Sampsa Sarparanta: Pysyn toivossa. Kulttuuritalo Villi, Salo. 9.4.–8.5.2022.

Sampsa Sarparannalla on takanaan 20-vuotinen taiteilijan ura. Hän on tullut tunnetuksi kantaaottavista maalauksistaan, joissa hän on käsitellyt muun muassa nälänhätää ja työttömyyttä. Kuvataiteilijuuden ohella Sarparanta toimii No Shame -punkyhtyeen laulaja-lauluntekijänä. Sarparannan näyttely ”Pysyn toivossa” Kulttuuritalo Villissä, Salossa, on kutsunäyttely. Sarparanta asuu ja työskentelee Saloon kuuluvassa Perniössä. Tällaisista lähtökohdista onkin kiinnostavaa, mitä taiteilija asettaa esille. Onko teoksilla jokin tarttumapinta Saloon tai salolaisuuteen? Vastaus on tällä kertaa ei.

Sarparannan fotorealismin ja maalauksellisuuden rajalla tasapainoilevat teokset sekoittavat aiheissaan ajankohtaista synkkyyttä, taiteen ikuisuustematiikkaa ja kasvukertomuksia.

Malleina maalauksissa Sarparanta on käyttänyt perheenjäseniään. Tämä ei kuitenkaan ilmene teoksissa erityisenä intiimiytenä.

Vertailukohdaksi asettuu esimerkiksi Emma Sarpaniemi, joka käyttää valokuvissaan omia ystäviään. Tämä näkyy hänen valokuvissaan rentona ja välittömänä läheisyytenä. Sarpaniemen kuvissa käsitellään sateenkaariväen yhteisöllisyyttä ja identiteetin sosiaalista rakentumista. Hänen teoksissaan kosketuksen ja ilkikuristen asentojen poetiikka rakentaa kuvaa ”vinoista”, yhdessä toisten kanssa syntyvistä identiteeteistä. Sampsa Sarparannan maalauksissa ihmiset on eristetty toisistaan ja jos katsoja ei tietäisi, että malleina ovat taiteilijan puoliso ja lapset, sitä ei pelkästään maalauksia tarkastelemalla arvaisi.

Perhe toimii Sarparannalle innoituksen lähteenä, mutta hän ei pyri kuvaamaan ihmisiä nimenomaan tämän yhteisön jäseninä. Maalausten kasvukertomukset eivät hahmotu ydinperheen jäsenten välisen dynamiikan kautta, vaan keskiössä on identiteetin muovautuminen suhteessa kuviin.

Sampsa Sarparanta: Heijastus.

Nuoruus ja väliaikaisuus

Varsinkin nuorten kuvat ovat vaikuttavia. Nuorten kuvia yhdistää se, että heidät on rajattu lähelle katsojaa ja ympäristöstä annetaan vain vähäisiä viitteitä. Klovnimeikissä silmälasipäinen, pitkätukkainen tyttö katsoo ikään kuin ulos kuvasta, mutta katse on ambivalentti. Tuntuu, että tyttö ei katso katsojaan, vaan jonnekin, mikä heijastaa mietteliään katseen takaisin: peiliin, älyluurin ruutuun. Maalauksen nimi onkin Heijastus. Toisessa maalauksessa tytön mustat, valuvat silmänaluset tuntuvat samalla tavoin kertovan poseerausten, kokeilujen ja etsinnän kautta löytyvästä minuudesta. Kasvukertomuksena toimii myös sinivihertäväsävyinen Mestari, jossa poika on köyryselkäisessä asennossa kurottumassa kohti katsojaa, kuvan pintaa, kenties web-kameraakin. Huone tuntuu anonyymilta, ei lainkaan varhaisteini-ikäisen pojan huoneelta. Seinät ovat tyhjät ja väliaikaisuus huokuu kuvasta. Tätä kautta ajankohtainen Ukrainan sota hiipii mukaan kuvaan.

Tuhannet ihmiset ovat paenneet pois kodeistaan ja majoittuneet tiloihin, jotka ovat väliaikaistiloja ja tiloja, jotka eivät peilaa heitä, heidän historiaansa tai identiteettiään. Nuoruus vertautuu paikoiltaan oloon ja valtavaa potentiaalia itsessään kantavaan eksyksissä oloon. Suoremmin ajankohtainen sota on ilmaistu maalauksessa Huoli kantaa tänne asti, jonka etualalla oletettavasti Sarparannan puoliso katsoo sivuun taivaanrannan peittyessä pahaenteisiin, kuin räjähdyksissä syntyviin pilviin.

Sampsa Sarparanta: Huoli kantaa tänne asti.

Etsikkoajan jälkeen

Nuoria kuvaaviin maalauksiin verrattuna aikuista esittävät maalaukset, edellä mainittu Huoli yltää tänne asti ja Huominen on Huomenna, ovat tunnelmaltaan pingottuneita. Aikuisen hahmo katsoo sivuun katsojasta ja katse on sisäänpäin kääntynyt. Maalauksessa Huominen on huomenna on ylhäältäpäin kuvattu nainen, joka on kääriytynyt peiton alle sänkyyn. Vain hänen hahmonsa on tarkasti maalattu, ympäristö hajoaa teräviin, esittämisestä erkautuviin vetoihin. Nuorten kuvauksiin verrattuna tulee tunne, että aikuisen maailmaa leimaa minän ulkopuolella leviävä kaaos, eikä myönteisellä tavalla ymmärrettävä äärettömyys.

Sarparanta tuntuu tutkivan jotakin aikuisuuden ja nuoruuden välistä eroa, joka osaltaan jää mysteeriksi. Maalausten erot tunnelmissa eivät selity vain sillä, että nuoruus tuo kuin automaattisesti mukaan kuvaan äärettömyyden, mahdollisuuksien loputtomiin kiertyvän spiraalin. Äärettömyys on nuoren ihmisen sisäinen maailma ja samalla tapa, jolla ympäristö ilmenee. Sarparanta on onnistunut tavoittamaan yksinkertaisissa eleissä ilmenevän etsikkoajan herkkyyden. Vain sipaisu vihreää väriä silmissä: klovni, itseironisen ymmärryksen leimahdus nuoruuteen kuuluvan sarkasmin värittämässä maailmassa.

Luurikamerakulttuurin tuulahduksia

Sarparannan maalauksissa pohditaan myös kuvan merkitystä. Sinisävyisessä maalauksessa Kristallipallo nuori tyttö pitää hopeanhohtoista ilmapalloa käsissään. Siinä heijastuu ympäröivä luminen peltomaisema ja kuvaajan hahmo erottuu tummana möhkäleenä. Kuva kuvassa -aiheella voidaan pohtia kaksiulotteisen maailman vaikutusta identiteettiin ja maailmankatsomukseen. Itse elin nuoruuteni kuvien keskellä seuraten idoleitani lehdissä, televisiossa ja verkossa enkä koskaan kuitenkaan halunnut tulla heidän kaltaisekseen, sisäistää kuvaa ja muuttua kuvaksi. Monilla muilla kuvien voima on perustavampi.

Sampsa Sarparanta: Kristallipallo.

Sarparannan valokuvan estetiikkaa hyödyntävien maalausten vetovoima on osittain siinä, että ne seurailevat sosiaalisen median trooppeja, joista omakuva, selfie, on helpoiten tunnistettavissa. Maalauksessa Sivustakatsoja 3 on tyypillinen selfie-sommitelma, mutta myös muissa maalauksissa aistii vapautuneen omakuvakulttuurin, tai laajemmin luurikamerakulttuurin, tuulahduksen.

Sivustakatsoja 3 -teoksessa collegepuseroon pukeutuneen, hauskalla nutturalla hiuksensa sitoneen tytön kädet leikkautuvat kuvasta juuri sillä tavalla kuin omakuvaa kaksikätisesti otettaessa. Asento tuo mieleen visuaalisesti verkostoituneen maailman syleilyn, kuvien sekaan sukeltamisen. Valokuva on Sarparannan maalauksissa elävä hetki, joka kertoo, kuka ihminen oli tuolloin, tai on vieläkin.

Valokuva ei siis ole Roland Barthesin kammoama katoamisen välikappale, vaan etenkin nuoruutta kuvattaessa äärettömyyden kuvaamiseen sopivaa teknologiaa. Äärettömyys, joka juontuu siitä, että nuoren ihmisen aika ei ole vielä ajallistunut. Sarparannan muotokuvissa nuoruus on samalla hetkellistä ja olemuksellista, katsojan tavoitettavissa herkkävaistoisen taiteilijan välittämänä. Aikuisuuden kuvauksilla on näyttelyssä lähinnä kontrastin kautta nuoruuden kuvausten selkeyttä ja iskevyyttä lisäävä vaikutus.

ILMOITUS