Aluksi minun on kuvattava muutamia vaiheita omasta elämästäni. 

Ne kuvaavat eri aikoina kokemaani OLEMASSAOLOAISTIMUSTA. Sitä vastoin menneiden OLEMASSAOLOKAUSIEN "varsinaisesta historiasta" kertomisessa on syytä olla varovainen.

PINNAN ALLE KÄTKEYTYVÄ TÄÄLLÄOLON (OLEMISEN) MIELETTÖMYYS on ilmennyt elämässäni aina. RISTIRIIDATONTA TÄÄLLÄOLOA ei voi tulla koskaan, ahdistus seuraa meitä ihmisiä aina.

 

*

Synnyin Iissä 1948 ja sieltä muutimme ensin Perniöön ja pian sen jälkeen Lapinjärvelle. Kirjoitin ylioppilaaksi Loviisassa 1969. 

Varhaislapsuus Iissä ja Perniössä muodostaa varsinaisesti ENSIMMÄISEN muistissani olevan OLEMASSAOLOJAKSON elämässäni. 

TOINEN  OLEMASSAOLOJAKSON (nuoruus) koin Lapinjärvellä ja Loviisassa. Asuin Lapinjärvellä mutta kävin keskikoulun ja lukion Loviisassa. 

Nuoruuteeni sisältyi väkeviä luontoelämyksiä (lintuharrastus) sekä monien uusien ilmiöiden ja asioiden kohtaamista sisäisesti (koulunkäynti Loviisassa, rauhanaate, modernismi jne.).  

*

KOLMAS varhainen OLEMASSAOLOJAKSO (varhaismiehuus) alkoi Lapinjärvellä kun solmin ensimmäisen avioliiton. Tuossa vaiheessa avioliittoon vihkiminen kristillisessä kirkossa oli "täälläolon itsestäänselvyys". 

En ihmetellyt enkä arvostellut vielä tuossa vaiheessa YHTEISKUNNAN KEINOTEKOISIA ORGANISAATIOITA JA INSTITUUTIOITA. 

*

Menin kesällä 1969 avioliittoon Länsi-Saksassa Kölnin lähellä Leverkuusnissa (Saksan suurimmalla teollisuusalueella) kymmenisen vuotta asuneen punatukkaisen suomenruotsalaisen neidon kanssa. 

Tyttäremme syntyi saman vuoden 1969 lopulla. 

Avioliittomme päättyi pian sen jälkeen kun olin aloittanut Saksassa Braunschweigissa syksyllä 1971 arkkitehdin opinnot. Vaimoni ei tahtonut muuttaa synnyinseudultaan Lapinjärveltä takaisin Saksaan hän jäi Suomeen. 

*

Kotonani (9 hengen suurperhe, 7 veljestä ja vanhemmat)  äitini oli harras kristitty (uskovainen) mutta isäni oli kallistunut kunnian- ja vallanhimoisena järjen käytön puolelle. Hän oli innostunut politiikasta ja hän toiminut ennen virkamiesuraansa myös yrittäjänä.    

*

KOTIOLOISTA IRTAANNUIN LOPULLISESTI Länsi-Saksassa (1971-74) arkkitehtiopiskelijana kun kiinnostuin monikulttuurisuudesta, porvarillisen arvomaailman vastaisesta yhteiskunnasta sekä marxilaisuudesta ja kommunismista. 

Heräsin tuolloin ensimmäisen kerran SYVÄLLISEEN YHTEISKUNNALLISEEN POHDISKELUUN. Tämä vaihe merkitsi samalla uuden NELJÄNNEN OLEMASSAOLOVAIHEEN käynnistymistä elämässäni.   

Seurasin Länsi-Saksassa mielenkiinnolla maan poliittisia ilmiöitä sekä DDR:n tapahtumia sekä kirjailija EKSISTENTIALISTI JA ATEISTI ateisti (ranskalais-pariisilaisen) Jean-Paul SARTREN käyntejä Länsi-Saksassa.   

*

Länsisaksalaisen arkkitehtipikkudiplomin jälkeen muutin takaisin Suomeen ja aloitin 1975 arkkitehdin opinnot Oulun arkkitehtikoulussa. Solmin Oulussa (1977) uuden avioliiton alun perin turkulaisen sairaanhoitajan kanssa. 

