Marjaliisa Hentilä & Seppo Hentilä (2022): Tasavallan ensimmäiset. Siltala, 512 sivua.

Kirja-Varkaus-nimisessä tapahtumassa Varkauden kirjastossa 9.9. tasavallan ensimmäistä presidenttiparia Kaarlo Juho ja Ester Ståhlbergiä käsittelevästä Tasavallan ensimmäiset (Siltala 2022) -kirjastaan puhuneet Marjaliisa ja Seppo Hentilä muistuttivat demokratian olleen aikamoinen kummajainen vielä 1900-luvun alun kuninkaallisten ja keisarien täyttämässä maailmassa. Suomen tasavalta oli Euroopassa vasta neljäs laatuaan Portugalin, Ranskan ja San Marinon jälkeen.

On hyvä asia historialliselle kirjallisuudelle, Suomelle ja vapaalle ajattelulle, että valtiotieteen tohtori Marjaliisa Hentilä pääsi eläkkeelle Työväen arkiston erikoistutkijan virasta, ja hieman aiemmin hänen miehensä, Seppo Hentilä Helsingin yliopiston poliittisen historian professorin virasta, saadakseen keskittyä täyspäiväisesti täyttämään niitä ymmärryksen aukkoja, joita suomalaisilla on vielä siitä mentaalihistoriasta, joka koskee suomalaisen ajattelun ja ideologian muodostumista itsenäisyyden alkuaikoina esimerkiksi hyvin vähän tutkitun vapaamielisen presidentti K. J. Ståhlbergin ja hänen Ester-vaimonsa kohdalla.

Se, mikä tekee tämän päivän vapautta nauttivalle ihmisille ja ääri-ilmiöihin kyllästyneille Ståhlbergin pariskunnan erityisen kiinnostavaksi, on heidän tasoittava mielensä, josta tuli poliittisten ääriliikkeiden jälkeen 1960-luvulla normina se kuuluisa maltti ja tolkku, jolla suomalaisuutta on rakennettu sellaisena, kuin sen tänään kohtaamme yhteiskunnassa, jossa tärkeintä valuuttaa on edelleenkin tuolloin syntynyt keskinäinen kunnioitus ja luottamus toisia, ja ennen kaikkea, erilaisia ja toisenlaisia kohtaan.

Hentilöiltä on aiemmin ilmestynyt yhdessä kaksi muuta kirjaa: Saksalainen Suomi 1918 (Siltala 2016) ja Berliiniin – Retkiä lähihistoriaan (2008). Kirja Tasavallan ensimmäiset on tänä syksynä ajankohtaisen pelottava sekä tärkeä muistutus koko kansalle demokratian haavoittuvuudesta. Demokratia, demokraattisen mielen synnyttäminen ja sen vaaliminen kun eivät ole ihan helppo juttu. Tasavallan ensimmäiset -kirjan viehätys on siinä, että se kuvaa, millaista vapaamielisen pariskunnan elämä oli aikakautensa äärioikeiston väkivaltaisen kukkoiluin keskellä.

Hentilät kirjoittavat parhaillaan jatkoa Ståhlbergeille. Muutaman vuoden päästä ilmestyvässä jatko-osassa he seuraavat presidenttiparia aina heidän kuolemiinsa saakka. Hentilät ovat tarkoituksellisesti antiplatonilaisia. Platonin mukaan valtio oli suurikokoisen inhimillisen olennon kaltainen. Valtio-kirjansa aluksi Platon kysyy, mitä oikeudenmukaisuus on, ja väittää vastauksen löytymisen olevan helpompaa, jos malliksi otetaan oikeudenmukainen valtio eikä yksilö.

Hentilät tekevät juuri päinvastoin. He ottavat malliksi oikeudenmukaisen yksilön pienestä pakosta, sillä juuri tuolloin valkoisen terrorin pohjalle muodostumassa ollut Suomi ei sitä ollut varsinkaan hävinneille eli punaisille.

