Ranskalaisilla elokuvahistorioitsijoilla ja -julkaisijoilla ei ole ollut tapana mainostaa tekemisiään ainakaan ulkomaiden suuntaan, ja siksi moni elokuviin liittyvä julkaisu onkin jäänyt kokonaan huomaamatta. Tällainen oli Albert Capellanin elämäkerta, ja sellaiseksi oli vaarassa jäädä myös yksi viime vuoden merkittävimmistä mykkäelokuvabokseista, Intégrale Louis Delluc, jonka olemassaolosta sain lopulta tietää tarkkaavaiselta ystävältäni.
Liian tuntematon suurmies
Louis Delluc (1890−1924) oli runoilija, teatterikriitikko ja novellisti, joka lähestulkoon halveksi elokuvaa aina siihen asti, kunnes hänen naisystävänsä Ève Francis vei hänet katsomaan Cecil B. DeMillen Norsunluukuningasta (The Cheat, 1915). On sanottu, että koko Ranska hullaantui DeMillen mestariteokseen, ja onpa tämä liioittelua tai ei, niin Delluc ainakin rakastui siihen. Elokuvahetki muutti hänen elämänsä perusteellisesti: hänestä tuli elokuvia ahmiva ja niistä palavasti kirjoittava cinefiili, jolle mikään elokuva ei ollut liian vähäpätöinen katsottavaksi.
Antti Alanen luonnehtii teoksessaan Elokuvantekijät (2012) Dellucia seuraavasti: ”Louis Delluc on mies, jolle yli muiden kuuluu ansio siitä, että elokuvaa alettiin arvostaa taiteena – – 1921 Delluc perusti Cinéa-lehden, joka kohotti elokuvakirjoittelun ja elokuvakriitikon ammatin älymystön vaativimpaan arvoluokkaan.”
Dellucilla, kuten hänen myöhemmällä kollegallaan ja suurella ihailijallaan Jean Epsteinilla, oli poikkeuksellista silmää kauneudelle. En tarkoita tällä ulkokultaista, usein kauniisiin maisemiin tai ihmisiin kohdistuvaa kuvan palvontaa, vaan Dellucille kauneutta saattoi edustaa yhtä hyvin matkalaukku, valokuva kuin satamaan saapuva laivakin. Osittain tämän poikkeuksellisen kykynsä ansiosta sekä Delluc että Epstein erottuvat vieläkin edukseen ranskalaisen elokuvan kolmannen sukupolven mestareiden joukosta.
Dellucin mukaan hänen siirtymisensä katsojasta elokuvantekijäksi oli luonnollinen jatkumo. Hän ehti ohjata lyhyen uransa aikana ainoastaan seitsemän elokuvaa, joista tälle kokoelmalle on valittu neljä viimeistä. Ohjaajan päätyönä pidetään vuonna 1921 valmistunutta Fievreä, marseillelaiseen satamaravintolaan sijoittuvaa draamaa, jossa kauan sitten eronnut pariskunta kohtaa toisensa lyhyen hetken ajan. Tunnelmaltaan sähköisessä ja kerronnaltaan tiiviissä elokuvassa on paljon samoja elementtejä kuin Josef von Sternbergin mestariteoksessa Yö satamassa (The Docks of New York, 1928), mutta ilman tyyliteltyä romantiikkaa ja onnellista loppua. Dellucin intiimi draama on toiminut todennäköisesti esikuvana myös Epsteinin hienoon Cœur fidèleen (1923).
Toinen merkittävä elokuva on Nainen ei-mistään (La Femme de nulle part, 1922), kertomus vanhaan asuintaloonsa saapuvasta keski-ikäisestä naisesta, joka huomaa talossa asuvan avioparin olevan samassa tilanteessa kuin hän itse vuosia aiemmin: perhe-elämään kyllästynyt vaimo suunnittelee lähtevänsä rakastajan matkaan ja jättävänsä sekä miehensä että lapsensa. Näin kertakäyttösuhteiden aikakaudella entistäkin ajankohtaisempi teos ei sorru valmiisiin päätöksiin tai moraalisaarnoihin, vaan asettaa hahmonsa tilanteeseen, joka laittaa katsojan ajattelemaan ja pohtimaan omia mahdollisia valintojaan.
Lapsena tuberkuloosin sairastanut Delluc sairastui siihen uudelleen kuvatessaan Reinin laaksossa viimeiseksi jäänyttä elokuvaansa L’Inondation (1924). Tarina köyhästä, isänsä lapsena hylkäämästä tyttärestä, joka palaa vuosien saatossa isänsä luo ja rakastuu samassa kylässä asuvaan rikkaaseen tilanomistajaan ei ehkä kanna koko kestoaan, mutta on ohjaajan teoksista kenties taiteellisesti korkealaatuisin. Upeasti kuvatun elokuvan näyttelijätyöskentely on ensiluokkaista ja luonnon valjastaminen keskeiseksi osaksi elokuvan tapahtumia oivallista – toimiihan kaupunkia äkillisesti ympäröivä tulva myös päähenkilönsä mielentilan vertauskuvana. Dellucin miespuolinen vakiotähti, Abel Gancen Napoleonin (1927) Robespierrenä parhaiten muistettu Edmond van Daële tekee iäkkään kaupunginkirjurin roolissa yhden hienoimmista roolitöistään.
Laadukas julkaisu
Les Documents Cinématographiquesin julkaisema Intégrale Louis Delluc on korkeahkosta, lähes 40 euron hinnastaan huolimatta kaiken sen arvoinen. 2K-restauroinnit on tehty parhaista mahdollisista materiaaleista ja ne näyttävät erittäin hyviltä. Tyylikkäistä säestyksistä vastaa Daniel Colin, ja lisämateriaaleina on lyhytelokuvia sekä dokumentteja. Mikä tärkeintä, elokuvat ja lisämateriaalit on tekstitetty myös englanniksi, mikä ei ole suinkaan itsestäänselvyys ranskalaisissa julkaisuissa. Ainostaan mukana tuleva vihkonen on kannesta kanteen ranskaksi.
DVD 1: Le Chermin d’Ernoa (1921), Nainen ei-mistään (La Femme de nulle part, 1922).
DVD 2: Fievre (1921), L’Inondation (1924).
DVD 3: L’Éveilleur du cinéma français (2014), Trente ans de silence: Ève Francis (1965), La Vie prise sur le vif (2015), Quelques notes sur les films (2015), Essais d’Ève Francis (1926) + elokuvat La Fête espagnole (Germaine Dulac, 1919, fragmentti), The Fireman (Charles Chaplin, 1916), Bull and Sand (Mack Sennett, 1924), The Aryan (Thomas H. Ince, 1916, fragmentti).
