Risto Jarva -seura alkaa jakaa Peter von Bagh -stipendejä elokuva-aiheista kirjoittaville. 3 000 euron suuruinen apuraha myönnetään työsuunnitelmalle, joka edustaa elokuvajournalismia, -kritiikkiä, -tutkimusta tai muuta elokuvasta kirjoittamista. Stipendihaku julkistettiin Sodankylän elokuvajuhlilla järjestetyssä tilaisuudessa 15. kesäkuuta.

”Sivistysvaltio Suomessa elokuvasta kirjoittaminen on huonossa hapessa, ei kirjoittajien kykyjen vaan mahdollisuuksien takia”, seura perustelee apurahaansa.

”Suurten mediayhtiöiden tehostaessa toimintojaan ja lakkauttaessa kulttuuritoimituksiaan on elokuvakriitikosta tulossa sukupuuttoon kuoleva laji. – – Myös elokuvakirjojen julkaiseminen on koventuvan kilpailun kustannusmarkkinoilla tullut entistä vaikeammaksi.”

Elokuvatutkimuksenkaan tilanne ei seuran mukaan ole hääppöinen.

”Se on jäämässä kuriositeetiksi, mediatutkimuksen ja viestinnän pikkuruiseksi osa-alueeksi, vaikka juuri elokuvan tutkimus taiteena on se selkäranka ja näkökulma, jonka päälle uusien ilmaisumuotojen ymmärrys rakentuu. Sama koskee varsinaisen elokuvatutkimuksen rapautuvaa opetusta.”

Risto Jarva -seura ry. on vuonna 1978 perustettu elokuvakulttuuriyhdistys, joka edistää elokuvataiteen tuntemista, elokuvaan liittyvää tutkimusta ja rakkautta elokuvaan sekä ottaa kantaa elokuvakulttuurioloihin. Peter von Bagh, jonka mukaan apuraha on nimetty, oli muiden ansioidensa ohella maamme tunnetuimpia ja tuotteliaimpia elokuvakirjoittajia. Hän oli myös Sodankylän elokuvajuhlien pitkäaikainen taiteellinen johtaja. Risto Jarva -seuran perustavaan kokoukseen vuonna 1978 von Bagh lähetti tervehdyksen, jossa hän totesi seuran olevan elokuvakulttuurille ”samanlainen viime tingan pelastus kuin ratsastajat Griffithin elokuvissa.”

Ensimmäinen apurahahaku päättyy 15. elokuuta 2023 ja stipendin saaja julkistetaan syyskuussa. Stipendi on tarkoitus jakaa vuosittain. Rahoituslähteenä ovat Risto Jarva -seuran saamat tekijänoikeuskorvaukset.

Kulttuurivihkojen videolla Risto Jarva -seuran puheenjohtaja Ville Suhonen julkistaa palkintohakua Sodankylän elokuvajuhlilla.

ILMOITUS