Yhteiskunnallinen ilmapiiri historian valossa

Nykyistä yhteiskunnallista ilmapiiriä määrittävät kokonainen kriisien rypäs. Jos etsii vastausta suomenkielisiltä sivuilta googlaamalla, jää kokonaiskuva hyvin vajaaksi. Siellä on puhetta henkisen ilmapiirin ja asenteiden kovenemisesta, koronan haasteellisesta ilmapiiristä ihmisoikeuksien kannalta, sosiaalisen median lietsomasta vihapuheesta ja maalittamisesta.

Suomen hävittäjähankinnan, Suomen Nato-jäsenyyshakemuksen ja Venäjän Ukraina-hyökkäyksen myötä yhteiskunnallisen ilmapiirin keskeiseksi tekijäksi on noussut militarismi. Sampsa Oinaala kirjoitti HS (13.6.2022) otsikolla: ”Radion historiasarja komppaa nykyistä ajan henkeä, jossa yhteiskunnallinen ilmapiiri on militarisoitunut”. Oinaala kirjoittaa:

”’Sitten, kun suursota alkaa Euroopassa...’ Piti painaa stoppia ja kuunnella toiseen kertaan, mitä Pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö Pekka Toveri sanoi Seppo Heikkisen toimittaman historiasarjan kakkososassa. Ja kyllä hän ihan oikeasti noin sanoi. Yhteiskunnallinen ilmapiiri on militarisoitunut jyrkästi viime kuukausina. Sarja, ja varsinkin tuo sen kakkososa komppaa ajan henkeä. Toveri kehuu armeijaa ja rivien välissä valittaa sotilasbudjettien niukkuutta. Tuhoamisesta hän puhuu naama peruslukemilla kuin aamukahvin keittämisestä.”

Nykyisessä maailmantilanteessa ja yhteiskunnallisessa ilmapiirissä on tiettyä analogiaa ensimmäisen maailmansodan jälkeen vallinneeseen syvään kriisiin. Tuolloin politiikan kentälle nousi fasismi, joka amerikkalaisen tutkija Robert O. Paxtonin mukaan oli ”1900-luvun merkittävin poliittinen innovaatio”. Se kypsyi ensimmäisen maailmansodan verisillä taistelukentillä, joilla rauhan ja demokratian keskeiset arvot hautautuivat teräsmyrskyyn. Kulttuurisella tasolla sota tuhosi optimistiset tulevaisuuden visiot. ”Vuonna 1914 kokonainen maailma hävisi vieden mukanaan sekä porvarillisen uskon edistykseen että sosialistisen liikkeen, joka kulki sen vanavedessä”, kiteyttää filosofi Žižek. Se oli ensimmäisen maailmansodan nostattaman nationalismin, militarismin, kansalliskiihkon ja toisen internationaalin vararikon aikaa.

Italialainen marxisti Antonio Gramsci luonnehti kyseisen kriisin aikakautta tilanteeksi, jossa ”vanha kuolee ja uusi ei ole vielä syntynyt”. Hallitseva luokka ei ollut enää ”johtava”, vaan ainoastaan ”hallitseva”. Se merkitsee sitä, että hallitseva luokka oli menettänyt perspektiivin tulevaisuuden tavoitteista. Sen ainoa pyrkimyksenä on pysyä vallassa. Tämä tuottaa ja tulee tuottamaan vaarallisia yhteiskunnallisia ”sairausilmöitä”. Gramscin näkemyksen mukaan se merkitsee myös siirtymistä ”hirviöiden aikakauteen”. Nyt elämme vastaavaa aikakautta. Yhteiskunnallinen muutos on käynnissä, mutta siltä puuttuu suunta ja subjekti.

