Kulttuurivihkot 2/2018, teemana köyhyys
Politiikassa 42 vuotta työtä tehnyt Marjatta Stenius-Kaukonen pitää elämänsä tärkeimpänä saavutuksena sitä, että on oikeasti pystynyt auttamaan tuhansia ihmisiä.
Marjatta Stenius-Kaukonen toimi eduskunnassa SKDL:n, Devan ja vasemmistoliiton kansanedustajana vuosina 1975–1995 ja 1999–2003 sekä oli Euroopan parlamentin jäsen vuosina 1995–96.
Tampereen kaupunginvaltuustossa hän toimi vuosina 1997–2004 ja 2008–2012. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallituksessa hän vaikutti syyskuuhun 2017 asti.
Koulutukseltaan tekstiiliteknologian diplomi-insinööri valittiin vuonna 1973 Hämeen työsuojelupiirin vanhemmaksi insinööriksi.
”Kiersin tekstiili- ja kenkätehtaita ja ravintoloita ja kirkontorneja. Valvoin työolosuhteita, ja siinä yhteydessä kaikki ammattitaudit tulivat minulle tutuiksi, ne kuuluivat myös työsuojelun piiriin, työterveyshuoltoon”, Stenius-Kaukonen kertoo.
Stenius-Kaukosella todettiin ykköstyypin diabetes vuonna 1978. Hän on kuulunut Suomen Diabetesliittoon koko sairautensa ajan, ja hänet valittiin juuri Tampereen Diabetesyhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi.
”Mitään ei ole diabeteksen vuoksi jäänyt tekemättä, mutta totta kai joutuu tasapainoilemaan koko ajan”.
Valituksilla muutos laintulkintaan
Marjatta Stenius-Kaukosen ensimmäinen sosiaalineuvontatapaus aktualisoitui, kun Tampereelle SKP:n piiritoimistoon tuli pariskunta vuonna 1978 kysymään neuvoa.
”Heidät ohjattiin luokseni. Noin 50-vuotias vaimo oli ollut trikooneulojana Sidosteen sukkatehtaalla 26 vuotta. Naisella oli tuki- ja liikuntaelinvammoja. Hän oli ensin saanut enimmäismäärän 300 päivää sairaspäivärahaa.”
Kaikissa lääkärinlausunnoissa oli todettu, että hän ei pysty tekemään työtään. Työkyvyttömyyseläkehakemukset oli hylätty. Pari valituskierrosta oli jo käyty läpi.
”Noissa prosesseissa oli mennyt jo pari vuotta. Sitten Kela oli keksinyt, että naisen tavallisena työnä on pidettävä kahden hengen kotitalouden hoitamista ja siihen hän kykenee. Miten yhtäkkiä ihmisestä, joka on 26-vuotta työskennellyt trikooneulojana ja hakenut eläkettä ja kaikki on hylätty, hylätty, hylätty, yhtäkkiä kahden vuoden kuluttua tuleekin kotiäiti!” Stenius-Kaukonen kiihtyy ja jatkaa:
”Pariskunta oli siis hyvien neuvojen tarpeessa. Aloin asiaa sitten selvittämään.”
Hän kirjoitti pariskunnan puolesta valituksia.
”Ei terveyskeskuslääkärin lausunnolla kannattanut edes yrittää hakea työkyvyttömyyseläkettä, vaan erikoissairaanhoidon kautta. Mutta mikään ei riittänyt näille vakuutuslääkäreille, jotka näkemättä potilasta tietävät, että hän kykenee työhönsä. Se saatiin sitten todistettua, että hän ei pysty kotitalouttakaan hoitamaan, että mies auttaa siivoamisessa ja kauppakassin kantamisessa.”
Tämän jälkeen saatiin laintulkintaan muutos, että ihmiselle ei yhtäkkiä voi ilmoittaa esimerkiksi, että 26 vuoden fyysisesti raskaan ja vammauttaneen trikooneulojan uran jälkeen hän onkin kahden ihmisen kodinhoitaja.
