Voiko rajallinen Helsinki kasvaa rajattomasti?

“Rajallisessa tilassa ei voi olla rajatonta kasvua.” Tämä totuudellisuudessaan suorastaan tautologinen slogan jäi vahvasti mieleeni jo lapsuuteni ja nuoruuteni 1980–90-luvun ympäristöliikkeen puheenparresta. Silloin vastustettiin loputtoman aineellisen talouskasvun ideologiaa muistuttamalla maapallon rajallisuudesta. Tämä on noussut mieleen uudessa merkityksessä seuratessani Helsingin rakentamissuunnitelmia.

Helsinkiin rakennetaan jatkuvasti lisää, mutta mikään ei tunnu riittävän. Uusin yleiskaava pohjautuu skenaarioon, jossa asukkaita vuonna 2050 on 860 000, kun heitä vuoden 2020 lopulla oli vajaat 660 000. Tämä on nopean kehityksen mukainen skenaario, kun taas perustason mukaisessa ennusteessa luku olisi 750 000:n paikkeilla. Yleiskaavan rakennusvaranto laskettiin nopean kasvun ennusteen mukaisesti ja tämän ennusteen mukainen kasvu kerrottiin kahdella, koska kaikki kaavan mahdollistama rakentaminen ei käytännössä toteudu. Normaalisti käytetään kuitenkin pienempiä kertoimia. Sittemmin, kun korkein hallinto-oikeus kumosi osia kaavasta muun muassa luontoarvojen vuoksi, kerroin pieneni jonkin verran, mutta ei tavoitteiden kannalta kohtalokkaasti.

Helsingin vuotuinen asuntotuotantotavoite on tällä hetkellä 7 000 – 8 000 asuntoa. Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo on sanonut kannattavansa sen nostamista 10 000:een.

Kasvu vaihtuikin muuttotappioksi

Aivan viime aikoina Helsingin väestönkasvu on kuitenkin kääntynyt laskuun: viime vuonna kasvu jäi edellisvuotta vähäisemmäksi, vuoden viimeisellä neljänneksellä tulo- ja lähtömuuton määrä oli tasoissa ja tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Helsingistä tuli muuttotappiokunta: nettomuutto oli 1 160 asukkaan verran tappiollinen. Espoossa ja Vantaallakin kasvu on hieman hiipunut. Jotain kertoo myös se, että viime vuonna Uudeltamaalta Lappiin muutti ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin enemmän ihmisiä kuin Lapista Uudellemaalle.

Korona-ajalla on varmaankin ollut asiassa osuutensa, mutta muitakin syitä lienee. Kiinnostavaa olisi tietää, mikä osuus mahdollisesti on viheralueiden ja kulttuuriympäristöjen jo tapahtuneella ja suunnitellulla uhraamisella rakentamiselle ja tämän asumisviihtyvyyttä heikentävällä vaikutuksella.

“Rakentamisessa huippulukemat Helsingissä vuonna 2020 – Asuntoja valmistui enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin 1960-luvun jälkeen”, uutisoidaan Helsingin kaupungin verkkosivuilla. Tämä on siis tapahtunut samaan aikaan, kun nettomuutto on kääntynyt Helsingille tappiolliseksi.

Markkinoiden ja grynderien ehdoilla

Kiihtyvää rakentamista perustellaan asuntojen hintojen pitämisellä aisoissa. On kuitenkin kiistanalaista, millainen lopulta on rakennettavien asuntojen määrän ja niiden hintojen välinen yhteys. Jos yhteys olisi suoraviivainen, hintojen olisi pitänyt laskea nykytilanteessa, jossa asuntoja on valmistunut ennätysmäärä samaan aikaan kun nettomuutto on kääntynyt negatiiviseksi. Näin ei kuitenkaan ole ainakaan toistaiseksi käynyt, vaan hinnat nousivat tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yli 8 prosenttia vuoden takaisesta.

