Kun Keski-Pohjanmaalla, Kannuksen Lestikadulla asuva pikkupoika kuuli ensimmäiset rock-biisit 1950-luvun lopulla, maailmankuva tai ainakin musiikkimaku muuttui. Kannus oli uinuva maalaiskylä, josta löytyi syystä tai toisesta myöhemmin monia tulevia muusikoita, kirjailijoita, taiteilijoita ja muita kulttuurihenkilöitä. Eräs heistä on Lestikadun kotitalossaan yhä asuva Juha ”Juppa” Autio (s. 1951). Hän kertoo siitä, ”kuinka rokki tuli Kannukseen”:
”Ihan eka rokkibiisi, joka tarttui tajuntaan taisi olla se Rock Around the Clock. Mulla oli miltei aitiopaikka uusiin harrastuksiin, sillä isällä oli radioliike ja kotona pian kylän ensimmäinen televisio. Ainakin melkein. Englantilainen ja amerikkalainen rokki tuli Kannukseen kuten muihinkin Suomen pikkukyliin ensin Radio Luxemburgin, Yleisradion rinnakkaisohjelman, television ja uuden nuorisokulttuurin kautta. Pian me kinasteltiin koulussa parin tukkaa kasvattavan kaverin kanssa siitä kumpi on parempi bändi, Beatles vai Rolling Stones – ja alettiin värkätä omatekoisia kitaroita”.
Musiikin murroskausi
Niin sanotun kevyen musiikin murroskausi ajoittuu Suomessa reilun 60 vuoden taakse. Sitä ennen musiikkiharrastus oli ikään kuin ”vakavampaa” ja traditioihin sidottua. Iskelmiä kyllä esitettiin radiossa ja ”Lauantain toivotuissa” ja lavatansseissa liikuttiin rennomminkin. Kannuksen kohdalla pitää mainita esimerkkinä Valto Tuohiojan nimellä tunnettu yhtye eräänlaisena pioneerina. Pitkän linjan muusikko, nyt lähes yhdeksänkymppinen haitaritaituri Tuohioja on viihdyttänyt pohjalaisia jo 1950-luvulta lähtien. Erityisen suosittuja olivat kesäiset lavatanssit ja esimerkiksi Kannuksen vanhalla tanssilavalla, Ypyänojan notkelmassa Korpelaan ja Toholammille johtavan tien varrella esiintyi monia tunnettuja yhtyeitä ja iskelmälaulajia. Muistan itse hyvin Irwin Goodmanin keikan 60-luvun lopulta. Lava oli pari vuosikymmentä melkoinen viihdekeskus, missä moni rakkaustarina ja avioliitto sai alkunsa.
(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.)
Juha Aution musiikkiharrastus alkoi kuuntelemisesta. Kotona oli jo varhain 1950-luvulla levysoitin ja joitakin savikiekkoja mm. Bill Haleyta, Fats Dominoa, Paul Ankaa sekä kotimaisia päivän iskelmiä kuten Suklaasydän ja Balladi Olavinlinnasta. Myöhemmin tulivat mukaan merirosvoradioasemat ja kelamagnetofoni sekä itse värkätty kitara. Siinä ”Nokke”-isän apu oli tarpeen. Tämä oli käsistään kätevä ja piti radio- ja sähkötarvikeliikettä samassa kiinteistössä, missä toimi ja toimii yhä alkuperäistiloissa Suomen vanhin, nyt jo 70-vuotias legendaarinen Kahvi-Baari, ”Annelin baariksikin” kutsuttu. Savikiekkoja ja 45 kierroksen singlejä oli myynnissä ja samoin ensimmäisiä kannuslaisia televisiovastaanottimia. Niitä esiteltiin liikkeen ikkunassa ja kovaääninen oli asennettu ulkopuolelle, pakkasessakin seisoskelevien ihmettelijöiden iloksi. Kannuksen Kuva-Tupa oli saanut vakavan kilpailijan! Allekirjoittanut muistaa hyvin kuinka Aution olohuone Lestikadulla täyttyi 60-luvun alussa iltaisin 10-vuotiaista hartaista television katsojista – Juhan Anita-äidin kärsivällisyys ja ystävällisyys vierailijoita kohtaan on jäänyt mieleen…
Jerks ja Caroline
Juhan bändiharrastus liittyy juuri murrosaikaan. Hän kertoo, miten soittaminen sai alkunsa:
”Koulukavereilla oli suuri merkitys, vaikka koulu oli sinänsä mulle sivuseikka. 60-luvun alkupuolella rokkia kuulin sitten enemmän Esa Karhumaan kotona, missä iso kasa Beatles ja muita hittilevyjä… Kuuntelun ohella tehtiin erilaisia rock-levylistoja viikottain, haastattelijan kanssakin – ja myöhemmin koululla pidettiin omaa teinikunnan ’levyraatia’. Suosikkeja olivat Beatlesien ja Stonesien ohella Swinging Blue Jeans, Kinks, Yardbyrds, Who, Animals ja vähän myöhemmin Beach Boys, Cream, Doors, Jimi Hendrix…”
”Syystä tai toisesta minua kiinnosti juuri basso ja kun Tekniikan maailmasta löytyi vielä ohje sähköbasson rakentamiseen, niin homma hoitui isän kellariverstaassa. Seuraava vaihe oli sitten bändin perustaminen. The Jerks syntyi 1964 kolmen kitaran kokoonpanolla: Esa Karhumaa, Raimo Kannussaari ja minä, rummuissa Kalervo ’Kassu’ Lamu. Yhtään julkista keikkaa ei ollut, mutta kun treenattiin Työväentalolla, niin kuulijoita kyllä piisasi. Vahvistimet tehtiin vanhoista radioista eikä rumpusettikään ollut kummempi. Sitten perustettiin hetkeksi kolmen soittajan Toxie Zone Limited, johon kuuluivat minun lisäkseni Esko ”Kessu” Keski-oja ja Juha ’Moco’ Porkola, loppuvaiheessa Eero Yli-Korpela. Meillä taisi olla yksi keikka Kannuksen Yhteiskoululla, ehkä 1967…”
Juhan tarina polveilee ja päätyy maineikkaan Caroline-yhtyeen perustamiseen kesällä 1968. Caroline vaikutti ja kiersi pohjoistakin Suomea vilkkaasti 1968-70. Ensimmäinen julkinen lavakeikka oli Evijärvellä.
”Oltiin kuuluisan Eric Lars Four -yhtyeen lämmittelijänä, jopa lainasivat vahvistimensa kun näkivät meidän kantavan lavalle itsevärkättyjä kaappeja”, Juha naurahtaa ja jatkaa:
”Carolinea olivat perustamassa Esko Keski-ojan ja minun lisäkseni Raimo ja Osmo Kannussaari. Pian otimme mukaan Sykäräisistä kotoisin olevan Kalervo ’Kilu’ Hietalan, kun kuulimme huhuja hänen laulutaidostaan. Valinta osui nappiin. Vuonna 1970 armeija verotti bändiä, joka oli juuri saanut vähän mainettakin. Alusta pitäen soitettiin covereita sen ajan pop- ja rockhiteistä, mutta seassa oli myös suosikki-iskelmiä. Koska tangoa pitkätukkaiset rock-muusikot eivät halunneet soittaa, sävelsin sen itse. Omia sävellyksiä ei ole kuitenkaan kovin montaa. Aktiiviajan jälkeen vuosikymmenten varrella Caroline on esiintynyt satunaisesti eri kokoonpanoissa.”
(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.)