Tarve vapaaehtoiselle sosiaalineuvonnalle
”Kun ihmiset lukevat lakipykäliä, muodostuu heille kuva, että heille kuuluu se eläke. Ongelma onkin siinä, miten lakeja tulkitaan. Eihän niihin voi kirjoittaa yksityiskohtaisesti kaikkia mahdollisia tapausvaihtoehtoja. Eläkelaitosten tulkinta noista laeista on ongelma”, Marjatta Stenius-Kaukonen painottaa.
Hän ryhtyi soittelemaan eläkelaitoksiin ja selvittämään, kuka vastaa eläkeasioista.
”Kysyin, että voinko tuoda esiin tällaisia ongelmatapauksia, koska minullehan päätyivät vain ongelmatapaukset. He vastasivat, että heille on tärkeää tietää, minkälaisia tapauksia on. Lopulta suhtautuminen oli kiinni eläkelaitoksen johtavasta ylilääkäristä. Sitä kautta saatiin tulkintamuutoksia ja jopa lainmuutoksia.”
Tapauksia alkoi tulla enemmän.
”Totesimme, että vakituinen vastaanottoaika olisi tarpeellinen. Se oli SKP:n Tampereen piiritoimistossa maanantai-iltapäivisin. Näin perustimme Mikko Kuopan kanssa vapaaehtoisen sosiaalineuvonnan vuonna 1979. Se oli ensin ilman ajanvarausta, mutta kun ihmiset päätyivät odottamaan tunnin pari niin näin oli parempi.”
”Suurin osa tapauksista oli minulla, kymmenkunta päivässä. Ainakin 4 000 ihmistä olen auttanut ja suurin osa on päättynyt myönteisesti, vaikka asioiden hoitamisessa saattoi mennä vuosia. Kun kansanedustajana on, ihmisten asioita hoitamaanhan sinne on valittu. Hylätyt työkyvyttömyyseläkkeethän ovat edelleen ikuisuusongelma.”
Järjettömät valitusprosessit
Siihen aikaan varsinkin naisilla oli hyvin pienet eläkkeet.
”Heille tuli sitten kansaneläke työeläkkeen päälle. Eläkettä haettiin sekä Kelasta että työeläkelaitoksesta. Lakipykälät ovat erilaisia ja osin entistä tiukempia. Nykyisin vain julkisen puolen työkyvyttömyyseläkkeissä otetaan huomioon myös ammatti. Yksityisellä puolella vain pitkän työuran tehneillä 60 vuotta täyttäneillä painotetaan työkyvyttömyyden ammatillista luonnetta. Kansaneläkkeessä se on enemmän sitä, että kykeneekö enää mihinkään työhön”, Marjatta Stenius-Kaukonen kertoo.
”Kansaneläkkeestä valitettiin siihen aikaan ensin tarkastuslautakuntaan ja työeläkkeistä eläkelautakuntiin ja sitten vakuutusoikeuteen. Ensimmäisessä vaiheessa meni usein vuosi ja ylikin. Varsinkin tarkastuslautakunnan päätökset kestivät kauan. Vakuutusoikeus kesti 1–2 vuotta. Kun olit kerran mennyt sen 2–3 vuoden prosessin läpi, sinulle sanottiinkin, että olet kodinhoitaja kahden hengen taloudessa. Valitusajat ovat osin lyhentyneet, mutta joku keino pitäisi olla, ettei valituksissa menisi näin kauan – eihän tässä ole mitään järkeä.”
Eläkelaitokset voivat oikaista päätöksen, jos saavat lisänäyttöä.
”Lisänäyttö, mitä se on? Ei riitä, että kirjoitan hyvän valituksen, vaan pitää saada uusi lääkärinlausunto siitä, että työkyky on heikentynyt siitä, millä edellinen hakemus on hylätty. Neuvoin, että hanki näyttö kaikista mahdollisista vaivoistasi eri alojen erikoislääkäreiltä.”
Stenius-Kaukonen on kirjoittanut tunti- ja päiväkausia mielestään tosi hyviä valituksia.
