Virolainen kirjailija Jaan Kaplinski on kuollut. Asiasta uutisoi tänään 9.8. Viron yleisradioyhtiö ja sittemmin myös Suomen Yleisradio. Kaplinski oli aiemmin kertonut sairastavansa ALS-tautia. Kulttuurivihkot haastatteli Kaplinskia Viro-teemanumerossaan vuonna 2019. Kirjailijan, kääntäjän ja ajattelijan muistoa kunnioittaen julkaisemme Maarit Haatajan tekemän haastattelun nyt myös verkkolehdessämme.
Kielen ja luonnon merkitysten pohtija
Viron kielen tulevaisuus huolestuttaa kirjailija, filologi ja kulttuurivaikuttaja Jaan Kaplinskia. Yhdysvaltojen geopoliittiseihin peleihin sitoutunut maa ei ole hänen mukaansa myöskään kovin itsenäinen. Nykyajan tärkeimpänä kysymyksenä Kaplinski pitää planeettamme pelastamista: kasvun ideologiasta tulee luopua.
Jaan Kaplinski on virolainen runoilija, filosofi ja kulttuurikriitikko. Hän syntyi Tartossa vuonna 1941. Kaplinski opiskeli romaanisia kieliä ja lingvistiikkaa Tarton yliopistolla, josta valmistui ranskalaisesta filologiasta vuonna 1964. Hän kertoo kirjoittaneensa ensimmäiset romanttiset runonsa koulupoikana saaden vaikutteita Mihail Lermontovilta ja Percy Bysshe Shelleylta.
Vuosina 1974–1980 Jaan Kaplinski aloitti nuorempana tutkijana Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa työskennellen siellä myöhemmin ihmisen ja luonnon välisten suhteiden parissa.
Vuonna 1980 hän palasi Tarttoon, työskenteli Viljandin teatteri Ugalan kirjallisena johtajana ja vuonna 1983–1988 Tarton yliopistossa, jossa hän ohjasi nuoria kääntäjäopiskelijoita ulkomaisen kirjallisuuden laitoksella.
Kaplinski on ollut mukana myös politiikassa. Hän oli muun muassa vuosina 1992–1995 Viron parlamentin Riigikogun jäsen.
Vuonna 2000 Kaplinski toimi Tarton yliopiston vapaiden taiteiden professorina. Lisäksi hän on työskennellyt sosiologina, ekologina, toimittajana ja kääntäjänä.
Kaplinski on julkaissut lukuisia runo-, proosa- ja esseekokoelmia. Hänen teoksiaan on käännetty suomeksi, norjaksi, ruotsiksi, hollanniksi, unkariksi, islanniksi, japaniksi, latviaksi, liettuaksi, ukrainaksi, venäjäksi, uzbekiksi, kazahiksi, tšekiksi, englanniksi, ranskaksi, norjaksi, hepreaksi ja bulgariaksi.
Kaplinskin runoissa olemisen mysteeri limittyy monesti arkipäiväiseen ja konkreettiseen. Luonto ilmenee niissä usein sisäisen rauhan, pohdiskelujen ja luomisvoiman lähteenä. Esseissään hän käsittelee ympäristöongelmia, kielifilosofiaa, klassisia kiinalaisia runoja, filosofiaa, buddhalaisuutta ja virolaista kansallismielisyyttä.
Jaan Kaplinski pyysi saada antaa tämän haastattelun suomeksi.
Filologisukua
Kaplinski on kääntänyt viron kielelle runoutta muun muassa ranskasta, englannista, espanjasta, kiinasta ja ruotsista.
”Innostus kieliin sai alkunsa luultavasti ilmapiirista kotona, virolainen äiti opiskeli filologiaa, isä oli filologi, kotona oli ehkä enemmän saksan- ja ranskankielisiä kuin vironkielisiä kirjoja. Katselin niitä ja kysyin sitten äidiltä, mitä merkitsee the, mikä kirja on Larousse. Luin koulupoikana äidin kielitieteen luentojen konspekteja. Äiti yritti opettaa minulle ranskaa, ei se kovin hyvin onnistunut, mutta ääntämisen ja kieliopin perustan sain selväksi”, Kaplinski kertoo.
Lisäksi häntä kiinnostivat puolalaiselta isältään, joka katosi Gulagin niin sanottuun vankileirien saaristoon toisen maailmansodan aikana, jääneet kielitieteen ja kielifilosofian kirjat.
”Näin olen sitten toisen sukupolven filologi. Nyt perheemme perintöä jatkaa tyttäremme Elo-Mall, hänen alansa ovat kreikka ja latina.”
Kaplinski on ollut jo kauan kiinnostunut kielen ja ajattelun suhteesta.
”Onhan jo Nietzsche siitä kirjoittanut, mainiten muun muassa mahdollisuuden, että uralilais-altailaisen kielialueen filosofit katselevat maailmaa toisella tavalla kuin indogermaanit. Näin olen yrittänut tutkia sitä, miten eri kielissä kuvataan maailmaa, toimintaa, luontoa. Siinä on paljon tutkittavaa.”
Viron kieli vaarassa
Myös journalistina työskennellyt Jaan Kaplinski kirjoitti kolumneja virolaisiin ja suomalaisiin lehtiin.
”Näin tulin verraten hyvin toimeen vaikeina aikoina. Journalistin työstä opin myös miten ilmaista mielipiteeni lyhyesti, keskittyä tärkeimpään.”
Kaplinski toteaa, että muun muassa englannin kielen ylivoimainen vaikutus on yksi asia, joka vaarantaa viron kielen asemaa.
”Viron kieli varmaan säilyy kotikielenä, jopa kirjallisuudenkin kielenä, mutta nykyinen tilanne, jossa sen on oltava ainoa valtiokieli, kuten myös sivistyksen, koulutuksen ja tieteen kieli ei mielestäni voi kestää kovin kauan.”
Viron kielen jokapäiväisten käyttäjien lukumäärä pienenee.
”Ylioppilaita ei ole riittävästi kahta yliopistoa varten, näin aina enemmän kursseja hoidetaan englanniksi, suurelta osin ulkomaalaisia ylioppilaita varten. Ilman niitä yliopistomme tuskin tulisivat toimeen. Ja tiede on aina ollut kansainvälinen ja käyttänyt kansanvälisiä kieliä, nyt siis englantia. Viron kielestä ei voi koskaan tulla kansainvälistä.”
Kirjailijaa pidetään riippumattomana ajattelijana. Kysyn, pitääkö tämä hänen mielestään paikkansa ja mistä tuo riippumattomuus mahdollisesti kumpuaa.
”Minun on vaikea sanoa omasta riippuvuudesta tai riippumattomuudestani, pidän kuitenkin siitä keskiajan näkemyksestä, että me olemme kääpiöitä jättiläisten olkapäillä. Näin olen minäkin. Ehkä minun jättiläiseni ovat toisia kuin muilla.”
Jaan Kaplinski kokee olevansa ehkä enemmän eurooppalainen kuin virolainen.
”Äitini opiskeli nuoruudessaan Saksassa ja Ranskassa modernia tanssia, isäni lapsuudenaika meni Pietarissa, Puolassa, Sveitsissä. Se jätti jälkensä.”
Myös tutustuminen kiinalaiseen kulttuuriin, runouteen, buddhalaiseen filosofiaan on antanut hänelle mahdollisuuden katsella länsimaista kulttuuria, myös Viroa, toisenlaisesta näkökulmasta.
Vaikea olla kirjoittamatta
Kysyessäni onko jotain uutta kirjoitusta työn alla tai ideointivaiheessa, Jaan Kaplinski kertoo, että on vaikea olla kirjoittamatta, jos on melkein kuusikymmentä vuotta sitä harrastanut.
”Ja paljon on kesken. Pitäisi lopettaa, keretä, viimeistellä.”
Hänellä on melkein valmiina pieni muistelmakirja lapsuudestaan maaseudulla.
”Kirjoitin sen etelä-Viron võrun murteella, se oli niinä aikoina kylissä tavallista kieltä, sukulaisetkin sitä puhuivat kotona.”
Jaan Kaplinski on kirjoittanut runoja englanniksi ja suomeksi ja kirjoittaa runoja myös venäjäksi.
”Äsken ilmestyi runokirja Moskovassa, siinä on paljon käännöksiäkin vironkielisistä runoista. Kirjoittelen pikkuhiljaa seuraavaa.”
Pieniä esseitä ja ajatuksia hän kertoo julkaisevansa usein omassa blogissaan (jaankaplinski.blogspot.com).
Kaplinski kuvailee inspiraation lähteensä olevan monenlaisia.
”Luonto, kasvit, linnut, mutta aina useammin murhe luonnon tuhoutumisesta.”
