Ilmastokriisin todellisuudesta vaihtoehtoisen utopian tavoittelemiseen

Ilmastokatastrofin jälkeen Englanti elää 10 000 kilometrin suojamuurin takana. Käynnissä on maailmanlaajuinen taistelu hengissä säilymisestä. Se, jolla on vielä maata jalkojen alla, puolustaa aluettaan kaikin keinoin epätoivoisten tulijoiden virtaa vastaan. Maahantulijat joko ammutaan tai orjuutetaan. Yksikään nuori ei halua tuottaa tähän maailmaan lapsia. Demokratia on hallitusmuotona kadonnut.

Näin kuvaa ilmastokriisin jälkeistä maailmaa englantilainen kirjailija John Lanchester uudessa dystopia-teoksessaan The Wall (2019). Brasilialainen kirjailija Ignácio de Loyola Brandâo kertoo romaanissaan Nâo verás país nenhum (Ei maata tämän parempaa; 1981) tilanteesta sen jälkeen, kun sademetsät on tuhottu kokonaan: Brasiliassa eletään tiukan fasistissävyisen poliisikomennon alla liian pienten säännösteltyjen ruoka-annosten hivuttamina; vesi saadaan käsittelemällä virtsa uudelleen. Ihmisiä kuolee niin paljon, että heitä ei ehditä haudata tai polttaa: kaikkialla leijuu kaamea ruumiin löyhkä. Kaivatut sateet ovat happosateita. Humanismi ja inhimillinen arvokkuus on kadonnut toivon mukana. Ilmastokriisin todellisuudessa utopiat ovat vaihtuneet synkiksi dystopioksi.

Yhdysvaltain pohjoisimman osavaltion suurimmassa kaupungissa Anchoragessa mitattiin heinäkuun alussa kaikkien aikojen lämpöennätys, 32,2 celsiusastetta. USA:n ilmailu- ja avaruushallintovirasto Nasan tutkijat todistivat Grönlannissa toukokuussa ilmiötä, jota ei pitäisi tapahtua. Tutkijat huomasivat, että Grönlannin osan suurimman jäätikön jäästä oli jo sulanut ja muodostanut jokia sekä vesialtaita. Grönlannista suli talvella tutkimusten mukaan noin 280 miljardia tonnia jäätä vuodessa vuosina 2002–2016.

Stefan Ramstorf (Potsdamer Institut für Klimaforschung) toteaa: "Lämpimimmät kesät vuodesta 1500 lähtien olivat 2018, 2010, 2003, 2016, 2002. Lämpöennätykset globaalisti toteutuvat nykyään viisi kertaa useammin kun suhteellisen vakaan ilmaston vallitsessa." Tällä hetkellä maailmassa on 658 paikkakuntaa 15 maassa, jotka ovat julistaneet lämpötilasta johtuvan ”hätätilan". Patricia Espinosa, YK:n ilmastosihteeristön johtaja, totesi Bonnin "pienessä ilmastokokouksessa": "Olemme ilmastohätätilassa. Me taistelemme elämästämme ja kaikkien tulisi osallistua siihen." Nykyinen ekologinen kriisi herättä laajoissa ihmisryhmissä ilmastoahdistusta ja pelkoa. Saksalaistutkimuksen mukaan 68 prosenttia vastaajista ilmaisi ilmastonmuutoksen aiheuttavan itselleen ”suurta pelkoa”.

Kestävästä kehityksestä ja ilmastonmuutoksesta on puhuttu ainakin 1980-luvulta lähtien. Rooman klubin kuuluisa raportti Kasvun rajat varoitti jo vuonna 1972 kehityksestä: "Ihmisellä on kaikki se mikä on fysikaalisesti tarpeen, jotta voidaan luoda täydelleen uudenmuotoinen ihmisten yhteiskunta - yhteiskunta joka voitaisiin rakentaa kestämään sukupolvien ajan. Mutta kaksi seikkaa puuttuu: realistinen pitkän tähtäyksen päämäärä ja ihmisten tahto päästä tähän päämäärään. Ellei tällaista päämäärää ole ja ellei siihen sitouduta, lyhyen aikavälin ongelmat luovat eksponentiaalista kasvua, joka ajaa maailmansysteemin kohti maapallon rajoja ja lopullista romahdusta."