”Käynyt ihmisen suurin piirtein niin läpi, että, pää, aivot, korvat, silmät, suu, olkapäät, kyynärpäät, ranteet, selkä, vatsa, sydän ja niin edelleen, ihan kaikki jokaiselta erikseen. Mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Vain lääkärin B-lausunto merkitsee, tai työ- ja liikennetapaturma- ja ammattitautitapauksissa E-lausunto.”
”Nythän vakuutuslääkärit väittävät, että hoitavat lääkärit ovat potilaiden puolella, tuntevat myötätuntoa potilaita kohtaan. Vakuutuslääkäreiden objektiivisuuteen pitäisi voida luottaa, vaikka he eivät koskaan näe potilasta.”
Eläkelaeissa oli pykälät oikaisuja varten.
”Vetosin aina siihen, mutta niitä ei paljon käytetty. Vähitellen eläkelakeja korjattiin niin, että oikaisumenettelystä tuli se päämenettely, että ensimmäisenä eläkelaitos itse pyrki oikaisemaan päätöksensä. Siinäkin taisi mennä toistakymmentä vuotta.”
Nyt valitus lähetetään eläkelaitokseen, se katsotaan heti ja jos siinä on lisää lääkärinlausuntoja, siellä voidaan oikaista hakemus, jos eläkelaitoksen mielestä näyttö riittää.
”Nämä muutokset tulivat hirveän pitkän ajan ja jatkuvan jankutuksen tuloksena. Kelassa oli oma valtava kansio tarkemmista ohjeista, koska kuten sanoin, ei lakipykälää voi kirjoittaa niin yksityiskohtaisesti. Samaten työeläkelaitoksilla oli eläketurvakeskuksen ohjeita. Pikkuhiljaa myös noihin ohjeisiin saatiin muutoksia. Eikä koskaan niin, että joku Marjatta Stenius-Kaukonen sanoo tätä ja tätä, mutta moni asia lähti siitä, että epäkohdan havaitsi ja vähitellen tuli muutoksia.”
Viranomaisen tulisi auttaa
Monia pieniä muutoksia on Marjatta Stenius-Kaukosen mukaan tullut, mutta perusongelma on nykyään melkein pahempi.
”Helsingin Sanomien yleisöosastossa 27. maaliskuuta 2018 ELO-eläkeyhtiön lääketieteellinen johtaja Maarit Gockel kertoo, että tällä hetkellä työeläkeyhtiöihin tulleita hakemuksia hyväksytään noin kaksi kolmasosaa. Eli niistä hylätään yksi kolmasosa.”
Kaikille kansanedustajille tuli työeläkejuttuja.
”He tulivat usein kysymään minulta neuvoa. Ensin yritin neuvoa, mutta kun asiat eivät edenneet, lopulta heidänkin juttunsa päätyivät minulle hoidettavaksi. Neuvoin ihmisiä ympäri Suomen, useita en tavannut koskaan. Byrokratian viidakko tässä on aivan mahdoton. Ihmisten pitäisi ymmärtää, osata ja jaksaa sen kanssa. Se työ mitä tein oli niin sanotusti täysin turhaa työtä. Ihmisen saadakseen jonkun ’edun’, siis perusoikeuden, toimeentulon, pitäisi voida osata itse hakea, ja neuvo ja apu siihen pitäisi tulla viranomaiselta.”
”Minulla oli aina tuoreita kukkia niin kotona kuin eduskunnassa. Ihmiset toivat niitä, kun heidän asiansa lopulta vuosien väännön jälkeen eteni, joulukortteja tulee vieläkin. Samaten kansanedustajat toivat kukkia, kun olin hoitanut heidän vaalipiirinsä juttuja”, Stenius-Kaukonen hymyilee.
Ihmiselämää vaikeuttavaa sälää
Toimeentulotuki tuli Suomeen vasta 1980-luvulla. Sitä ennen oli huoltoapu, jota monelle oli hyvin korkea kynnys hakea.
