Globaali Etelä, länsi ja Ukrainan sota – kohti uutta maailmanjärjestystä?

"Maailma on yhdistynyt Venäjää vastaan". Tämä on läntisen lehdistön tarjoama tosiasia Ukrainan sotaan ja Venäjän eristämiseen muusta maailmasta. Mutta vastaako se todellisuutta?

"Elämme kuplassa täällä Yhdysvalloissa ja Euroopassa, jossa uskomme, että se, mistä on kyse, on moraalisesti ja geopoliittisesti yleismaailmallinen asia", totesi New York Timesin (NYT) toimittaja Ian Prasad Philbrick. Hän siteeraa yhdysvaltalaisen ajatushautomon Atlantic Councilin varapuheenjohtaja Barry Pavelin toteamusta: "Itse asiassa suurin osa maailman hallituksista ei ole meidän puolellamme."

Pääsiäismaanantaina NYT painotti samaa asiaa verkkolukijoilleen huomautuksella, jonka mukaan suurimmassa osassa länsimaita asuvat voisivat saada vaikutelman, että "Vladimir Putinin hyökkäykseen on olemassa yhtenäinen maailmanlaajuinen vastaus", kun otetaan huomioon lännen tuki Ukrainalle, mukaan lukien aseiden toimittaminen ja pakotteiden asettaminen Venäjälle. Lehti toteaa, että "näin ei kuitenkaan ole lainkaan", koska "suurin osa” maailman 195 maasta "ei toimittaisi apua Ukrainalle eikä liittyisi pakotteisiin".

Globaalin Etelän maiden asennoitumista Ukrainan sotaan määrittää olennaisesti niiden kokema kolonialismin historia, Neuvostoliiton tuki kansallisille vapautusliikkeille kylmän sodan aikana, Yhdysvaltojen käymät sodat ja suorittamat rikokset maailmanpoliisina. Tästä kertoo niiden maiden luettelo, jotka pidättäytyivät YK:ssa äänestämästä Venäjää vastaan. Niiden valtioiden joukossa ovat Vietnamin ja Kuuban, Nicaraguan ja El Salvadorin, Kongon ja Angolan, Algerian ja Irakin hallitukset sekä monet muut, joilla on ollut konkreettisia kokemuksia lännen imperialismista lähimenneisyydessä.

On selvää, että globaalin Etelän maat tuomitsevat Venäjän hyökkäyksen, mutta heidän näkökulmastaan Yhdysvalloilta ja lännen entisiltä siirtomaavalloilta on evättävä syyttäjän asema oikeudenmukaisen ja rauhanomaisen kansainvälisen järjestyksen puolustajana ja Venäjälle olisi myönnettävä oikeutetut turvallisuusintressit länsirajallaan. Ne kansat, joilla on kokemusta omasta vapautustaistelustaan lännen siirtomaavaltaa vastaan, sekä maat, jotka taistelevat mahdollisuudesta itsenäiseen ja menestyksekkääseen kehitykseen geopoliittisessa konfliktissa, eivät anna lännen sotapropagandan vallata itseään, mutta ne eivät myöskään hyväksy Venäjän sotaisaa sovinismia.

Maailman väkiluku on tällä hetkellä runsaat 7,9 miljardia ihmistä. Niihin valtioihin, jotka eivät äänestäneet Naton liittolaisten kanssa Venäjän tuomitsemisesta, kuuluu kolme viidestä väkirikkaimmasta valtiosta, kymmenen maailman 25 väkirikkaimmasta valtiosta, 19 Afrikan valtiota, neljä ydinasevaltiota tai jopa kuusi, riippuen siitä, miten Pohjois-Korean ja Iranin teknisiä valmiuksia tässä suhteessa arvioidaan. Niiden väestö, jotka eivät äänestäneet Venäjää vastaan, on yli 4,18 miljardia ihmistä – siis reilusti yli puolesta maailman väestöstä, jonka edustajat eivät noudata lännen kantaa.

