Kulttuurivihkot 2/2011, pääkirjoitus
Viime vuonna julkistetun kansainvälisen tutkimuksen mukaan suomalaisnuorten yhteiskunnalliset tiedot ovat kansainvälistä kärkeä, mutta heidän kiinnostuksensa osallistua politiikkaan ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on sen sijaan pohjatasoa. Tutkimukseen osallistui peruskoulun 8. luokan oppilaita.
Tulokset kertovat siitä, että suomalaisissa kouluissa päntätään tuloksekkaasti tietoa yhteiskunnasta, mutta tieto on ulkokohtaista. Oppilat eivät saa koulusta sellaisia aineksia, jotka auttaisivat heitä mieltämään yhteiskunnan ja politiikan osaksi jokaisen elämää ja kannustaisivat aktiivisen ja kriittisen kansalaisen rooliin.
Kuvaavaa tutkimustuloksissa oli myös se, että tietämyksen lisäksi suomalaisten luottamus yhteiskunnallisiin instituutioihin oli erityisen suurta. Valtionhallintoon luotti 82 prosenttia, tiedotusvälineisiin 80 ja puolueisiin 61 prosenttia nuorista. Kaikki nämä luvut olivat noin 20 prosenttia suurempia kuin muissa länsimaissa keskimäärin.
Nuoret siis luottavat siihen, että yhteiskunta toimii, mutta eivät ole kiinnostuneita itse osallistumaan siihen. Asenne on demokratian kannalta huolestuttava. Luottamus instituutioihin voi sinänsä olla hyväkin merkki, mutta tuskin silloin, kun se yhdistyy kiinnostumattomuuteen ja passiivisuuteen. Todellinen kansanvalta edellyttää alamaisasenteen sijasta aktiivisia kansalaisia.
Nuoria ei kuitenkaan pidä syyllistää vääristä asenteista. Vika on siinä, miten asioita heille opetetaan ja millaisia toimintamalleja annetaan tai jätetään antamatta.
Nuorten passiivisuus on luultavasti ainakin osittain tietoisen politiikan tulosta. Suomalaisissa kouluissa näkyy yhä 1970- ja 1980-luvuilla vaikuttaneen Vapaan koulutuksen tukisäätiön kädenjälki. Elinkeinoelämän ja poliittisen oikeiston piirissä syntynyt vaikutusvaltainen säätiö lobbasi voimakkaasti koulutuksen »politisoitumista», kuten kouluneuvostoja ja yhteiskuntakasvatusta vastaan. Se sai tavoitteensa niin täydellisesti läpi, että se saattoi lopettaa toimintansa tarpeettomana.
Tämän päivän koulumaailmassa oppilaita kasvatetaan yhä enemmän kansalaisuuden sijasta yrittäjyyteen. Nykykoulun arvomaailmaa kuvaa myös se, että rauhankasvatus on käytännössä lopetettu.
Suomalaisen politiikan monet suuret linjat eivät tällä hetkellä vastaa yleistä kansalaismielipidettä: hyvinvointivaltion palvelujen annetaan rapistua tai niitä yksityistetään, tuloeroja kasvatetaan veropolitiikalla, ydinvoimaa rakennetaan lisää ja sotilaallinen liittoutuminen etenee. Kaikissa näissä asioissa kansalaisten enemmistön mielipide on lukuisten mielipidemittausten mukaan päinvastainen. Silti he vaaleissa äänestävät toistuvasti nykyistä politiikkaa toteuttavia puolueita – tai jättävät kokonaan äänestämättä. Ehkä tämä kertoo osaltaan vähäisestä kiinnostuksesta tai yhteiskunnallisen lukutaidon puutteesta. Jos »Suomen toivona» esiintyvän kokoomuksen kannatuksessa vaikkapa vain 2–3 prosenttiyksikköä tulee sellaisilta äänestäjiltä, jotka tosiasiassa kannattavat toisenlaista politiikkaa kuin kokoomus tekee, sekin riittää nostamaan kokoomuksen suurimmaksi puolueeksi.
Mielikuvilla ratsastaminen ja epäpoliittisten tunnusten käyttäminen yleensä hyödyttää juuri oikeistoa. »Jos oikeisto tekisi kuten se puhuu, se olisi vasemmisto», kirjoitti aforistikko Samuli Paronen. Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan Republikaanisen puolueen äänestäjistä huomattava osa on sellaisia, joiden kuuluisi asiakysymyksiä koskevien mielipiteittensä perusteella äänestää Demokraattista puoluetta. Sama ei päde vastaavassa mitassa toisinpäin.
Huhtikuun eduskuntavaaleissamme muutoksia on tietysti luvassa Perussuomalaisten odotettavissa olevan hurjan nousun vuoksi. Tuskin on demokratian kannalta huono asia, jos moni aiemmin nukkunut äänestäjä lähtee nyt uurnille. Varsinkin talouspoliittiselta linjaltaan hyvin epämääräisen protestipuolueen kannatus on kuitenkin merkki yhteiskunnallisen tietämyksen ja kiinnostuksen pinnallisuudesta siinä missä passiivisuus tai valtapuolueiden sokea tukeminenkin.
Eduskuntavaalien tuloslaskentaa jännitetään Kulttuurivihkojen suorassa videolähetyksessä osoitteessa http://www.kulttuurivihkot.fi vaalipäivänä 17.4. klo 19 alkaen.