”Kun mukaan lasketaan aina puolison tulot eli puoliso sitten elättää. Kun työkyvytön ihminen ei saanut mistään rahaa, saatiin lopulta sellainen muutos, että sinä aikana kun ihmisella on työkyvyttömyyseläkevalitus vireillä, hänelle voidaan maksaa työttömyyspäivärahaa. Useat eivät tienneet tästä, kun he eivät voineet käydä töissä tai heidät oli jopa irtisanottu. Eivät he ymmärtäneet, miten voisivat ilmoittautua työttömäksi, kun olivat lääkärin B-lausunnon mukaan työkyvyttömiä. Sanoin, että ilmoittaudu sinne, että saat edes jostain rahaa.”
Tästä seurasi, että kun eläke viimein myönnettiin, se maksettiin työttömyyskassaan, jottei tullut kaksinkertaisia tuloja.
”Verotus muodostui suureksi ongelmaksi. Kun ihminen lopulta saattoi saada monen vuoden eläkkeet jälkikäteen, ne verotettiin saman vuoden tulona. Eli siitä meni yli 60 prosenttia veroja. Verotuslain 125. pykälän mukaan silloin saattoi kunnan asiamies poistaa tai alentaa sitä veroa, valtionverosta saattoi hakea tulontasausta, mutta säännös oli hyvin tiukka.”
Stenius-Kaukonen alkoi vaatia epäkohdan korjaamista niin, että eläke jaksotetaan jokaiselle vuodelle, mille eläke oikeasti kuuluu. Silloin vero olisi huomattavasti pienempi.
”Tätä jankutin eduskunnan pöntöstä sentään sata kertaa. Olin tehnyt kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Oikeusasiamies lähetti kirjeen valtionvarainministerille, että lakia pitäisi korjata, mutta valtiovarainministeriö ei tehnyt mitään.”
”Ben Zyskowicz oli perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja tuolloin, hänen kanssaanhan olin yleensä eri mieltä, ja Arja Alho oli varapuheenjohtaja. Perustuslakivaliokunta teki kannanoton, jossa se vaati tuon lain muuttamista. Ensimmäisellä kerralla se ei mennyt läpi, mutta sitten verolakeja muutettiin niin, että eläkkeet voidaan jaksottaa eri vuosille, mutta enintään kuitenkin kolmelle vuodelle.”
”Alkuun kaikki takautuvat eläkkeet maksettiin eläkkeenhakijalle kerralla, ja vasta myöhemmin perittiin oikea veron määrä kultakin vuodelta. Aivan uskomatonta sälää, joka teki ihmisten elämästä hirveän vaikeaa, vielä kun monella oli suuret sairauskulut. Lopulta tämäkin saatiin korjatuksi niin, että verottaja hoitaa asian kerralla.”
Byrokratian viidakko sairastuttaa mielen
Kun ihmiset tulivat Marjatta Stenius-Kaukosen luokse, hän näki heidän olevan masentuneita ja epätoivoisia.
”Hyvin monella oli pelko, että joutuu ’hullun kirjoihin’. Nykyäänhän masennuksesta uskalletaan jo puhua, mutta ei 20–40 vuotta sitten. Erittäin hienovaraisesti heille totesin, että se osoittaa sinun olevan elävä ihminen, kun mielesi masentuu ja ahdistuu; että on normaalia, että tällainen tilanne sairastuttaa myöskin mielen. Monilla yksinhuoltajilla oli pienet tai teini-ikäiset lapset, eikä pennin hyrrää tullut mistään. Että oletko ajatellut, että voisit mennä psykiatrin puheille. Osa sitten menikin ja sai psykiatrin lausunnon hakemuksensa tueksi ja sillä eläke lopulta irtosi.”
Vielä yksi Stenius-Kaukosen ”lempipykälä” oli työeläkelain 6. pykälän 3. momentti.
”Siinä luki, että jos on kulunut enemmän kuin 360 sellaista päivää, jolta et ole saanut sairaspäivärahaa tai työttömyyspäivärahaa, niin menetät tulevan ajan oikeuden. Työeläkehän alkoi silloin kertymään vasta 23-vuotiaasta 63-vuotiaaseen, 40 vuotta 1,5 prosenttia vuodessa, eli siitä kertyi 60 prosenttia, kun oli ollut 40 vuotta töissä.”
