»Liiton laajalevikkinen ja vaikutusvaltainen julkaisu, Kulttuurivihkot, jatkaa maamme työväen kulttuurilehtien perinnettä.» Liitto oli Kulttuurityöntekijäin Liitto, ja lainaus on sen taidepoliittisesta ohjelmasta »Taide kuuluu kansalle» (1975).
Kulttuurivihkojen ensimmäinen numero ilmestyi 40 vuotta sitten, 1973. Se keskittyi liiton julkilausumiin sekä työväenkulttuuria käsitteleviin puheenvuoroihin. Sittemmin lehti kehittyi aiheiltaan ja käsittelytavoiltaan monipuolisemmaksi. Suomalainen ja kansainvälinen edistyksellinen kulttuuri olivat laajasti esillä. Haastateltavina oli sellaisiakin merkkihenkilöitä kuin kirjailijat Paavo Haavikko ja Veijo Meri, jälkimmäinen jonkin kerran myös kirjoittajana. Lehdessä julkaistiin runsaasti kaunokirjallisuutta ja kuvataidetta.
Tärkeä periaate oli sivistyneistön ja kansan yhteys, jopa ykseys: lehti lähestyi muitakin työtätekeviä kuin kulttuurityöläisiä, ja siinä julkaistiin esimerkiksi työpaikkareportaaseja. »Laajalevikkisyys ja vaikutusvaltaisuus» ei ollut vain asianomaisten oman hännän nostoa: painos nousi muutamassa vuodessa 10 000:een, ja lehdestä tuli maamme keskeinen vasemmistolainen kulttuurilehti.
Liiton ja lehden aatepohjana oli tuolloin marxismi-leninismi, ja yhtenä tehtävänä Kulttuurivihkojen ensimmäisen numeron mukaan oli esitellä »Neuvostoliiton ja muiden sosialististen maiden kansalliskulttuurien piirteitä». Tunnetuista syistä tätä tehtävää ei Kulttuurivihkoilla enää ole, ja marxismi-leninismikin ainakin Neuvostoliiton virallisena oppina kuuluu nyt vain historiankirjoituksen piiriin. (Marxin ja Leninin omat teoriat ovat asia erikseen.)
Alkuaikojen Kulttuurivihkot ja »Taide kuuluu kansalle» -ohjelma ovat silti tänäkin päivänä osittain ajankohtaista luettavaa. Esimerkiksi ohjelmassa esitettävä massakulttuurin ja -viihteen kritiikki olisi voinut melkein yhtä hyvin olla viime Kulttuurivihkojen elitismi-teemapaketista:
»Erityisen valheellisia ovat porvariston ideologien väitteet että massakulttuurin ala-arvoisuus johtuu vain kansanjoukkojen henkisestä köyhyydestä ja että vain valittu vähemmistö, henkinen eliitti voi omaksua korkeatasoisen taiteen. Porvariston mainosmiehet kätkevät sen totuuden että ihmisen henkinen kurjistuminen ja vieraantuminen taiteesta on vain kapitalistiselle yhteiskunnalle ominainen ilmiö.»
Silloista Suomen kommunistista puoluetta ja sen vähemmistösiipeä lähellä ollut Kulttuurityöntekijäin Liitto lopetti toimintansa 1990-luvun alussa, mutta tarve vasemmistolaiselle yleiskulttuurilehdelle ei suinkaan hävinnyt ja Kulttuurivihkot jatkoi uusin voimin, nyt riippumattomana julkaisuna.
Nykyään ohjaksissa on jo lehden historian kolmas sukupolvi. Allekirjoittanut, kuten valtaosa lehden nykyisistä tekijöistä, ei ollut Kulttuurivihkojen alkuaikoina vielä syntynytkään. Meidän tehtävänämme on ollut viedä Kulttuurivihkoja entistä vahvemmin myös internetmaailmaan. Siellä erityinen painopisteemme ovat videotallenteet ja suorat studio-ohjelmat.
30-vuotisjuhlanumerossa (4–5/2002), jota olin jo mukana tekemässä, teemoina olivat 1970-luku ja Kulttuurivihkojen historia. Tässä 40-vuotisjuhlanumerossa keskitymme nykypäivän kulttuurityöhön, sen tekijöihin ja sen tekemisen yhteiskunnallisiin ehtoihin.
Kapitalismi ja kilpailuyhteiskunta reaalielämästä irtaantuneine finanssisektoreineen ja talouskuplineen ovat pidäkkeettömämpiä kuin Kulttuurivihkojen alkuaikoina, eivätkä sotilaallisen imperialisminkaan kauhut ole hellittäneet, pikemminkin päinvastoin. Humanistinen, vasemmistolainen sivistyneistö tarvitsee ilmaisukanavaansa. Siksi jaksamme puurtaa, vaikka se melkoista penninvenytystä vaatiikin. Lehdessä on esimerkiksi edelleen käytössä sama tilaajarekisteri kuin vuonna 1999, ja ohjelmalisenssi on tuon vuosikymmenen alusta. Kulttuurivihkot onkin puitteitaan suurempi instituutio, joka elää ennen kaikkea tekijöidensä ja lukijoidensa mielissä.
P.S. Tapaamisiin 40-vuotisjuhlissa 17.5.!
Aiheesta muualla Kulttuurivihkoissa:
Studio e -ohjelma Kulttuurivihkojen historiasta vuodelta 2008
40-vuotisjuhlanumeron sisällys