Olimme tavanneet ensimmäisen kerran jo keväällä 1974 Helsingissä. Avioliitostamme syntyi kaksi lasta, poika ja tyttö. 

Olin kohdannut 1974 uuden naisen, saimme 1977 poikalapsen ja menimme sen jälkeen myös vihille Oulussa maistraatissa. 

Minua moitittiin vihkimistilaisuudessa, koska olin vastannut maistraatissa "kyllä tahdon", olisi pitänyt sanoa pelkkä sana "tahdon".  

Olin eronnut 1970-luvulla kirkosta mutta liityin myöhemmin uudestaan kirkon jäseneksi. Mutta erosin myöhemmin taas kirkosta enkä ole tänä päivänäkään kristitty uskovainen enkä kirkon jäsen.  

*

Kolmannesta avioliitostani on Turussa syntynyt tytär. 

Kolmas vaimoni (alun perin eteläpohjalainen nainen) opiskeli tapaamisvaiheessa (2000-luvun alussa) Turun piirustuskoulussa taidetta. Tuota ennen olin suhtautunut aina "tietoisen epäluuloisesti" taideopiskelijoihin. 

Nämä tapahtumat merkitsivät uuden OLEMASSAOLOVAIHEEN käynnistymistä elämässäni. 

*

Toisen vaimoni kanssa Oulusta Tampereen kautta Turkuun muuton jälkeen (toinen avioliiitto) sain Turussa kaavoittajan viran 1987. 

Ajauduin Turussa pian konfliktiin paikallisen TURUNTAUTISEN puolue-eliitin kanssa. 

Toimin Turussa aluksi aktivistina luonnonsuojelijoissa. Osaksi sitä kautta liityin poliittisiin vihreisiin ja minut valittiin vihreänä ääniharavana 1992 Turun valtuustoon. 

Näiden tapahtumien yhteydessä käynnistyi kohdallani taas uusi OLEMASSAOLOJAKSO elämässäni.

*

1994 erosin parin vuoden kuluttua poliittisista vihreistä ja liityin sosiaalidemokraattiseen puolueeseen ja valtuustoryhmään koska vihreät olivat "kadottaneet" vaalin jälkeen tehdyn pöytäkirjan, jossa sovittiin luottamusmiespaikastani kunnanhallituksessa.  

Minua syytettiin tuon jälkeen toisinaan kaksoisroolista (johtava virkamies ja puoluepoliitikko), mutta oikeus katsoi, ettei minun tarvitse erota valtuustosta. 

*

Turun virassa ja poliittisessa elämässä kokemani jännitteen ja henkisen paineen takia hankin joulukuussa 1996 perheemme vapaa-aikoja "pakopaikasi" punaisen mummonmökin kotiseudultani Lapinjärveltä. Mutta sekin ratkaisu johti ristiriitoihin. 

Minut oli valittu kuntavaalissa 1996 SDP:n jäsenenä valtuustoon, mutta putosin vuoden 2000 vaalissa valtuustosta SDP:n jäsenenä. Muutama vuosi tuon jälkeen hajosi myös avioliittoni toisen vaimoni kanssa. 

*

Samaan aikaan, kun HENKILÖKOHTAINEN ELÄMÄNI KUOHUI JATKUVASTI, myös YHTEISKUNNALLISELLA TASOLLA (Turussa, Suomessa ja maailmalla) TAPAHTUI koko ajan monia SUURIA MUUTOKSIA. 

1990-luku merkitsi suurta käännettä nationalistisen Suomen kansainvälisessä elämässä. Uusliberalisimi oli yleistynyt ja unionisuhde oli alkanut, Berliinin muuri purettu sekä Saksat yhdistetty. 

*

Mutta Saksa ei ole toipunut tänä päivänäkään 1990-luvun "muutosmyllerryksestä". Ei vaikka kaikki Saksan lähiöuudistusrahatkin suunnattiin Itä-Saksaan rakentamiseen muun Saksan kiinteäksi osaksi. 

Euroopan unionin (EU) pitkäaikainen johtaja Angela Merkel on alun perin kommunistisesta Itä-Saksasta.   