Hän toteaa olleensa lapsuudestaan lähtien ”vihreä”.
Myös tiede on hänelle tärkeää.
”Olen yrittänyt opiskella matematiikkaakin, se ei onnistunut hyvin, mutta kuitenkin ymmärrän jotakin siitä, mitä nykyaikainen matematiikka ja fysiikka on.”
Kirjoista on Kaplinskin mukaan vaikea puhua.
”Itse asiassa luen hyvin vähän, viime aikoina eniten venäläisiä viime vuosisadan alun kirjailijoita, olen löytänyt niiden joukosta muutamat, joista pidän, esimerkiksi Georgi Ivanovin, Gaito Gazdanovin, Boris Zaitsevin.”
Ajattelijoista Kaplinskiin ovat vaikuttaneet buddhalaiset filosofit, Lao-tse ja muut taolaiset, joista kertoo pitävänsä jatkuvasti. Tiettyä rutiinia tai ajankohtaa päivässä Kaplinskilla ei kirjoittamiselleen ole.
”Sellaista tiettyä aikaa minulla ei ole ollut, kirjoittanut olen, kun olen vapaana muista hommista, maatalosta, perheestä, puutarhasta, metsästä.”
Kaplinski asuu nykyään pääasiassa maaseudulla Mutikun kylässä Põlvan läänissä.
Kirjailijan paikka ei politiikassa
Jaan Kaplinski oli vuosina 1992–1995 Viron parlamentin Riigikogun jäsen. Hän oli alun perin ehdokas keskustapuolueen listalla, mutta ryhtyi sitoutumattomaksi kuuluen kuitenkin poliittisesti liberaaliin vasemmistoon.
”Olin vuosikausia harras BBC:n, Deutsche Wellen ja suomalaisen radion kuuntelija, minulla oli paljon ajatuksia politiikasta ja kuin Virossakin tuli mahdolliseksi julkaista mielipiteitäni, rupesin kirjoittamaan lehtiin.”
Tämän jälkeen hänet houkuteltiin mukaan Riigikogun vaaleihin.
”Sain riittävästi ääniä ja istuin Toompealla kolmisen vuotta. Oli kiinnostavaa, mutta ymmärsin, että kirjailijan, erityisesti esseistin paikka ei ole politiikassa. Poliitikko ei usein saa puhua mitä ajattelee, kirjailijan on tehtävä se.”
Viron nykyisillä poliitikoilla ei ole paljon valinnan varaa, on tehtävä, mitä ”Big Brother” haluaa.
”Vaikka mielestäni voitaisin harrastaa vähemmän Venäjän-vastaista retoriikkaa, siitä ei ole hyötyä, voi vain syntyä vahinkoa.”
Viro juhli viime vuonna 100-vuotiasta itsenäisyyttään. Mitä Viron 100-vuotinen itsenäisyys merkitsee Jaan Kaplinskille?
Kaplinski vastaa kysymyksellä ”Onko Viro tänään itsenäinen?” ja jatkaa:
”Mielestäni vähemmän kuin Suomi, Ruotsi tai Ranska. Viro on Yhdysvaltojen asiakasvaltio ja pelaa hartaasti mukana amerikkalaisissa geopoliittisissa peleissä.”
Satavuotinen itsenäisyys on hänen mielestään ilman muuta kaunis tarina, myytti, mutta se ei ole tärkeintä.
”Tärkeintä on, että Virossa ei ole huono elää. Vaikka useimmat täällä eivät ole tyytyväisiä oloihin. Jos tyytymättömyys kehittyy todelliseksi vastarinnaksi, kuten nykyisin Ranskassa ja muualla, tilanne saattaa muodostua vaikeaksikin.”
Irti kasvun ideologiasta
Nykyajan tärkein kysymys on Jaan Kaplinskin mielestä, miten pelastaa planeettamme, jonka tilanne on kriittinen – ei ainoastaan ilmaston lämpenemisen, vaan myös muun ihmistoiminnan vuoksi.
”Meidän on perustavanlaatuisesti muutettava käyttäytymistämme. Se merkitsee myös tarvetta luopua nykyisestä kasvun ideologiasta, kuluttajauskosta, geopoliittisista peleistä.”
”Meidän on tultava toimeen paljon vaatimattomin, elintason on oltava ehkä sen kaltainen kuin se oli 1940-luvun lopussa”, Kaplinski arvelee.
”Miten tämän voi saavuttaa, on se kysymys, the Question.”