Suomalaisista oli 72 prosenttia haastatelluista jo vuonna 1993 sillä kannalla, että ihminen tuhoaa vähitellen luonnon ja lopulta itsensä. Samaan aikaan Saksassa 80 prosenttia oli sitä mieltä, että ”ajaudumme ympäristökatastrofiin, jos jatkamme aiempaan tapaan”. Poliittikkojen – julkilausumaton – peruste pidättäytymiselle radikaaleista ympäristötoimenpiteistä on ollut usein se, että ne merkitsisivät kannatuksen menettämistä, joka kostautuisi seuraavissa vaaleissa. Osittain tämän taustalla on käsitys siitä, että nykyisestä kulutusyhteiskunnasta on tullut kehittyneiden teollistuneiden maiden valtaväestölle itsestäänselvyys ja välttämättömyys, josta ei haluta luopua.

Välttämättömyyksiä on myös tietoisesti luotu. Yhdysvalloissa ja läntisessä Euroopassa on toteutettu toisesta maailmansodasta lähtien yksityisautoiluun perustuvaa yhteiskuntasuunnittelua ja edistetty yksityisen auto- ja öljyteollisuuden voitontavoittelua. Omasta autosta on tehty välttämättömyys. Suurin osa nykyisestä infrastruktuurista palvelee fossiilista energiaa käyttävää liikennettä. Työpaikat ovat myös keskittyneet olennaisesti autoteollisuuteen. Saksassa sen piirissä työskentelee yli 870 000 ihmistä. Ongelman mittavuutta kuvaa se, että Greenpeacen arvion mukaan vuodesta 2025 ei enää tulisi sallia yhtään polttomoottorilla käyvää autoa. Turismi ja lentoliikenne ovat myös EU-maiden väestön suurelle osalle itsestäänselvyys. MTV-uutisten mukaan (8.7.) keskustelu ilmastonmuutoksesta ei tilastojen valossa kerro suomalaisten lentohäpeästä. Finavian matkustajatilastojen mukaan suomalaiset lentävät tänä päivänä entistä enemmän.

Nyt elämme fossiilikapitalismin kuolinkouristuksia ja modernin kulutusyhteiskunnan päättymisen aikakautta. Poliitikassa ja valtamediassa on edelleen hallitsevana kuva illuusioiden maailmasta, jossa kaikki jatkuu entisellään ”vihreä modernisaation ja hiilineutraalin kapitalismin” muodossa. Valtamedia markkinoi auto- ja matkailumainosten lomassa näkemystä, että siirtyminen hiilineutraaliin aikaan on toteutettavissa ennen kaikkea uusiutuvien energialähteiden, teknologisen kehityksen, sähköautojen ja ihmisten kulutustottumusten muutosten avulla. Usein tähän lisätään vielä mukaan ilmakehän muokkausteknologiat (geoengineering). Tämän näkemyksen mukaan tulevilla muutoksilla ei ole olennaisia vaikutuksia mobiliteettiin, globaaliin kapitalismin talouteen ja yksilölliseen kulutukseen puhumattakaan omistus-, valta- ja tuotantosuhteista. 

Olemmeko myöhässä?

”Jos ihmiskunta ei pysäytä kestämätöntä kehitystä, kehitys pysäyttää ihmiskunnan”, tiivisti Worldwatch-instituutin raportti tilanteen vuonna 2013. Ensimmäisen kerran ihmiskunnan historiassa aika on muuttunut rajalliseksi suureeksi. Se on kaikkein niukin voimavara torjuttaessa ilmastomuutosta. ”Lähivuodet ovat luultavasti tärkein jakso koko ihmiskunnan historiassa”, arvioi IPCC:n puheenjohtajistoon kuuluva Debra Roberts nykyistä tilannetta. Vaatimuksena on, että maailmanlaajuiset nettopäästöt täytyisi pudottaa nollaan noin vuoteen 2050 mennessä. Pitkälle teollistuneiden maiden tulisi olla jo vuoteen 2030 mennessä hiilineutraaleja, jolloin öljy ei enää ole energialähteenä ja polttomoottorit ovat hävinneet. Nämäkin vaatimukset perustuvat IPCC:n liian optimistisille ennusteille. Ilmastokriisin kehitys on jo nyt ajanut niiden ohitse.

