Ilkka Vartiainen ei unohda kestävän kehityksen kulttuurisarkaa, vaan syöksyy blogissaan diletantin innolla klassisen musiikin syövereihin ja tähyilee samalla levyröykkiöiden alta maailman menoa. Lukekaa korvillanne!

Voihan Venäjä…

Matkustelin lapsena ja teininä vanhempieni kanssa silloisessa Neuvostoliitossa. Nämä matkat olivat merkittäviä kulttuurimatkoja: musiikkia, arkkitehtuuria, sirkusta, kuvataidetta… Koin elämäni ensimmäisen balettiesityksen lapsena Leningradissa, nykyisessä Pietarissa, Kirov-teatterissa, nykyisessä Mariinski-teatterissa. Tšaikovskin huippusuosittu Joutsenlampi oli hieno elämys ja jälkikäteen kuuntelin sen musiikin matkalta osteluilta Melodija–levy-yhtiön levyiltä ties kuinka monia kertoja. Kun myöhemmin kävin Bulevardilla Pähkinänsärkijän ja Jevgeni Oneginin esityksissä, silloinen ooppera, Aleksanterin teatteri tuntui kovin vaatimattomalta. Mutta kun Putinin Venäjä on nyt, mikä on, menisinkö Pietariin seuraamaan Mariinski-teatterin esityksiä?

Menneen joulun herättänyttä kaipuuta joulumusiikin vaihdokseen

Jouluhan on alun perin uskonnollinen, kristillinen juhla, mutta vuosien myötä se on voimakkaasti maallistunut, parhaimmillaan rauhaa, rakkautta ja hyvää tahtoa korostavaksi, usein perhe- ja jopa lapsikeskeiseksi juhlaksi, pahimmillaan kulutusluottoihin perustuvaksi kaupalliseksi markkina-ajanjaksoksi. Tämä kuuluu myös joulunajan musiikissa: kauppakeskuksissa suurin hitti ei ole Enkeli taivaan tai Corellin Joulukonsertto, jos ei toisaalta myöskään Juice Leskisen Sika – ties mistä johtuen. Ehkä Sika ei ole kirkkojenkaan Kauneimpien joululaulujen ykkössuosikki, mutta Enkeli taivaan saattaa olla kärkisijoilla. Erilaisia tonttulauluja on kyllä käytetty vaikka missä yhteyksissä.

Orkesterien festivaalijuhlintaa koronapandemian jälkeen

Mikä ilo onkaan ollut kuunnella taas Helsingin kaupunginorkesterin, Radion sinfoniaorkesterin ja Tapiola Sinfoniettan eläviä esityksiä! Sinfoniaa ja muitakin orkesteriteoksia, konserttoja ja kaiken kukkuraksi vielä kamarimusiikkiakin. Sekä aivan perinteisiä Mozartia, Schubertia ja Bruckneria että uudempaakin musiikkia. Radion sinfoniaorkesterin erityisjuhlinnan kohteena on aivan aiheellisesti viisikymppinen Thomas Adès, vaikka onhan hänen musiikkiaan esitetty pääkaupunkiseudulla mukavasti ennenkin. Nicholas Collonhan johti RSO:a jo ennen korona-pandemiaa, kun Pekka Kuusisto soitti Adèsin viulukonserton Concentric Paths. Tapiola Sinfonietta esitti Living Toysin ja edellisenä syksynä Adès johti itse orkesteria, kun Kirill Gerstein soitti Adèsin pianokonserton.

Mihinkäs ne kirjastojen levyt katosivatkaan…?

Noin kuukausi sitten Vesa Sirén ihmetteli jälleen Helsingin Sanomissa pääkaupunkiseudun kirjastojen äänilevyjen kohtaloa, kun monessa Helsingin sivukirjastossa ei enää pidetä levyjä ollenkaan. Ja kun omasta kotikirjastosta ei levyjä löydy, musiikki kuunnellaan yhä useammin huonommalla äänentoistolla ja huonommalla informaatiolla netistä, mikä vähentää levyjen lainaamista entisestään, jolloin kirjasto luopuu levyistään yhä helpommin ja noidankehä on valmis.