Juha Autio on tehnyt uransa isännöitsijänä vuodesta 1979 aina eläkeikään – käynyt Kokkolan Kauppaopiston ja ollut muutaman vuoden töissä työnvälityksessä ja verotoimistossakin. 1960-luvulla solmittu avioliitto Eijan kanssa on lujalla pohjalla ja kestänyt harrastuksen, vaikka soittaminen ja keikkailu on säilynyt ajoittain ja alkuvaiheessa vienyt viikonloput. Juha mainitsee lopuksi myöhemmän 1980-luvun yhteistyön Second Flash -yhtyeen kanssa sekä Nimismies-kappaleen menestyksen levyraadissa. Valto Tuohiojan (joka asuu Lestikadulla Autioita vastapäätä) yhtyeessä hän on soittanut myös pitkän aikaa:
”Joskus 90-luvun alkupuolella esiinnyttiin yksi joulukuu Kinnulassa, ’kuukauden orkesterina’. Tanssit oli silloin keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina – ja sunnuntaina vielä iltapäivätanssit. Ja itsenäisyyspäivän ja tapanintanssit, uusi vuosi ja mitä kaikkea. Muistelen että 25 keikkaa kuukaudessa ja aina kolmelta yöllä kotiin. Johan silloin nukutti työpäivän aikana ja päivätorkut oli pakko ottaa viikonloppuna.”
Juhan 60-lukulaiseen musiikkimakuun liittyy vielä 1970-luvun heavy ja proge. Black Sabbath, Deep Purple, Led Zeppelin, Pink Floyd, Wigwam. Vinyyli LP:tä on hyllyyn kertynyt noin 2500 kappaletta. 2000-luvun rokista ja iskelmistä hän ei pahemmin piittaa, sillä nostalgia voittaa, kun kuuntelee nyt omaa, digitalisoitua levyarkistoa. Juhan ja Eijan muihin harrastuksiin on tullut mukaan ’maailmanmatkoilla’ myös karaoke-innostus. Lontoolaisessa pubissa riitti selkääntaputtajia kun Juppa otti mikrofonin ja esitti cockneyn murteella Kinksien kuuluisan biisin – Dedicated Follover of Fashion….
”Keikkoja piisaa, ellei kansan maku parane”
Kannuksessa oli 1960-luvulla lukuisia baareja, kahviloita ja tanssipaikkoja, missä myös rokki soi ja keskikalja virtasi, siis vuodesta 1969. Ne olivat kulttuurisia kohtauspaikkoja, täynnä aitoa keskustelu- ja kapakkakulttuuria, levyautomaatteja, 20 pennin pajatsoja ja flippereitä. Joskus pimeitä pulloja ja kovaa (rommi)teetäkin.
Oli vastakkain pääkadulla sijaitsevat ja asiakkaista kilpailevat Kahvi-Baari ja Veljesbaari, oli Siesta-Baari ja hetken Liedeksen yöbaarikin. Entisellä linja-autoasemalla oli myös kahvila ja KPO:n yläkerrassa ravintola. Tanssia sai vuoden ympäri. Kesällä tanssilavalla, talvella Työväentalolla, VPK:n eli Suojeluskunnan talolla ja Raviradan päärakennuksessa Siellä myös Caroline harjoitteli, ”rakennuksen lämmitystä vastaan” ilmaiseksi.
Kannus-Parsialan musiikkiharrastajista tulevat mieleen edellä mainittujen lisäksi ainakin nuorena kuollut klassisen kitaran mestari ja Sibelius-akatemian käynyt Juha ”Sammu” Juvonen ja Kyösti ”Köpi” Kattilakoski.
(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.)
Kotka Rankki ja Second Flash
Kyösti Kattilakoski (s. 1954) on tehnyt työuransa hoitoalalla, mutta “suurperheen” isänä ehtinyt mukaan monenlaiseen musisointiin. Hän kertoo alkuinnostuksestaan:
”Aloitin musaharrastuksen rumpujen soitolla Lestikadulla. Juhani Lamun kellarissa oli rummut, joita Junnu opetti minua soittamaan. Sitten 1972 isäni osti meille Eko-merkkisen akustisen kitaran, jolla epätoivoinen harjoitteluni alkoi. Se kitara on vieläkin poikani Laurin käytössä. Muutettuamme puolisoni Riitan kanssa Helsinkiin opiskelemaan 1978 tapasin armeijakaverin ylioppilasasuntolan hississä. Hän kutsui minut mukaan opiskelijoiden musiikkiryhmään: syntyi orkesteri Kotka Rankki Ohutta Yläpilveä (K.R.O.Y.)”
