Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi viime lauantaina valittu kansanedustaja ja musiikin tohtori Minja Koskela vastaa Kulttuurivihkojen videohaastattelussa kysymykseen siitä, miten aikoo puheenjohtajan tehtävässään toimia kulttuurin puolesta.
”Pidetään esillä kulttuuriin kohdistuvia massiivisia leikkauksia. Esimerkiksi alueteatterien toiminta on vaarassa loppua, mikä on paitsi aluepoliittisesti typerää myös kulttuuria näivettävää. Vapaaseen kenttään on osunut valtavia leikkauksia, mikä kaventaa taidekentän moniäänisyyttä.”
Koskela uskoo hallituksen leikkaavan kulttuurimäärärahoista taktisista syistä.
”Mikä voi olla vaarallisempaa kuin taiteilija joka kritisoi valtaa?”
Koskelan mukaan poliittisen kentän pitäisi kuulla paljon herkemmällä korvalla taiteilijoita ja kulttuurialan toimijoita, koska sieltä syntyy myös poliittista mielikuvitusta.
”En tarkoita, että taidetta ja kulttuuria pitäisi pitää politiikan työkaluna, koska sillä on itseisarvo sinänsä. Mutta taiteen ja kulttuurin tarkoitus ei ole silitellä myötäkarvaan vaan haastaa vallankäyttäjiä.”
Katso video: