Anton Tšehovin 1900-luvun alussa kirjoittama Kolme sisarta kuvaa kolmen syrjäisessä venäläisessä maaseutukaupungissa asuvan nuoren naisen elämää. Näytelmän perusjännite rakentuu siitä, että sisarukset kaihoavat paluuta lapsuuden maagiseen Moskovaan, jota kukaan heistä ei edes kunnolla muista.
Jännitteeseen liittyy myös se, että edesmennyt äiti on ollut kaikkien ihannoima ja isä pistämätön juhlien järjestäjä. Ja nyt olisi lasten vuoro ottaa tilansa. Se ei vain tunnu onnistuvan: pikkukaupunki ja todellisuus ahdistavat, elämä on jossain toisaalla. Eikä tilannetta paranna se, että veli pelaa talon sisarusten alta ja armeija on jättämässä kaupungin, jolloin siitä tulee entistä tylsempi.
Hyväosaisten joutilaisuutta
Lauri Maijala on lähtenyt modernisoimaan Kolmea sisarta kovalla kädellä. Ja hän onnistuukin sijoittamaan näytelmän tämän päivän kuvastoon. Tšehovin aika ja nykyaika vertautuvat vahvasti – korostuu olemisen sietämätön keveys, jota pyritään täyttämään erilaisilla korvikkeilla: pettämisellä, uhkapelillä, uhkarohkeudella, ivalla, haaveilla, materialla, vallalla ja asemalla.
Jos työnteolta jää aikaa elämän merkityksellisyyden pohtimiseen, kuten Kolmen sisaren henkilöhahmoilla jää, ei uskalleta elää lainkaan. Elämä ei kuitenkaan vastaa odotuksia ja unelmia, mistä taas voi seurata pettymyksiä. Tšehov teki hahmotelman hyvin toimeentulevien ihmisten joutilaisuudesta. On kiinnostava miettiä, kuinka suuren ja minkä väestönosan todellisuutta se kuva vastaa tämän päivän Suomessa.
Venäläinen kirjallisuus on inspiroinut Kolmen sisaren ohjaajaa aiemminkin. Maijalan toteutukset ovat saaneet osakseen sekä ihmettelyä että suitsutusta. Turun Linnateatterissa kesällä 2007 Maijala melskasi Vanja-enon kimpussa sijoittaen näytelmän tapahtumat Big Brother -taloon. Leo Tolstoin »Vanha ruuna» -novellin innoittamana hän ohjasi maaliskuussa 2012 ensi-iltansa saaneen Hevosen tarinan Lappeenrannan kaupunginteatteriin. Ryhmäteatterissa sai puolestaan ensi-iltansa lokakuussa 2012 Ylihuomenna hän tulee, jonka käsikirjoitus perustui vapaasti Nikolai Gogolin Reviisoriin. Maijala toimi näytelmän dramaturgina.
Maijalan Kolmen sisaren yhteys alkuperäiseen näytelmään on vahva. Venäläisyys on rakennettu muun muassa lauluilla, kaiholla, älykkäällä keskustelulla, kohteliailla tervehdyksillä ja poskisuudelmilla. Elämänhalu syntyy rakkaudesta, fyysisyydestä, ajattelusta ja filosofoinnista sekä menneiden aikojen taistelujen muistosta siitä huolimatta, että tätä kaikkea myös ironisoidaan.
Hahmot tv:n viihdekuvastosta
Vaikka jotain oli peruuttamattomasti toisin kuin alkuperäistekstissä, juoni kulki tutusti. Lopussa, kolmen ja puolen tunnin karnevalistisen vyörytyksen jälkeen, oli päässä aivan yhtä tyhjä tunne kuin Kolmen sisaren luettuaan.
Maijala oli tuonut Kolme sisarta tähän päivään huumorilla ja liioittelulla. Lavalla nähdyt eivät olleet niitä venäläisen klassikkonäytelmän hahmoja, joiksi heidät ennen muinoin kirjoitettiin. Hahmot oli ammennettu television viihdekuvastosta, Teletapeista, Kummelista ja Putouksesta. Puvustus oli oivaltavaa: alkupuolella värikkäitä karvahattuja, verkkareita ja aurinkolaseja tukkatötteröineen, loppupuolella seesteisempiä kokonaisuuksia.
Komedian keinoin Maijala piti illan yleisön hyvin hereillä. Huumoria viljeltiin laveasti niin vuoropuheessa kuin toiminnassa. Esimerkiksi Irina sai nimipäivälahjaksi pölynimurin, jonka johdolla sitten hypittiin narua; eikä näytelmän hahmojen ulkonäkö voinut olla vetämättä suupieliä virneeseen. Perinteinen vilauttelu-, viina- ja pissa-kakkahuumorikin upposi katsomoon.
Tavoiteltu fyysisyys jäi valitettavan ohueksi, vaikka lavalla nähtiin melkoinen määrä kohellusta ja rymistelyä ja vaikka näyttelijät omissa suorituksissaan olivat pääosin vakuuttavia. Välillä kohina vei huomion läsnäololta – oliko sen tarkoituskin viedä?
Tunnustan: katsojana otteeni herpaantui monta kertaa. Vilma Melasniemi, Eeva Soivio ja Laura Malmivaara tekivät vakuuttavat roolit sisarina ja toivat roolihahmojensa kautta hyvin esiin sisarten keskinäiset erot. Ikävöin kuitenkin sisarusten yhteyttä, jota näytettiin vasta esityksen loppupuolella.
Sipsejä, vaahtokarkkeja ja Hermesetasta
Ehkä Maijalan Kolmessa sisaressa oli hieman liikaa yritystä. Vähempikin olisi riittänyt. Teemojen karsimisen lisäksi pituuden leikkaaminen olisi voinut auttaa. Toisaalta Tšehovinkin Kolme sisarta on täyteen ladattu ja upottava itsessään.
Silti samalla hymyilyttää. Lavastus yksityiskohtineen oli kekseliästä ja täynnä virikkeitä. Lavalla nähtiin paljon suuria ja pieniä tunteita, yleviä ja alhaisia. Ja näytelmä tuotiin tähän päivään – eikä pelkästään karikatyyristen hahmojen kautta.
Rakastin juhlia, joissa herkuteltiin sipsillä ja vaahtokarkeilla. Huvituin, kun teetä mikrotettiin ja siihen lisättiin Hermesetasta – klassikossakaan ei ole pakko käyttää Lomonosovin posliinia tai luomuhunajaa.
”Puoli elämää lasillisesta teetä!” Kätkeytyykö tähänkin jokin syvempi viisaus? Kolme sisarta osuu monella tasolla myös tämän päivän nuoremman polven yleisöön, ja se taisi olla tarkoituskin.
Anton Tšehov: Kolme sisarta. Ensi-ilta: 6.3.2013, KOM-teatteri. Ohjaus: Lauri Maijala, lavastus Markku Pätilä, puvut Niina Pasanen, valot Kari Vauhkonen, äänet Lauri Maijala ja Jani Rapo.
Esityksessä käytetään Martti Anhavan suomennosta Kolmesta sisaresta.
Aiemmin Kolmen sisaren ovat tulkinneet KOMiin Kaisa Korhonen (1979) ja Pekka Milonoff (1990).