*

Koska tein Turussa paljon LÄHIÖUUDISTUSTYÖTÄ kävin 1990-luvulla useaan otteeseen Saksassa tutustuakseni Bremenin Teneverin lähiöuudistukseen. LÄHIÖUUDISTUKSEN yhtenä tavoitteena oli tuolloin etsiä LÄHIÖRAKENTAMISEN VIRHEITÄ ja soveltaa tuota "TIETOA" uusia asuntoalueita ja lähiöitä rakennettaessa. 

Bremenin Teneverin lähiön lähiöarkkitehtina toimi Braunschweigin kauden opiskelutoverini Pekka Tanner. Hän oli syntynyt Helsingissä mutta lapsuutensa ja nuoruutensa hän oli kasvanut Braunschweigin eteläpuolella Göttingenissä.   

Tämä "JÄLKIVAIHE SAKSASUHTEESSANI" merkitsi myös uutta OLEMASSAOLOVAIHETTA elämässäni.

*

Ennen eläkkeelle Turun virasta siirtymistäni myin omistuksekseni tulleen Lapinjärven "mummonmökin" (punamultaisen hirsimökin) ja muutin kolmannen perheeni kanssa 2011 alussa Turusta vaimoni kotiseudulle Kauhavalle. 

Olin kuullut kauan sitten Kauhavan militaristisesta lentosotakoulusta mutta siitä en tiennyt mitään, että kyseinen seutu on hyvin konservatiivinen, yksipuolisesti keskustapuoluelainen ja maatalousvaltainen. 

*

Asuimme ensin Kanta-Kauhavan keskustassa kunnan pienessä vuokra-asunnossa. Kauhava oli liittynyt kuntaliitokseen Ylihärmän, Alahärmän ja Kortsjärven kanssa 2008. SUURKUNNAN nimeksi oli valittu KAUHAVA. 

Suur-Kauhavan hallintokunnat on hajasijoitettu neljään liitoskuntaan. Kauhalla sijaitsee suurkunnan KESKUSHALLINTO. Kuntaliitossopimuksessa luvattiin kehittää jokaista kuntaa tasapuolisesti mutta kehitys johti Kanta-Kauhavan etulyöntiasemaan. 

Suurkuntien Suomen uskotaan johtavan taloudellisempaan järjestelmään kuin pikkukuntien Suomi johti mutta tässä saattaa käydä päinvastoin. 

*

Etelä-Pohjanmaalle muuttaessamme en edes aavistanut joutuneeni minulle aivan uudentyyppiseen kulttuuriympäristöön. Seudun piirteet alkoivat kuitenkin avautua minulle pikkuhiljaa. Kirjoitin paljon Kauhavasta omakustanteisiini mutta kirjoituksiani laitettiin usein "alimpaan laatikkoon".  

Eläkkeelle siirtyminen sekä Kauhavalle muutto merkitsi taas kerran uuden OLEMASSAOLOVAIHEEN käynnistymistä elämässäni.

Kanta-Kauhavalla, entisessä kirkonkylässä asuminen oli pitkään inhottavaa viereisen SOTILASLENTOKENTÄN KORVIA REPIVÄN MELUN takia. Melutaso kohosi jatkuvasti yli sallittujen meluarvojen (laki). LENTOKONEMELUN sekä asunnon jatkuvan VUOKRAN NOUSUN takia päätimme muuttaa kesällä 2012 ostamallemme vaimoni entiselle kotitilalle, Kantolan kylän perimmäiseen nurkkaan. 

Aloitin Kantolan kohteemme viiden rakennuksen kunnostamisen. En tiennyt tuossa vaiheessa, että tilan asuinrakennus on tehty TALKOOTYÖNÄ ja että talo sisältää rakennusteknisiä heikkouksia. Rakennus soveltui kuitenkin hyvin kesäasumiseen.   

*

Turussa olin joutunut 2000-luvun alussa (omasta mielestäni) vähää ennen eläkkeelle lähtöä ja Turun kulttuuripääkaupunkivuotta 2011 TYÖPAIKKAKIUSATUKSI. Tein kiusaamisesta viranomaisille virallisen valituksen. Sen jälkeen asiaa selvitettiin mutta selvitys jäi kesken. 

Kauhavalla kiinnostuin yhä enemmän YKSILÖVAPAUTTA ja "ITSELLEEN OLEMISTA" korostavasta SARTREN EKSISTENTIALISMISTA ja TAITEEN TEKEMISEN VAPAUDESTA (sana ja kuva). Ryhdyin siksi myös kirjoittamaan BLOGEJA KULTTUURIVIHKOIHIN. 

