Apartheidin aaltoilua

Viime viikkoina on uutisoitu väkivallan aallosta Israelissa ja miehitetyillä palestiinalaisalueilla. Kyse ei kuitenkaan ole rauhan rikkoutumisesta.

Viime kesän suurhyökkäys Gazaan loppui tulitaukoon. Sen solmimisen jälkeen Israel on hyökännyt Gazaan keskimäärin kaksi kertaa päivässä. Miehitysjoukot ampuvat maanviljelijöitä ja hyökkäävät kalastajien kimppuun jatkuvasti, tekivätpä palestiinalaiset vastarintaa tai eivät. Lisäksi Israel tekee maahyökkäyksiä Gazaan – pelkästään tänä vuonna niitä on ollut ainakin 38.

Länsirantaa kuvaillaan joskus rauhalliseksi verrattuna Gazaan. Tänä vuonna Länsirannalla ennen lokakuuta Israelin sotilaat ja siirtokuntalaiset haavoittivat keskimäärin 43 palestiinalaista viikossa, ja olivat tappaneet yhteensä 24. Samana aikana 4 israelinjuutalaista tapettiin, ja noin 2 viikossa haavoittui (suuri osa heistä miehitysjoukkojen sotilaita). Lisäksi palestiinalaisten taloja tuhotaan päivittäin, vuosi toisensa jälkeen. Tätä kirjoitettaessa miehitysjoukot ovat tänä vuonna hävittäneet 450 rakennusta, osana Israelin 'juutalaistamiseksi' kutsumaa politiikkaa. Journalisti Ben Whitella on hyvä katsaus siihen, mitä pelkästään yhden rauhalliseksi kutsutun kuukauden aikana tapahtui.

Israelin joukot ovat yhä enemmän rajoittaneet palestiinalaisten pääsyä al-Aqsan moskeijaan miehitetyssä Itä-Jerusalemissa, ja auttaneet juutalaisten ääriryhmien pääsyä sinne. Näiden ryhmien tavoitteena on tuhota al-Aqsa, islamin kolmanneksi pyhin paikka, ja rakentaa sen tilalle juutalainen temppeli messiaan tulon nopeuttamiseksi. Osa näiden ryhmien johdosta vaatii muslimien ja kristittyjen kansanmurhaa. Niiden kannattajia on Israelin hallituksessa, ja hallitus tukee ja rahoittaa niitä.

Kesällä ja syyskuussa palestiinalaiset nousivat entistä enemmän vastarintaan al-Aqsan luona. Lokakuussa aktiivinen vastarinta levisi muualle Länsirannalle sekä Israeliin, niin aseettomina mielenosoituksina kuin sotilaisiin ja siviileihin kohdistuneina puukotuksina. Jotkut puhuvat kolmannesta intifadasta, kansannoususta, mutta toiminta on toistaiseksi ollut koordinoimatonta eikä kovin laaja-alaista. Fatahin kontrolloima Länsirannan palestiinalaishallinto yrittää estää vastarinnan ja väkivallan nousua, Gazaa hallitseva Hamas on kehunut sitä, mutta kummallakaan ei ole suurta merkitystä. Liikkeellä ovat enimmäkseen miehityksen umpikujaan kyllästyneet ja osittain epätoivoiset nuoret, eikä ole selvää kasvaako tästä mittava joukkoliike, vai jääkö tilanne aallonharjaksi apartheidin ja vastarinnan kehityksessä.

Israelin hallinto on reagoinut kuten se aina tekee vastarinnan edessä, olipa se aseellista tai aseetonta: se on lisännyt väkivaltaa ja kollektiivisia rangaistuksia, kuten kotien tuhoamisia ja liikkumisrajoituksia.

Lokakuun aikana on tapettu ainakin 71 palestiinalaista ja 10 israelinjuutalaista. Miehitysjoukkojen ja siirtokuntalaisten hyökkäyksissä on haavoittunut yli 6 000 palestiinalaista; israelinjuutalaisia on haavoittunut murto-osa tästä. Tästä on uutisoitu israelilaisiin kohdistuvana "terrorin aaltona". Todellisuutta hämärtävä, tai jopa sen päälaelleen kääntävä, uutisointi onkin Israel/Palestiina –aiheessa vakiintunut normi.

