Uusinta uutta nykysirkusta esittelevä Cirko-festivaali alkaa perjantaina 6. toukokuuta. Avajaisviikonlopussa nähdään kaksi kansainvälistä vierailua: ylistetty Smoke and Mirrors sekä hulvaton Me ollaan monstereita.
Cirko-festivaali innostaa, inspiroi ja yllättää ympäri Helsinkiä ja Espoota. Tapahtumaa vietetään jälleen kymmenen päivää. Cirko on Pohjoismaiden suurin, kansainvälisesti arvostettu, vuosittain järjestettävä nykysirkusfestivaali, joka järjestetään tänä vuonna 11. kerran. Järjestäjänä toimii jälleen Cirko – Uuden sirkuksen keskus.
Ylistetty Smoke and Mirrors avaa festivaalin
Huikean vastaanoton saanut yhdysvaltalaisryhmä The Ricochet Projectin Smoke and Mirrors on Cirko-festivaalin avajaisesitys. Teos on kerännyt erinomaisia arvosteluita ja se on tämän vuoden nykysirkuksen ”must see”, järjestäjät hehkuttavat. Teos voitti Edinburgh Fringe -festivaalin Total Theatre Award for Circus 2015 -palkinnon. Esitys kertoo aitouden ja yhteyden etsimisestä loputtoman onnen tavoittelun vääristämässä maailmassa yhdistäen akrobatiaa, tanssia, kehollista ilmaisua ja improvisaatiota. The Guardian kirjoitti näytöksestä näin: ”Circus that’s brainy and beautiful – completely mesmerising” (”Sirkus joka on fiksu ja kaunis – täydellisen lumoava”).
Festivaalin lastenesityksenä nähdään Colette Sadler / Stammer Productionsin (UK) hulvaton Me ollaan monstereita (We Are The Monsters). Tulevana lauantaina Kanneltalon lavan valtaavat eriskummalliset monsterit, jotka putkahtelevat pahvilaatikoista. Teos paneutuu hullunkurisella tavalla siihen, mikä tekee meistä jokaisesta erilaisia ja samalla ainutlaatuisia.
Maailmankuulun Cirkus Cirkörin uutuusteos Limits nähdään festivaalin päätösesityksenä. Cirkus Cirkör viettää 20-vuotisjuhlaansa rajoja rikkovan ja maailmaa muuttavan nykysirkuksen johtotähtenä. Cirko-festivaali tuo Limits-esityksen ensimmäisenä Ruotsin ulkopuolelle.
Kantaesitys vie menneelle vuosisadalle
Vuoden 2015 Cirko-festivaalin nimikkotaitelija Ilona Jäntti on työstänyt Cirkon residenssissä uutta teosta laulaja-lauluntekijä Aino Vennan kanssa. Teos on konsertin ja ilma-akrobatiateoksen yhdistelmä ja kantaa nimeä Yablochkov Candle.
Cirkoon rakentuu ainutlaatuinen ja minimalistinen kabaree-henkinen klubi, joka on ammentanut vaikutusta menneen vuosisadan taiteesta ja esityskulttuurista. Vennan musiikki, joka on saanut vaikutteita muun muassa ranskalaisista chansoneista ja vanhasta rock and roll -musiikista, nivoutuu sulavasti Jäntin kauniisti koreografioituun liikkeeseen ilmassa.
Toinen kotimainen uutuusteos on suomalaisen nykysirkuksen uranuurtajan Circo Aereon ja nykymusiikkiyhtye defunensemblen Concerto Planos. Musiikkia ja nykysirkusta yhdistävän näyttämöteoksen työryhmä muodostuu akrobaateista, muusikoista ja kuvataiteilijasta. Musiikin ovat säveltäneet Sami Klemola, Tuomas Norvio ja Tapani Rinne.
”Äänimaailma ja visuaalisuus muodostavat surrealistisen tarinan, joka kulkee omaa arvaamatonta tietään”, tekijät kertovat.
Aiheesta muualla internetissä: