Olen seurannut yksityiskohtia myöten Seinäjoen tauluriitaa (julkisen vallan valtapeliä), koska konfliktissa on kyse taidetta koskevasta yleisestä tendenssistä. Kyse ei ole sairaalan johtajan päätöspöytäkirjan käyttöön tai eteläpohjalaisen kansan menttalitettiin liittyvästä seikasta, kuten Keskustapuolueen omistama maakuntalehti Ilkka on lörpötellyt.
Virka- ja puoluevaltaan sekä mediaan kohdistuva kritiikkini perustuu seuravaan näkökulmaan.
Uusliberalistinen New York ja veroparatiisien kukkiminen turhauttaa. Köyhyys ja proletariaatti ei ole kadonnut mihinkään. Kurkistakaa naapuriin. Perinteinen taiteilijapersoona on piiloutunut kuolemanhäpeissään kivenkoloon.
Ihminen on mytologinen kulttuurieläin (Michel Tournier). Myytit hallitsevat eniten rationaalisuudestaan ylistetyn ihmisen käyttäytymistä. Kulttuuri erottaa ihmisen eläimestä.
Kulttuuri tarkoittaa sitä, että ihminen käyttää hyväksi luontoa hengissä pysymiseksi ja päämääriensä saavuttamiseksi. Luonnon kanssa keskusteleminen tapahtuu myös henkisesti, mikä ilmenee myös taiteessa.
Moderni taideteos toimii samalla tavalla kuin tuhansia vuosia sitten vanha hirvenpää (magiaesine) kulttuurisena myyttinä. ”Modernin taidemagian ikoni” perustuu monimerkitykselliseen metaforaan, kuvittelemiseen ja uskomuksiin – ei ajatukseen ”tieto on valtaa” (vrt. Wittgensteinin kielifilosofia, tosiasoiden etsinnässä vastaan tulee kielen rajat / filosfointi on ollut turhaa).
”Tieto on valtaa -estettiikka” ja taidetta koskeva akateeminen tutkimus ei onnistu avaamaan taiteen arvoitusta, sillä taiteen alkuperä on samoin kuin uskonnolla (Ludwig Feuerbach) universumista lähtöisin olevassa elollisessa luonnossa. Taiteen hyväksikäyttö arvopaperimarkkinoilla on rikos samalla tavalla kuin on käyttää kristillistä uskoa ristiretkillä ja sirtomaavalloituksilla (Jukka Paaso, Vapaan taiteen manifesti, Rakennussanomat joulukuu 2012). Kierkegaardilainen viha kirkon äijien valtapelejä vastaan on aiheellinen. Taiteen mysteeriä ja uskomisen yksilöllisyyttä pitää varjella yhteiskunnallisilta valtapeleiltä.
Modernilla taideteoksella on täysin sama tehtävä kuin ”muinaisella taiteella”. Siinä vaikutetaan (käytetään valtaa) luonnonilmiöihin ja toisiin ihmisiin löydettyjen esineiden eleiden (semiotiikka) ja löydettyjen esineiden muotoilemisen avulla. Siinä kerrotaan syvällisetä tunnepohjaista ja monimerkityksellistä, kaikkea sellaista mikä on järjenkäytön (rationalismin) ulottumattomissa.
Valtaa käyttäneen hallitsijan kuva (patsas, maalaus) nostetaan yhteiskunnallisessa prosessissa arvopaikalle (torille, palatsiin), koska teos ”säteilee” vallan myyttistä pyhyyttä. Ylistyskuva revitään usein häpäisynä seinästä ja samalla luodaan uutta toisenlaista myyttiä.
Tulevan pääministerimme Keskustan Juha Sipilän kestokirkastaminen edellyttää Jukka Vihriälän pään giljotiinille raahaamista, ja parhaiten se onnistuu taiteen vankkureilla.
Onneksi Turun taudin pyykki ei tullut valkaistuksi kulttuuripääkaupunkiprojektilla. Tautihan kirvelee vieläkin tippurin lailla (rahan palautuspakko). Kumi meni puhki, mutta ”temppu 2011” (Turun taudin kirkastamisyritys) teki munille hyvää.
Taide on ollut aina valtaa samalla tavalla kuin tieto. Tieteellistä tutkimusta (varsinkin semiotiikkaan erikoistuneita mainostoimistoja ja olohuonesohvia kansan ilmaiseen raatamiseen ideoimiseksi) hyödyntävät puoluepoliittiset valtarekenteet ovat ryhtyneet hyödyntämään myös taidetta paisuttaakseen valtaansa.
Guggenheimilainen kapitalismi on murskaamassa alleen muutkin kuin vain taiteilijaproletariaatin. Mitä enemmän poliitikot saavat taidevaltaa, sitä enemmän tapahtuu vieraantumista (Karl Marx) taiteen alkuperästä – humanismista ja pyyteettömästä hyvän tavoittelusta.
