Kulttuurivihkot 2/2019, pääkirjoitus
Moninaisesta edistyksestä huolimatta Suomi ei ole koskaan lakannut olemasta luokkayhteiskunta. Luokkaeroja onnistuttiin hyvinvointivaltion rakentamisen kaudella kuitenkin merkittävästi tasoittamaan. Tämä kehitys tyssäsi 1990-luvun lamaan ja uusliberalististen oppien läpimurtoon. Juha Sipilän oikeistohallitus on entisestään kärjistänyt luokkaeroja. Hallituksen sosiaalipoliittisen linjan on voinut tiivistää kahteen sanaan: köyhät kyykkyyn.
Tutkija Pertti Honkanen kertoo tämän Kulttuurivihkojen artikkelissaan, kuinka aiemmin perusturvapuolueena esiintyneen keskustan johtama hallitus on leikannut heikoimmassa asemassa olevien suomalaisten, erityisesti työttömien toimeentuloa. Samaa todistaa Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen Perusturvan riittävyyden arviointiraporti 2015–2019.
Päätökset perusturvan tasosta ilmentävät valtaapitävien asenteita ja oletuksia niitä ihmisiä kohtaan, jotka joutuvat sen varassa elämään. Kyse on muustakin kuin rahasta, ennen kaikkea luottamuksesta ja ihmiskuvasta. Hyvässä luokka-asemassa olevat liittävät itseään heikommassa asemassa oleviin erilaisia mielikuvia ja oletuksia kuin kaltaisiinsa hyväosaisiin. Tämä näkyy kaikkialla yhteiskunnassa ja arjessa – mutta yleensä sen näkevät vain ne, jotka siitä itse kärsivät.
Esimerkiksi verojen maksamisessa, joka koskee pääasiassa hyvätuloisia, lähtökohtana on nykyään luottamus: kuitteja ei tarvitse toimittaa verottajalle, vaan niitä pyydetään vain satunnaisesti jälkeenpäin. Sen sijaan työttömyysturvaa tai toimeentulotukea saataessa kaikki mahdollinen ja joskus mahdotonkin on osoitettava dokumentein toimeentulon katkaisemisen uhalla. Köyhä on huijari, kunnes toisin todistetaan.
Tämä suuntaus on Sipilän hallituksen kaudella entisestään voimistunut. Kun perusturvaa leikataan, vähävaraisimmat saavat kyllä saman tukisumman kuin ennenkin, mutta leikattu osa korvautuu toimeentulotuella, jossa kontrolli ja byrokratia on erityisen tiukkaa ja pankkisalaisuuskin on murrettu. Aktiivimallissa työttömyysturvaa leikataan, ellei työtön täytä ”aktiiviehdon” edellytyksiä, mikä ei monille ole käytännössä mahdollista. Tällaista kannustamista kohdistetaan ainoastaan köyhimpiin ihmisiin. Suurituloisia kannustetaan verotusta keventämällä, bonuksilla ja osakejärjestelyillä.
Pitkäaikaisimpia ovat ne vaikutukset, joita luokkaeroilla on lasten ja nuorten hyvinvointiin tai opintoihin. Neurobiologi Kai Kailan kokoama poikkitieteellinen asiantuntijaryhmä kirjoittaa artikkelissaan (Helsingin Sanomissa 3.3.2019), kuinka perheen köyhyydestä aiheutuva stressi jo sikiö- ja vauva-ajasta alkaen ”häiritsee voimakkaasti aivojen normaalia kehitystä ja jopa kasvua”. Lasten ja nuorten syrjäytyminen käy yhteiskunnallekin kalliiksi, kun taas sen ennaltaehkäisyyn oikealla tavalla kohdennetut resurssit saadaan moninkertaisina takaisin, asiantuntijat korostavat.
Hallituksen päätökset ryhmäkokojen suurentamisesta päiväkodeissa ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta työttömien lapsilta osuvat kipeimmin juuri niihin lapsiin, joille jo ennestään on kasautunut eniten ongelmia. Samoin opintotuen muuttaminen entistä lainapainotteisemmaksi vaikeuttaa eniten juuri hankalimmista lähtökohdista ponnistavien nuorten hakeutumista korkeamman koulutuksen piiriin.
Hieman kyynisesti Sipilän hallitusta voi kiittää siitä, että se on jyrkällä oikeistolinjallaan sekä lisäksi taitamattomilla ja ruhjovilla toimintatavoillaan tehnyt näkyväksi sen eriarvoistavan politiikan, jota eriväriset hallitukset (joissa kaikissa paitsi yhdessä mukana on ollut kokoomus) ovat Suomessa jo 1990-luvulta alkaen vahvemmin tai miedommin harjoittaneet. Näin se on tullut herättäneeksi suomalaisia näkemään muutoksen tarpeen.
Eduskuntavaaleissa äänestetään nyt siitä, haluammeko jatkaa kehitystä kohti yhä jakautuneempaa luokkayhteiskuntaa vai haluammeko kääntää suunnan. Vaalit ovat olennainen kannanoton paikka, vaikka ne eivät yksin riitäkään. Tarvitaan jatkuvaa, laaja-alaista kamppailua kansalaisyhteiskunnassa, paikallisesti ja kansainvälisesti, tutkimustyötä, kulttuuria, journalismia, sivistystä, uuden hegemonian luomista.