Elämme nyt fossiilikapitalismin, ilmastokriisin, läntisen imperiaalisen elämäntavan ja kansainvälisten suhteiden kriisiä. Gramscin ajatukset kuvaavat pelottavan hyvin nykytilannetta. Maailmassa on saavutettu raaka-aineiden ja energian saatavuuden osalta tuottavuuden huippupiste. HS:n pääkirjoitus (16.8.2022) totesi, että ”tiedossa olevia mineraalivaroja ei ole maailmanlaajuisesti tarpeeksi edes yhden sukupolven sähköautojen akkuihin”. Artikkelissa viitattiin Geologian tutkimuskeskuksen tutkimukseen ja todetaan: ”Tutkimuksen mukaan öljyn, kaasun ja hiilen korvaaminen uusiutuvilla teknologioilla – kuten tuuli- ja aurinkovoimalla – ei ole koko ihmiskunnalle mahdollista”. Olemme siirtyneet ”Peak Everything” -maailmaan, jossa vaarana on kärjistyvä geopoliittinen taistelu vähenevistä raaka-aine- ja energialähteistä. Fossiilikapitalismin kouristukset ovat murtamassa toisen maailmansodan jälkeiset poliittiset rakenteet. Energian ja raaka-aineiden niukkuus ja ilmastokriisi kyseenalaistavat talouskasvun ja kulutusyhteiskunnan. Ajan vaatimus on lopettaa voitontavoittelun nimissä käytävä ”sota planeettaa vastaan”.

Maailmanjärjestelmän ja geopolitiikan mannerlaatat ovat liikkeessä. ”Ukrainan sota” on ”osa taistelua 'uudesta maailmanjärjestyksestä' – USA:n, asemiaan menettäneen entisen hegemoniavallan, ja Kiinan, uuden maailmanvaltaan pyrkivän uuden hegemoniavallan välillä”, toteaa professori emert. Birgit Mahnkopf (Hochschule für Wirtschaft und Recht Berlin). Hän näkee, että käynnissä on ”sota 'uudesta maailmansaaresta”, joka käsittää ennen kaikkea Euraasian, mutta myös Afrikka kuuluu siihen. Se on alue, jossa sijaitsevat viimeiset suuret resurssit olemassaolevista fossiilisista raaka-aineista - ja niistä metalleista ja mineraaleista, joita tarvitaan niin siviili- kuin sotateknologiaan ja digitalisaatioon. ns. ”vihreä tekniikka” nielee teräksen, betonin ja alumiinin lisäksi litiumia, nikkeliä, kuparia. kobolttia, mangaania. Kansainvälisen energiajärjestön mukaan esim. kuparin tarve kasvaa vuoteen 2040 mennessä kaksinkertaiseksi, litiumin 42-kertaisesti, koboltin 21-kertaiseksi ja ns. harvinaisten metallien 7-kertaiseksi. Olemme siirtyneet 1990-luvun epävarmuuden ajasta 2000-luvun pelon, niukkuuden ja militarismin aikakauteen.

Historiallisesti nykyinen tilanne on analoginen 1900-luvun peruskatastrofin eli ensimmäisen maailmansodan kanssa. Kun Titanic upposi vuonna 1912, se oli merkki ja edelläkävijä paljon suuremmasta katastrofista: Euroopan sota, joka jäi historiaan ensimmäisenä maailmansotana. Molemmat katastrofit olisi voitu välttää. Tuolloin Euroopan suurvalloilla ei ollut malttia ja taitoa aseistariisuntaan, vaan ne valitsivat militarismin ja sodan. Katastrofin tulon ennusti pelottavan terävästi Friedrich Engels artikkelissaan ”Kann Europa abrüsten?” (1893), jossa hän pohti, onko Euroopalla malttia aseistariisuntaan. Hän oli kirjoittanut jo 25.3.1889 Paul Lafarguelle: ”Sota, jossa tulee olemaan kymmenestä viiteentoista miljoonaa sotilasta, ennenkuulumaton hävitys, liikkeemme yleismaailmallinen väkivaltainen tukahduttaminen, sovinismin uusi puhkeaminen jokaisessa maassa ja lopulta kymmenen kertaa pahempi lamaannus kuin vuoden 1815 jälkeen, kaikkien verensä kuiviin vuotaneiden kansojen nääntymykseen perustuva taantumisen kausi – kaikki tämä verrattuna siihen hauraaseen toivoon, että tämä julma sota johtaisi vallankumoukseen. Se kauhistuttaa minua.”