Alan tutkijoiden piireissä on maailmalla alettu puhua asumisen finansialisaatiosta. Se merkitsee sitä, että asuntomarkkinoiden laajetessa ne alkavat toimia globaalien rahoitusmarkkinoiden säännöillä ja asunnoista tulee yhä enemmän sijoituskohteita. Kovasta rakentamisesta huolimatta hinnat eivät laske vaan nousevat. Tästä on muun muassa Isosta-Britanniasta kiinnostava tuore tutkimus. Helsinginkin osalta tämä olisi varmasti hyvä tutkimuksen aihe.

Lähiluontokohteista uhattuina ovat tällä hetkellä esimerkiksi Saimaanpuisto Alppilassa, Pohjavedenpuisto Vuosaaressa, Riistavuoren puisto Etelä-Haagassa, Kumpulan kampuksen viereinen vaahteramäki sekä tietysti Malmin lentokenttä. Kiistan kohteena on myös kansallisen kaupunkipuiston perustaminen Helsinkiin – juuri nyt väistyvä pormestari Jan Vapaavuori ja väistyvä toimialajohtaja Mikko Aho ovat esittäneet maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että kaupunkipuistoa ei Helsinkiin perusteta.

Toisaalta esimerkiksi Elielinaukio ja Eteläsatama ovat pinta-alaltaan sen verran pieniä kohteita – eivätkä asuinrakentamiseen suunniteltuja –, että niiden kohdalla rakentamissuunnitelmien taustalla on jotain muuta kuin asukasmäärän kasvuun varautuminen. Rakennuttajat haluavat maksimoida voittonsa, ja kaupungin päättäjät valitettavan helposti antautuvat niiden vietäväksi. Ero yksityisen bisnesedun ja yleisen edun välillä on hämärtynyt – tai pikemminkin sitä on hämärretty.

Pirkkolan liikuntahallin ja Kumpulan päiväkodin tapauksissa taas kaupunki on vaikuttanut pitäneen pelkän periaatteen vuoksi kiinni jo päätetyistä sijoituspaikoista, vaikka asukkaat ovat osoittaneet aivan vierestä vaihtoehtoiset paikat.

Kasvu keinotekoisten rajojen vankina

Vaikka kaupungistumisen “megatrendi” jatkuisi ja vaikka asuminen saataisiin järjestettyä enemmän asukkaiden kuin finanssimarkkinoiden ehdoilla, korvaamattomien luonto- ja kulttuuriarvojen uhraamiselle on vaihtoehtoja. Esimerkiksi vanhoille teollisuus-, satama- ja toimistoalueille rakentamista mahtuu ja täydentämisen varaa on muuallakin. Pasilan Postipuistoa rakennetaan parhaillaan vanhan autokuljetuskeskuksen alueelle – koskematta arvokkaaseen luonto- tai kulttuuriympäristöön. Kehittämisen arvoinen on myös ajatus Ilmalan ratapiha-alueen kattamisesta ja sen päälle rakentamisesta.

Rajallisessa tilassa ei voi olla rajatonta kasvua, mutta hyvä uutinen on se, että toisin kuin maapallon rajat, Helsingin kaupungin rajat ovat keinotekoiset, ihmisten kartalle piirtämät. Sipooseen päin niitä jo pakkokeinoin levitettiin – rakentamisen kannalta huonolla menestyksellä, kuten asioista kaupungin johtoa paremmin perillä olevat osasivat ennustaa –, mutta asumista mietittäessä rajat olisi parempi siirtämisen sijasta kokonaan unohtaa tai jopa poistaa. Mikään yleisen edun kannalta järkevä syy ei edellytä sitä, että juuri Helsingin nykyisten hallinnollisten rajojen sisäpuolelle pitäisi hinnalla millä hyvänsä rakentaa mahdollisimman paljon.

Osmo Soininvaara (vihr.) on sanonut Helsingin Sanomien mukaan: ”Vaikka asuntotuotannon alle jää vihreätä, saman asukasmäärän sirottelu pitkin kehyskuntien savipeltoja veisi tonttien ja liikenneverkon alle kymmenkertaisen määrän vihreää.”