Tuo kyseinen, merisäätiedoista nimensä hauskasti napannut bändi voitti Soundi-lehden rock-kilpailun, josta palkinnoksi irtosi single-levyn teko kappaleesta Pearl Harbour, myöhemmin LP Alavilla mailla hallan vaara. K.R.O.Y. keikkaili kolmen vuoden ajan Helsingin seudulla, kunnes opiskelijat valmistuivat ja hajaantuivat. Kyöstin perhe muutti takaisin Keski-Pohjanmaalle, mistä löytyi työpaikka.
Kyösti jatkaa:
”K.R.O.Y. on myöhemmin, 30 vuoden jälkeen, levyttänyt kolme pitkäsoittoa, ja pidämme edelleen yhteyttä orkesterin jäsenten ja perheiden kanssa. Mutta palataan Kannukseen. Muutettuamme kysyin Second Flashin porukalta, voisinko tulla kokeilemaan; sitä on kestänyt pian 40 vuotta. Second Flash, jossa oli mukana myös Lestikadun Juha ’Juppa’ Autio voitti muuten vuonna 1988 television Levyraatiohjelman, sen Jukka Virtasen suositun levyraadin, kappaleella Nimismies.”
Voi todeta, että mikäli Second Flash-yhtyeellä olisi tuossa vaiheessa ollut takana kunnon markkinointia ja kiertueita Etelä-Suomessa, porukka olisi todennäköisesti päätynyt erittäin kovaan nousukierteeseen. Muusikot olivat lahjakkaita, heillä oli sanottavaa ja vankka kokemus jo takanaan. Mutta sehän ei rockmaailmassa ja showbisneksessä ratkaise, kuten tiedetään.
(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.)
Kyöstillä oli musiikin saralla myös monia muita virityksiä päivätyön ohella:
”Olihan meillä esimerkiksi Trio Lapsilisä, jonka jäseneksi pääsi, jos oli vähintään neljän lapsen vanhempi. Viimeisin kokoonpano S.L.B.B. eli Suur Lohtaja Blues Band joutui valitettavasti tauolle koronapandemian aikana. Muuten, kun kysyit ketä kannuslaista muusikkoa arvostan, pitää muistaa ainakin edesmennyt Seppo ’Säppi’ Hakasalo. Hän eli valitettavan lyhyen, mutta aika tyypillisen rokkarin elämän…”
Kyösti Kattilakoski erittelee omaa musiikkimakuaan :
”Eniten minuun ovat vaikuttaneet 1970-luvulla muusikot John Mayall ja Bob Dylan, sekä tietenkin, motoristi kun itsekin olen, Steppen Wolf -niminen yhtye, kappaleella Born To Be Wild elokuvasta Easy Rider.”
Köpi summaa muusikon uraa:
”Keikkoja piisaa, ellei kansan maku parane! Sehän on vanha kannuslainen sanonta, eikö?”
Mainittakoon lopuksi vielä KAMU eli Kannuksen Musiikinharrastajat ry, jossa Juha Autio ja Kyösti Kattilakoski ovat vaikuttaneet, ja saaneet lapsensakin innostumaan musiikista. Juha on ollut perustamassakin KAMUA ja soittelee tietysti omaksi huvikseen – kuten Kyöstikin – ja joskus keikoilla yhä vieläkin. (Viimeksi Juha Autio esiintyi Toholammilla – Ukrainan sodan uhrien tukikonsertissa huhtikuun 2022 lopulla.)
Pentti Stranius
Valokuvat: Juha Aution perhearkisto
