Nurinkurinen Tarkkisten perhe natisee liitoksissaan, ja Neuvostoliitto murenee taustalla. Perheen poika Johannes (Niklas Kouzmitchev) on aikuistumisen kynnyksellä, mutta voimakastahtoisen isoäidin ja lännessä töissä käyvän äidin välissä on haasteellista kasvaa yhtä aikaa kunnon neuvostokansalaiseksi ja itsenäiseksi miehenaluksi. Onnen Johannes löytää roihuavasta ensirakkaudesta ja äidin tuomista makeisista ja leluista.

Lämpimän nostalginen ja tunnettujen neuvostoiskelmien sävyttämä Näkemiin Neuvostoliitto (Suomi/Viro 2020) kuvaa humoristisesti inkerinsuomalaisen perheen arkea suurvallan murroksen ja yhteiskunnallisen myrskyn silmässä. Salaiseen uraanijalostamokaupunkiin sekä 1980- ja 1990-luvun Tallinnan sijoittuva draamakomedia avaa ikkunan naapurimaamme poikkeuksellisiin vuosiin idän ja lännen välissä.

Se perustuu ohjaaja Lauri Randlan omiin lapsuudenkokemuksiin, ja se on ensimmäinen pitkä inkerinsuomalainen elokuva. Näkemiin Neuvostoliitto kuvaa ainutlaatuisella tavalla inkeriläisten asemaa Neuvostoliitossa. Siitä on vaiettu. Tieto inkeriläisten moninaisista traagisista kohtaloista on tähän asti ollut vähäistä.

”On hyvä fiilis. Olen tyytyväinen, että elokuva on vihdoin valkokankailla”, Randla sanoo.

”Sain käydä läpi lähes koko Viron kuvatessani Näkemiin Neuvostoliittoa", ohjaaja Lauri Randla kertoo. Kuva: B-Plan Distribution.

Lainauksia tosielämästä

Lauri Randla valmistui Aalto-yliopiston elokuvaohjauksen linjalta 2015. Hän on ohjannut seitsemän lyhytelokuvaa, joista Mausoleum (2016) on voittanut useita kansainvälisiä palkintoja.

”Kun pyrin Taideteolliseen korkeakouluun, yksi tehtävänannoista oli kirjoittaa fiktiivinen tarina käyttäen oman elämänsä todellisia tapahtumia raaka-aineina. Vaikka Näkemiin Neuvostoliiton idea syntyi siitä, tämä ei ole kouluelokuva. Ennen kuin pääsin tekemään tämän ensimmäisen pitkän elokuvani, joka on kansainvälisesti rahoitettu ja jossa puhutaan useita kieliä, tein vastaavan lyhytelokuvan. Lopputyöni Mausoleum (2016) on kansainvälisrahoitteinen, eräänlainen tunnollinen pienoisversio Näkemiin Neuvostoliitosta. Siinä Leninin sarkofagiin päätyy huoltotöiden yhteydessä kärpänen juuri Stalinin vierailun alla.”

”Piti osoittaa, että pystyy siihen. Joten en ihan kylmiltäni hypännyt Näkemiin Neuvostoliiton ruoriin.”

Randla syntyi Neuvosto-Viron Tartossa vuonna 1981. Hän varttui Tartossa ja Sillamäellä.

”Elokuvan tapahtumat ovat lainauksia oikeasta elämästä, mutta olen joutunut ekonomisuuden vuoksi yhdistelemään hahmoja ja tapahtumia sekä muuttamaan tapahtumien järjestystä, jotta ne palvelevat elokuvaa paremmin. Kun joutuu puristamaan kaiken olennaisen puoleentoista tuntiin ja tekemään sen niin että se on tarinankerrontaa eikä selittelyä, asioita on yksinkertaistettava.”

Luontoäiti ei lannistanut entisiä ”homo Sovieticuksia”

Tapahtumapaikkana on Tallinnan lisäksi Sillamäen kaupunki, joka perustettiin neuvostovallan aikana ennen kaikkea ydinvoiman tarpeisiin. Strategisen merkityksensä takia se oli yksi suljetuista kaupungeista, jonne ulkopuoliset eivät päässeet. Myös Tartto oli osittain suljettu kaupunki, sillä siellä sijaitsi Neuvostoliiton strategisten ydinpommikoneiden tukikohta Raadi.

