Pitääkö elektronisen musiikin välttämättä olla pihinöitä, ujelluksia, kirskunaa tai kakofoniaa? Jukka Mikkola esittelee ohjelmasarjassaan Atomien laulu Moog-syntetisaattorin ja Wendy Carlosin, joka julkaisi vuonna 1968 levyn Switched-On Bach. Mikkola kertoo, kuinka Carlos halusi tehdä elektronisella soittimella nimenomaan oikeaa musiikkia, joka ei olisi rumaa. Ja kahden miljoonan levyn myynti sekä Moog-syntetisaattorin myynnin lisääntyminen todistavat, että Carlos onnistui. Vai todistavatko?
Pitäisikö uskoa Glenn Gouldia, jolle levyn musiikki oli parasta hänen kuulemaansa Bachia? Carloshan ei nimittäin tehnyt uutta musiikkia, vaan elektronisia sovituksia Bachin sävellyksistä. Mikkolan valitsemat näytteet kuulostavat nykyisin kyllä aika humoristisilta, mikä ei ole yllättävää, koska huumoria tehdään usein laittamalla jokin asia – Carlosin tapauksessa Bachin musiikki – jotenkin outoon tai asiayhteydestä irti olevaan ympäristöön. Silti lopputuloksena on oikeastaan tuttua ja turvallista viihdemusiikkia ja viihdehän myy hyvin, vaikka viihteen takaa onkin kuultavissa Bachin nerokkuus.
Gouldin mielipide Carlosin Bach-levystä maistuukin aika lailla provokatiiviselta heitolta, jolla hän mutkan kautta arvioi muita kuulemiaan Bach-esityksiä. Onneksi moisia elektroniviihdetekeleitä ei enää harrasteta entiseen malliin, vaikka Tomitan versio Holstin Planeetoista tuntuukin toisinaan virkistävältä. Onhan Tomitan Planeetoissa myöskin viihteellinen sävy, mutta toisaalta sähköinen päivitys tuntuu sopivan hyvin avaruusaiheeseen.
Varèse kaipasi jo 1916 soittimia, joilla hän olisi voinut saada aikaan toiveittensa mukaisia uusia, odottamattomia ääniä, ja onhan pitkin 1900- ja 2000-lukua syntynyt ties millaisia sähköisiä laitteita ja tietotekniikkaa, joilla tuottaa ties millaisia ääniä. Aivan kunnollista uutta taidemusiikkiakin ovat tietokoneiden ja elektroniikan avulla säveltäneet Varèsen lisäksi muun muassa Messiaen, Boulez, Stockhausen, Romanowski, Rautavaara, Lindberg ja Saariaho. Anteeksi, jos unohdin jonkin tärkeän säveltäjän…
Silti tuntuu, että yksi tietotekniikan ja elektroniikan tarjoama mahdollisuus on turhan vähän hyödynnetty: mahdollisuus kehittää ties millaisia viritysjärjestelmiä ja niitä hyödyntävää musiikkia. Tällä hetkellä yksi tunnetuimmista tavanomaisesta länsimaisesta viritysjärjestelmästä poikkeavaa musiikkia säveltävä ja soittava on Veli Kujala, joka tunnetaan erityisesti neljäsosasävelharmonikan käytöstä. Silti tuntuu, että vaihtoehtoja voisi olla enemmänkin. Meille tällä hetkellä oudot viritysjärjestelmät voisivat joskus olla aivan luontevia, minkä voi todeta vaikka gamelan- tai arabimusiikkia kuuntelemalla. Yksi itseäni eniten kiehtovista eri viritysjärjestelmiä vaihtelevasti hyödyntävistä teoksista on Tiensuun Arsenikkia ja vanhaa pitsiä.
Jo nyt voi esimerkiksi jousisoittimilla tai laulamalla periaatteessa esittää vaikka millaista viritysjärjestelmää käyttävää musiikkia, mutta vieraan virityksen puhdas toteuttaminen on helposti hirveän vaikeaa. Olisiko tietotekniikan yhdistäminen kosketinsoittimiin teknisesti vaivattomin tapa muokata viritysjärjestelmiä lähes mielivaltaisella tavalla? Erilaisten viritysten tallentaminen eri teoksia varten olisi helppoa ja laitteiston avulla voisi tulostaa nuotteihin listan kullekin koskettimelle halutusta hertsilukemasta. Viritys voisi olla tasainen läpi soittimen tai vaihdella pitkin koskettimistoa, olla tiheämpi jollakin alueella ja harvempi jollain toisella alueella tai olla hyvinkin epäsäännöllinen, ellei suorastaan satunnainen.
Jos jokin teos näyttäisi saavan suosiota, teoksen käyttämän virityksen voisi nimetä kyseisen teoksen tai sen säveltäjän mukaan ja lisätä valmiiksi tarjolla olevaksi vaihtoehdoksi sähköisiin kosketinsoittimiin. Viritysjärjestelmiä voisi koska tahansa ladata netistä, ellei säveltäjä patentoisi kehittämäänsä viritystapaa. Ehkä syntyisi tekijänoikeuskiistoja siitä, kuinka lähellä jotain aikaisempaa viritystä uusi viritys voisi olla, jotta ei rikottaisi patenttisuojaa. Säveltäjä voisi sitten miettiä, olisiko maineen ja menestyksen kannalta parempi patentoida ihan ikioma viritysjärjestelmä vai antaa sille vapaat käyttöoikeudet.
Tällä kertaa minua kieltämättä hieman harmittaa, etten ole säveltäjä, mikä toisaalta voi olla klassisen musiikin rakastajien onni.