Ilkka Vartiainen ei unohda kestävän kehityksen kulttuurisarkaa, vaan syöksyy blogissaan diletantin innolla klassisen musiikin syövereihin ja tähyilee samalla levyröykkiöiden alta maailman menoa. Lukekaa korvillanne!

Kuunnellaanko konserttia vai juodaanko viinaa?

Maamme hallitus on esitellyt suunnitelmansa koronarajoitusten asteittaisesta purkamisesta, millä yritetään ilmeisesti luoda jonkinlaista toivoa ja suostutella rajoituksiin väsyneitä sietämään vielä joitain kuukausia tylsää elämää. Eli jos vielä vähän aikaa on kiltti, niin sitten se joulupukki tulee. Mutta miten käy oopperoiden, teattereiden ja konserttisalien? Niiden rajoituksia on tarkoitus purkaa siinä vaiheessa, kun kevään esityskausi on suurimmissa kaupungeissa jo loppu. Toivottavasti suurin osa väestöstä on silloin rokotettu, kun kansainvaellus pääkaupunkiseudulta, Turusta ja Tampereelta elävien esitysten perään Savonlinnaan, Naantaliin, Porvooseen, Kuhmoon, Kaustisille, Sysmään, Järvenpäähän ja ties vaikka minne alkaa – jos alkaa.

Vaihtelua pääsiäiseen Stravinskyltä?

Tämänkin vuoden pääsiäistä edelsivät radiossa Bachin passiot ja muut kovin tutut teokset, joille Eva Tigerstedtin esittelemä h-molli-messukin oli jo tervetullutta vaihtelua. Kun mietiskelin, mitä muuta sitä voisi kuunnella, huomasin, että pääsiäisen jälkeisenä tiistaina on kulunut 50 vuotta Stravinskyn kuolemasta. Selvä, tämän vuoden pääsiäisen säveltäjä on Stravinsky.

Musiikkia autiomaasta

Kun eläviin konsertteihin ei pääse ja taidemuseotkin ovat enimmäkseen kiinni, olen välillä täyttänyt elävän kulttuurin tyhjiötäni galleriakierroksilla. Galleriat rajoittavat samanaikaisesti paikalla olevien kävijämäärää ja kävijätkin käyttävät epidemiasuositusten mukaisesti kasvomaskeja eli turvallisuuteen on panostettu. Kun moni kuvataiteilija on kiinnostunut muistakin taiteista, toisinaan näyttelyistä löytyy yhteyksiä musiikkiinkin, kuten Helsinki Contemporaryssa Ville Anderssonin näyttelystä, joka on nimetty yhden näyttelyssä olevan teoksen mukaisesti otsikolla Desert Music.

-ta-ta-ta-Taa! Enää muutama päivä Beethovenin 250-vuotissyntymäpäivään!

Beethoven, tämä Eroican ja Kevätsonaatin mestari, jonka elävät säveltäjät rankkasivat viime vuonna joulukuussa BBC:n Music Magazinessa julkaistussa gallupissa kaikkien aikojen kolmanneksi suurimmaksi säveltäjäksi, viettää tänä vuonna 16.12. neljännesvuosituhatsyntymäpäiviään. Paljon onnea vaan sinne pilven reunalle! Toivottavasti kuulet Suuren fuugasi siellä niin absoluuttisen täydellisenä esityksenä, ettei tuloksena ole jankuttavaa kitkutusta…

Dille diggaa klasaribiisejä

Rupesin syyskuun alkupuolella kuuntelemaan vanhaa tuttua klassisen musiikin ohjelmaa, mutta mitä ihmettä YLE Radio 1:stä tulikaan? Ei Klassikkoparatiisia vaan Klasariparatiisi. Siis mikä? No olihan ohjelmassa vanha tuttu Eva Tigerstedt omaan turvalliseen tyyliinsä pitämässä hienoa ohjelmaansa, mutta mitä ihmettä nimen muuttamisella muka saavutettiin? Yrittääks fiksu friidu joteski diivailla? Ainaski heittää nastaa läppää. Et pitäis olla messissä klasariskenessä? OMG!

Diletantti ottaa kantaa ottaako kantaa

Kävin katsomassa Anna Tuorin kiehtovan taidenäyttelyn, mutta viime aikoina Tuori on ollut myös yhtenä osapuolena keskustelussa, jossa ihmetellään, pitäisikö taiteen olla kantaa ottavaa ollakseen hyvää. Tuori ei esimerkiksi haastattelussaan Yleisradion nettisivuilla rajaa ajatuksiaan pelkkään kuvataiteeseen, vaan asia koskee muitakin taiteenlajeja, kuten musiikkia. No johan Eppu Normaalikin kysyi, voiko kitaraa soittamalla parantaa maailmaa, mutta miten on, voiko kantaaottavuus parantaa klassista musiikkia?

”Herra Humanoidi, otaksun…”

Sonja Parkkinen kirjoittaa viime sunnuntain Helsingin Sanomissa (19.7.2020) yhteyden etsimisestä Maan ulkopuoliseen elämään. Hän toteaa artikkelissaan, että mahdollinen löytö olisi “– – mullistava taiteelle, uskonnoille, politiikalle, musiikille, teknologialle, filosofialle, luonnolle sekä käsitykselle ajasta ja paikasta.” Musiikille? Voimmeko me mitenkään tietää, mitä kohtaaminen avaruusolioiden kanssa merkitsisi musiikille?

Hyvää musiikkia?

Helsingin Sanomien kesäkuun 12.–17. päivän Nyt-liitteessä etsittiin jostain ihmeen syystä hyvää musiikkia. Pitäisihän vastauksen olla ilmeinen: klassinen musiikki. Mikä tahansa Chopinin valssi ylittää laadullisesti mennen tullen minkä tahansa tanssilavoilla soitetun valssin, joten mitä tässä enää ihmettelemään – paitsi että ei niiden Chopinin valssien tahtiin oikein voi lavoilla tanssia. Ilmeisesti tanssilavoilla käyttötarkoitus ratkaisee musiikin laadun, mutta jaksaisiko moista musiikkia kuunnella kotioloissa ilman tanssitarkoitusta? Pysytään nyt tällä kertaa siis sittenkin klassisessa musiikissa.

Chopinin preludi Ges-duurissa

Vuonna 2017 julkaistiin Martti Anhavan suomennokset André Giden teksteistä, joiden ylittämätön sankari on Chopin. Julkaisemattomien ja vaihtoehtoisten merkintöjen joukosta löytyy innoittunut ja herkkä luonnehdinta Ges-duuripreludista, jonka alkua Gide suositteli soittamaan empien. Ges-duuri? Kyseinen sävellaji ei herättänyt minussa mitään mielikuvia, vaikka minulla onkin Chopinin preludeista tusinan verran levytyksiä. Piti ihan tarkistaa, mikä kappale on kyseessä, mutta hämmästyksekseni yksikään preludeista ei ole Ges-duurissa! Ei opuksessa 28, ei opuksen 45 ainoa eikä kumpikaan postuumeista preludeista.

More Articles ...

ILMOITUS