Marjaliisa Hentilän mukaan oli ehkä onneksi, että K. J. ja Ester löysivät toisensa. Molemmilla oli sosiaalinen mieli, olivat itse edistysmielisiä ja halusivat auttaa ja eheyttää rikki revittyä kansakuntaa, jonka peukaloruuvia kiristivät valkoisten voittajien murhanhimo ja kostonhalu. K. J. Ståhlberg teki väitöskirjansa irtolaisuudesta Suomessa. Hän kuvasi ongelmaa ja varmaankin tutkimuksellaan myös kehitti sosiaalilainsäädäntöä. Tässä yksi inhimillinen syy, miksi presidenttipari oli vasemmistolaisille tärkeä.

Toinen syy oli punaorpojen ymmärtäminen, heidän puolestaan toimiminen ja punavankien armahtaminen. Presidenttipari auktoriteettina valkoisen Suomen ja Punaisen Suomen välissä esti arvovallallaan valkoisen Suomen suunnittelemia vakavampia ihmisoikeusloukkauksia punaisia kohtaan. Ester oli toiminut aktiivisesti lastensuojelutyössä ja suunnitteli muun muassa oman lastenkotinsa perustamiseksi.

Punaorpojen kohtalosta on kirjoittanut laajemmin Mervi Kaarninen kirjassaan Punaorvot 1918 (Minerva 2017). Esterkin auttoi punaorpoja, joita oli yli 20 000 ja joiden ikävänä kohtalona oli usein mielivaltaisena heittopussina oleminen. Aihe oli arka silloin ja on vieläkin. Marjaliisa Hentilän mukaan Ester tiedosti sen, että työväenliikkeessä oli monia, kuten Miina Sillanpää, jotka eivät hyväksyneet punaorpojen sijoittamista yksityisiin kasvatuskoteihin, koska se muistutti liikaa huutolaisjärjestelmää:

”Esterin perustama Koteja Kodittomille Lapsille tähtäsi rakastavien vanhempien löytämiseen eikä lapsen työvoiman hyväksikäyttöön. Ester oli esimerkillinen siinä, että hän toi esille hyvin tulevan väestönosan velvollisuutta ottaa orpoja koteihinsa ja rakastaa heitä. Hän itse oli kahden lapsen kasvatusäiti.”

Esterin suurmenestyksen saanut romaani Sunnuntai (1922) oli Marjaliisa Hentilän mukaan kertomus siitä, kuinka perhe voi rakastaa lasta, vaikka se ei olisi samaa verta. Ståhlberg käsittelee romaanissa koskettavasti 16-vuotiaana kuolleen adoptiopoikansa Eeron poismenoa.

Voisi sanoa, että Hentilät kirjoittavat mentaalihistoriaa uudella tavalla kurkistamalla ensimmäisen presidenttiparin pään sisälle peilaten sitä aikakauden henkiseen ilmapiirin, ilmassa roikkuviin uhkiin ja pelkoihin sekä pariskunnan omiin ajatuksiin, toiveisiin ja luuloihin.

He siis metsästävät unohdettua mentaalihistoriaa, mistä muodostui aikoinaan tietoisena ulottuvuutena historiallisten ihmisten ja sen aikakauden vastakkaiset maailmankatsomukset, mikä selittää kokonaisen joukon yhdessä myöhemmin hakemaa selitystä omille toiveilleen ja ajatuksilleen.

On kumma, ettei Ståhlbergistä, joka on suomalaisen demokratian yksi suurimmista unohdetuista nimistä, ole aiemmin tehty kuin yksi elämänkerta ja sekin päättyy jo samaan vuoteen, jolloin Ståhlbergistä tuli presidentti, 1919. Tuleekin mieleen, oliko tämä tahallista.

Tasavallan ensimmäiset tulivat pitkään viimeisinä ja unohtuneina historian lehdille. Mutta eivät enää. Hyvä kun nyt tulevat uudestaan ja komeasti tulevatkin sekä kirjana että parhaillaan myös Kansallisteatterissa 150-vuotisjuhlanäytöksenä Esa Leskisen käsikirjoittamana ja ohjaamana juhlanäytelmänä Ensimmäinen tasavalta samaan aikaan.

ILMOITUS