Pääkirjoitus, Kulttuurivihkot 5/2016
Pienessä ja syrjäisessä maassa on tapana ajatella, että meillä ei ole osaa eikä arpaa suuren maailman melskeissä. Joudumme ottamaan vastaan niiden seuraukset esimerkiksi kriisialueiden pakolaisten suunnatessa Suomeen ilman, että olisimme itse olleet mitenkään osallisena näiden kriisien synnyssä.
Todellisuus ei ole näin yksinkertainen. Tässä Kulttuurivihkoissa julkaistavassa Ilari Kailan ja Tuomas Kailan artikkelissa (s. 30) käydään läpi Suomen osuutta Irakin yhteiskunnallisen infrastruktuurin romahduttaneissa viime vuosikymmenten tapahtumissa. Suomi oli keskeisesti toteuttamassa kauppasaartoa, jonka on muun muun arvioitu johtaneen puolen miljoonan lapsen kuolemaan. Pakotteiden oikeutusta ja vaikutuksia kommentoi haastattelussamme pakotekomitean puheenjohtajana toiminut Marjatta Rasi.
Eurooppaan parin viime vuoden aikana saapuneet turvapaikanhakijat Irakista, Libyasta, Afganistanista ja Syyriasta ovat leimallisesti hallituksenvaihdospakolaisia. Kolmessa ensin mainitussa maassa on länsivaltojen, erityisesti Yhdysvaltojen, johdolla sotatoimin vaihdettu maan hallinto. Diktatuurien tilalle ei ole saatu kukoistavaa (tuonti)demokratiaa, vaan sekasortoa, sotaa ja terroria. Irakissa tästä maaperästä on noussut erityisen aggressiivinen ja julma jihadistijärjestö Isis. Syyriassa puolestaan ulkovallat ovat tukeneet ja yllyttäneet sisällissodan eri osapuolia, ja sielläkin länsimaat ovat jo pitkään pyrkineet hallituksen vaihtamiseen.
Alueen geopoliittinen pääarkkitehti Yhdysvallat ei ole itse joutunut kohtaamaan toimiensa aiheuttamaa pakolaisuutta. Taakkaa jakavat Lähi-idän ja Euroopan maat, jotka tosin nekään eivät ole syyttömiä tilanteeseen.
Millaista jatkuvassa turvattomuudessa eläminen ja pakolaisuus on, siitä kertoo tässä lehdessä Suomesta turvapaikkaa hakenut nuori irakilaisnainen (s. 28).
Suomen kyseenalaiseen rooliin Lähi-idässä kuuluu myös jatkuva aseiden myyminen Saudi-Arabiaan ja Yhdistyneisiin arabiemiraatteihin, jotka ovat keskeisiä terrorismin tukijoita. Maat käyvät sotaa Jemenissä sikäläisen demokratialtaan vähintäänkin kyseenalaisen hallinnon puolesta ja ovat pommittaneet myös siviilikohteita. Vuonna 2014 Saudi-Arabia oli Suomen asevientitilastossa Ruotsin jälkeen toisella sijalla Patrian myymien kranaatinheitinjärjestelmien ansiosta. Tätä kuolemankauppaa ovat tukeneet muun muassa Perussuomalaiset, muslimivihamielisyydellään profiloitunutta Jussi Halla-ahoa myöten.
Mielikuva siitä, että länsimaat johdonmukaisesti taistelisivat islamistista terrorismia vastaan, ei kestä kriittistä tarkastelua. Pikemminkin terrorismi-nimitystä käytetään sen mukaan, mikä milloinkin palvelee suurvaltojen tarpeita. Al-Qaida ja Taleban syntyivät Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian tuettua Afganistanissa kommunistihallitusta ja Neuvostoliittoa vastustaneita islamistitaistelijoita. Myöhemmin ne nostettiin koko läntisen maailman päävihollisiksi ja al-Qaida esitettiin syyllisenä syyskuun yhdennentoista päivän hämäriin terrori-iskuihin. Samaan aikaan Yhdysvaltojen liittolaisella Saudi-Arabialla oli jatkuvasti vahvat kytkökset al-Qaidaan ja muihin wahhabistisiin terroristijärjestöihin. Nyt al-Qaidan seuraajaryhmät kelpaavat jälleen myös länsimaiden ystäviksi Syyriassa.
Nato-maa Turkki puolestaan taistelee Syyriassa Rojavan kurdijohtoista itsehallintoa vastaan. Tämä hallinto on Lähi-idän harvoja valopilkkuja: se pyrkii radikaaliin sekulaariin demokratiaan ja eri etnisten ryhmien rauhanomaiseen rinnakkaiseloon, kuten tässä lehdessä haastateltava Sinur Hosseini kertoo (s. 33). Turkki on tietyissä vaiheissa ollut avuksi paitsi al-Qaida-henkisille islamisteille myös Isisille, vaikka onkin menestyksellä sotinut myös tätä vastaan ja pyrkinyt sillä oikeuttamaan interventionsa. Samoin Yhdysvallat on hajota ja hallitse -politiikkansa hengessä ajoittain tosiasiallisesti tukenut Isisiä päinvastaisesta retoriikastaan huolimatta.
Suomella on tässä suuressa pelissä tietysti vain pienen peesaajan osa. Moraalista vastuuta ei voi kuitenkaan välttää pienuuteen ja vähäiseen vaikutusvaltaan vetoamalla. Pienikin maa voi olla aktiivinen – ei vain aseiden viennissä vaan myös rauhan rakentamisessa.