Kulttuurivihkot 3/2022, pääkirjoitus

Tänäkin keväänä valmistui Suomessa lähes 25 000 uutta ylioppilasta ja ammatillisissa oppilaitoksissa suoritettiin yli 35 000 tutkintoa. Valtaosa valmistuneista pyrkii jatkamaan opintietään korkeakouluissa. Vuosina 2018–2020 toteutetun opiskelijavalintauudistuksen myötä vähintään puolet korkeakoulujen opiskelijoista valitaan nykyään ylioppilastodistuksen tai ammatillisen koulutuksen lopputodistuksen perusteella valintakokeiden sijaan.

Kesäkuun alussa julkistettiin Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ja Työn ja talouden tutkimus LABOREn yhteisen seurantatutkimuksen loppuraportti, jonka mukaan todistusvalinta on tehostanut korkeakouluihin siirtymistä ja lisännyt saman kevään ylioppilaiden osuutta korkeakouluissa aloittavista opiskelijoista.

Aiempaa useampi korkeakouluissa aloittanut myös hakee uutta opiskelupaikkaa heti seuraavana vuonna, minkä arvellaan kertovan hakemisen helpottumisesta sekä ensikertalaisille että korkeakoulupaikan jo saaneille.

Pelätyiltä lieveilmiöiltä on tutkimuksen mukaan vältytty. Esimerkiksi muutokset korkeakoulupaikan saaneiden sosioekonomisessa taustassa ovat olleet vähäisiä.

Tutkimuksen tekijätkin kuitenkin myöntävät, että aihetta jatkotutkimuksille jää. Kriittisimpiä kysymyksiä on opiskelupaineiden lisääntyminen lukiossa ja ratkaisevien ainevalintojen siirtyminen entistä aikaisempaan vaiheeseen. Lukio-opiskelusta on tullut 3–4 vuoden mittainen pääsykoe. Kalliit valmennuskurssitkaan eivät ole kadonneet, vaan siirtyneet aikaisempaan vaiheeseen. Jo lukion alussa, 15–16 vuoden ikäisenä, olisi hyvä tietää, mitä aikoo lukion jälkeen. Tähän tuskin kaikki ovat kypsiä, eikä nyt julkaistu tutkimus juurikaan valota asiaa.

Motivaatiota opiskella määrätietoisesti ei välttämättä kaikilla tuossa iässä vielä ole. On annettava mahdollisuus siihen, että motivaatio kehittyy ajan kanssa.

Muutoinkin koulutusvaatimukset ja niihin liittyvät suorituspaineet ovat teknologisen kehityksen myötä kasvaneet. Nuorten pahoinvoinnista ollaan syystä huolissaan, mutta niukasti on nähty selvityksiä asian yhteyksistä koulutuksen ja työelämän vaatimuksiin ja uudistuksiin – saati että koulutus- ja työvoimapolitiikkaa olisi ryhdytty kehittämään tästä näkökulmasta.

Nuoria on psykiatrisessa hoidossa enemmän kuin koskaan, joka viides nuori kärsii tutkitusti jostakin mielenterveyden häiriöstä ja vuonna 2018 oli alle 30-vuotiaita mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeellä kaksi kertaa enemmän kuin vuosituhannen alussa. Itsemurhakuolleisuus on onneksi saatu merkittävästi vähenemään Suomessa, mutta samaan aikaan nuorten naisten itsemurhakuolleisuus on kymmenessä vuodessa jopa hieman lisääntynyt. Kohdistuuko kaikkein eniten paineita juuri heihin?

Nuoret tarvitsevat aikaa löytää oman tiensä, omat kiinnostuksen kohteensa ja tiedonintressinsä. Loppuelämään vaikuttavia valintoja ei saisi joutua tekemään liian varhaisessa vaiheessa, ellei siihen selvästi ole valmiutta. Kehityspsykologian tuntijoita on tärkeää kuunnella. Kunkin oman psykologisen kehityksen lisäksi myös vahvan sivistyspohjan tarjoaminen yhteisesti kaikille antaa eväitä omien valintojen tekemiseen. Etenkään peruskoulu ei saa olla valintatalo, vaan yhteisen tietämyksen ja ymmärryksen luoja.

Lisää tutkimustietoa ja siihen perustuvia toimia sekä nuorten – erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien – kuuntelemista tarvitaan, kun koulutusta ja korkeakoulujen valintamekanismeja kehitetään. Tietojen, taitojen ja valmiuksien testaamiseen on saatava menetelmiä, joissa voidaan yhdistää tehokkuus, joustavuus, eri ikäkausiin sopivat valinnat ja erilaisissa tilanteissa olevien hakijoiden huomioiminen. Ratkaisut on tehtävä ensisijaisesti ihmisten ja ihmisyyden, ei järjestelmien ja talouden ehdoilla.

Kulttuurivihkot 3/2022, sisältö ja saatavuus

ILMOITUS