Barokkikonsertin vierailu hip hop -maailmassa

BRQ Vantaa Festival järjesti Lauri Honkavirran cembalokonsertin Vantaan Taidemuseo Artsiin ja hyvä niin, sillä nykyisinhän helsinkiläinenkin pääsee ilman lisämaksua Myyrmäkeen samalla AB-vyöhykkeen lipulla, jolla yleensäkin matkustaa pitkin Helsinkiä. Kun Artsin Uncategorized-näyttely esitteli Chi Modun valokuvia 1990-luvun Yhdysvaltain hip hop -kulttuurista, konsertti joutui kuitenkin aika hämmentävään ympäristöön.

Vaikka Honkavirta oli valinnut kosketus-aiheiseen konserttiinsa hienosti koskettavaa musiikkia Bachilta, Bullilta, Sweelinkiltä ja Buxtehudelta, kuvat suurista räppäristaroista – konserttitilassa kuvat räppäreistä olivat luonnollista suuremmassa koossa – tuntuivat hieman vieraannuttavan soitettavasta musiikista. Ensivaikutelma oli, ettei barokkiajan polyfonisella cembalomusiikilla ja kerrostalojen ja autojen ympäröimällä 1990-luvun USA:n mustien hip hop -kulttuurilla olisi mitään tekemistä keskenään. Vai miten onkaan?

Jos kuvittelemme, että Bach olisi aikakoneella tullut kyseiseen konserttiin, hän varmaan olisi kokenut kuvien sisällön hip hop -idoleineen vieraaksi ja ihmetellyt, mihin ihmeen juttuun hänen musiikkiaan on tuotu. Sitten hän olisi kuitenkin luultavasti huomannut Tupac Shakurin ja Ice T:n kauloilla roikkuvat ristit ja todennut, että eipä mitään hätää. Ihan kristittyjähän nämä näyttävät olevan. The Notorious B.I.G.in kuvasta Johann Sebastian olisi katsellut taustalla olevaa kahta tornitaloa ja ihmetellyt, loppuivatko katedraalin rakentajalta rahat kesken, kun torneista puuttuu koristelu.

Mikä kaukaisilta tuntuvia kulttuureja näyttäisi eroista huolimatta yhdistävän, on prameus, ylenpalttinen koristeellisuus, mikä on usein helppo kuulla barokkimusiikista. Artsin näyttelyn räppäreillä tyyliin kuuluvat huomiota herättävät kellot sekä runsaat korut ja mahdollisesti tatuoinnit. Vaatteet eivät todellakaan pyri sulautumaan harmaaseen massaan, vaan tyyliin kuuluu värikkyyttä, ehkä poikkeuksellista housujen löysyyttä, ja jos barokkiaikana pidettiin huolta siitä, että peruukki oli hyvin päässä, on räppäreille lippiksen asento se tärkeä juttu.

Räppäreille autoissa, eleissä ja asenteissa on aina jotain enemmän tai vähemmän yliampuvaa. Hampaissa voi olla kultaa ja eräässä kuvassa auto on hieman ilmassa. Hip hop -sankarit elvistelevät (onkohan tämä ilmaus ihan tähän yhteyteen sopiva…?) katto auki olevassa avoautossa. Näissä yhteyksissä enemmän on enemmän eikä vaatimattomuus kaunista. Hip hop -kulttuurin näyttävyydessä on runsaasti visuaalisia aineksia, jotka houkuttelevat kuvaamaan.

Mutta entäs se äänellinen puoli? Kun Honkavirta soittaessaan samalla kertoi kaikesta siitä, mikä ihmisiä saattaa koskettaa, kuten musiikki, toinen ihminen, totuus, rakkaus tai kuolema, hän samalla teki subjektiivisten tulkintaehdotustensa avulla esityksestä melkein melodraamaa. Toisaalta räppäyksenkin voi tulkita riimitetyksi melodraamaksi, joten tässäkin suhteessa konsertin ja näyttelyn maailmat olivat lähempänä toisiaan, kuin miltä ensi silmäyksellä tuntui. Kuitenkin kyseisen konsertin tuominen moiseen ympäristöön teki konsertista yhden erikoisimmista, joita olen kokenut.