Länsimaiden kaksinaismoralismi näkyy kaaoksen ja kärsimyksen kasvuna Lähi-idässä. Nyt katseita ollaan kääntämässä kohti Kiinaa.

Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan ja Iso-Britannian pääministeri Margaret Thatcher kutsuivat Osama bin Ladenia vapaustaistelijaksi ja Nelson Mandelaa terroristiksi. Kymmeniä vuosia myöhemmin Yhdysvaltain ja Ison-Britannian valtionpäänmiehet kutsuivat bin Ladenia terroristiksi ja Mandelaa vapaustaistelijaksi.

Nato lähti auttamaan Libyaa ja syrjäytti maan johtajan, eversti Muammar Gaddafin. Afrikan kehittynein maa on muuttunut katastrofialueeksi, jonka toreilla kaupataan ihmisiä orjuuteen.

Nyt samat hyväntekijät haluavat saattaa valtaan uuden sotilasjohtajan, sotamarsalkka Khalifa Haftarin, joka palasi Libyaan asuttuaan Yhdysvalloissa parisenkymmentä vuotta. On ironista, että Euroopan unioni tukee nyt Haftaria, joka sotii Libyan YK:n tunnustamaa hallitusta vastaan, sillä samainen hallitus nousi valtaan Gaddafin murhaamisen myötä, joka tapahtui sekin EU:n tuella.

EU tukee Haftaria ylläpitämällä merisaartoa Libyan rannikolla. Asia runnottiin läpi EU:ssa YK:n asevientikiellon valvomisella, mutta kyseessä on ensisijaisesti voiman käyttö, jolla pyritään estämään Turkin tuki Libyan YK:n tunnustamalle hallitukselle.

Haftarin joukkojen huoltoreitit kulkevat Egyptin läpi maateitse, kun taas Libyan YK:n tunnustaman hallituksen joukkojen huoltoreitit kulkevat Välimeren kautta.

EU:lle näyttäisi kelpaavan Gaddafin tilalle uusi Gaddafi. Libyan aiemmat vapaustaistelijat ovat nyt terroristeja. Terroristin määritelmä näyttäisikin perustuvan ainoastaan siihen, ketä päin tähdätään aseella milloinkin.

Ei ole uutta, että Washington, Lontoo ja Pariisi tukevat ääritaistelijoita ja absoluuttisia diktatuureja entisissä siirtomaissaan, sillä tätä on jatkunut jo satoja vuosia. Tämä on totuus, jota emme halua kuulla.

Suuri peli

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lausui epäsuoraan, että katseet on käännettävä kohti Kiinaa. Saksan liittokansleri Angela Merkel puhuu jo aasialaisesta vuosisadasta. Vallanpitäjät Yhdysvalloissa ja osassa Eurooppaa kokevat Kiinan nousun suurvallaksi uhkana. Tämän vuoksi on tärkeää havainnollistaa niin sanotun Suuren pelin konteksti Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan 2000-luvun tapahtumissa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on sanonut suoraan: ”Me pysymme Syyriassa öljyn takia”. Yksinkertaistettuna Lähi-idän konfliktit johtuvat resursseista, kuten öljystä, joiden hallitseminen toimii sodankäynnin mahdollistajana.

Vanha kansantarina kuvailee, kuinka heinäsirkat sotivat vuosittain muurahaisia vastaan varastaakseen heidän kaikki riisinsä. Eräänä vuonna, sota-ajan taas lähestyessä, eräs heinäsirkka kysyi kenraaliltaan: ”Miksi meidän täytyy tänä vuonna sotia muurahaisia vastaan riisin vuoksi, kun meillä on sitä jo yllin kyllin varastossa?” Kenraali tokaisi: ”Emme me sodi muurahaisia vastaan riisin puutteen vuoksi vaan siksi, että heillä ei olisi riisiä.”

Vaikka Kiina on jo ohittanut Yhdysvallat teknologisesti ja taloudellisesti useilla mittareilla, se on sotilaallisesti vielä selvä kakkonen. Kiinalla ei myöskään ole taattua öljylähdettä omien tarpeidensa täyttämiseksi. Varsinkin sodan puhjetessa Kiinalla olisi siitä huutava pula, koska Yhdysvaltain johtama akseli on 2000-luvulla yksi toisensa jälkeen horjuttanut ja pyrkii edelleen horjuttamaan Lähi-idän, Pohjois-Afrikan ja Etelä-Amerikan öljyä tuottavia sekä öljyn kuljetuksen kannalta strategisesti tärkeitä maita, jotka eivät olleet jo entuudestaan sotilastukikohtia.