”Sain käydä läpi lähes koko Viron kuvatessani Näkemiin Neuvostoliittoa. Kuvasimme Sillamäellä, Tallinnassa, Kohtla-järvellä, Pärnussa, Vetlassa ja Raplassa. Pääsääntöisesti kuvauslokaationa toimi Raplaan rakennettu studio, jossa on kuvattu lähes kaikki sisäkohtaukset. Neuvostoulkokohtausten luominen Tallinnaan alkaa nykypäivänä olla vaikeaa, joten jouduimme pyörimään maakunnissa, mutta Sillamäen suhteen kävi onni, kun kaupunki restauroitiin kulttuuriperintönä EU:n rahoilla entiseen loistoonsa.”

”Kuumuus oli riesanamme koko ajan, sillä silloin oli lämpimin kesä miesmuistiin. Satoi vain kahdesti, kummallakin kerralla juuri kun olimme Sillamäellä. Emme saaneet sään vuoksi kuvattua kaikkea ja jouduimme palaamaan takaisin, mutta palattuamme taivas repesi taas. Luontoäiti ei meitä entisiä ’homo Sovieticuksia’ kuitenkaan lannistanut, vaikka sade aiheutti enemmän ärtymystä kuin vieressä ollut uraanijätevuori.”

Johannes on kapinallinen ja rohkea

Elokuvan päähenkilöä, perheen poikaa Johannesta näyttelee Niklas Kouzmitchev.

”Olin teatterikerhossa, ja ohjaaja siellä eräänä päivänä kertoi, että johonkin elokuvaan etsitään lapsinäyttelijää. Kaikki kerhon pojat menivät kokeilemaan roolia varten. Pari kuukautta myöhemmin sain tietää että minut valittiin”, hän kertoo.

”Valmistauduin elokuvaan lukemalla käsikirjoitusta. Oli myös harjoituksia Virossa. Siellä oli muitakin näyttelijöitä, ja harjoittelimme kohtauksia.”

Kouzmitchev kuvailee Johannesta kapinalliseksi, enkä vähän liiankin rohkeaksi. Johannes välittää muista ja hän on utelias.

”Kuvauksissa oli haastavaa se, kun piti usein vaihtaa kuvauspaikkaa. Aina piti selvittää mitä lähellä on. Vesikohtaukset ovat jääneet eniten mieleen, koska vesi oli aika kylmää. Mieleen jäi myös se, kun puhuin inkeriä. Se oli outoa, koska en ole tottunut siihen. Yksi hauskimmista kohtauksista oli kun istuin pikkuautossa oikean auton päällä. Se tuntui samalta kuin jotkut Linnanmäen laitteet.”

Hänen saamansa palaute, tutuilta ja tuntemattomilta, on ollut pelkästään positiivista.

”Kun kuvasimme, elokuva vaikutti draamalta, mutta kun olen katsonut sen, ymmärrän että se on enemmän kuin draamaa. Se on myös komedia ja historiallinen elokuva. Vähän kaikenlaista. Välillä surullinen ja välillä hauska, niin kuin elämä. Oli kiinnostavaa nähdä millaista elämä oli Neuvostoliitossa. Toivottavasti katsojat tuntevat samalla tavalla.”

Tällä hetkellä Niklas Kouzmitchevilla ei ole uutta elokuvaroolia tiedossa. Mielellään hän sellaisia ottaisi.

Universaali tarina

Lauri Randla haluaa kertoa universaalin tarinan pojasta, joka kansallisesta identiteettikriisistä huolimatta kaipaa vain rakkautta ja hyväksyntää. Hän haluaa näyttää, että elämä ja ihmiset eivät olleet rautaesiripun takana erilaisempia toisenlaisesta järjestelmästä huolimatta.

”Päähenkilö Johanneksen ikä mahdollistaa näyttämään aikakauden lapsen silmin, ja toisin kuin aikuiset, lapset eivät muista kyseistä aikakautta stereotyyppisen harmaana.”