Niistä kymmenestä maasta, joilla on arvokkaimmat mineraalivarat, seitsemän sijaitsee globaalissa Etelässä. Muiden muassa Iran ja Venezuela sattuvat olemaan kaksi Yhdysvaltojen "lempivihollista". Mutta tämä havainto on luettava molempiin suuntiin. Toisaalta ne valtiot, jotka äänestivät Venäjää vastaan ja tukivat Washingtonin ja sen liittolaisten kantaa, ovat myös niitä valtioita, joilla on selvä ylivalta lähes kaikessa nykyaikaisessa teknologiassa, olipa kyse sitten sotilaallisesta tai rauhanomaisesta teknologiasta, vanhasta ja klassisesta teollisuudesta, liikkuvuudesta tai tietotekniikasta, uudesta energiateknologiasta tai kulutustavaroista. Asetelma muistuttaa siirtomaavallan aikaisia valtasuhteita. Muun maailman pitäisi Ukrainan sodassa alistua länsimaiden etuihin.1

Monet Afrikan maat vaativat rauhaa, syyttävät sodasta Naton itälaajentumista ja syyttävät länsimaita kaksinaismoraalista. Se, että uusi jako muistuttaa 1970- ja 1980-luvun Afrikkaa, ei ole sattumaa. Monia valtioita hallitsevat edelleen puolueet, jotka löysivät Moskovasta tukea vapautuessaan siirtomaavallasta tai valkoisen rasismin vallasta. Vaikka pääosin nuori väestö ei kokenut katkeria taisteluita, monet Etelä-Afrikan, Zimbabwen, Angolan ja Mosambikin nykyisistä vallankäyttäjistä tietävät yhä, miten Neuvostoliiton aseet, rahat ja neuvonantajat auttoivat vapauden saavuttamisessa. Esimerkiksi Zimbabwen presidentti Emmerson Mnangagwalle sekä Venäjä että Kiina ovat "kovien vuosien luotettavia tukipilareita", jotka "seisoivat rinnallamme puolustaessamme voitettua itsemääräämisoikeutta vastustajiemme jatkuvilta hyökkäyksiltä".

Arabimaailmassa on hyvin muistissa Yhdysvaltojen kaikkia kansainvälisen oikeuden sääntöjä rikkonut hyökkäys Irakiin, joka sijaitsi lähes 10 000 kilometrin etäisyydellä Yhdysvalloista. USA toteutti hyökkäyksen Irakiin ilman YK:n turvallisuusneuvoston päätöstä ja selvää kansallisen turvallisuuden uhkaa. Venäjä tunkeutui taas sotilaallisesti naapurimaahan, jonka tavoitteena oli liittyä maalle vihamieliseen sotilasliittoon. Tietoisuus tästä on selvästi esillä arabimaailman julkisuudessa.

Monia globaalin Etelän maita uhkaa ruokaviljan loppuminen. 30 prosentin maailman vehnätuotannosta saattaa sodan seurauksena kadota maailmanmarkkinoilta ja nostaa vehnän hinnan tavoittamattomiin. Arabikevään puhkeamisen konkreettinen syy ja katalysaattori oli leivän hinnan nousu. Venäjä ja Ukraina ovat olleet Lähi-idän tärkeimpiä vehnän tuontimaita. Kenellekään ei ole mitään intressiä kyseisellä alueella voimistaa konfliktia. Ukrainan sota on johtamassa alueella katastrofaaliseen elintarviketurvallisuuteen, epävakauteen ja poliittiseen levottomuuteen. Radha Stirling, joka on Britanniassa ihmisoikeusjärjesto Detained in Dubai yksi perustajajäsen ja englanninkielisen Times of Israel -nettilehden toimittaja, kirjoittaa: "Kaksivuotisen pandemian jälkeen ei kukaan ole valmis ottamaan vastaan taloudellisten ongelmien ja epävarmuuden aaltoa, jotta Ukraina voisi liittyä Natoon."

Ukrainan sotaan liittyy myös taistelu energiasta. Länsi vaati OPEC-maita kasvattamaan öljytuotantoaan ja -vientiään Eurooppaan. Tavoitteena on Euroopan öljysidonnaisuuden lopettaminen Venäjästä ja ehkäistä energiahinnan nousua. Englannin pääministeri Boris Johnson ei saavuttanut tuloksia Riadissa ja Abu Dhabissa käynnillään. Johnsonin lähdettyä kohti Britanniaa lensi emiraattien ulkoministeri Abdullah bin Sajid Al Nahjan Moskovaan ilmoittaakseen, että maa toimii edelleen Venäjän kanssa yhdessä öljyn maailmanmarkkinahinnan ja -tuotannon säätelemiseksi. He kysyvät, miksi se olisi heidän velvollisuutensa subventoida Euroopan toimia.