Toisen maailmansodan jälkeen ihmiskunta on täysin laadullisesti uudessa tilanteessa verrattuna aiempaan. Nyt uhkana ovat ydinaseet ja niiden käyttö. Itävaltalainen filosofi Günther Anders totesi vuonna 1960 ydinaseen olevan ”hirvittävin ongelma, joka milloinkaan on ollut olemassa, sillä siihen sisältyy ihmiskunnan itsetuhon mahdollisuus niiden aseiden avulla, jotka ydinfysiikan kehitys on tehnyt mahdolliseksi.” Nykyisten johtavien poliitikkojen ja median lietsoma sotaretoriikka on ydinasemaailmassa täysin vastuutonta. Putin on uhannut ydinaseiden käytöllä ja Naton linja on ”All options are on the table”. Jo ennen hyökkäystä Ukrainaan vuonna 2020 Putin oli säätänyt asetuksen Ukrainaa silmällä pitäen. Sen mukaan Venäjä voi vastata ydinaseilla ohjuspuolustusjärjestelmän tai keskipitkän ja pitkän kantaman aseiden sijoittamisen uhkaan vihamieliseen naapurivaltioon.

Kansainvälisen ydinsodan ehkäisyjärjestön entinen puheenjohtaja Ira Helfand totesi: ”Venäjä on uhkaillut useaan otteeseen ja Nato on uhannut käyttää ydinaseita Ukrainan sodan yhteydessä. Tämä on täysin tuomittava tilanne.” Yhdysvaltain ajatushautomo Atlantic Council kehotti Bidenia uhkaamaan Venäjää ydinaseilla. Jos Kreml käyttää taktisia ydinaseita Ukrainassa, sotilaallinen laajentuminen olisi välttämätöntä. Sen muistiossa esitetään vaihtoehto 2B:

Yhdysvallat voisi käyttää ydinaseita vastatoimena ja pelotteena Venäjän ydinaseiden käyttöönotolle Ukrainassa. Edut: Ydinvastaisku todennäköisesti vahvistaa vastustajien pelotetta, rauhoittaa liittolaisia ja palauttaa ydinaseiden käyttöä tulevaisuudessa koskevan maailmanlaajuisen tabun osoittamalla, että maat eivät voi käyttää ydinaseita ilman vakavia seurauksia. Sekä liittolaiset että vastustajat voivat yllättyä tai tuntea heikkoutta, jos Yhdysvallat ei vastaa samalla tavalla Ukrainaan kohdistuvaan ydinaseiskuun. Haitat: Yhdysvaltojen päätös käyttää ydinaseita herättäisi kysymyksen siitä, mihin venäläiseen kohteeseen milläkin Yhdysvaltojen ydinaseella isketään. Yhdysvaltain ydinisku voisi palauttaa pelotteen, mutta se voisi myös aiheuttaa Venäjän ydinkantaman, mikä lisäisi suuren ydinaseiskun ja uuden humanitaarisen katastrofin riskiä.”

Muistion kirjoittajien näkemys kertoo uskosta yhteen illuusioon, joka vaarantaa ihmiskunnan olemassaolon. Sen ilmaisi Yhdysvaltalaisen turvallisuuspolitiikan asiantuntija Joseph Cirincion Ylen haastattelussa: ”Ideana olisi hallita tilanteen eskaloitumista. Vastauksen pitäisi olla riittävän voimakas, mutta ei sellainen, joka provosoisi (Venäjää) käyttämään ydinasetta uudestaan.” The New York Timesin haastattelemat asiantuntijat totesivat tämän olevan polku, joka voisi johtaa pahimmillaan nopeasti täysimittaiseen ydinsotaan. Ajatus ydinaseilla käytävän sodan eskalaation hallittavuudesta on kuolemantuomion julistamista ihmiskunnalle.