Vihreällä ja vihreällä (sotkematta tähän nyt poliittisia värejä) on kuitenkin eroa. Esimerkiksi suuri osa Helsingin metsistä on luontoarvoiltaan hyvin merkittäviä, koska ne eivät ole talousmetsiä vaan ovat saaneet kasvaa rauhassa päätehakkuuopeilta. On eri asia, kaadetaanko vanhaa kaupunkimetsää vai talousmetsää tai rakennetaanko pelloille vai luontoarvoiltaan merkittäville niityille. Esimerkiksi Malmin lentokentän alueella on monipuolinen ja elinvoimainen niittyekosysteemi, josta perhostutkija ja biologi Jaakko Kullberg on lausunut: ”En ole missään muualla Suomessa nähnyt niin suuria perhosmääriä.”

Kehyskunnista löytyy rakentamismahdollisuuksia myös hyvien raide- ja muiden liikenneyhteyksien ääreltä.

Soininvaara 1989: "Menetetään tärkeitä arvoja"

Soininvaarasta puheen ollen minulla on sattumoisin tallella Ilta-Sanomien uutinen 32 vuoden takaa (15.5.1989) Oranssi-yhteisön kotikaupunginosastani Tapanilasta valtaamasta talosta. Siinä kerrotaan, että ”myös vihreiden kaupunginvaltuutettu Osmo Soininvaara on huolissaan Tapanilan kohtalosta ja vanhojen talojen purku-uhasta.

– Tällaisessa kulttuurimurroksessa menetetään tärkeitä arvoja, Soininvaara korosti.”

Silloin vihreät oli pieni ympäristöpuolue, nyt se on toinen Helsingin pääpuolueista ja jotkut sen poliitikoista ovat avoimesti julistautuneet ”betoninhalaajiksi”.

”Tällaisessa kulttuurimurroksessa menetetään tärkeitä arvoja.” Nämä sanat sopivat täydellisesti myös tähän aikaan. Mitä Tapanilaan tulee, täältä puuttuu edelleen kattava suojelukaava. Suojelukaavoja ei tehdä, koska kaikki kaavoitus kohdistetaan uusiin rakennuspaikkoihin. Sen sijaan omakotialueen kupeeseen ollaan kaavoittamassa jopa seitsemänkerroksisia kerrostaloja.

Mikäli muuttoliike kohti pääkaupunkiseutua jatkuu yli horisontin (muistettakoon silti yhä että nyt ollaan Helsingissä muuttotappiotilanteessa), luonto- ja kulttuuriarvoiltaan merkittävien kohteiden rakentaminen on sekin vain ajan pelaamista – korvaamattomien paikkojen uhraamisen jälkeen on kuitenkin siirrettävä katseet Helsingin keinotekoisten rajojen ulkopuolelle. Miksei siirrettäisi jo sitä ennen?

Lähiluonto vaaliteemana

Näiden kuntavaalien alla Helsingin metropolipyrkimyksiä on aiempaa näkyvämmin politisoitu ja haastettu. Puoluejärjestelmän ulkopuolelta niitä haastavat vaaliliitot Ympäristöliike Helsinki ja Asukkaiden Helsinki. Kriittisiä ovat jo vanhastaan monesti olleet muun muassa RKP ja keskusta – sekä ympäristökysymyksissä muuten äärimmäisen taantumuksellinen perussuomalaiset. Myös vasemmistoliitossa on puolustettu näkyvästi monia viheralueita ja kritisoitu grynderivetoisia rakennushankkeita. Vihreätkin ovat toki puolustaneet osaa uhatuista luontokohteista. Vihreät olivat kuitenkin valmiit hyväksymään esimerkiksi Keskuspuiston nakertamisen kaupunkibulevardien vuoksi ja he vastustavat kaikista Helsingin poliittisista ryhmistä yksituumaisimmin Malmin lentokentän säilyttämistä.

Suosittu Facebook-ryhmä Lisää kaupunkia Helsinkiin on saanut vastapainokseen useita luonto- ja kulttuuriympäristöjä puolustavia ryhmiä, kuten Pelastetaan Helsinki, Kaupunkiluontoliike ja Ympäristöliike Helsingin ryhmä.

Kuntavaaleissa otetaan näihin asioihin kantaa ja vaikutetaan voimasuhteisiin, mutta tuloksista riippumatta kamppailut jatkuvat vaalien jälkeen.

ILMOITUS