Yhdysvallat yritti taivuttaa Egyptin sulkemaan venäläisiltä laivoilta Suezin kanavan. Egyptin johto ilmoitti selväsanaisesti 1.3., että tämä ei tule toteutumaan. Suezin kanava jää edelleenkin neutraaliksi alueeksi.

Yhdysvallat ja Nato-maat ovat yrittäneet painostaa Kiinaa yhteiseen rintamaan lännen kanssa Venäjää vastaan. Ne vaativat Kiinaa osallistumaan pakotteisiin, ja vieläpä sävyssä, jonka jotkut Aasiassa ymmärtävät uhkaukseksi. Nopeasti esitetään myös vihjauksia siitä, että kansantasavalta toimittaa aseita hyökkäävälle Venäjälle ja tukee sitä. Kiina on puolestaan toistuvasti korostanut, ettei se hyväksy hyökkäystä Ukrainan alueellista koskemattomuutta vastaan, eikä ole myöskään merkkejä siitä, että se olisi kiinnostunut sekaantumaan yhtäältä Nato-maiden ja niiden liittolaisten ja toisaalta Venäjän väliseen kiistaan.

Kiina yrittää pysyä Ukrainan sodan ulkopuolella. Kiinalaiset valtionyhtiöt ovat lopettaneet osien myynnin Venäjän ilmailuteollisuudelle. Myös kiinalaiset investoinnit Venäjän kaasuinfrastruktuuriin on keskeytetty. Lisäksi Kiina ei ole tunnustanut Krimin liittämistä Venäjään eikä niin sanottuja Moskovasta riippuvaisia kansantasavaltoja. Kiina on joutunut lännen painostuksen kohteeksi. Maan hallituksen toimet tähtäävät siihen, että ne eivät antaisi Yhdysvalloille tekosyytä tilanteen eskaloitumiseen Indo-Tyynenmeren alueella.

Intia on myös joutunut Yhdysvaltojen ja lännen kova painostuksen kohteeksi. Maa ei ole liittynyt Venäjän vastaisiin talouspakotteisiin. Tämän takana on löydettävissä kolonialismin kauden historian muisti, itsenäisyyden ja kasvavan talouden luoma voimistunut itsetunto. Intialainen journalisti Rahul Shivskankar kirjoittaa tviitissään: ”Ukrainan raunioista löydät länsimaisen ylimielisyyden jäänteet. Järki on sodan ensimmäinen uhri. Harhainen länsi unohtaa, että tämä on idän aikakausi. Intia eli Bharat on sen kirkkain tähti. Delhi voi olla itsenäinen YK:n turvallisuusneuvostossa, koska se on kasvanut vahvaksi.”

Käytännössä koko globaali Etelä on pakotteiden ulkopuolella. Ukrainan sota näyttäytyy sille ennen kaikkea sotana, jota pohjoisen valtiot käyvät keskenään – rikkaiden maiden ylellisyysongelmana, ja Ukraina ei näyttäydy tästä näkökulmasta ollenkaan myötämielisten vapaustaistelijoiden valtiona vaan toisena riistäjänä. Tätä vaikutelmaa voimistaa laajojen eurooppalaisten piirien avoin rasismi valkoisten "kaukasialaisten" ukrainalaisten ja mustien afrikkalaisten pakolaisten epätasa-arvoisessa kohtelussa, joka ei tuo sympatiapalkkioita ukrainalaisten hyväksi.

Aasiassa, Afrikassa ja arabimaailmassa on vallalla näkemys, että ”Eurooppa on syöksymässä katastrofiin – ja kansainvälinen järjestelmä tulee hajoamaan", kirjoittaa Radha Stirling. Nykytilanteessa suurin osa maailmasta on Ukrainan konfliktin suhteen tarkkailijana ja odottaa, mihin suuntaan tilanne kehittyy. Taustalla ei ole se, että ne hyväksyisivät Venäjän aggression, vaan niiden hyvin ambivalentti näkemys sodan jälkeisestä uudesta maailmanjärjestyksestä.