Ydinaseisiin liittyen esiintyy hämmästyttävää välinpitämättömyyttä ja naiiviutta. Ihmiskunta on ydinsodan partaalla, mutta tuskin kukaan näyttää ottavan sitä vakavasti. Tällä hetkellä valtamediassa ja politiikassa leimataan kaikki yritykset pyrkiä diplomaattiseen ratkaisuun Ukrainan sodan lopettamiseksi naivismiksi tai rauhanputinismiksi. Kukaan ei vielä ole kertonut, miten sodassa voitetaan ydinasevalta. Vaarallinen naivistinen puhe Ukrainan sotilaallisesta voitoista edellyttää, että riskiä ydinsodasta ei oteta vakavasti. Onko Ukrainan sodan jatkamisen sotilaallisen voittoon asti lopulta vapaalippu helvettiin ja Ukraina 21. vuosisadan Titanic ihmiskunnalle?

Kongon ulkoministeri Jean-Claude Gakosson vaati YK:n yleiskokouksessa vuoropuhelua Ukrainan konfliktissa: ”Kun otetaan huomioon koko maapalloa uhkaava huomattava ydinkatastrofin vaara, ei ainoastaan konfliktin osapuolten vaan myös niiden ulkovaltojen, jotka voisivat vaikuttaa tapahtumiin rauhoittamalla tilannetta, pitäisi hillitä kiihkoaan. Niiden on lopetettava liekkien lietsominen ja käännyttävä pois turhasta voimasta, joka on tähän mennessä sulkenut oven vuoropuhelulle.”

Senegalin presidentti ja Afrikan Unionin puheenjohtaja Macky Sall edellytti ”Ukrainan vihamielisyyksien lieventämistä ja lopettamista sekä neuvotteluratkaisua, jotta vältetään mahdollisesti maailmanlaajuisen konfliktin katastrofaalinen riski.”

Ovatko nämä puheenvuorot ja vaatimukset naivismia ja Putinin hyökkäyssodan tukemista?

Ydinsodasta toteaa australialainen toimittaja Caitlin Johnstone: ”’Jos ydinsota syttyy, se on Putinin vika’, aivan kuin se lohduttaisi heitä heidän halatessaan perhettään ja odottaessaan kauheaa kuolemaa. [– –] Ihmiset eivät tunnu ymmärtävän, että ydintuho on ainoa virhe, jonka voimme tehdä ja jota emme voi koskaan korjata. On olemassa tämä kyseenalaistamaton oletus, että jos se tapahtuisi, sen jälkeen tapahtuisi jonkinlainen kurssin korjaus, mutta sitä ei tapahdu. Kukaan ei ole täällä tekemässä sitä.”

Suomessa rauhanvoimin tulee rakentaa järjen liittoa ydinaseiden vastaiselle toiminnalle. On nostettava keskusteluun ja toimintaan Naton ydinasepolitiikkaa ja maamme osallistuminen siihen sotilasliiton jäsenyyden myötä. ”Suomen johdon suhde Nato-jäsenyyteen on siitä viisas, että Natoon liitytään ilman reunaehtoja. Presidentti Sauli Niinistö toistaa säännöllisesti, ettei Suomella ole erityisiä vaatimuksia tai varautumia, joita asetamme Nato-jäsenyyden ehdoksi. Varaumat olisivat voineet koskea ydinaseita.” (HS 13.8.2022). Suomalaisessa Nato-keskustelussa on edelleen ydinpommin mentävä aukko.

Suomi ei vielä päässyt osallistumaan Naton käynnissä olevaan ydinsotaharjoitukseen (”Steadfast Noon”), jossa 14 Nato-maan ilmavoimat harjoittelevat ydinsotaa. On kysyttävä poliittisilta päättäjiltä ja armeijan johdolta, tuleeko Suomi tulevaisuudessa osallistumaan Naton ydinasestrategiaan. Suostuuko Suomen johto tukemaan ydinasein käytäviä Naton sotaoperaatiota esimerkiksi osallistumalla Snowcat-operaatioihin? Ovatko Suomen F-35-hävittäjät tulevaisuudessa osa Naton ensi-iskun strategiaa? Ovatko Suomen poliitikot valmiita ottamaan maaperällemme ydinaseita? Muutamat Viron poliitikot ovat ilmaisseet myönteisen kantansa asiaan. Tuleeko Suomi osallistumaan Naton ydinasestrategian suunnitteluun? Maanpuolustusyhdistyksen julkaisussa 22.9.2022 todetaan: ”Naton ydinaseiden yhteiskäyttöjärjestelyjen puolustaminen on tärkeä panos, jonka kaikki liittoutuneet voivat antaa.”

Presidentti Urho Kekkonen varoitti 1965, että ”mahtavimman liittolaisen ns. ydinasesateenvarjo ei kykene suojaamaan niitä vastapuolen ydinohjusten tuhoavalta iskulta”. Hänen mukaansa ”ydinsodan aikakautena sotilasliitossa olevien pienvaltojen osa” on olla ”maantieteellisen sijaintinsa vuoksi yleensä puskurivyöhykkeellä muutenhan niitä ei sotaliitossa tarvittaisi, ja varsinkin jos niillä on ydinaseita alueellaan ne joutuvat ydinsodan alettua todennäköisesti vastaanottamaan ensimmäisen iskun”.

Yhteiskunnallisesta ilmapiiristä ovat Ukrainan sodan seurauksena siirtyneet kaksi keskeistä ihmiskunnan ongelmaa taka-alalle, jotka kytkeytyvät niin toisiinsa ja asevarusteluun sekä konfliktiin ja sotaan.

Elämme ilmasto- ja energiakriisin aikaa. Nykyiselle ilmastokriisille ei ole vastinetta ihmiskunnan historiassa. Ensimmäisen kerran ihmiskunta on sen ongelman edessä, että on rajattu aikahorisontti ratkaisujen löytämiselle. Aika on niukin voimavara torjuttaessa ilmastokriisiä. ”Lähivuodet ovat luultavasti tärkein jakso koko ihmiskunnan historiassa”, arvioi IPCC:n puheenjohtajistoon kuuluva Debra Roberts. Maailmanlaajuiset hiilidioksidin nettopäästöt on pudotettava nollaan vuoteen 2050 mennessä ja teollistuneiden maiden tulee olla vuoteen 2030 mennessä hiilineutraaleja.

Kirjailija Christer Kihlman kuvasi ilmastokriisin ilmapiiriä teoksessaan Gerdt Bladhin tuho seuraavasti:

”Kun luonto tuskaisesti kouristeli tekniikan rautaisessa otteessa ja kun kello oli pari minuuttia vaille kaksitoista.

Kukaan ei selvästi tajunnut minne oltiin menossa, sillä tulevaisuutta ei voi ennustaa. Useimmat kieltäytyivät ylipäätänsä tunnustamastakaan, että jotain ratkaisevaa oli tapahtumassa.

Poliitikot ja perinteisen vallan edustajat vain kulkivat vanhoja latujaan, ihan kuin eivät olisi nähneet taivaanmerkkejä, saati sitä konkreettista muutosta, joka lakkaamatta tapahtui maan päällä....

Mutta jossain kyti kauhu, kaikille yhteinen, vaistonvarainen tai tiedostamaton. ...pidettiin parempana elää nykyhetkessä, siihen sokeaan ja epätoivoiseen käsitykseen takertuen, että tulevaisuus – jos sitä oli – ei olisi kovinkaan toisenlainen... Piittamaattomuuden, teennäisen pidättyvyyden tai epätoivoisen estottomuuden ohuen kalvon alla velloi paniikki, levottomuus, neuvottomuus. Oli muodikasta kääntää todellisuudelle selkänsä, ja sitä asennetta esiintyi yhteiskunnan kaikilla tasoilla.”

Täydellistä naivismia ja vaarallista puhetta ovat visiot ihmiskunnan siirtymisestä uuteen pitkään kylmän sodan kauteen. Ihmiskunnalla ei ole siihen varaa. Uusi kylmän sodan kausi merkitsee sitä, että silloin ei voida vastata ilmastokriisin globaaleihin haasteisiin. Yhdysvaltojen presidentin ilmastopoliittinen lähettiläs John Kerry totesi Glasgow´n ilmastokokouksessa yksinkertaisen totuuden: ”Ilmastokysymyksessä ainoa tie on yhteistyö, jotta me kykenisimme murtautumaan tämänhetkisestä maailmanlaajuisesta itsemurha-liitosta.”

Ilmastokriisiin liittyvässä keskustelussa on täysin häivytetty sosiaalis-taloudellisen eriarvoisuuden merkitys, joka on olennainen asian ymmärtämiselle ja ratkaisujen hakemiselle. Yksi prosentti maailman väestöstä omistaa 46 prosenttia olemassa olevista resursseista ja rikkain 10 prosenttia omistaa 86 prosenttia. 50 prosenttia maapallon köyhistä ei omista mitään. Globaalia eriarvoisuutta kuvaa hyvin se, että 62 multimiljardööriä omistaa yhdessä enemmän kuin puolet maapallon kaikista ihmisistä. Tämä on myös olennainen osa ilmastokriisiä. Oxfamin laskelmien mukaan rikkain prosentti maapallon väestöstä tuottaa hiilidioksidipäästöjä 175 kertaa enemmän kuin maapallon väestön köyhin kymmenen prosenttia. Rikkain prosentti maailmanväestöstä tuottaa 15 prosenttia kaikista hiilidioksidipäästöistä, joka on tuplasti enemmän kuin maapallon köyhin 50 prosenttia. Yksistään maapallon rikkain 10 prosenttia on vastuussa noin puolesta hiilidioksidipäästöistä.

Ihmiskunnalla ei ole enää varaa miljardööreihin ja heidän luksuskulutukseensa. Greta Thunbergin vaatimus on suora ja provokatiivinen: ”Ongelma on meidän päästömme, eivät ihmiset. Mitä rikkaampi olet, sitä suuremmat päästöt. Joten jos haluat rajoittaa väestön määrää luonnonvarojen säästämiseksi, rupea kampanjoimaan sen puolesta, että miljardööreistä on päästävä eroon. Kampanjan nimi voisi olla vaikka ”murhatkaa Bill Gates ja kieltäkää yritysjohtajia ja filmitähtiä hankkimasta lapsia!”

Ilmastokriisin toinen keskeinen ongelma on asevarustelu ja sotilaallinen toiminta. Ilmastokokousten asialistalta poissa ovat olleet nämä keskeiset ilmastokriisiin ja energia- ja raaka-ainetilanteeseen vaikuttavat tekijät: asevarustelu ja sotateollinen kompleksi. Kioton ilmastokokouksen päätösasiakirjasta vuonna 1997 jätettiin tämä osa Yhdysvaltojen painostuksesta tietoisesti pois. Yhdysvaltain ilmastolähettiläs John Kerry, joka oli mukana jo Kioton kokouksessa, kehui Yhdysvaltain senaatin ulkoasiainvaliokunnalle asepäästöjen jättämistä pöytäkirjasta ”mahtavaksi saavutukseksi.”

Asevoimat ja asetuotanto ovat sidoksissa fossiiliseen energiaan. Ne sementoivat koko yhteiskunnan riippuvuuden fossiilisista polttoaineista. Nykyinen militarismi on hiilineutraalin yhteiskunnan yksi keskeinen este. Yksikään turvallisuuspolitiikan tai armeijan edustaja ei ole sanonut sanaakaan siitä, millaisen pitäisi olla hiilineutraalin yhteiskunnan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka. Ympäristöjärjestöjen on nostettava rauhanaktiivien kanssa vaatimus aseistariisunnasta ja vapautuvien varojen käyttämisestä ekologisen ja puhtaan energian kehittämiseen. ”Ihmiskunnan ei ole enää varaa mielettömään varustelupolitiikkaan. Jos ihmiskunnalla on vähänkään järkeä ja yhteistyöhalua, varat löytyvät jättiläismäisten ja kasvuun kääntyneiden asevarustelumenojen leikkaamisesta.” (Raimo Sailas)

Naomi Kleinin vaatimus on se, että ”ilmastomuutoksen hillinnästä” olisi tultava ”ihmiskunnan kokoava voima” ja ”joukkoliikkeen moottori”. Sen tulisi yhdistää ympäristö-, degrowth-, rauhan- ja työväenliike. Tavoitteena voisi olla Reetta Rädyn sanoin: ”kaikkien maiden proletaarit ja ympäristötuhoa pelkäävät, liittykää yhteen!” Tähän Ukrainan sodan aikana tulee lisätä militarismia vastustavat ja rauhan puolesta taistelevat.

Bertold Brecht totesi kirjeessään saksalaisille taiteilijoille ja kirjailijoille Saksan liittotasavallan remilitarisoitumisen johdosta 1951: ”Suuri Karthago kävi kolme sotaa. Se oli yhä voimakas ensimmäisen kerran jälkeen, ja se oli yhä asumiskelpoinen toisen kerran jälkeen. Kolmannen jälkeen sitä ei ollut enää löydettävissä.”

Ei ole epäilystä, etteikö Venäjän nykyjohto ole vastuussa rikollisen sodan aloittamisesta Ukrainaa vastaan ja sen yhteydessä tehdyistä rikoksista. Mutta tästä huolimatta on hyvä pohtia, mikä rooli ryssänvihalla yhteiskunnallisessa ilmapiirissä oli ennen kahta edellistä maailmansotaa ja nyt. Ensimmäisen maailmansodan aattona Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtajisto vaati manifestissaan: ”Me emme halua sotaa! Ei koskaan sotaa! Eläköön kansainvälinen kansojen veljeys!” Puolueen johto teki täyskäännöksen 4.8.1914 ja äänesti parlamentissa sotalainojen puolesta. Mitä oli tapahtunut?

Yksi keskeinen tekijä, joka vei Saksan sosiaalidemokratian sodan kannalle, oli tsarismin ja Venäjän pelko. Voimakas vastemielisyys Venäjän taantumuksellista tsarismia vastaan antoi uskottavuutta ajan sotapropagandalle. Myös sosiaalidemokraattisen puolueen johto yhtyi näkemykseen, että venäläisten päämääränä on Saksan valtakunnan liittäminen Venäjään, Saksan kulttuurin hävittäminen ja yksinvallan toteuttaminen. Sosiaalidemokraattinen Volksblatt-lehti kirjoitti 5.8.1914 tässä hengessä: ”Jos on totta, että Venäjä hyökkäsi meidän kimppuumme – ja kaikki uutiset ovat tähän asti esittäneet asian niin – on itsestään selvää, että sosialidemokratia myöntää kaikki puolustuksen tarvitsemat varat. Tsarismi pitää heittää kaikin voimin ulos maasta."

Toisen maailmansotaa edeltänyt lännen myöntyväisyyspolitiikka perustui pitkälti bolševisminvastaisuuteen ja odotuksiin, että Saksan hyökkäys suuntautuu itään kuten Hitler Mein Kampf -teoksessa lupasi. Natsi-Saksan propagandan ytimessä olivat venäläis- ja neuvostovastaisuus sekä ”juutalainen” bolševismi. Nyt olemme vaikeassa tilanteessa. Toisaalta Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sota ovat synnyttäneet ihmisten keskuudessa oikeutettua pelkoa venäjää ja venäläisyyttä kohtaan. Toisaalta nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä on jo lähes koko 2000-luku rakennettu historialliselle ryssänvihalle yleistä mielipidettä suosiolliseksi turvallisuus- ja ulkopolitiikan viemiseksi enemmän Yhdysvaltojen ja Naton suuntaan sekä militarismin voimistamiseksi. Maailmansotien historia on varoitus ”ryssävihan” vaarallisuudesta. On kysyttävä, kuinka suuri este Ukrainan sodan neuvotteluratkaisulle on Euroopassa vallitseva venäläisviha ja toisaalta minkälaisia pitkäaikaisvaikutuksia tulee olemaan 1920- ja 30-luvun ”ryssävihan” herättämiselle Suomen sisä-, ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

Elämme ihmiskunnan kriisien kriisissä, jossa yhteiskunta ja elämäntapamme ovat mullistuksen kourissa. Kriisien kriisin tosiasia on, että ilmastonmuutoksen, raaka-aineiden ja energian niukkuuden ja ekojärjestelmien vaurioitumisen maailmassa ja ydinaseiden aikakaudella ihmiskunnalla ei ole varaa asevaraiseen turvallisuuteen, sotateolliseen kompleksiin, mielettömiin sotaharjoituksiin eikä militarismiin. Ilmastokriisin hallitsemiseksi rauhan säilyminen on absoluuttinen edellytys. Rauhantilan ylläpitäminen edellyttää ilmastokriisin torjumista. Olemme siirtyneet eräänlaiseen vallankumoukselliseen tilanteeseen, jossa hallitseva luokka yrittää vain säilyttää valtansa yhteiskunnan siirtyessä kriisistä kriisiin. Tarjolla hallitsevan luokan taholta on toiveajattelua vailla strategiaa ja visiota. Yhteiskunnallinen transformaatio, muutosprosessi, on käynnistynyt. Sitä ei voi mikään voima enää pysäyttää, mutta sen suuntaan voidaan vaikuttaa ja tietyissä määrin ohjata. Mutta löytyykö hallitsevan luokan ulkopuolelta subjektia, joka kykenee ja haluaa vaikuttaa tulevan yhteiskunnallisen transformaatioprosessin toteuttamiseen?

On uskallettava luoda uusia rauhanutopioita kasvavan militarismin sijaan. ”Utooppinen kritiikki” avaa tien poliittisen ja yhteiskunnallisen vaihtoehdottomuuden tuolle puolen, jota tämä aika tarvitsee. Utopioiden toteuttaminen edellyttää kansalaisten poliittista aktiivisuutta, sosiaalisia protesteja ja aktiivisten kansalaisten yhteenliittymistä ja verkostoitumista. On taisteltava rauhanomaisten ratkaisujen puolesta militarismia ja militaristisia rakenteita vastaan ja demokratian laajentamisen puolesta talouden sektorilla ja luotava edellytyksiä ekologisesti kestävälle, solidaariselle ja demokraattiselle tulevaisuudelle. Mutta on myös tarkasteltava todellisuutta realistisesti kuten Yrjö Kallinen vaati: ”Ainoa pelastuksen ehto on tämä, että ihmisessä ihmisen jälkeen viriäisi yhä enemmän ja enemmän todellisuuden henkeä, tarvetta nähdä tosiasiat tosiasioina ja vetää siitä tosiasioiden mukaiset johtopäätökset eikä vain hokea jotakin.... ”

Ihmiskunnalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin pyrkimys pysyvään rauhantilaan, jotta ”ihmissuvulle kaikessa heikkoudessaankin varmistuisi edistys parempaan siinä negatiivisessa merkityksessä, ettei sitä ainakaan tuhota edistyessään”. (Immanuel Kant)

 

Puheenvuoro Ay-väen rauhanpäivillä 22.–23.10.2022

ILMOITUS