen pieni osuus) pakolaisuuden synnyssä. Turvan tarjoaminen pakolaisille ei ole vain Suomen ja EU:n kansainvälisten velvoitteiden mukaista, se on tapa kantaa vastuuta tapahtumista, joissa olemme osallisina.
Meillä on unelma –mielenosoitus antoi toivoa laajan rasisminvastaisen rintaman rakentamisesta. 612-marssin jälkeen on keskusteltu paljon rasismin vastustajien yrityksistä pysäyttää marssia ja poliisin toiminnasta, ja aihe vaatisi oman blogimerkintänsä. Olipa fasistien oikeudesta marssia kaduilla mitä mieltä tahansa, on syytä ottaa huomioon että sellainen toiminta, joka karkottaa rasismia vastustavaa enemmistöä ja johtaa poliisin hyökkäykseen, antaa fasisteille tilaisuuden esittää edustavansa valtavirtaa.
Fasistit ovat Suomessa marginaalisia, ja valtaan päässeiden upporasistien tukijatkin ovat vähemmistössä. Kansalaisten aktiivisuudesta riippuu, meneekö tilanne vielä huonompaan ennen paranemistaan.
* Toimituksen lisäys 11.1. Petri Kaivanto on toimittanut seuraavanlaisen kommentin:
”Olen vastannut jo tuoreeltaan toisen bloggaajan kirjoitukseen, jossa valehdeltiin ”natsitervehdyksestä” ja Tappolistastani:
http://kaivanto.blogspot.com/2015/12/jussi-korhonen-on-tyypillinen.html
Esitin natsitervehdyksen Puna-armeijan karvalakki päässäni pohjustaen kappalettani Salaliittolaulu ja mainiten, että Liettuassa on kielletty sekä natsismin että kommunismin symbolit. Tarkoitukseni on vastustaa tekopyhyyttä maissa, merillä ja tietoverkoissa. – – Laulelmassani Tappolista ei kehoteta kiduttamaan eikä tappamaan ketään, vaan kerrotaan Helvetin kauhuista ja tulevista asukkaista Danten Jumalaisen näytelmän tapaan.”
