Helsingin Kaapelitehtaalla 12.–14.1. koettu ADSORBSIO lopetti hallitusti teatteri- ja tanssitaiteilija sekä sosiaaliepidemiologian tutkija Akseli Aittomäen neliosaisen Tuhat intensiteettiä -esityssarjan. Esitys oli monella tasolla vaikuttava ja tuore. Mutta miten siitä kirjoittaisi? Sanallistaminen sanalla sanoen supistaa ja kaventaa. Tämä(kin) olisi pitänyt kokea itse. Onneksi ainakin lauantai-iltana Kaapelitehtaan Turbiinisalissa paikalla oli runsain mitoin yleisöä.
ADSORBSION esiintyjillä ei ollut tarvetta todistaa, mihin kaikkeen heidän ruumiinsa kykenee. Ryhmästä välittyi rauha ja itsevarmuus, minkä kokeminen katsojana oli arvokasta. Äärimmäisten ponnistelujen lähes täydellinen puuttuminen toimi vastavoimana ajallemme, jossa harjoittelemme erinäisiä taitoja (jo syntymästä sakka) ehkä kyllästymiseen asti, toki myös omasta halustamme. Kokonaisuus ui vastavirtaan todellisuudessa, jossa pitäisi pyrkiä tuottamaan jatkuvasti lisää pääomaa (”kokemusta, osaamista, rahaa, omaisuutta, sosiaalista pääomaa tai tiettyjä luonteenpiirteitä”). Näitä(kin) asioita esitys myös verbaalisella tasolla pohti.
Pätkätyöläiset ja Goldman Sachs
ADSORBSION aloitus loi heti suoraviivaisen suhteen yleisöön. Esiintyjät tunnustivat katsojille taitojaan, jotka vaihtelivat tarvehierarkian alimmaiselta tasolta mitä mielikuvituksellisimpiin. ”Tämä ruumis voi tuottaa/suorittaa/mennä – –.” ”Tämä ruumis voi mennä kananlihalle.” Mihin kaikkeen me pystymmekään, ihan jokainen!
Lavastus oli toimiva kaikessa minimalismissaan. Mitään turhaa ei ollut. Levypinnat kävivät hyvin sohvina, liitutauluina, joihin kirjattiin erinäisiä numeerisia kokonaisuuksia, sekä videoprojisoinnin taustana. Puvustuksessa alun selkeälinjaiset ”treenitrikoot” ja lenkkarit vaihtuivat räikeisiin glittertoppeihin ja pikkareihin samalla, kun rytmi ja tekeminen muuttui karnevalistiseksi.
Alkupuolen osuus, jossa tanssijat esittivät pareittain saman idean variaatioita ja arvioivat toistensa suorituksia, tuntui turhan pitkältä suhteessa kokonaisuuteen. Toisaalta pitkät ja seesteisemmät osuudet tuovat hyvää kokonaisrytmiikalle.
Esityksen loppupuolen videoprojisointi yhdistettynä lavan live-tapahtumiin oli oivaltava ja herkullinen kokonaisuus. Videossa tanssijat kirjasivat tarkoin luvuin muun muassa erilaisia pätkätyöläisenä saavuttamiaan tuloja ja tulonlähteitä verovuosittain. Nämä luvut vertautuivat myöhemmin esimerkiksi lukuihin investointipankki Goldman Sachsin vahvistetusta tilinpäätöksestä. Live-tanssija kirjasi yhtä aikaa samoja numeroita liitutauluun, jonka pohjalle tanssijat olivat aiemmin yhdessä piirtäneet herkullisen värisen salaisen puutarhan kasveineen.
Ihmisen arvo
Videon pikakelausosat vahvistivat kuvaa meistä muurahaisina tässä globaalin todellisuuden keossa. Ne toivat jotenkin mieleen myös Chaplinin mykkäelokuvien veijarihahmon. Ylipääsemätön oravanpyörä? Kaksi live-esiintyjää liikkui lavalla nelinkontin tanssien ja puhuen samalla läkähtyneen katkonaisesti muun muassa ”rahan taiasta”. Kummallakin tanssijalla liikkui vieressä toinen tanssija kantaen mikkiä telineessä. Ryömien liikkuvat olivat kuin koirat talutushihnassa, rajoitettuna mutta samalla kuitenkin haluavana toimijana. Lopulta oli nautinnollista nähdä, miten videolla tanssijoiden raukeat ruumiit suttasivat liitutaululle kirjaamansa numerot (sillä kertaa ne taisivat kertoa Lontoon pörssitietoja) ja valuivat kuvapinnan alaosassa kasaan limittäin, toisista tukea saaden ja läheisyydestä nauttien.
Jatkuvan tuottavuuden kasvun ja pääoman lisäämisen rinnalle esitys toi ajatuksen siitä, että tärkeää onkin toisen ihmisen kohtaaminen, luonteva lähellä olo ja tukeminen. Ihmisen arvoa ei määrää se, mitä hän osaa tai omistaa.
Teoksen loputtua seurasi rauhallinen mutta samalla todellisuuteen valmis olo. Erityisesti tämä esityssarjan viimeinen osa toi ymmärryksen: tanssia, filosofista pohdintaa, faktoja, tanssijoiden henkilökohtaisia kokemuksia ja ajatuksia yhdistelevä kokonaistaideteos puhui tästä kaikesta; todellisuudesta ja ajasta jossa elämme. Sen sanat ja liike oli kevyesti ravistelevaa, mutta ei saarnaavaa. Ruumiit, liike, kohtaamiset ja loputtomina jatkuvat numerosarjat saivat täyttymyksensä.
Vaikka ADSORBSIO oli yhden esityssarjan sulkeuma, Aittomäki ja ryhmä jäävät tuskin äänettömäksi tulevaisuudessakaan. Silloin kannattaa tarttua tilaisuuteen!
ADSORBSIO – mihin nämä ruumiit kykenevät? Tuhat intensiteettiä, 4. osa. Ohjaus: Akseli Aittomäki. Esiintyminen, koreografia, tekstit: Tanja Eloranta, Kati Korosuo, Jaakko Nieminen, Marja Skaffari, Jukka Tarvainen, Akseli Aittomäki. Valosuunnittelu: Ainu Palmu. Äänisuunnittelu ja live-miksaus: Joonas Pernilä. Musiikki: Matti Strahlendorff. Videoiden kuvaus ja editointi: Akseli Aittomäki. Tuotanto: Rosa Sedita ja Akseli Aittomäki, Höyhentämö.
