Kulttuurivihkot 2/2021, pääkirjoitus

Helsinkiä luonnehditaan monesti Suomen veturiksi. Tällä hetkellä ainakin kaupunkisuunnittelussa veturi näyttää vievän entistä ankeampiin maisemiin. Voi myös kysyä, ketkä veturia ohjaavat. Alan asiantuntijoiden tuoreessa pamfletissa Kenen kaupunki? Helsingin kaupunkisuunnittelu ja kulttuuriympäristö törmäyskurssilla todetaan, että Helsingin kaupunkisuunnittelua on ulkoistettu rakennuttajille ja sijoittajille. Ne ovat päässeet hyötymään siitä, että ”kaupungin organisaatio- ja hallintouudistuksessa on vähennetty kulttuuriympäristön asiantuntijuutta ja keskitetty valtaa demokraattisten toimintatapojen kustannuksella”, pamfletin kirjoittajat Harri Hautajärvi, Juhana Heikonen ja Timo Tuomi toteavat.

Pamfletissa käsitellään toistakymmentä tapausta, joissa kulttuuriympäristöä ollaan Helsingissä pilaamassa paikan henkeen huonosti sopivalla lisärakentamisella: Elielinaukio, Helsinki Garden, Eteläsatama, Lapinlahden sairaala, Hietalahdenranta, Kruununhaan kasarmikortteli ja niin edelleen.

Myös useat muut asiantuntijat ovat viime aikoina kritisoineet Helsingin kaupungin kaavasuunnitelmia ja yksityisten sijoitusyhtiöiden intresseihin perustuvaa etenemistapaa. ”Helsingillä ei ole varaa myydä tärkeintä voimavaraansa, historiallista identiteettiä ja laadukasta kaupunkitilaa, lyhytnäköisten investointien voimille”, painottavat professorit Panu Savolainen, Karin Krokfors ja Panu Lehtovuori (Helsingin Sanomat 15.2.).

Helsingin omaa historiaa, identiteettiä ja luontoa korostavan kehittämisen luulisi pitemmän päälle tuovan parhaiten myös kansainvälistä kiinnostusta.

Yksi iso kysymys Helsingin rakennushankkeissa onkin se, kuunnellaanko niissä kaupunkiympäristön, kulttuurihistorian ja luontokysymysten asiantuntijoita. Monesti asiantuntijuutta ei näillä aloilla osata arvostaa yhtä korkealle kuin vaikkapa talouspolitiikassa tai pandemian torjunnassa – joissa toki niissäkin on aina kyse myös asiantuntijuuden määrittelystä sekä valikoinneista ja painotuksista ristiriitaistenkin asiantuntijalausuntojen keskellä.

Ehkä tätäkin olennaisempi on kysymys asukkaiden osallisuudesta. Kunnalla on kaavoitusmonopoli, mutta kunnan itsehallinto on kuntalaissa määritelty kunnan asukkaiden itsehallinnoksi. Kaavoitusmonopoli on siis oikeastaan kunnan asukkailla, ei hallintokoneistolla. Kaavoituksen ja maankäytön tulisikin perustua asukkaiden tahtoon ja tarpeisiin. Pelkkä kuuleminen tai neljän vuoden välein äänestäminen ei riitä, vaan avoimeen julkiseen keskusteluun ja tiedonsaantiin perustuvan asukasmielipiteen on oltava keskeisessä osassa päätöksenteossa.

Osallistuvasta budjetoinnista on hyviä kokemuksia eri puolilta maailmaa. Helsingissä OmaStadi-järjestelmä on sellaisen toistaiseksi melko vaatimaton itu. Lainsäädäntö turvaa asukkaiden osallisuuden myös maankäytön suunnittelussa, mutta osallisuuden käytännön toteutus on vaihtelevaa. Asuinympäristöstään kiinnostuneet kansalaiset joutuvat yleensä kamppailemaan varsinaisen asiansa ohessa myös sen puolesta, että ylipäänsä pääsevät prosessiin osallisiksi. Suunnittelun osittainen ulkoistaminen rakennuttajille on omiaan hankaloittamaan entisestään asukkaiden osallistumista.

Järeimpiin vaikutuskeinoihin kuuluvat kunnalliset kansanäänestykset, jollaisesta voi kuntalain mukaan tehdä aloitteen vähintään neljä prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista. Helsingissä kerätään parhaillaan nimiä aloitteeseen kunnallisesta kansanäänestyksestä tässäkin lehdessä käsiteltävän Malmin lentokentän tulevaisuudesta. Aloite ylitti nopeasti neljän prosentin kynnyksen ja on tällä hetkellä noin 30 000 allekirjoituksellaan ylivoimaisesti suurimman kannatuksen koskaan saanut kuntalaisaloite Suomessa. Helsingin nykyisen valtuuston enemmistö ei ole kuitenkaan aloitteelle lämmennyt. Moni puolue ja valtuutettu on ilmaissut yleisesti kannattavansa kunnallisia kansanäänestyksiä, mutta tämä ei nähtävästi päde silloin, jos aihe tai kuntalaisten enemmistön oletettu kanta ei ole itselle mieluinen.

Asukkaiden suorien vaikutusmahdollisuuksien edistämiseksi kuntalain hengen mukaisesti tulisikin harkita lain muuttamista siten, että kuntalaisaloitteen saadessa erityisen suuren määrän allekirjoittajia, vaikkapa kahdeksan tai kymmenen prosenttia kunnan äänioikeutetuista asukkaista, äänestys tulisi laillisten edellytysten täyttyessä järjestää automaattisesti.

Kulttuurivihkot 2/2021 (teemana Helsinki) saatavana verkkokaupassamme painettuna ja digilehtenä sekä lukuisissa Lehtipisteissä kautta maan.

ILMOITUS