Tuossa yhteydessä syntyi myös  ajatus "ITSELLEEN OLEMISEN TAITEESTA". 

Eksistentialistiseen filosofiaan syventyminen johti RATIONAALISEN TIETÄMISEN JA TODELLISUUSUSKON kritiikkiin. 

Tämä merkitsi OLEMASSAOLOAISTIMUKSENI sekä maailmankuvani muuttumista jälleen kerran.       

*

FILOSOFIAAN JA EKSISTENTIALISMIIN perehtyminen herätti minussa jatkuvasti uusia kiperiä kysymyksiä YKSILÖN JA KEINOTEKOISESTI ORGANISOIDUN YHTEISÖN (VALTIO JA KUNTA) välisestä suhteesta. 

Päällimmäiseksi siinä tuli korostaa YKSILÖVAPAUTTA SEKÄ IHMISYKSILÖN OIKEUTTA LUONNOLLISEEN OLEMASSAOLOAISTIMUKSEEN JA KEHITYKSEEN. 

ORGANISOITU VALTIO (keinotekoinen valtasysteemi) saattaa kuitenkin pakottaa YKSILÖN YHTEISKUNNASSA suhteisiin, joissa yksilö joutuu luopumaan VAPAUDESTA kasvaa ihmisenä LUONNONMUKAISESTI. 

*

VAPAUDESTA on esitetty monesta eri näkökulmasta useita käsityksiä. 

Saksalaisen idealismifilosofi Friedrich Hegelin mukaan VALTIO edustaa "historiallisen kehityksen ylintä päämäärää" ja samalla HENKEÄ. Tätä on pidetty Hegelin kristinuskon filosofisena esityksenä. 

Hegelin mukaan kaikki ovat VAPAITA KRISTILLISESSÄ yhteiskunnassa. Hegelin mukaan ihmisyksilö voi olla VAPAA ainoastaan sitoutumalla HENKIVALTION päämääriin (esimerkiksi lähtemällä rintamalle puolustamaan aseellisesti "ISÄNMAATA"). 

Vaikka Suomessa voi nykyisin myös kieltäytyä asepalveluksesta nuorten miesten täytyy osallistua jollakin muulla tavalla "isänmaan puolustamiseen". Myös naisille on tarjottu mahdollisuus samantyyppisiin valintoihin.   

Sartren eksistentialismissa VAPAUDESTA puhutaan aivan eri näkökulmasta kuin tässä. IHMISENÄ OLEMISEEN LIITTYVÄSSÄ Sartren VAPAUSKÄSITYKSESSÄ painottuu YKSILÖN VAPAUS OMIIN VALINTOIHIN JA RATKAISUIHIN.     

*

Friedrich Nietzschen mukaan intohimonsa tukahduttavat kristityt ovat ORJAMORAALISIA. Nietzschen mukaan uskonnot ovat MORAALIN suhteen ongelmallisia.

Jos USKOMUKSIA JA USKONTOJA tarkastellaan ilman ihanteellista uskomusta kaikkea hallitsevaan "YLÄPUOLISEEN HENKEEN" ja VALTIOTA tarkastellaan keinotekoisena ORGANISAATIONA ilman ihanteellista uskomusta, että VALTIOSSA on kyse "HENGESTÄ" YKSILÖ luopuu ajatuksesta voida elää ihmisenä jumaluuden kaltaisena TIETÄVÄNÄ JA HALLITSEVANA OLENTONA.  

VIHA USKONTOJA KOHTAAN syntyy uskomuksesta "YLÄPUOLISEN HENGEN OLEMASSAOLOON". "Yläpuoliseen henkeen" luottavat uskovat kuitenkin usein samaan aikaan "tietävään ja hallitsevaan ihmiseen" sekä "valtiohenkeen".     

*

LÄNSIMAINEN KULTTUURI JA YHTEISKUNTA on parhaillaan keskellä SUURTA KULTTUURIMURROSTA mutta "uusin yhteiskunnallinen jännite" ei ole vielä purkautunut täydellä painolla. TÄMÄN "TOTAALIVIIHDEJAKSON" PURKAUTUMISVAIHE voi johtaa myös uuteen SUURSOTAAN.    