Toisen maailmansodan tärkeimpiä opetuksia sodankäynnin kannalta oli, ettei moderneja sotia voi voittaa ilman polttoainetta.

Pax Sinica vs. Pax Americana

Kiinalla on ollut Yhdysvalloista ja Euroopasta poikkeava näkemys vaikutusvallan kasvattamiseen. Kiinan valtionjohto viestittää sitä kehittämisen rauhaksi. Kiinan valtionjohto uskoo, että kun alueita kehitetään ja talous kukoistaa, syntyy vakautta. Ihmisoikeudet ja demokratia eivät välttämättä kiinnosta sitä. Kiinan uusi silkkitie on tämän viestinnän käytännöllistä toteutusta.

Yhdysvallat ja Eurooppa taas viestivät demokratian rauhasta. Jos olisi demokratia ja ihmisoikeudet, syntyisi vakautta. Viestintä ja käytännön toteutus ovat kuitenkin ristiriidassa. Eurooppalaiset valtiot asettavat huntukieltoja korkeakouluihin ja julkisiin tiloihin loukaten näin omien muslimiväestöjensä oikeuksia uskonnonvapauteen. Yhdysvallat on kiduttanut vankeja muun muassa Guantanamon kaltaisilla leireillä jo toistakymmentä vuotta.

Ranska vei niin sanotusti demokratian Libanoniin, mutta todellisuudessa se vaikuttaa luoneen maalle täysin epädemokraattisen järjestelmän. Vastakkainasettelu ja epävakaus on taattu jo pelkässä perustuslaissa. Sama kaava toistui, kun Yhdysvallat armollisesti lahjoitti demokratian Irakiin. Ainoa kestävä asia näissä maissa on ikuinen epävakaus ja vastakkainasettelu. Toisaalta länsimaiden läheisimmät liittolaiset Lähi-idässä ovat Israelin ydinaseistettu apartheid-valtio sekä absoluuttiset diktatuurit, joissa ei ole minkäännäköisiä vaaleja.

Pakotteet ovat sotatoimi

Pakotteet katkaisevat kauppasuhteita, jotka ovat aina kaksipuolisia. Kun Venäjä otti haltuunsa Krimin, Yhdysvallat ja Eurooppa asettivat sille jonkin verran pakotteita. Pelkästään Suomi menetti 500 miljoonan euron vuotuiset juustomyynnit. Kun Yhdysvallat asetti yksipuoliset pakotteensa Irania vastaan lähdettyään ydinsovusta, menetti Boeing kymmenen miljardin euron lentokonetilauksen. Airbus ja Peugeot menettivät 20 miljardia, kun eurooppalaiset peloissaan nöyrtyivät noudattamaan pakotteita.

Huomionarvoista on, että yli 50 vuoden miehityksen aikana Israel ei ole kohdannut minkäänlaisia pakotteita. Ne eivät ole edes harkinnassa. Saudi-Arabia on pommittanut Jemeniä viitisen vuotta aiheuttaen maailman vakavimman humanitäärisen kriisin. Siinä välissä kuningaskunta ehti paloitella toimittajan Istanbulin konsulaatissaan. Silti pakotteita ei harkita eikä edes asevientiä rajoiteta.

Pakotteet ovat osa sotatoimia ja ensimmäinen askel kohti sotaa. Kun puhutaan kauppasodasta ja pakotteista, on syytä olla huolissaan.

Toivo

Valtioiden väliset suhteet toimivat kuten ihmissuhteet. Terveessä ihmissuhteessa osataan ymmärtää, että toinenkin on vain ihminen ja meissä kaikissa on parantamisen varaa. Epäterveessä ihmissuhteessa toinen osapuoli haluaa tahallaan satuttaa toista tavalla tai toisella.

Vaikka toinen ihminen olisi viisaampi, vauraampi tai viehättävämpi, niin ylimielisyys, käskyttäminen ja väkivallan eri muodot eivät aiheuta ihmissuhteissa ihailua, päinvastoin.

Siinä missä ihmiset voivat helposti etääntyä toisistaan, maiden on vaikea kasvattaa toisiinsa välimatkaa. Lähi-itä tulee aina olemaan Euroopan naapuri. Yhdysvallat on puolestaan melko kaukana.

Kirjoittaja Hossein Bahmanpour on pääkaupunkiseudulla asuva freelance-toimittaja ja Lähi-idän asiantuntija.

Julkaistu Kulttuurivihkoissa 5/2020.

ILMOITUS