Katsojapalaute ennakkonäytöksissä oli erittäin hyvää. Joillekin elokuva on ollut nostalgiamatka menneeseen, toisille se on avannut laajemman ikkunan maailmaan, joka rautaesiripun vuoksi jäi heille tuntemattomaksi.

”Tämä on hyvän mielen elokuva päähenkilölle haastavista tapahtuvista huolimatta. Elämä ja rakkaus voittavat lopulta.”

Työvaiheessa Randla laittoi ”lapsen silmälasit” silmilleen ja katsoi maata vain siitä näkökulmasta. Se mahdollisti syyttävän asenteen poisjättämisen.

”Onneksi lapset eivät ole katkeria, vaikka he kohtaavat vaikeita asioita. Vasta aikuisena ihminen tuntuu menettävän kyvyn mennä tehokkaasti eteenpäin. Jos elokuvan tapahtumat olisivat tapahtuneet minulle kolmekymppisenä, olisin varmasti hyvin erilainen, joten on hyvä, että koin ne lapsena.”

Illuusiot murtuvat

Huhtikuussa 2020 tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun presidentti Mauno Koivisto toivotti inkerinsuomalaiset tervetulleiksi Suomeen paluumuuttajina. Lauri Randla muutti Suomeen Tartosta inkeriläisen äidin ja virolaisen isän kanssa kesällä 1991.

”Lapsena elin illuusiossa, että kaikki länsimaat olivat täynnä pilvenpiirtäjiä. Olin yllättynyt, kun muun muassa Senaatintori näytti Pietarilta. Sen lisäksi Ritari Ässä oli luonut mielikuvan, että jotkut länsiautot jopa puhuivat. Joten pettymys oli suuri, kun ne olivatkin hiljaa. Onneksi nyt elän lapsuuteni unelmaa. Minulla on vihdoin auto, jonka kanssa voin ’kommunikoida’, vaikka 99 prosenttia ajasta ymmärrämme toisiamme väärin. Esimerkiksi eilen pyysin autoa soittamaan äidilleni, mutta se soittikin jollekin muulle. Se taisi olla viimeinen naula länsi-illuusio-arkkuuni.”

”Mitä tulee perheeseeni, niin meihin suhtauduttiin vaihtelevasti. Oli niitä, jotka toivottivat tervetulleiksi, mutta myös niitä, jotka käskivät palaamaan takaisin Neuvostoliittoon, vaikka Neuvostoliittoa ei enää ollut olemassa. Vuonna 1991 Viro maana oli luokkatovereilleni yhtä epämääräinen käsite kuin minulle talvisota. Ala-asteen luokkatoverit pitivät minua venäläisenä, kunnes suomen kielestäni katosi aksentti.”

”Sen jälkeen etninen alkuperäni ei enää ollut niin tapetilla, ja yläasteella ja lukiossa oli helpompaa. 2000-luvulla monelle oli suorastaan yllätys, etten ollut Suomesta. Tässä voi myös nähdä saman toistuvan kaavan. Sillamäellä minua vierastettiin virolaisena, kunnes opin venäjän. Virolaiset hyväksyivät, kun olin oppinut riittävästi viroa, ja sama toistui suomen kohdalla. Mitä paremmin oppii kielen, sitä helpommin ymmärtää uutta kulttuuria, sen kansallista mentaliteettia ja huumoria. Se auttaa kotoutumisessa.”

Mielivaltaiselta maailmalta suojaudutaan mielivaltaisin johtajin

Randlan kokemukset ovat saaneet hänet näkemään muun muassa sen, ettei mitään järjestelmää kannata pitää itsestäänselvyytenä.

”Se, että Neuvostoliitto oli olemassa, oli muuttumaton fakta, kunnes koko valtio katosi hujauksessa. Asuttuani lännessä lähes 30 vuoden ajan olen huomannut, että nyt länsimaat meinaavat kompastua samaan virheeseen. Omia arvoja on pidetty ikuisina, mutta annetaan periksi asioille, jotka murentavat niitä. Ihmisoikeuksien ja demokratian vaalimisen sijaan jotkut länsimaat luulevat voivansa suojautua mielivaltaiselta maailmalta antamalla valtaa mielivaltaisille johtajille.

