Tämänvuotisen Flow Festivalin yksi yllättävimmistä esiintyjistä oli legendaarinen kirjailija Hannu Salama (s. 1936). Hän esitti runojaan yhdessä puhallinsoittaja ja säveltäjä Hepa Halmeen sekä tämän Vapaat Radikaalit -yhtyeen kanssa. Kulttuurivihkojen studiossa Salama ja Halme kertovat yhteistyöstään. Salama kertoo, että hänen ajatuksenaan on saada ihmiset musiikin kautta kiinnostumaan myös kirjallisuudesta.

"Lukutaitohan on häviämässä, se on fossiilien hommaa. Uskon kuitenkin, että lukeminen jollakin tavoin elävöittää ajatusmaailmaa."

Maailman tila kauhistuttaa Salamaa: jos ei kymmeneen vuoteen tapahdu todella radikaalia muutosta luonnon mylläämisessä, sen jälkeen on myöhäistä, hän arvioi. Samaan aikaan suurvaltojen johtajat tappelevat keskenään raja-alueista, kuten 1800-luvun afrikkalaiset heimopäälliköt.

”Me melkein kohta syömme toisemme.”

”Sen takia teen tällaista tekstiä kuin teen. Ajattelen, että jos nuoret ihmiset näitä lukiessaan pyörittävät vähän päätään ja rupeavat miettimään, missä ollaan menossa.”

Salama vastasi myös omaa tuotantoaan koskeviin kysymyksiin.

”Viedään mahdollisimman lähelle sitä todellisuutta, mitä minä olen elänyt ja mitä suomalaiset ovat eläneet. Tämä on minulla realismin kartta”, kirjailija määritteli.

”Olen ollut valmis aina kritisoimaan mitä tahansa, mikä näyttää vääryydeltä. Sellainen moraali kirjoissani on pyörinyt.”

Haastattelija: Kirsi Vanhamaa 

ILMOITUS