Nuoret ovat heräämässä tilanteen vakavuuteen. ”Me nuoret vain synnyimme tähän maailmaan, ja yhtäkkiä edessämme on kriisi, jonka kanssa meidän on elettävä koko elämämme, samoin lastemme, lastenlastemme ja tulevien sukupolvien.” Näin totesi globaalin koululaisten ja nuorten Fridays for Future -liikeen käynnistäjä Greta Thunberg. Nuorilta on pitkälti kadonnut luottamus poliitikkojen ja puolueiden kykyyn pysäyttää ilmastonmuutos. Saksassa tehdyn SINUS-instituutin tutkimuksen mukaan vain 22 prosentilla kysytyistä 14–24-vuotiaista on tässä suhteessa luottamusta nykypolitiikkaan.

Myös politiikan areenalla huolestuneet äänenpainot yleistyvät. Itävallan presidentti Alexander Van der Bellen totesi tämän vuoden huhtikuussa: ”Me olemme ensimmäinen sukupolvi, joka kokee ilmastokriisin vaikutukset, ja viimeinen sukupolvi, joka vielä voi vaikuttaa kehitykseen."

Ilmastokriisi heijastuu myös kansalaisten ajatteluun uudella tavalla. ”En halua lapsia, koska ilmastonmuutos tekee elämästä maapallolla niin kauheaa.” Tätä ajatusta on pidetty liioitteluna, mutta nyt tätä näkökantaa kuullaan entistä useammalta nuorelta.

Ilmastokriisin kiihtyvä nopeus

Ilmastokriisi on etenemässä vauhdilla, joka voi johtaa siihen, että kesä 2019 voi muodostua ihmiskunnan historiassa suureksi murroskohdaksi. Näyttää siltä, että ihmiskunta on ylittämässä globaalin ilmastojärjestelmän kriittisen pisteen.1 Kanadan arktisella alueen ikirouta sulaa arvioitua huomattavasti nopeammin. Sulamisvauhti on niin nopeaa, että se voittaa pessimistisimmätkin ennusteet. Sulaminen on saavuttanut jo sen pisteen, jossa viimeisen IPCC-raportin mukaan oltaisiin vasta vuonna 2090.2 Tämä on täysin yllättänyt tutkijat. Ikiroudan sulaminen etenee vuodesta 2003 lähtien 2–3 kertaa nopeammin kuin vuosikymmen sitten.

Toinen suuri huolenaihe on Grönlannin jäätiköiden nopea sulaminen.3 Alueen eteläosissa on ollut jopa +26 asteen lämpötiloja. Tämän vuoksi jään pinnalle on muodostunut valtavia järviä. Kehitys merkitsee sitä, että vesi ei läheskään heijasta niin tehokkaasti pois auringonsäteilyä kuin jää ja tämä taas merkitsee jään nopeutuvaa sulamista. Pohjoisella jäämerellä jääkerros on vähentynyt huomattavasti (n. 12 miljoonasta neliökilometristä 10,8 miljoonaan). Kaikkiaan arktisilta alueilta puuttuu jääpeite, joka vastaa Kalifornian ja Montanan pinta-alaa4.

Alaskassa on koettu lämpöaalto, joka ylitti tavallisen keskilämpötilan 20 asteella ja oli tuhoisa koko alueen ekologiselle järjestelmälle5. Ilmastoasiantuntija Rick Thomanin mukaan Alaskan keskimääräinen lämpötilan on noussut vuosien 1901 ja 2016 välisenä aikana 2,6 astetta. Myös Alaskan alueen meriveri on lämmennyt huomattavasti.

Nämä uutiset merkitsevät sitä, että ennustukset merenpinnan noususta ovat aivan liian alhaisia. Tässä suhteessa IPCC-raportin ennuste on aivan liian optimistinen. Ilmastotutkijoiden mukaan se voi olla 2–3 kertaa merkittävämpi6. Nykyiset IPCC:n arviot lähtevät siitä, että merenpinta nousisi vuoteen 2100 mennessä 35–94 cm. Nykyinen realistinen arvio on 62–238 cm. Tämä merkitsisi maailmanlaajuisesti noin 1,79 miljoonan neliökilometrin rannikkoalueiden ja maanviljelysalueiden menetystä. Samalla se merkitsee noin 187 miljoonaan ihmisen muuttumista ilmastopakolaiseksi.

Ilmastokriisin syvenemisen myötä on tapahtumassa määrällisen muuttumista laadulliseksi 7. Nykyinen kehitys on muuttamassa pohjoisen alueen, joka jääpeitteensä vuoksi on toiminut globaalina "jääkaappina", sulamisprosessin myötä globaaliksi "lämmittimeksi". Aiemmin jääpeite heijasti tehokkasti aurinkosäteitä pois maanpinnalta, nyt jään päällä oleva vesi kerää itseensä auringonsäteitä.

Tämän päälle ongelmaksi ovat muodostumassa Siperian metaanipäästöt. Tällä hetkellä Yhdysvaltain vesisärötys (fracking) tuottaa joidenkin tutkimusten mukaan jopa 40 prosenttia maailman metaanipäästöistä. Tätä liuskekaasua ja -öljyä Trump on pakkomyymässä geopoliitikan nimissä EU-maille. Mutta kaikkiaan Siperiassa odottavat tuhannet maanalaiset metaanikuplat vapautumistaan8. Kehityksen taustalla on Siperian epätavallisen lämmin kesä viime vuonna. Tuolloin Siperiassa lämpötila nousi jopa 35 plusasteeseen.

Ilmastotutkijat ovat aliarvioinneet ilmastomuutoksen dynamikkaa ja sen nopeutta. 2008 Norjan hallitus perusti Huippuvuorille globaalin siemenholvin eli Tuomiopäivän holvin9. Holvissa oli vuoden 2013 lopulla yli 800 000 siemennäytettä. Ajatuksena oli niiden säilyminen ikuisen jään vuoksi. Mutta poikkeuksellisen lämmin talvi ja runsaat sateet johtivat siihen, että keväällä 2017 holvin yhteystunneliin tulvi runsaasti vettä. Tosin vielä itse holvi näytteineen säilyi ilmeisesti vahingoittumattomana10.

Tutkijat varoittavat nyt avoimesti, että ihmiskunnalla on maksimissaan vielä 5 vuotta aikaa "pelastautua ilmastomuutokselta"11. Ilman nopeita toimia ilmastomuutos on karkaamasta ihmisen kontrollista. Samaan aikaan ihmiskunta edelleen unelmoi lentoliikenteen kasvattamisesta, taloudellisesta kasvusta, sähköautoista sekä toteuttaa äärimmäisen tuhoisaa asevarustelua ja jatkaa järjettömiä sotaharjoituksia.

Ilmastokriisi ja demokratian kohtalo

DDR-filosofi Wolfgang Harich totesi jo vuonna 1979 YK:n tieteen ja teknologian kehitystä käsittelevässä kokouksessa Wienissä: "Kysymys on, tuleeko demokraattinen vai despoottinen valtio olemaan (kykenevä ratkaisemaan ekologisen kriisin). Tämä riippuu siitä, miten nopeasti ja perusteellisesti uutta tietä kuljetaan. Mitä nopeammin, sitä enemmän tulee vapauksia jäämään. Mitä kauemmin kulutus ja ympäristötuho jatkuu, sitä kovempia toimenpiteitä tarvitaan. Kenen eduksi nämä toimenpiteet toteutetaan? Tuleeko se takaamaan laajojen joukkojen ihmisarvoisen elämän - silloin rikkaiden vahingoksi. Mutta sen myötä tulee ekofasismin vaara ilmeiseksi. Tämä on valinta, jonka edessä me olemme: ekofasismi tai kasvusta luopunut kommunismi, joka perustuu valtiolliseen auktoriteettiin."