Taiteeseen liittyvä luontosuhde ei ole utilistinen ja materialistinen kuten on maanviljely. Taiteen yhteydessä ihminen saa luonnosta (valosta, väreistä, materiaaleista jne.) inspiraation ja lähtökohdat taideteokselle (henkinen ravinto). Uutta luova ”aineeton työnteko” perustuu öljyvärien tuotannosta ja luovasta työskenetelystä lähtien luontoon.
Maatalouskulttuuri perustuu materialistiseen luontovuorovaikutukseen ja ensisijaisesti rahallisen hyödyn tavoitteluun. Taiteen ja luonnon vuorovaikutuksessa taide sulautuu luontoon ja luonto taiteeseen ilman bisneksen ensisijaisuutta.
Ranskan suureen vallankumoukseen, valistukseen (rahvaan sisvistämiseen) ja kuvitteelliseen idealistiseen nationalismiin perustuvasta ”pehmeästä” valvonnan ja kurinkäytön yhteiskunnasta (Michel Foucault) on tullut vakava ongelma ihmiselle ja luonnolle. Valistuksen piti hävittää hirmuhallinto, mutta se herätti kauhun henkiin entistä pelottavampana.
Juutalaisten teollinen tappaminen kaupunkiruutukaavaan istutetuilla tuhoamisleireillä ja kaksi maailmansotaa sekä Ukraina nyt ovat hyviä esimerkkejä tuosta valtapelistä, jossa on nyt käytössä uusi hirmuhallinnon tuhokalu, ”kapitalistisen länsiblokin talouspakote-panssarivaunu”.
Moderni yhteiskunta voidaan jakaa systeemiin ja elämismaailmaan (Jürgen Habermas). Samaa kahtiajakoa kuvaa ilmaisu organisaatiotaso (vallankäyttötaso) ja kansalaisyhteiskunta (arkielämätaso). Yhteiskunnallinen vallankäyttö liittyy tavallisesti aineellisten asioiden järjestämiseen.
Muotiin tullut iskulause ”aineeton taide- ja kulttuurituotanto” kertoo perustavaa laatua olevasta suunnanmuutoksesta (paha valtaa alaa). Likaisia käsiä pestään taiteella puhtaaksi ja tahrittuja kasvoja kirkastetaan kansainvälisillä kulttuuripääkaupunkiprojekteilla demokratian ja oikeuslaitoksen siunauksella (kts. oikeusfilosofi Kaarlo Tuorin kirja Foucaultin oikeus).
Kun kantelin Turun kultturipääkaupungiorganisaatiosta (säätiöstä) oikeuskanslerille, mutta oikeuskansleri heitti pallon valtion tilintarkastajille, tarkastajat heittivät sen Turun kaupungille rahoitusssotkujen takia, ei demokratian loukkaamisen johdosta. Kuntiemme (asukkaiden) itsehallinto perustuu perustuslakiin ja kuntalakiin, säätiö on tautisten taulukauppojen työkalu.
Kansaa kosiskelevan pophenkinen taiteen ”factory”, taiteen aineeton sarja- ja massatuotanto-organisaatio (akateeminen tutkimus, opetus jne.), on lyönyt itsensä läpi myös taidetutkijoiden ja taiteen tekijöiden keskuudessa. Se johtaa taiteen itsemurhaan ja kuolemaan, jossa taiteen humanistinen tehtävä päättyy lopullisesti. Maailmanloppua on jo ollut.
Taide on ollut pitkään elämismaailman ja kansalaisyhteiskunnan arkisessa palveluksessa (yhteisöjen sosiaalinen ja kulttuurinen elämä). Kun taide kaapattiin yhteiskunnallisen valtasyteemin työkaluksi, taidemaailma pimeni, ruostui ja rapautui samalla tavalla kuin kaikki muukin elollinen luonto (otsoniaukko ja ilmastonmuutos, myös autonominen yksilö on kuollut).
Syvimpien inhimillisten tuntemusten jäjestelmä ”taide” on pelastettavissa ainoastaan taiteiljoiden itsensä vastavallankumouksella. Taiteen valtayhteiskunnallistuminen ja valtakaupallistuminen antaa aihetta marxilaiseen radikalisoitumiseen.
Kaikkien maiden vapaat taitelijat, liittykää yhteen!
Vallankumouksemme aseet vastaiskuun, luovuus sanat kynät siveltimet värit kankaat ja pletit, ovat valmiina meistä jokaisen kädessä. Tulta!
Jukka Paaso
Turun yleissuunnitteluarkkitehti 1987-2010 (eläkkeellä Kauhavalla)
Aiheesta muualla Kulttuurivihkoissa:
Taulu ja tauti Seinäjoen sairaalassa
Seinäjoen tautinen taulutaistelu kovenee