Urku kiinni vai joko vihdoinkin auki?

Epidemiarajoituksilla varmistettiin nyt sitten, ettei pääkaupunkiseudulla tämän kevään konserttikaudella eläviä konsertteja kuunneltu. Kun orkesterikonsertteihin pääsee aikaisintaan vasta ensi syksynä, laitoin jo toivoni kirkkoon. Odotin Kirkko ja kaupungin mainostamia Helsingin Urkukesän ja Metrolla musiikkiin -konsertteja, mutta voi vi… vihtahousu, kuinka kävikään: ei edes eläviä urkukonsertteja, vaan nekin on siirretty nettiin! Vaikka viime vuonna niitä järjestettiin koronaturvallisesti pitkillä turvaväleillä.

Etäännytettyä konserttielämää

Kulttuuritapahtumien rajoituksia on nyt selvästi päätetty jatkaa ainakin sen verran, että pääkaupunkiseudun konsertti- ja näytäntökaudet ovat varmasti ohi ennen kuin mitään tapahtumia saa edes epidemiaturvallisesti järjestää. Tuntui oudolta kuunnella Kaija Saariahon Vistan kantaesitystä netin ja laadultaan arveluttavan äänentoiston kautta. Jos teoksen kantaesitys olisi viime vuoden keväänä järjestynyt normaalisti alkuperäisen aikataulun mukaan, minulla olisi ollut lippu sekä kenraaliharjoitukseen että varsinaiseen konserttiin.

Kuunnellaanko konserttia vai juodaanko viinaa?

Maamme hallitus on esitellyt suunnitelmansa koronarajoitusten asteittaisesta purkamisesta, millä yritetään ilmeisesti luoda jonkinlaista toivoa ja suostutella rajoituksiin väsyneitä sietämään vielä joitain kuukausia tylsää elämää. Eli jos vielä vähän aikaa on kiltti, niin sitten se joulupukki tulee. Mutta miten käy oopperoiden, teattereiden ja konserttisalien? Niiden rajoituksia on tarkoitus purkaa siinä vaiheessa, kun kevään esityskausi on suurimmissa kaupungeissa jo loppu. Toivottavasti suurin osa väestöstä on silloin rokotettu, kun kansainvaellus pääkaupunkiseudulta, Turusta ja Tampereelta elävien esitysten perään Savonlinnaan, Naantaliin, Porvooseen, Kuhmoon, Kaustisille, Sysmään, Järvenpäähän ja ties vaikka minne alkaa – jos alkaa.

Vaihtelua pääsiäiseen Stravinskyltä?

Tämänkin vuoden pääsiäistä edelsivät radiossa Bachin passiot ja muut kovin tutut teokset, joille Eva Tigerstedtin esittelemä h-molli-messukin oli jo tervetullutta vaihtelua. Kun mietiskelin, mitä muuta sitä voisi kuunnella, huomasin, että pääsiäisen jälkeisenä tiistaina on kulunut 50 vuotta Stravinskyn kuolemasta. Selvä, tämän vuoden pääsiäisen säveltäjä on Stravinsky.

Musiikkia autiomaasta

Kun eläviin konsertteihin ei pääse ja taidemuseotkin ovat enimmäkseen kiinni, olen välillä täyttänyt elävän kulttuurin tyhjiötäni galleriakierroksilla. Galleriat rajoittavat samanaikaisesti paikalla olevien kävijämäärää ja kävijätkin käyttävät epidemiasuositusten mukaisesti kasvomaskeja eli turvallisuuteen on panostettu. Kun moni kuvataiteilija on kiinnostunut muistakin taiteista, toisinaan näyttelyistä löytyy yhteyksiä musiikkiinkin, kuten Helsinki Contemporaryssa Ville Anderssonin näyttelystä, joka on nimetty yhden näyttelyssä olevan teoksen mukaisesti otsikolla Desert Music.

Lisää artikkeleita...

ILMOITUS