Vuosittaista Työväenkirjallisuuden päivää vietetään jälleen lauantaina 3. syyskuuta klo 11–18 Työväenmuseo Werstaalla Tampereella. Teemana on tänä vuonna ”Oikeus ja kohtuus”. Avauspuhujaksi saapuu emeritusprofessori Jukka Kekkonen. Kirjailijat Siiri Enoranta, Emilia Kukkala ja Iida Rauma keskustelevat Seppo Puttosen johdolla luopumisesta ja elämän kohtuullistamisesta. Osmo Soininvaara ja Kari Enqvist pohtivat tulevaisuuden yhteiskuntaa. Venäjän ideologisesta pohjasta ja suhteesta naapurimaihin alustavat Jussi Jalosen luotsaamana Pekka Lehtonen ja Aimo Ruusunen.
Kulttuurivihkot on mukana tapahtumassa näytteilleasettajana ja ohjelmanjärjestäjänä. Bertel-salissa klo 13.00 kirjailija Aija Andersson kertoo runokokoelmastaan Eutanasia (Kulttuurivihkot 2022), joka kuvaa parantumattomasti sairaan viimeistä vuotta. Hän pohtii muun muassa, mitä merkitsevät oikeus hyvään kuolemaan ja kuolemansairaan oikeus hyvään elämään.
Samassa paikassa klo 13.40 kirjailija Pirjo Kotamäki esittelee ja lukee runoteostaan Pompeji (Kulttuurivihkot 2022), joka kuvaa pompejilaisten viimeisiä päiviä ennen Vesuviuksen purkausta. Roolirunoissa pääsevät ääneen myös naiset ja orjat – siis tavallinen työväki.
Kisälli-salissa on Kulttuurivihkojen esittely- ja myyntipöytä, jossa voi ostaa erikoishintaan lehtiä ja kirjoja, tehdä lehtitilauksen tarjoushintaan tai vaikkapa liittyä Kulttuuriyhdistys Vihkojen jäseneksi. Tervetuloa!
Aiheesta muualla internetissä:
Työväenkirjallisuuden päivän verkkosivut