Uusin länsimainen kulttuurimurros liittyy IHMISENÄ OLEMISEN oivaltamiseen uudella tavalla. Tähänastinen suhtautuminen TIETÄVÄÄN JA HALLITSEVAAN IHMISEEN saattaa olla murtumassa. 

*

Kesällä 2019 käynnistyi PERHE-ELÄMÄSSÄNI jälleen kerran yllättävä käänne. 

Vaimoni ja murrosikäinen tyttäremme halusivat "kokeilla asumista" Kantolan kylän maatilakeskuksen asuinrakennuksessa. Eli he halusivat asettua entiseen maatilakeskukseemme myös ainakin koko seuraavaksi talveksi 2019/2020.  

Olimme muuttaneet aikaisemmin (keväällä 2018) pois tuosta paikasta Kanta-Kauhavan keskustan vuokra-asuntoon (Roihankujalle) koska Kantolan "talkootalon" VESIJOHTO JÄÄTYI kesken kaiken talvella 2018.

Koska ymmärsin vaimoni ja tyttäremme Kantolan kylään muuton jälkeen asuvani yksin Kanta-Kauhavan keskustassa Roihankujan asunnossa etsin ensin uutta vuokra-asuntoa TURUSTA mutta löysin sen pian Roihankujan asunnon irtisanomisen jälkeen LOVIISASTA. 

*

Muutto "KOKEILLA ASUMISTA" SYRJÄKYLÄN PERÄLLÄ johti myös siihen, että tyttäremme ei lähtenyt KOULUBUSSILLA KANTOLASTA KESKUSTAAN KOULUUN. Sitä seurasi organisoidun yhteiskunnan keinotekoisten koneistojen liikkeellelähtö. Noiden koneistojen toimintasektori koskee peruskoulua, lastensuojelua ja perhettä. 

Niiden lähtökohtana on "hyvä tarkoitus" mutta ne herättävät monessa seikassa hankalia kysymyksiä yhtenäiseksi ja yhdenmukaiseksi organisoidun yhteiskunnan" sekä esimerkiksi ainutkertaisen yksilöllisen ihmisen välisestä suhteesta.

*

SUOMEN NATIONALISTISEN VALTION PERUSOPETUSLAIN mukaan "...oppivelvollisuus...opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvamista ihmisyyteen ja eettisesti vastuunkykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen...". 

LASTENSUOJELULAIN mukaan "...vanhemmilla ja muilla huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista...turvata tasapainoinen kehitys...lasten ja perheiden kanssa toimivien viranomaisten on tuettava vanhempia...". 

VALIO-ORGAANI siis julistaa: "KAIKKEA HYVÄÄ TEHDÄÄN".

*

Uusin vaihe tässä prosessissa on ollut se, että vuokrasin kunnan omistaman yksiön Kanta-Kauhavan keskustataajamasta ja tein muuttoilmoituksen niin, että olen 1.2.2020 jälleen taas Kauhavan kuntaorgaanin jäsen. 

Olen tarjonnut viimeksi "talonmiesapua" Kantolan kylän Renkolantiellä asuvalle vaimolleni ja tyttärelleni. Myös vaimoni ja tyttäremme (13 vuotta) uudet olosuhteet pakottavat siihen sillä ilman sitä "talven yli pääseminen" voi johtaa ylitsepääsemättömiin vaikeuksiin.    

Olen tuon kohteen (tilan) asiantuntija koska olen suunnitellut ja peruskorjannut kyseisistä kohdetta lähes kymmenen vuotta.        

Määräaikainen postin edelleenlähetys sekä varsinainen muuttoilmoitus (muutosta Loviisasta Kauhavalle) on takkuillut jostakin syystä koko ajan niin, että POSTIA on tullut silloin tällöin Loviisaan, Kantolan Renkolantielle sekä Kauhavan keskustan vuokra-asuntoon. Yhtenä syynä tähän on luultavasti äskettäinen POSTILAKKO.   

*

VIIMEKSI KULUNUT VUOSIPUOLIKAS on tehnyt minut vakuuttuneeksi siitä, että OLEMASSAOLOAISTIMUKSENI on muuttumassa taas kerran elämäni aikana. 

Päällimmäisenä siinä on nyt VUODEN 2019 AIHEUTTAMA ILMASTONMUUTOSSHOKKI sekä muutos YKSITYISELÄMÄSSÄNI. 