”Mikäli tulevaisuus on tarpeeksi pelottava, aletaan kaivata ”turvallista” menneisyyttä, olkoon se menneisyys kuinka huono tahansa. Ikävät yksityiskohdat voi unohtaa ja aika kultaa loputkin muistot. Tämä on se prosessi, joka muuttaa ihmismielessä kakan kullaksi.”

”Nykyinen Venäjän perustuslaki tarkoittaa sitä, että mikään ei muutu niin kauan kuin nykyjohtaja on elossa. Venäläiset ovat jo kokeneet sellaisen aikakauden, kiitos Leonid Brežnevin. Sen jälkeen he kokivat valtionsa romahduksen, jota ”moderni” Mihail Gorbatšovkaan ei pystynyt uudistuksillaan estämään. Koska uuden Venäjän presidentti Boris Jeltsin oli juopuneena pätevämpi kapellimestari kuin valtionjohtajana selvinpäin, venäläiset alkoivat kaivata vahvaa johtajaa naurettavan tilalle. Nyt Vladimir Putinista on tulossa pisimpään hallinnut johtaja. Mikäli hän pysyy vallassa vuoteen 2036, hän on hallinnut seitsemän vuotta pidempään kuin Josif Stalin hallitsi Neuvostoliittoa.”

”Sinä sulkeutuu hyvin surullinen ympyrä. Menneisyyteen tähyilevä johtaja ei voi tarjota tulevaisuutta kansakunnalleen, eikä yksikään yhteiskunta ole kukoistanut elämällä menneisyydessä.”

Uudella sukupolvella helpompaa

Inkeriläisiä otettiin Suomeen paluumuuttajina vuosina 1990–2016. Suomessa asuu tällä hetkellä 50 000 – 70 000 inkeriläistä.

Randlan mukaan Suomessa on syntynyt inkeriläisten uusi sukupolvi, joilla ei ole samanlaista kosketusta Venäjään kuin vanhemmillaan.

”Jos joillakin 1990-luvulla Suomeen saapuneilla inkeriläisillä oli vaikeuksia sopeutua, niin täällä syntyneillä jälkeläisillä se haaste on pienempi. Toivottavasti heidän vanhempansa opettavat heille myös venäjää, sillä kielitaidosta ei ole koskaan ollut haittaa.”

Tv-sarja inkerinsuomalaisten vainoista

Lauri Randla kirjoittaa parhaillaan tv-sarjaa inkerinsuomalaisten vainoista isoäitinsä elämäntarinan kautta. Stalinin vallan aikana inkeriläinen vähemmistö koki etnisen puhdistuksen. Isoäiti vietiin Auschwitziin vuonna 1941. Hän päätyi saksalaisille pakkotyöhön, kunnes suomensukuiset paperit mahdollistivat muuton sotapakolaisena Suomeen. Mutta suomalaisuus ei silloin ollut hyväksi.

”Välirauhan ehtojen mukaisesti hänet pakkopalautettiin Neuvostoliittoon. Hän joutui työleirille 101. kilometrille, paikkakunnalle, jossa oli pysyttävä sadanyhden kilometrin päässä kaikesta sivistyksestä. Rakkauden avulla isoäitini kuitenkin eli Josif Stalinia pidempään, koska kaiken pahuuden keskellä hän löysi myös mitä suurinta hyvyyttä. Niinpä Isä Aurinkoisen kuoleman jälkeen hänet rehabilitoitiin.”

Näkemiin Neuvostoliitto. Ensi-ilta 10.7.2020. Kesto 1 t 26 min. Levittäjä: B-Plan Distribution. Ohjaaja: Lauri Randla. Pääosissa: Niklas Kouzmitchev, Nika Savolainen, Pääru Oja, Elene Baratashvili, Ülle Kaljuste, Tõnu Oja, Jekaterina Novosjolova.

ILMOITUS