Aki Nummelin (2024): DCA – Suomen antautumissopimus. Nuori Pori 2100 ry. 68 sivua.
Eduskunta päättää kesäkuussa hallituksen Yhdysvaltojen kanssa tekemän sotilaallisen sopimuksen hyväksymisestä. Petteri Orpon (kok.) hallitus päätti torstaina 30.5. esittää eduskunnalle sopimuksen hyväksymistä. Vasemmistokaan ei ole pitänyt meteliä tästä huomattavasta Suomen suvereniteettiin tulevasta uudesta rajoituksesta. DCA-sopimus (Suomen ja USA:n välinen Defence Cooperation Agreement) mahdollistaa Yhdysvaltojen sotajoukkojen tulon ja toiminnan Suomessa perheineen ja siviiliapulaisineen. Heitä ei koske sen paremmin rikos- kuin verovastuukaan. Suomi vastaa suurelta osin heidän tarvitsemiensa rakennelmien kustannuksista.
Vaikenemisesta huolimatta vastarintaa on. Oikeustieteen maisteri Aki Nummelinin lyhyt ja ytimekäs kirjanen on oivallinen tulkinta ja kritiikki DCA-sopimuksen sisällöstä ja sen ristiriitaisuuksista Suomen lain, jopa perustuslain, kanssa.
Helppolukuinen kirjanen sisältää olennaisen tiedon sopimuksesta, joka ei ole osa Nato-sopimusta eikä Nato-jäsenyys sen solmimista edellyttäisi. Sopimus on ehkä sitäkin pitemmälle menevä Suomen itsenäisyyden rippeiden luovuttaminen ulkomaalaisille. Kirjan liitteenä on DCA-sopimus kokonaisuudessaan, joten lukijalla on mahdollisuus tarkastella sopimuksen yksityiskohtia ja verrata sitä Nummelinin kritiikkiin. Nummelinin osuus kirjasta on vain reilut 30 sivua, mutta se onkin täyttä asiaa. Kirjaan sisältyvät myös emeritusprofessori Jyrki Käkösen sekä vapaan tutkijan Olli Tammilehdon haastattelut Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.
Yhteistyösopimuksen keskeiset osat eritellään kirjassa paitsi lainopillisesti myös kansantajuisesti. Luvuista mainittakoon tässä merkittävimpiä kohtia:
1. Sopimuksen laajuus. Sopimuksen antamat erivapaudet, kuten passi- ja viisumivapaus, eivät koske vain sotilaita, vaan myös siviilejä, joita saa vapaasti tuoda tänne avustamaan ja huoltamaan sotilaita. He saavat liikkua vapaasti ja jopa heidän autoihinsa on asennettava suomalaiset rekisterikilvet.
2. Ulkomaalaisten oikeus käyttää voimakeinoja suomalaisia vastaan. Amerikkalaisten tukikohtien häiritseminen voi johtaa jopa pidätyksiin; USA:n joukot tulkitsevat itse, mikä on häiritsevää.
3. Ydinaseet. Sopimus mahdollistaa ydinaseiden tuonnin maahan, vaikka Suomen ydinenergialaki sen kieltääkin, koska Suomen viranomaisilla ei ole oikeutta tarkastaa amerikkalaisten kuljetuksia tai varastoja.
4. Tukikohdat. Sopimuksessa mainitaan erikseen 15 aluetta, jotka annetaan Yhdysvaltojen armeijan käyttöön, minkä lisäksi rakennetaan asevarastoja. Monet tukikohdat ovat Suomen armeijan varuskuntia.
5. Vapautus rikostutkinnasta. Amerikkalaisten tekemiä rikoksia ei voi tutkia Suomen viranomaisissa, vaan ne ovat Yhdysvaltojen ”sisäinen asia”. Suomi siis luopuu itsenäiselle valtiolle kuuluvasta tuomiovallasta omalla alueellaan. Muun muassa Japanissa on ollut Yhdysvaltojen sotilaiden tekemiä väkivalta- ja raiskausrikoksia, joihin Japani ei ole voinut puuttua.
6. Verovapaus. Kaikki amerikkalaisten toiminta on verovapaata. Jos joku heistä ostaa auton ja bensiiniä siihen, hän on oikeutettu saamaan Suomen valtiolta takaisin veron osuuden. Yhdysvaltojen joukot saavat perustaa omia kauppoja, koulutuskeskuksia ja vapaa-ajan tiloja ilman mitään valvontaa.
Nummelinin käyttämä nimitys ”Suomen antautumissopimus” tulee kirjassa ytimekkäästi perustelluksi. Suomen valtaapitävät ovat kovertaneet Suomen itsenäisyyttä jo moneen kertaan, mutta varsinainen sotilaallinen läsnäolo on vielä ollut tilapäistä, lisääntyneitä sotaharjoituksia. Nyt on sovittu, että vieraat joukot avustajineen saavat vapaasti tulla maahan ja nauttia monista erivapauksista. Nummelin kertoi julkistamistilaisuudessa aikovansa lähettää kirjan jokaiselle kansanedustajalle, jotta he eivät voisi väittää, etteivät tienneet. Kirjanen ansaitsee laajan levikin. Se sopii tulevien keskustelujen pohjaksi.
Kalevi Hölttä
Oikeustieteen tohtori
Aiheesta muualla Kulttuurivihkoissa:
