Kulttuurivihkot 2/2014, pääkirjoitus
Kreikka – tämän numeron teemamaa – on syvän taloudellisen kriisin keskellä. Kriisin syyt ovat hyvin helposti selitettävissä uusliberalismin ja kasinokapitalismin voittokululla. Nimittäin tänäkin päivänä Karl Marxin kuvailema, kriisiin johtanut mekanismi pätee. Pääoman kansainvälistyminen ja johdannaistalous ovat kapitalistisen järjestelmän ominaispiirteitä – eivät vääristymiä.
Miten keskivertokreikkalainen selviytyy kriisin keskellä? On otettava huomioon Marxin sanoma: ”Kriisi on se vaihe uusintamisprosessissa, jossa prosessi on joutunut pysähdykseen ja häiriötilaan.” Ensimmäinen merkittävä seuraus on työttömyys, joka on Kreikassa virallisesti saavuttanut jo 50 prosentin osuuden nuorten keskuudessa. Sen lisäksi työläisille maksettavat palkat ovat hyvin pieniä, tai niitä ei makseta enää lainkaan. Eläkkeitä on leikattu. Työväenluokan ja köyhän kansanosan verotus on kiristynyt voimakkaasti. Työ, sosiaaliturva, terveydenhuolto, koulutus ja kulttuuri uhrataan pankkiirien, laivanomistajien ja teollisuusmiesten voittojen hyväksi.
Vahvan työväenluokan on pantava piste tälle kurittamiselle. Massiiviset, satatuhatpäiset kansanjoukot ovat järjestäneet kymmeniä yleislakkoja yhteistyössä ammattiyhdistysten keskusjärjestö PAME:n kanssa. Hellaksen suuret vasemmistopuolueet, joiden kannatus on yhä nousussa, tukevat köyhiä turvatakseen ihmiselämän perusasiat, kuten asumisen, ruuan, sähkön ja lämmityksen. Kreikan vasemmisto tekee työtä kollektiivista työehtosopimusten purkamista, työsuhteiden joustavaa käyttöä, työttömyyttä, kansan ryöstöverotusta, kotien takavarikointia sekä terveydenhuollon ja koulutuksen kaupallistamista vastaan.
Kapitalistisen järjestelmän puitteissa ei ole mahdollista voittaa kriisiä tavalla, joka koituisi kansalle hyväksi. Liberaalin ND:n ja sosialidemokraattisen Pasokin hallitus vain kiihdyttää työläisiä vararikkoon saattavien toimenpiteiden täytöönpanoa ja päästää näin pääomanomistajat helpommalla. Näin se samalla lisää sitä laajaa sortoa, jonka tavoitteena on työväenluokan taistelun torjuminen.
Euroopan parlamentin vaalit järjestetään toukokuussa. Tärkein kysymys vaaleissa on, sanovatko ihmiset niin Kreikassa kuin muuallakin Euroopassa kyllä vai ei unionin nykyiselle kehityskululle kohti liittovaltiota sekä sen suurten ja taloudellisesti hyvin pärjäävien jäsenmaiden vaatiman talouskurin hyväksymiselle. Ihmisten täytyy vastata tähän kysymykseen tarkastelemalla unionin kehitystä useiden vuosien kokemusten kautta: ne osoittavat, että Euroopan talous- ja rahaliitto Emu on tuonut kansalaisille vain paljon vaikeuksia ja tulee tuomaan niitä lisää, sillä unionin suojelemat pääoman intressit vaativat sitä.
Millasta apua Kreikkaan voidaan odottaa Euroopan komissiolta tai parlamentilta? Kreikkalaiset kutsuvat komissiota leijonan luolaksi, eivätkä syyttä. Toisaalta koko eurooppalaisen työväenluokan tila on hälyyttävä. Euroopan unioni yhdessä kansallisten hallitusten ja liikemiesten kanssa pyrkii heikentämään työväestön oikeuksia ja etuja: julkisen koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelmän purkamisen lisäksi sosiaalisia etuisuuksia kuten työttömyysturvaa halutaan heikentää ja työvoiman hintaa alentaa.
Tässä tilanteessa kreikkalainenkaan ei voi odottaa auttavaa kättä eikä ylipäänsä mitään positiivista Euroopan unionilta. Vain kärsimystä ja uusia uhrauksia. Tästä syystä vasemmiston kamppailun tiivistäminen Emusta irtautumiseksi ja näin kreikkalaisen kansanvallan saavuttamiseksi uudelleen onkin ainoa mahdollisuus. Yhä useampi kansalainen olisi jo valmis jättämään unionin kokonaan.
Lauri Sipari kirjoitti vuonna 1971 Euroopan syrjäkylistä: ”Takaisin ei ole tietä, tiet vievät vain eteenpäin. / Ja tänäänkin raha ja valta kulkevat käsikkäin, / sillä niiden hyväksi alkoi tämä kansainvaellus uus, / sitä laajenneet markkinat vaati ja kasvava teollisuus. / Niillä on lakinsa, joita niiden täytyy noudattaa, / ja ihmisjoukot on niille vain käyttötavaraa, / jota ostetaan markkinoilta, jonka hinnasta tingitään, / joka hyödyttömäksi voi käydä ja siksi hylätään. / Se ei ole johdatusta, se ihmisten tekoa on / ja on ihmisten käsissä päättää, onko se muuttumaton, / minkä hyväksi tehdään työtä, minkä takia edistytään / ja pääoma vaiko kansat on veljet keskenään.”
Tätä kysyy nyt vuorostaan maanosamme etelärannan pieni kreikkalainen kansakunta. Epätoivoisena, hädissään.
Lopuksi kiitokset tämän numeron teossa avustaneille kreikkalaisille:
Θα θέλαμε να ευχαριστήσουμε την καλή μας φίλη Τίνα για όλη τη βοήθειά της σε αυτό το τεύχος.
