Ilkka Vartiainen ei unohda kestävän kehityksen kulttuurisarkaa, vaan syöksyy blogissaan diletantin innolla klassisen musiikin syövereihin ja tähyilee samalla levyröykkiöiden alta maailman menoa. Lukekaa korvillanne!

Lisää naisten säveltämää klassista musiikkia!

Juha Torvinen vaatii Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 19.10. klassista musiikkia kohtaamaan sortohistoriansa viitaten viime aikojen keskusteluun naissäveltäjien vähäisyydestä klassisen musiikin konserttiohjelmistoissa. Esimerkiksi Vesa Sirén muistuttaa 16.10. saman lehden raportissaan Galina Ustvolskajan syntymän satavuotisjuhlinnasta, että tänä vuonna Suomen sinfoniaorkestereiden ohjelmistosta vain noin kolme prosenttia on naisten säveltämää.

Aution saaren musiikkia

Yleisradio uusi kesän aikana lastenpsykiatri Jari Sinkkosen musiikkia ja mielentiloja käsittelevän ohjelmasarjan. Erään ohjelman aikana Sinkkonen totesi, että jos hän voisi ottaa mukaansa autiolle saarelle vain yhden säveltäjän, niin se olisi nimenomaan Schubert. Schubert on suosittu ja ammattimuusikoidenkin arvostama säveltäjä, mutta mitenhän tällaisia aution saaren valintoja tehdään? Isäni olisi varmaankin valinnut Verdin, mutta itselleni valinnasta ei vain tule mitään.

Barokkikonsertin vierailu hip hop -maailmassa

BRQ Vantaa Festival järjesti Lauri Honkavirran cembalokonsertin Vantaan Taidemuseo Artsiin ja hyvä niin, sillä nykyisinhän helsinkiläinenkin pääsee ilman lisämaksua Myyrmäkeen samalla AB-vyöhykkeen lipulla, jolla yleensäkin matkustaa pitkin Helsinkiä. Kun Artsin Uncategorized-näyttely esitteli Chi Modun valokuvia 1990-luvun Yhdysvaltain hip hop -kulttuurista, konsertti joutui kuitenkin aika hämmentävään ympäristöön.

Hiipuuko valaiden laulu?

Heti heinäkuun alkajaisiksi minulta meinasi mennä japanilainen sencha-tee väärään kurkkuun, kun luin Helsingin Sanomista uutisen, että Japani aloittaa taas valaiden pyydystämisen kaupallisessa tarkoituksessa. Onhan Japani ennenkin väittänyt, että se pyydystäisi valaita ”tieteellisiin tarkoituksiin”, mutta nyt on ympäristöjärjestöjen varoituksista huolimatta aivan avoimesti tarkoitus tehdä bisnestä valailla. Samalla mieleeni tuli John Cagen Litany for the Whale.

Konsertti ilman aplodeja?

Grigori Sokolov konsertoi tänäkin kesänä Helsingissä, ja vuosi toisensa jälkeen sekä hänen varsinainen ohjelmistonsa että lukuisat ylimääräiset numeronsa ovat saaneet ylenpalttiset aplodit. Tämä toi mieleeni kuitenkin täysin päinvastaisen tilanteen, jossa viulisti Knuut Nissinen yritti pitää toukokuun lopussa Huopalahden kirkossa taputuksettoman konsertin – onnistumatta siinä.

Kiireinen kilpikonna keskitysleirillä?

Kävinpä pitkästä aikaa baletissa, kolmesta teoksesta kootun K.V.G.-kokonaisuuden ensi-illassa. Helpoiten teoksista tuntui avautuvan Jeroen Verbruggenin synkkä, väkivaltaista erilaisuuden syrjintää luonnehtiva koreografia Bernard Hermannin musiikkiin Hitchcockin Psyko-elokuvasta. Myös Jiří Kyliánin rituaalisen oloinen koreografia vaikutti luontevalta Stravinskyn Psalmisinfoniaan. Sen sijaan Marco Goecken Lonesome George Rudolf Barschain kamariorkesteriversioon Šostakovitšin kahdeksannesta jousikvartetosta jätti eri tavoilla ihmettelemisen aihetta.

Uskonnosta vieraantuvaa pääsiäishartautta klassisella musiikilla?

Klassisesta musiikista innostuneelle pääsiäinen on yhtä juhlaa: paljon tarjolla vakavaa klassista taidemusiikkia. Niitä tunnetuimpia, suosituimpia ja arvostetuimpia. Eikä YLE Radio 1 turruta mieltä joulun lapsellisella tipe tipe tip tap -osastolla. Toisaalta välillä tuntuu, että pääsiäisen tärkein musiikki käsittelee pitkääperjantaita eikä varsinaista pääsiäispäivää. Bachin, Pergolesin ynnä muiden passiot, stabat materit ja muut vastaavat teokset kehystävät Jeesuksen seitsemää sanaa ristillä, vaikka esimerkiksi Bachilta ja Händeliltä löytyy myös varsinaisen pääsiäispäivän juhlintaa.

Klassisen musiikin ihana ja kiusallinen kaanon

Samuli Tiikkaja ihmettelee 9.3. lauantaiesseessään Helsingin sanomissa vaihteeksi taiteen ikuisuuskysymystä: miten eri taidelajien ja etenkin klassisen musiikin kaanon oikein muodostuu. Juuri musiikin yhteydessä puhe kaanonista onkin sopivaa, koska kaanonissa nimenomaan toistetaan samaa uudestaan ja uudestaan. Tiikkajan ajatushautomossa on avustajana Veijo Murtomäki, joka toteaa: ”– – nykyinen perusohjelmisto alkaa olla lähinnä kliseekaanon.” Onko se? Ja jos on, niin mitä tästä voisi ajatella?

”Yhtenä iltana lausuttais ei sanaakaan”

Vaikka kävinkin ensimmäisenä adventtina kappelissa, musiikkina ei ollut Hoosianna, vaan Bachin kolmas sonaatti sooloviululle, jota Kreeta-Julia Heikkilä soitti Kampin kappelissa. Menin ajoissa paikalle, koska kyseinen pieni kappeli täyttyy ennen konsertteja jo aika aikaisin. Kun odotin konsertin alkua, hämmästyin kuulemieni erilaisten äänten määrää: paitsi askeleita ja vaatteiden kahinaa, myös pientä puhetta, kännykkäkameran äänen ja kerran jopa kännykän soimisen. Kuinkahan yleisesti konserttiyleisö tiesi, että Kampin kappeli on tarkoitettu kohtaamisen lisäksi nimenomaan hiljentymiseen, minkä takia sinne ei haluttaisi edes kamerasta lähteviä häiritseviä ääniä? Ainakaan moni ei ollut tottunut kommunikoimaan pelkillä eleillä, viittauksilla tai hiljaisella toiminnalla.

Lisää artikkeleita...

ILMOITUS