Toimittaja Reetta Räty kirjoittaa tuoreessa kolumnissaan: ”Itse asiassa mietin koko demokratian kestävyyttä, jos ja kun ympäristökriisejä ei onnistuta ratkaisemaan. Poikkeustilassa otetaan käyttöön autoritaariset keinot, on poikkeustilan syy sitten sota tai ilmastopakolaisuus.”12

Tere Vadén pohtii uudessa Kultturivihkojen numerossa sitä, kyetäänkö fossiilienergiasta luopumaan ilman, että yhteiskuntarauha ja demokratia järkkyvät. Hänen mukaansa ongelmana on erityisesti se, että ilmastokriisin ratkaisu edellyttää ”talouskasvusta ja rikkaiden rikastumisesta” luopumista.

Demokratian tulevaisuutta uhkaavat ilmastokriisin nopean kehityksen lisäksi globaalin eriarvoisuuden ja militarismin kasvu. Vadén toteaakin: ”Maailmassahan on tosi isoja, vaikutusvaltaisia tahoja, joilla on käytössä myös aika isoja väkivaltakoneistoja, kuten Yhdysvaltain ja Venäjän hallintot, joiden vakaus ja valta perustuu siihen, että fossiilisia polttoaineita käytetään.”

Ilmastokriisin ongelmat eivät ratkea yksilöiden valinnoilla. Ihmisten henkilökohtaisilla valinnoilla on merkityksensä, mutta nyt tarvitaan laajamittaista yhteiskunnallista vaikuttamista Fridays for Future -liikeen tapaan. Mutta se ei riitä, vaan on saatava todellisia yhteiskunnallisia muutoksia. Sen tueksi tarvitaan muun muassa laajaa ammattiliittojen Trade Unions for Future -liikettä, jota Wienin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Ulrich Brand hahmottelee artikkelissaan Gewerkschaften in der Wachstumsfalle. Hänen mukaansa ”sosiaalis-ekologisen käänteen aikaansaaminen edellyttää taistelua pääomaa ja sen etuja ajavia poliitikkoja vastaan”. Keskeiseksi Brand nostaa tässä muun muuassa vaatimukset työajan lyhentämisestä ja sen, että tuotannon on tähdättävä tarpeiden tyydyttämiseen voiton maksimoinin sijaan. Se vaatii julkisen sektorin voimistamista.

Noami Kleinin vaatimus on se, että ”ilmastomuutoksen hillinnästä” olisi tultava ”ihmiskunnan kokoava voima” ja ”joukkoliikkeen moottori”. Sen tulisi yhdistää ympäristö-, degrowth-, rauhan- ja työväenliike. Tavoiteena voisi olla Reetta Rädyn sanoin: ”kaikkien maiden proletaarit ja ympäristötuhoa pelkäävät, liittykää yhteen!"

Tämän lisäksi ja sen tueksi tarvitaan uskallusta uusien utopioiden synnyttämiseen. Jokaisessa utopiassa piilee nykyisyydessä vaikuttavien trendien hylkääminen ja kritiikin edellytyksenä on vaihtoehtojen avaaminen. ”Utooppinen kritiikki” avaa tien poliittisen ja yhteiskunnallisen vaihtoehdottomuuden tuolle puolen, jota tämä aika tarvitsee. Utopioiden toteuttaminen edellyttää kansalaisten poliittista aktiivisuutta, sosiaalisia protesteja ja aktiivisten kansalaisten yhteenliittymistä ja verkostoitumista. On taisteltava demokratian laajentamisen puolesta talouden sektorilla ja luotava edellytyksiä ekologisesti kestävälle, solidaariselle ja demokraattiselle tulevaisuudelle.

1 https://www.theguardian.com/environment/2019/jun/18/arctic-permafrost-canada-science-climate-crisis

ILMOITUS