Eroa ei ole vain palestiinalaisten ja israelinjuutalaisten uhrien määrässä, vaan myös siinä, mitä on tapahtunut hyökkääjille. Palestiinalaiset hyökkääjät on usein tapettu saman tien, mutta palestiinalaisten tappamisesta ei tule israelinjuutalaisille seurauksia, olivatpa syylliset sotilaita tai siviilejä. Israelilaiset poliitikot ovat kehottaneetkin tappamaan epäröimättä: oppositiojohtaja Yair Lapidin mukaan virallisia ohjeita pitäisi muuttaa siten, että palestiinalainen tapetaan heti, jos hän esimerkiksi ottaa esille ruuvimeisselin.

Nytkään palestiinalaisten ei tarvitse edes syyllistyä hyökkäykseen tullakseen tapetuksi, pelkkä epäily riittää. Amnesty International onkin vaatinut Israelin viranomaisia lopettamaan teloitukset kaduilla. Epäillyksi tulemiseen taas riittää se, että on palestiinalainen – tai näyttää siltä, että olisi. Eritrealaisen pakolaisen Habtom Zerhumin lynkkaus bussiasemalla oli surullisen kuvaava tapaus. Ensin häntä ammuttiin ja sitten väkijoukko hakkasi hänet kuoliaaksi. Paikalla olleet sotilaat ja poliisit osallistuivat joukkomurhaan; kukaan ei joutunut asiasta syytteeseen. Nykyisessä hysteerisessä ilmapiirissä israelinjuutalaiset ovat jopa hyökänneet toisten israelinjuutalaisten kimppuun luultuaan heitä palestiinalaisiksi.

Vaikka Israelin ilmapiiri ja politiikka on yhä rasistisempaa ja vaikka al-Aqsalla on iso merkitys palestiinalaisille, kyse ei ole selittämättömästä etnisestä tai uskonnollisesta konfliktista. Väkivallan syynä on se, että Israel ylläpitää apartheid-järjestelmää, jonka tarkoituksena on taata israelinjuutalaisten etuoikeudet palestiinalaisten ihmisoikeuksien kustannuksella. Tämän järjestelmän tuhoisin osa on Länsirannan, mukaan lukien Itä-Jerusalemin, ja Gazan sotilasmiehitys.

Apartheidia voi ylläpitää ainoastaan väkivalloin, ja se synnyttää väkivaltaista vastarintaa. Väkivallan lopettaminen edellyttää siis apartheidin purkamista ja miehityksen lopettamista. Israel ei tee tätä, ellei sitä painosteta.

Onneksi tähän on olemassa tehokas keino, nimittäin palestiinalaisten kutsuma kansainvälinen boikottikampanja. Suomessa on otettu jo jotain askelia: Helsingin yliopisto lopettanut miehitykseen osallisen G4S-yrityksen palveluiden käyttämisen, Maailma kylässä –festivaali ei enää ota Juutalaista kansallisrahastoa mukaan sen ihmisoikeusloukkausten takia, eurooppalainen suuryritys Veolia on lopettanut toiminnan siirtokunnissa, minkä eteen Suomessakin kampanjoitiin.

Kaikkien laittomien siirtokunnissa valmistettujen tuotteiden tuonti Suomeen pitäisi kieltää, EU:n säännösten mukaisesti. SDP onkin linjannut työskentelevänsä kansainvälisesti kieltojen saamiseksi.

Tärkein asia olisi Suomen ja Israelin asekaupan lopettaminen. Asia on saatu yleiseen tietoon ja SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden puheenjohtajat ovat ilmaisseet vastustuksensa. Nyt meidän pitäisi toimia sen eteen, että asekauppa todella lopetetaan.

 

ILMOITUS