AHDISTUKSEN tunne on nyt läsnä kaikessa, sillä MAAILMASSA OLEMINEN VYÖRYY nyt eteenpäin äärimmäisen SATTUMANVARAISESTI. 

*

Seuraavat esimerkit kuvaavat havaintoja VIIMEKSI KOKEMASTANI YLEISESTÄ MUUTOKSESTA (elämäntavat, kulttuuri, sosiaaliset suhteet, organisoituminen, yhteiskunta jne.).

*

VALTIOISTA nyt koostuva maapallo ei pysy ikuisesti valtiopainotteisena. Edessä oleva VALTIOSYSTEEMIN heikkeneminen on ILMASTONMUUTOKSENKIN johdosta hyvä asia.  

Ehkä kuljemme nyt KANSAINVÄLISEN TALOUDEN JA RAHAN sekä uuden atk-tekniikan vaikutuksessa VIRTUAALIS-DIGITAALISTA TIETÄ  kohti VALTIOTONTA AIKAKAUTTA. 

Tämä muutos saattaa olla samalla osa UUSINTA YLEISTÄ KULTTUURISTA JA YHTEISKUNNALLISTA MURROSTA. 

Mutta "VARMAA" on se, että mikään EI pysy tässä MAAAILMASSAOLOSSA PAIKALLAAN. KAIKKI ON OLLUT TÄÄLLÄOLOSSA AINA JATKUVASSA MUUTOSTILASSA.  

*

Pelottavinta tässä uusimmassa ajassa on TEKNOLOGISEN SODANKÄYNNIN täydentäminen ATK:lla. Nyt väkivalta ulottuu myös siihen, että jokainen sodankäyntiin osallistuva YKSITTÄINEN HENKILÖ voidaan PAIKANTAA JA TAPPAA (yksi kerrallaan). Tätä uutta taktiikkaa on jo kokeiltu.   

*

Suomen valtio perustettiin 1917. Ajatus yhtenäisestä ja yhdenmukaisesta KANSALLISVALTIOSTA ei ole kuitenkaan toteutunut. Suomen VALTION on pysynyt jatkuvasti HAJANAISENA.  

PERINTEISET SEUDULLISET KULTTUURIEROT vaikuttavat siihen, että eri puolilla kansallisvaltiota on omaksuttu monessa seikassa hyvin erilainen käytäntö (maan lakien tulkinta jne.).  

Esimerkiksi kun nykyisin joissakin Etelä-Suomen kunnissa voi ostaa bensaa autoon VAIN PANKKIKORTILLA. Mutta joissakin Pohjois-Suomen kunnissa pankkikortti ei kelpaa bussimatkan maksuvälineenä (pitää maksaa matka SETELEILLÄ). 

KANSALLISVALTIOIDEN toimintatapa on myös hyvin usein KANSAINVÄLISTEN SOPIMUSTEN vastainen. Tämä ristiriita voi johtaa siihen, että kansallisella tasolla esimerkiksi sotavankia tai lasta kohdellaan epäinhimillisellä periaatteella. 

*

Olen kirjoittanut viimeksi satoja kertoja "mobiilikännykkääni" sanat "Kauhava foreca". Ja joka kerta "TIETOKONE" on luvannut muutaman päivän päästä pientä pakkasta mutta muutaman päivän päästä on tullut joka kerta lämmintä. 

DIGIKONE ei ole ILMASTONMUUTOKSENKAAN suhteen "ajan hermolla" sillä LUONTO YLLÄTTÄÄ IHMISEN. 

*

Viimeisen puolen vuoden aikaiset tapahtumat omassa elämässäni viittaavat siihen, että olemme kovasta kritiikistä huolimatta kokeilemassa parhaillaan "TIETOYHTEISKUNTAA".  

DIGI on ottanut niskaotteen koska ATK merkitsee TALOUDELLISTA AKTIIVISUUTTA JA RAHATULOJA ajankohtana jolloin SOSIAALIVALTIO ON ROMAHTAMASSA KYLJELLEEN. 

REVISIONISTINEN DEMARILIIKE makaa jo RUOSTUNEENA maassa.    