”Tulevan ajan oikeus tarkoitti, että työkyvyttömyyseläkkeessä laskettiin tuleva aika eli jos jäit työeläkkeelle 43-vuotiaana, sinulla on 20 vuotta kertynyt työeläkettä, mutta sait kuitenkin täyden eläkkeen, jos sinulla oli tulevan ajan oikeus. Momentti oli lakikirjassa toista palstaa pitkä, eikä sitä kukaan ymmärtänyt. Opin sen, kun ihmiset tulivat kysymään, että miksi heidän eläkkeensä jäi niin pieneksi. Eli he olivat menettäneet tulevan ajan oikeuden. Kun valitusprosesseissa saattoi mennä vuosia, useat menettivät tulevan ajan oikeuden ja esimerkiksi näin 43-vuotias menetti puolet eläkkeestään.”
Lakeja yksinkertaistettava
Se, mitä Marjatta Stenius-Kaukonen on oppinut tästä kaikesta, on että lakeja pitää yksinkertaistaa.
”Verotettavan tulon alarajaa pitäisi korottaa. Jäin vuonna 2003 pois eduskunnasta, ja siihen asti tätä jankutin. Ja että yksi laki sille, että kun ihminen sairastuu, on työtön, ihminen jää äitiys- tai vanhempainvapaalle tai opiskelee. Kaikissa minimiturva pitäisi olla samalla tasolla, yhden lain alla.”
Stenius-Kaukosen mielestä on aivan kohtuutonta, että nyt ihmisille tulee pitkiä karensseja, jolloin he eivät saa mitään.
”Työttömyysturvalaki on yksi ihmisten kiusaamislaki pahimmasta päästä. Ihan viime kuukausina on alettu puhumaan, että pitäisi olla tällainen yksi laki. Sanoin, että ei oo mikään uusi keksintö hei, kaivakaa ne vanhat esitykset. En ole minä ainoa, joka sitä on pöntöstä paasannut. Välillä sitä itsekin ajatteli, että lyhyemminkin olisi voinut puhua. Mutta miksi niitä paasasin kerta toisensa jälkeen oli se, että jopa Ben Zyskowicz tai Iiro Viinanen kuunteli työhuoneessaan ja tuli sitten sanomaan, että kuuntelin kun väänsit rautalangasta ja minusta tuntuu, että olit oikeassa ja tämä epäkohta pitää korjata.”
Stenius-Kaukonen kertoo oppineensa kaiken ihmisiä auttamalla.
”Sen mitä lait tarkoittavat ja totta kai sen, minkälaisia ongelmia heillä on. Ja kyllähän niitä riittää.”
Hänen oma isänsä joutui 60-luvulla työkyvyttömyyseläkkeelle.
”Äiti sitten tappeli sen. Olimme koulussa silloin ja kun ei ollut rahaa, niin joka penniä joutui venyttämään. Sitä kautta näin, että kun yksi perheenjäsen sairastuu, se vaikuttaa koko perheeseen. Eiväthän lapset voi sille mitään, miksi lapsiakin pitää rangaista jos yksi perheenjäsen on työkyvytön.”
Stenius-Kaukosella on periaate, että pitää jaksaa jankuttaa niin että itseäkin inhottaa.
”Jankutat ja jankutat vaan samaa asiaa, niin sitten siihen voi saada muutosta. Se on ainoa menetelmä, mutta olen sitkeä kuin muuli. Minähän en ole ihan hidas hämäläinen – välillä kiivastuin, vaikkei pitäisi.”
”Jos jotain hyödyllistä elämässä olen tehnyt, niin olen oikeasti pystynyt auttamaan tuhansia ihmisiä. Se on tärkeintä mitä olen tehnyt.”
Haastattelu on julkaistu Kulttuurivihkojen 2/2018 köyhyys-teemapaketissa. Julkaisemme teeman artikkelit poikkeuksellisesti myös verkkolehdessä, jossa ne ovat maksutta luettavissa.
