Turkuun syntyy maaliskuussa uusi performanssi- ja esitystaideklubien New Performance Nights -klubisarja, kun New Performance Turku Festival ja Tehdas Teatteri lyövät luovat visionsa yhteen. ”New Performance Nights jatkaa festivaalin jo useamman vuoden ajan tekemää yhteistyötä Tehdas Teatterin kanssa. Teatteri on aina ollut kallellaan myös performanssi- ja esitystaiteen suuntaan ja tällaiselle klubitoiminnalle tuntui olevan tilausta heilläkin”, tapahtuman kuraattori Leena Kela kertoo.
”New Performance Turku Festivalilla halusimme puolestaan toteuttaa esityksiä myös varsinaisen festivaaliajankohdan eli syksyn ulkopuolella, koska muuten vuosi festivaalien välissä tuntui liian pitkältä ajalta odotella.”
Klubeja on tarkoitus järjestää kaksi keväällä ja kaksi syksyllä. Vuoden toinen klubi on toukokuussa. Ensimmäinen klubi-ilta nähdään Tehdas Teatterissa lauantaina 12.3. Teeman Queer or What? puitteissa nähdään aihetta avaavia esityksiä sekä luento. Klubi-illan hengen mukaisesti esitysten lisäksi ja illan päätteeksi yleisöä viihdyttää DJ.
”Queer or What? valikoitui ensimmäisen klubin aiheeksi siksi, että queer-asenteella on mahtavaa täräyttää uusi klubikonsepti käyntiin! Queer teemana on aina ajankohtainen ja tällä kertaa Perussuomalaiset nuoret nostivat #tyttö_poika-kampanjallaan kysymyksen sukupuolten moninaisuudesta esiin kehottamalla ’suomalaisia sukupuolivallankumoukseen – vastoin feminismin pyrkimyksiä kyseenalaistaa sukupuolet’”, Kela kertoo. ”Vaikka olimme valinneet teeman ennen kampanjan aiheuttamaa some-myrskyä, tuntuu se entistä ajankohtaisemmalta!”
”Queer or What? -kysymykseen vastaavat esitykset lähestyvät sukupuolikäsityksiä monipuolisina mahdollisuuksina. Kanadalaisen David Frankovichin esitys Always Be(come) ja Unicorn käsittelee biseksuaalisuuden ja queerin myyttisyyttä ja toisaalta magiikkaa ja liioittelua”, Kela kertoo.
Liikehtivät sukupuolemme
Sukupuolentutkija Sade Kondelin Turun yliopistolta luennoi notkean sukupuolen – fluid gender – käsitettä, kehoa ja seksuaalisuutta trans-ihmisten kokemuksissa. ”Luentoni pohtii sukupuolen, ruumiin ja seksuaalisuuden notkeutta – fluidity – sukupuoleltaan ei-binääristen transihmisten kokemuksissa: jos sukupuolemme liikehtii ja muuttuu liikkuessamme paikasta toiseen arjessamme, miten siihen vaikuttavat ne tilat, joissa liikumme? Ja mitä tapahtuu ruumiillemme niissä tilanteissa?”, Kondelin raottaa aihetta.
Luennossaan hän esittelee pro gradu –tutkielmassaan käsiteltyä teemaa Transforming Bodies, Wandering Desires. Intra-actions of Gender and Sexuality in Non-heterosexual Transgender Embodiment (”Muuttuvat ruumiit, vaeltavat halut. Sukupuolen ja seksuaalisuuden intra-aktiot ei-heteroseksuaalisissa transruumiissa”). Kondelin kertoo myös tulevan väitöskirjansa yhden osatutkimuksen tutkimuskysymyksiä: ”Kokeellinen metodologiani yhdistää auto- ja etnografista aineistoa, teoreettista analyysia ja transrunoutta.”
Vuoropuhelua ja keskustelua
Lisäksi New Performance Nights -klubilla nähdään turkulaisen Kiesmatic-ryhmän performanssi sekä DJ Fake Fagin vetämä queerfeministinen Danceoke, jossa laulun sijaan tanssitaan yhdessä musiikkivideoiden tahtiin.
”New Performance Nights -klubien aihepiiriä leimaa yhteiskunnallinen lähestymistapa, ja taiteellinen ja tieteellinen ajattelu avaavat erilaisia ikkunoita ajankohtaiseen teemaan. Kullakin klubila esiintyy kaksi performanssi- ja esitystaiteilijaa tai ryhmää sekä tutkija”, Leena Kela kertoo konseptista.
New Performance Turku Festival on kansainvälinen performanssi- ja esitystaiteen festivaali, jonka keskeisiä teemoja ovat yhteistyö paikallisesti ja kansainvälisesti, tieteen ja performanssitaiteen vuoropuhelu sekä performanssi- ja esitystaiteesta käytävän keskustelun edistäminen. ”Festivaali on käynnistetty vuonna 2012 toimiessani performanssin läänintaiteilijana, mutta viime vuosina festivaali on irtautunut Taiteen edistämiskeskukselta itsenäiseksi toimijaksi”, Kela taustoittaa ja jatkaa kertomalla tapahtuman luonteesta:
”Festivaalin esiintyjät ovat kansainvälisiä kärkinimiä performanssi- ja esitystaiteen eri aloilta: niin esitystaiteen, kuvataiteen kuin nykyteatterin ja kokeellisen teatterin puolelta. Tänä vuonna tulemme erityisesti keskittymään paikkasidonnaiseen taiteeseen.”
New Performance Turku Festivalin taiteilijat ja ohjelmisto julkistetaan loppukesästä. Vuoden 2016 festivaali järjestetään 3.-9.10.2016.