*

Sitä mukaan kun TIETOUSKO valtaa uusia inhimillisen elämän sektoreita käy entistä selvemmäksi se, että muinaiset ihmiselle suunnatut VAROITUKSET TIETÄMISEN VAAROISTA ovat moneen kertaan NÄHTYÄ VIISAUTTA mutta ihminen ei piittaa siitä nytkään mitään.  

TOISAALTA vasta nyt ymmärrämme paremmin myös sen, että VALTIO ei ole "HENKI" vaan IHMISEN KEKSIMÄ JA MUOTOILEMA KEINOTEKOINEN ORGANISAATIO. 

*

Koko Suomen asutettuna pitäminen tulee liian kalliiksi tälle valtio-organisaatiolle. Tämä pikkuruinen "KANSAKUNTA" elää nyt yli varojensa asumalla hajallaan ja aivan liian suurella alueella. Suomen valtion ylimmän päättäjän EDUSKUNNAN tulee selvityttää pikimmin tämä ongelma sekä säätää LAKI tämän ongelman ratkaisemiseksi. 

YHTEISKUNNAN ALUERAKENNETTA ei ole mielekästä kehittää ILMASTONMUUTOSKRIISIN TAKIA muuhun suuntaan kuin TAAJA-ASUMISEN JA TORNITALORAKENTAMISEN SUUNTAAN. 

*

SOSIAALIVALTION KRIISISTÄ alettiin puhumaan jo ainakin 1970-luvulta lähtien. Siinä ei ole kyse ainoastaan RAHAKRIISISTÄ vaan myös TEKNISTEN SOVELLUTUSTEN KRIISISTÄ. 

TEOLLINEN KAPITALISMI tuottaa katkeamatta uusia entistä monimutkaisempia ja kalliimpia teknisiä laitteita ja niiden käyttäminen esimerkiksi paisuvan terveydenhuollon sektorilla johtaa terveyspalvelujen kallistumiseen ja ihmisten ITSESTÄÄN VIERAANTUMISEEN.  

*

Mitä pitemmälle tämä muutosprosessi menee, sitä harvinaisemmaksi käy myös PORVARILLINEN PERHEINSTITUUTIO, sillä siihenkin on kohta varaa vain harvoilla (varakkaimmilla). Mutta koska PORVARILLISESSA PERHEESSÄKÄÄN ei ole kyse HENGESTÄ muutos voi olla tässä kohtaa täysin KIVUTON. 

"PERHEOLEMASSAOLO" on kohta TYHJIÖ. 

*

Entä LANGATON DIGI JA "TIETOYHTEISKUNNAN UUSI ELÄMÄNTAPA"?  

Mobiilipuhelin on UUSIMMAN ATK-VALISTUKSEN "langallinen tietosanakirja". MOBIILIPUHELIN on kohta täynnä vanhentunutta "tietoa".  

ENTISET RAUTATIEASEMAT sekä LINJA-AUTOASEMAT on otettu viimeksi uuteen käyttöön ja JULKINEN LIIKENNE on lähes hävitetty. Samaan aikaan on tapahtunut sataa muuta yhtä isoa KÄYTÄNNÖN ARKEA JA ELÄMÄNTAPOJA muuttavaa seikkaa. 

IHMISET koittavat tästä huolimatta vieläkin elää kuten aina ennenkin. KOKEAKSEEN VIELÄKIN ENTISEN "YKSINKERTAISEN SELKEÄN ARJEN". Mutta se ei onnistu enää. 

*

IHMISPALVELUJEN lopettaminen ja "PALVELUJEN DIGIRAHASTAMINEN" ovat samaa kolikon kaksi eri puolta. 

LASKUJA tipahtelee kansalaisten postilaatikkoon nykyisin entistä tiuhemmin. Ja PALVELUNUMEROJEN RAHASTAMISKONEET tikittävät aina vain nopeammin. 

Kelan ruuhkautunut PUHELINPALVELU saattaa kehottaa olemaan soittamatta KELAN PALVELUNUMEROON ja KELA saattaa ilmoittaa uuden soittoyrityksen siirtävän soittajan jonon hännille. Muutamat harvat PUHELINPALVELUT saattavat kuitenkin ilmoittaa sen, kuinka mones soittaja on jonossa.  

NYKYAIKA on "PALVELUNUMEROJONOTTAMISEN" sekä lukemattomien "TUNNUSLUKUJEN JA SALASANOJEN MUOTOILEMISEN AIKAA". 

*

TOTAALIDIGITALISOINTI on jo toteutettu. 

Kun seuraavaksi kaikki on myös UUSLIBERALISTISEN TILAAJA- JA TUOTTAJAMALLIN mukaan TULOSVASTUULLISESTI YKSITYISOMISTUKSESSA (terveysasemat, rautatiet jne.) tapahtuu TOTAALIKAPITALISOINTI.

JULKINEN VALTA muistuttaa nyt yhä enemmän RAHAA. 

Kohta on suljettu PANKIT ja lopetettu SETELIEN käyttäminen. Kohta päättyy myös PANKKIKORTTIEN käyttö maksuvälineenä. Jäljelle on jäämässä MAAPALLON LAAJUINEN DIGITAALISEN TOTAALIKAPITALISMIN VERKKOPANKKIVERKOSTO.

*

MUOTIIN on tullut viimeksi viihteellinen sana "VALEUUTINEN", Epäselväksi on kuitenkin jäänyt se, mistä siinä on kyse. "Uutisia" ei nakutella pelkästään mainostulojen ja vieraan valtion valtapeleihin vaikuttamisen takia. 

"Kenen leipää syöt sen lauluja laulat". Suomen valtion Yleisradio markkinoi "TOSIUUTISENA" laulua "POSITIIVISESTA VALTAPELISAJASTA".  

Ylen "OIVALLA JOTAIN UUTTA" on VIIHDEOHJELMA. 

Siinä ei kysellä "mikä on todellista?" tai mikä on "tieto todellisuudesta?". Myös ylen "UUTINEN" on joka kerta "subjektiivinen valinta".

*

Mutta BREXIT toteutuu ja TRUMP pysyy vallassa USA:ssa, räksyttipä Yle Suomessa miten tahansa. 

*

Myös perinteinen kärsivällisyyttä vaativa ODOTTAMINEN ON LOPPUNUT. Nykyaikana kaikki pitää saada HETI. MINÄ HETKENÄ TAHANSA. Ja vaikka ATK-DIGIN avulla.  

Esimerkiksi tämän tyyppiset ELÄMÄNTAVAN MUUTOKSET voivat johtaa yleiseen SEKASORTOON JA SOTAAN.

*

YHDISTYNEET KANSAKUNNAT (YK) ei ole kyennyt vastaamaan JOHTAVIEN VALTIO-ORGAANIEN LIITTONA UUSIMPIIN KANSAINVÄLISIIN HAASTEISIIN. 

Esimerkiksi ILMASTONMUUTOKSEN kohdalla on syntynyt tarve muodostaa kokonaan uusi KANSAINVÄLINEN ORGANISAATIO, joka puolustaa myös maapallon YKSILÖIDEN JA VÄHEMMISTÖRYHMIEN OIKEUKSIA JA MAAPALLON ELOLLISTA LUONTOA niitä uhkaavalta TOTAALITUHOLTA. 

Tuota UUTTA KANSAINVÄLISTÄ VALTAA ei voi perustaa tähänastisen VALTIOHENKIAJATTELUN pohjalta. Tämä ajattelutapa on vaihdettava uuteen ajattelutapaan, jossa VALTIO JA KANSAINVÄLINEN VALTAPELI EI OLE HENKI. 

*

Eksistentialistinen ajattelutapa tukee myös ELÄMÄNAATETTA, jossa JOKAISELLA TÄÄLLÄOLOON SYNTYNEELLÄ YKSILÖLLÄ ON OIKEUS OLLA, KEHITTYÄ JA KASVAA IHMISENÄ LUONNONMUKAISESTI.

Esimerkiksi LASTEN OIKEUDET on nähtävä siinä KANSAINVÄLISELLÄ tasolla muunakin kuin vain PAIKALLISEEN VALTIOHENKEEN SITOUTUMISENA. 

IHMISYKSILÖLLE on tarjottava SUVAITSEVAN KANSAINVÄLISEN ELÄMÄNAATTEEN pohjalta mahdollisuus PUOLUSTAA ELÄMÄÄ sen sijaan, että ihminen (yksilö) pakotetaan purkamaan VIHAN TUNNETTA JA VÄKIVALTAA toisenlaisuuden tukahduttamiseen.              

 

ILMOITUS