Millainen on tuleva uusi maailmanjärjestys? Atlantic Councilin presidentti Frederik Kempe ilmaisee lännen tavoitteet avoimesti: ”Johtopäätös on kutkuttava: jos Ukraina säilyy itsenäisenä, suvereenina ja demokraattisena maana, Yhdysvaltojen ja Euroopan tukemat voimat saavat jälleen voimaa aiemmin vallalla olleita Venäjän ja Kiinan autoritaarisia, sortavia ja (ainakin Putinin tapauksessa) pahoja voimia vastaan." Hänelle Ukrainan sota on taistelua tulevasta uudesta maailmanjärjestyksestä: ”Kysymys ei ole siitä, miltä uusi maailmanjärjestys näyttää, vaan pikemminkin siitä, voivatko Yhdysvallat ja sen liittolaiset Ukrainan avulla kääntää viime vuosisadan saavutusten rapautumisen ja ottaa ensimmäisen askeleen kohti ensimmäisen aidosti 'globaalin' maailmanjärjestyksen luomista." Sen edellytys on lännen mukaan Ukrainan voitto sodassa Venäjää vastaan.

Kempe kirjoittaa: ”Jotta Yhdysvallat ja Eurooppa voisivat muokata tulevaa maailmanjärjestystä, niiden on ensin käännettävä länsimaisen ja demokraattisen taantuman virta Ukrainassa. Loput tulevat perässä."2

Lännen johtopäätös on, että ajan vaatimus on rauhanponnistelujen sijaan asetoimituksia Ukrainaan ja sotatoimien jatkamista voittoon. EU:n ulkosuhteista vastaava Josep Borrell ilmaisi tämän twitterissä 9.4.2022: ”Tämä sota tullaan voittamaan taistelukentällä.” (”This war will be won on the battlefield.” )

Toisenlainenkin kehitys voi olla mahdollinen. Onko Ukrainan sota modernin lännen Peloponnesolaissota, joka johti Ateenan demokratian paluun sijaan Antiikin Kreikan kukoistuskauden tuhoon? Saksalaisen Telepolis-lehden kirjoittaja Rüdiger Suchsland varoittaa: ”Vaarana on, että Ukrainan kriisi johtaa keskipitkällä aikavälillä poliittisesti tähän asti heikkojen eteläisten valtioiden ja lännen vihollisten vahvistumiseen”3. Hän jatkaa: ”Niillä on ainakin yksi yhteinen etu, nimittäin se, että ne yhdistyvät vahvinta kilpailijaa vastaan eivätkä anna sen voittaa. 'Länsi muita vastaan' – tämä Samuel Huntingtonin 30 vuotta vanha pessimistinen kaava kokee parhaillaan uutta nousua. Daavidin taistelussa Goljatia vastaan globaalissa mittakaavassa Goljat ei ole Venäjä tai Kiina vaan Yhdysvallat.”

Ukrainan sota on muuttunut ennen kaikkea sodaksi uudesta tulevasta maailmanjärjestyksestä. Ukrainassa käydään taistelua maailmanlaajuisesta hallinnasta. Riippumatta sodan lopputuloksesta on syntyvä uusi kansainvälinen maailmanjärjestys. Millainen se tulee olemaan? Sitä me emme vielä tiedä. Tämä taistelu on vaarassa muuttua maailmansodaksi ja ydinsodaksi, jossa ei ole voittajia ja häviäjiä. Ukrainan sodan taustalle on kadonnut ihmiskunnan sota luontoa vastaan, jonka seurausta ovat ilmastonmuutos ja ekologinen kriisi. Tuloksena voi olla uusi maailmanjärjestys asuinkelvottomalla planeetalla ja matka kohti ”helvetin vuosisataa”.

Yksinkertainen tosiasia on, jos ihmiskunta haluaa välttää ”helvetin vuosisadan”, että ekokriisin ja ydinaseaseistuksen aikakaudella ihmiskunnalla ei ole varaa asevarusteluun, sotaan ja toiseen "äärimmäisyyksien vuosisataan". Jos todella tavoitellaan hiilineutraalia yhteiskuntaa, niin on nostettava vaatimukset asevarustelun olennaisesta supistamisesta, sotateollisten kompleksien taloudellisen ja poliittisen vallan purkamisesta, kollektiivisten turvajärjestelmien luomisesta, sotilasliittojen purkamisesta ja ydinaseettomasta maailmasta.

ILMOITUS