Pääkirjoitus, Kulttuurivihkot 1/2015
Yksi viime vuosien puhuttelevia suomalaisia dokumentteja on Katja Gauriloffin Säilöttyjä unelmia (2012). Elokuvan lähtökohtana on säilyketölkki suomalaisen kaupan hyllyllä. Siinä vieraillaan niissä lukuisissa paikoissa eri puolilla maailmaa, joista säilykkeen raaka-aineet ja itse tölkin metalli ovat peräisin. Katsoja kohtaa joukon vaihtelevissa oloissa työskenteleviä ihmisiä, jotka kertovat elämästään ja unelmistaan, sekä tuotantoeläimiä.
Myös tämän Kulttuurivihkojen ruokateemapaketissa nostetaan esille sitä, mistä jokapäiväinen ruokamme on peräisin ja millaisia yhteiskunnallisia, eettisiä ja terveydellisiä kysymyksiä siihen kytkeytyy.
Nykyinen ruoantuotanto perustuu kestämättömiin rakenteisiin ja tuotantotapoihin: uusiutumattomiin luonnonvaroihin, kuten öljyyn ja fosforiin, tuotantoeläinten huonoon kohteluun ja epätasa-arvoisiin globaaleihin ruokamarkkinoihin.
Suomessa valitetaan ruoan kalleudesta, osittain aiheestakin jos puhutaan kahden suuren kaupan keskusliikkeen ylivallasta. Samaan aikaan ruoka – ja muutkin kulutushyödykkeet – on kuitenkin myös liian halpaa: jos sen hintaan lisättäisiin tuotannon ja rahdin kaikki niin sanotut negatiiviset ulkoisvaikutukset, kuten ympäristön pilaantuminen ja sen aiheuttama ihmisten elinolojen heikkeneminen moninaisine kustannuksineen, se maksaisi huomattavasti enemmän. Samoin kävisi, jos tuotantoeläimille järjestettäisiin lajinmukaisen käyttäytymisen perusedellytykset tai globaalin etelän viljelijöille ja työntekijöille taattaisiin elämiseen riittävä korvaus heidän työstään.
Eräät sertifiointijärjestelmät, kuten luomu ja reilu kauppa, takaavat kuluttajalle tämän tyyppisiä asioita. Tarkan käsityksen ja varmuuden kestävästä tuotannosta voinee kuitenkin saada vain osallistumalla itse ruoantuotantoon tai hankkimalla ruokansa tutulta permakulttuurisia periaatteita noudattavalta tilalta.
Kuluttamisella vaikuttamista ei pidä vähätellä. Ei kuitenkaan liene syytä odottaa, että kuluttajien suuri enemmistö yhtäkkiä alkaisi tehdä sellaisia kukkarolleen kalliita tai hankaliksi kokemiaan yksilöllisiä eettisiä valintoja, jotka kääntäisivät ruokamarkkinoiden suunnan. Todennäköisemmin muutos tapahtuu esimerkiksi halvan öljyn ja fosforin hupenemisen myötä, joka pakottaa luopumaan niin sanotusta tehoviljelystä. Suuntaa kohti kestävämmän ruoantuotannon malleja on kuitenkin näytettävä jo nyt.
Luomuviljelijä Jukka Lassilan haastattelu (s. 32) sekä artikkelit ruokapiireistä (s. 34) ja Jokapäivän ruokapajasta (s. 35) osoittavat, että ekologisen ja ihmisten itsehallintoa vahvistavan ruoantuotannon ja -jakelun ei tarvitse olla säilötty unelma, vaan sitä voidaan toteuttaa jo tässä ja nyt.
Ruoka on myös politisoitava – tai pikemminkin tehtävä näkyväksi sen poliittisuus. EU ja Yhdysvallat neuvottelevat parhaillaan TTIP-vapaakauppasopimuksesta, jonka pelätään heikentävän eurooppalaisia ruokaturvastandardeja ja lisäävän ylikansallisten yhtiöiden valtaa yli valtioiden demokraattisten ja oikeudellisten elinten. Aktiivisen kansalaisyhteiskunnan ansiosta neuvottelujen etenemisestä saadaan nyt paremmin tietoa kuin alkuvaiheissa. Toivon mukaan aktiivisuudella voidaan vielä vaikuttaa myös neuvottelujen tuloksiin.
Ruoan terveysvaikutuksetkaan eivät ole intressivapaa kysymys. Viralliset ravitsemussuositukset, joiden mukaan esimerkiksi päiväkotien, koulujen, sairaaloiden ja vanhustenhuollon ateriat suunnitellaan, ovat jähmeitä muuttumaan ja niiden taustalla vaikuttavat alan suuret kaupalliset toimijat. Ravitsemustiedekään ei ole tällaisesta vapaata; kuvaava esimerkki on se, että Valion hallinnoima ja rahoittama säätiö on lahjoittanut Helsingin yliopistolle alan professuurin, johon on nimetty Valion oma tutkimusjohtaja.
Tässä valossa se, että ihmiset ottavat yhä enemmän itse selvää niin kuluttamansa ruoan eettisyydestä kuin terveellisyydestäkin uskomatta sokeasti auktoriteetteihin, ei ole mitään syömisen muuttumista uskonnoksi, kuten mediassa on viime aikoina esitetty, vaan mitä rationaalisinta vastuunottoa. Jos haluamme olla oman elämämme subjekteja, juuri ruoasta ja muista perustarpeista on hyvä aloittaa.