Noam Chomskyn mukaan länsimaissa lakkoja on opeteltu murskaamaan valtamedian avulla jo vuodesta 1937 lähtien:
”Ideana oli keksiä keinot miten kääntää yleinen mielipide lakkoilijoita vastaan: miten esittää lakkoilijat kansalle vahingollisina ja yleisestä edusta piittaamattomina häirikköinä. Yleinen etu koskee ’meitä’, liikemiestä, työläistä, kotirouvaa. Siis kaikkia ’meitä’. ’Me’ haluamme olla yhdessä ja ’meitä’ yhdistävät sellaiset tekijät kuin harmonia, amerikkalaisuus ja yhteistyö. Toisaalla ovat nuo kauheat lakkoilijat, jotka aiheuttavat häiriöitä ja hankaluuksia – – Viestin läpi saamiseksi ponnisteltiin valtavasti. Elämmehän loppujen lopuksi liiketalouteen perustuvassa yhteiskunnassa; liiketalous kontrolloi mediaa ja sillä on massiiviset resurssit käytettävissään. Viesti siis toimi erittäin tehokkaasti.” (Noam Chomsky, Mediakontrolli, s. 23-24, Sammakko, 2003)
Kun olin lukenut tuon Chomskyn väitteen, niin sen jälkeen huomasin, kuinka hyvin monen suuren lakon yhteydessä on ollut samankaltainen haastattelumalli. Jos on esimerkiksi bussilakko, niin toimittaja menee kysymään bussipysäkiltä seisovalta ihmiseltä, että harmittaako häntä, jolloin aika moni saattaa sanoa: ”Joo, no vähän harmittaa.”
Tällöin katsoja ensin samaistetaan bussipysäkillä värjötteleviin ihmisiin. Sen jälkeen näytetään toista kuva, jossa toimittaja kysyy lakon järjestäjiltä: ”Miksi te oikein teitte tämän lakon?” Siinä yhteydessä melkein mikä tahansa lakon järjestäjien selitys tuntuu jollakin tavalla valmiiksi syyllisen selitykseltä.
Näytti siltä kuin uutisoinnissa toteutettaisiin elokuvissa noudatettavaa dramatiikkaa, jossa katsoja samaistetaan siihen henkilöön, joka näytetään ensimmäisenä inhimillisestä näkökulmasta, Jos tämä kärsii, hän saa katsojalta heti myötätuntoa ja samalla katsoja on valmis tuomitsemaan seuraavaksi näytettävän syyllisen.
Näin syntyy kuin automaattisesti tuo Chomskyn kuvailema ”me kärsijät” ja ”nuo vahingonaiheuttajat” -asetelma ja ilman, että toimittaja näyttäisi olevan mitään muuta kuin neutraali haastattelija.
Kuvakulma olisi aivan toinen, jos pääsääntöisesti ensin näytettäisiin empaattisesta näkökulmasta lakkoliikkeen johtajia ja kysyttäisiin, mistä epäoikeudenmukaisuudesta heidän edustamansa ihmiset ovat kärsimässä. Ja vasta sen jälkeen kuunneltaisiin työnantajien selityksiä ja jätettäisiin satunnainen bussipysäkillä istuva yksittäinen henkilö kokonaan pois. Eihän hän ole välttämättä lainkaan perehtynyt koko problematiikkaan.
Suomessa valtamedian uutisointi voi hyvinkin poiketa yleisestä yhdysvaltalaisesta kaavasta, mutta silti voi olla hyvä kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin:
1. Pyritäänkö valtamediassa perjantainen suurmielenilmaus pääsääntöisesti näyttämään jotenkin vahingoittavalta tai uhkaavalta niin sanotusti ”meidän tavallisten ihmisten” näkökulmasta?
2. Esitetäänkö valtamediassa enemmän mielenilmauksen haittoja ”meille” kuin uusien lakiehdotusten epäoikeudenmukaisuutta?
Mikäli professori Chomskyn kuvailemia keinoja käytetään Suomessa, niin voisi yrittää torjua niiden mielipiteen muokkausta sopivilla vastakeinoilla: esimerkiksi painottamalla että mielenilmaus on ”meidän” kaikkien puolesta. SSS-hallitus yrittää työnantajien kanssa romuttaa hyvinvointiyhteiskuntamme ja antaa siitä hyödyn eliitin kärjessä olevalle 0,1 prosentille.
P.S. Oheisessa videossa havainnollistetaan Chomskyn teoriaa valtamedian mielipidekontrollin luonteesta: