Vasemmistolaisin meppi kokoomuslainen?

Sunnuntain eurovaalit olivat koko suomalaiselle vasemmistolle karvaan tappion paikka. Vasemmistoliitto ei saanut eläkkeelle jättäytyneen Esko Seppäsen tilalle yhtäkään edustajaa, ja sosiaalidemokraatit menettivät yhden kolmesta paikastaan. Vasemmiston yhteiskannatus lienee nyt heikompi kuin koskaan aiemmin Suomen historiassa. SDP:n listalta valituista edustajista toinen, Mitro Repo, on sitoutumaton. Näin ollen SDP:n Liisa Jaakonsaari on kolmestatoista suomalaismepistä ainoa työväenpuolueen jäsen.

Tony Blairia ihailevaa, Nato-jäsenyyttä kannattavaa ja julkisten menojen leikkauslistastaan tunnettua Jaakonsaartakaan ei voi erityisen vasemmistolaisena pitää. Voikin kysyä, onko vasemmistolaisin suomalaismeppi nyt kokoomuksen Sirpa Pietikäinen. Hänellä on edistyksellisiä linjauksia paitsi ympäristöasioissa myös sosiaalisissa kysymyksissä. Edellisellä meppikaudellaan muun muassa vastoin konservatiiviryhmänsä yleistä kantaa vastusti työaikadirektiiviä, joka olisi mahdollistanut ylipitkät ja jopa palkattomat työajat. Päinvastoin kuin Jaakonsaari, hän vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä.

Hänen kanssaan vasemmistolaisimman (tai vähiten oikeistolaisen) mepin tittelistä kilpailevat vain Vihreiden Satu Hassi ja Heidi Hautala. Kukaan heistä ei kuitenkaan myönnä olevansa vasemmistolainen – Jaakonsaari ja Repo ehkä viran puolesta myöntävät.

Erityisesti Esko Seppäsen (vas.) luopuminen meppipestistään ja se, ettei tilalle noussut ketään hänen hengenheimolaistaan, heikentää merkittävästi EU-julkisuuden monimuotoisuutta Suomessa. Seppäsen Uusi vasemmisto -lehti oli itsellenikin tärkeä tietokanava, jonka veroista tuskin toista tulee. Nyt vasemmistolainen EU-kriittinen ääni ei enää kuulu senkään vertaa kuin ennen. EU:n liittovaltiokehitystä kritisoivat suomalaismepeistä nyt lähinnä Perussuomalaisten Timo Soini ja kristillisten Sari Essayah, joiden kriittisyydellä on kuitenkin aivan toisenlainen ideologinen konteksti kuin Seppäsellä.

Vasemmiston heikosta edustuksesta ei tietenkään pidä syyttää äänestäjiä, vaan vasemmiston on katsottava peiliin. Nyt ei ole enää tilaa alennustilan vähättelylle, vaan jonkinlainen uusi alku on väistämätön.

ILMOITUS