Kulttuurivihkot 6/2009 
Venäläisen elokuvan festivaali Kino lokakuu järjestettiin jälleen Helsingissä. Suomalaista katselijaa hämmästyttää filmi Enkelin sivualttari, joka luo Mannerheimista enkelimäisen kuvan.
  
 
Olin kerran Moskovassa kansantaksin kyydissä, kun kuski kysyi, mistä olin kotoisin. Kerroin olevani Suomesta. Kuski riemastui: hänen mielestään Mannerheim oli todella hieno mies. Olen törmännyt Mannerheim-faneihin Venäjällä usein.
Sellainen pikkuseikka kuten Talvisota ei sumenna venäläisten arvostusta Marskia kohtaan. Ehkä he eivät samaistu Neuvostoliiton puna-armeijan toilailuihin samalla tavalla kun Suomessa samaistutaan sankarillisiin korpisotureihimme.
Tämä Mannerheimia kohtaan tunnettu arvostus näkyy myös Kino lokakuu -festareilla esillä olleessa elokuvassa Enkelin sivualttari. Se kertoo vastahakoisesta neuvostokomissaarista nimeltä Maksim, joka lähetetään salaiselle tehtävälle Suomeen. Hänen on livahdettava rajan yli, soluttauduttava Konevitsan ortodoksimunkkiluostariin ja odotettava, kunnes Tapani Pertun näyttelemä Mannerheim saapuu paikalle. Kun sopiva tilaisuus tulee, Maksimin täytyy murhata hänet.
Alusta asti on selvää, että Mannerheim ei kuole. Ei historiallisen totuuden takia, vaan siksi, että elokuvan maailmassa Maksimin kaltainen vähäinen henkilö ei koskaan voi päihittää Mannerheimin kaltaista suurmiestä. Maksim ymmärtää sen itsekin ja ryhtyy nöyrälle ihmiselle sopivaan hommaan eli munkiksi. 
 

Nöyrästä ei ole murhaajaksi 

 
Suomalaisissa sotaelokuvissa ei juuri näe Mannerheim-kritiikkiä, mutta harvoin hänestä sankariakaan erikseen rakennetaan. Elokuva-alan legendan mukaan Renny Harlinin paikalleen jämähtäneessä Mannerheim-elokuvassa olisi tosin ollut kohtaus, jossa Marski ratsastaa hevosella Pietarin Talvipalatsin koristeikkunoista sisään pieksemään bolshevikkeja.
Tätä kansalliseeposta odotellessa joudumme pitäytymään sellaisissa elokuvissa, jotka on oikeasti tehty. Vaikka kotimaiset sotaelokuvat tapaavat olla enemmän oikealla kuin vasemmalla, ovat tekijät kuitenkin tietoisia siitä, että Mannerheimista on Suomessa monia mielipiteitä, eikä holtitonta hehkutusta juuri näy.
Enkelin sivualttarin ohjaajaa Nikolai Dreideniä ei vaivaa moinen häveliäisyys. Mannerheim esitellään suurmiehenä, eeppisenä vastaparina pahojen kommunistien johdolle. Tämä on vasta alkua. Elokuvan edetessä hän hiljalleen henkistyy eräänlaiseksi pyhimykseksi tai enkeliksi.
Dreiden ei koskaan jätä käyttämättä tilaisuutta laittaa Mannerheim ikkunasta tulevan takavalon eteen niin, että hänen ympärilleen muodostuu sädekehä.
Mannerheim on elokuvassa toisella, korkeammalla tasolla kuin murhaaja-Maksim. Suurmiehen tulevaisuus suojelee hänen henkeään. Mitä joku pahainen murhaaja voi sellaiselle miehelle, jonka kohtalona on lyödä kommunismin mätään ruhoon kuin sinivalkoista salamaa iskevä miekka? Maksim on niin vakuuttunut omasta mitättömyydestään, ettei lähde murhaamaan Marskia edes Suomen armeijan palveluksessa olevan Juudaan usuttamana. 
 

Pyhiä miehiä 


Uskonnollinen tematiikka nivoutuu saumattomasti yhteen politiikan kanssa. Elokuvan alussa Maksim teloittaa papin. Kommunistien saatanallisuus muuttuu todelliseksi heidän vainotessa munkkeja ja muita kirkonmiehiä. Myöhemmin Konevitsan munkit ja Mannerheim näyttäytyvät Jumalan miehinä, joiden inhimillinen pyhyys erottaa heidät karkeista, raaoista puna-armeijan Sellaiset pikkuseikat kuten Talvisota eivät sumenna venäläisten arvostusta Marskia kohtaan. 
En tiedä, olenko koskaan nähnyt näin kansallismielisen suomalaista elokuvaa Talvisodasta. Samalla sinivalkoisen patrioottista tunnelmaa nakertaa elokuvan vahva venäläinen meininki. Mannerheim on kuin kotonaan ortodoksiluostarissa, jota hallinnoi hänen vanha, sittemmin munkiksi ryhtynyt kaverinsa upseerikoulusta. Vaikka luostari on Suomen puolella, on se ennen kaikkea kommunismilta säästynyt pala valkoista Venäjää.
Vaikutelmaa korostaa se, että suurin osa suomalaishahmoista puhuu suomea niin hirveällä aksentilla, että sitä ei voi olla huomaamatta.
Ehkä venäläisille Mannerheim oli sittenkin ennen kaikkea valkoinen upseeri taistelussa Venäjän sielusta ja kohtalosta. Se, että hän sattui johtamaan Suomen armeijaa, on pikkuseikka. 

 

ILMOITUS