Tuula Sipilä: Vakuumi

Vakuumin runot kantavat tarinaa ihmiselämän illuusiosta, peloista ja unelmista. Joskus elintila puristuu niin tiiviiksi, että se imee hengen. Perusteemaksi nousee meteorologian ja lapsi–vanhempi-kokemusten törmäyttäminen. Äiti rakastaa niin että rinnassa puristaa, ja paine syö tyhjiötä tiukemmaksi. Mutta onko kyse sittenkin kuvitelmasta, ajatuksesta, jota ei uskalleta nimetä? Ja poika kurkottelee irti maasta, ainakin Valassaarille, pilviin jotka uhmaavat ihmisvoimia ja matemaattisia totuuksia.

Äidin ja pojan omat äänet kuuluvat vahvasti samalla, kun kertoja katselee tilanteita etäämmältä. Tiukan ja sakean tematiikan vastapainoksi mukana on myös leikkimieltä, ilmavia vapauksia ja vähän absurdiuttakin.

Kerran hän oli ilmatiivis, mehukas omassa hymyssään
koostumus kuin valon vuosi
matkalla vielä. Hän nukkui kun minä nukutin.

 

Kirjailija Tuula Sipilä. Kuva: Harri A. Sundell.

Tuula Sipilä on helsinkiläinen runoilija ja viestintäalan yrittäjä. Hän on käynyt Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulun, toiminut aktiivina Runoyhdistys Nihil Interitissä ja pitänyt visuaalisen runouden näyttelyitä. Sipilän esikoiskokoelma Biopsia (ntamo) ilmestyi 2014.

Kulttuurivihkojen verkkokauppa:

Osta painettu kirja!

Osta sähkökirja!

Kirjastoluokka 82.2. 73 sivua. ISBN: 978-952-7274-97-2 (nidottu), 978-952-7274-98-9 (pdf). Ovh. 20,90 e (nidottu), 9,90 e (pdf). Hinnat sisältävät alv:n, 10 %.

Ilmestynyt 8.4.2021.

Kirjailija puhuu

https://youtu.be/-QvByZhyrTI