Runoelma elää uudelleen juutalaisten joukkotuhoa ja eloonjäämiskamppailua Terezínin keskitysleirikaupungissa. Kaiken tuhon ja hävityksen keskelläkin Kirsikankukkien kaupungista kasvaa lopulta kaunis todistus rakkauden ja taiteen voimasta yhtä lailla 75–80 vuotta sitten kuin nyt ja tulevinakin aikoina.
Kauneutta
ei voi koskaan kitkeä
tai kahlita.
Vaikka koko metsä palaa,
uusi nousee sen tuhkasta.
Timo Suutarinen (s. 1979) on jyväskyläläinen taidevalokuvaaja, kirjoittaja ja radiotoimittaja. Hän on käynyt 12 kertaa yhdeksällä eri keskitysleirillä perehtymässä holokaustin historiaan ja tarinoihin.
Verkkokauppa:
Tilaa painettu kirja
TAI:
Osta sähkökirja
Ilmestynyt syyskuussa 2020.
Myynnissä myös Rosebudin CityCenterin myymälässä Helsingissä (Asematunneli, Helsinki), sekä Jyväskylässä Päijänne Antikvariaatissa (Kauppakatu 16) ja Antikvariaatti Lukuhetkessä (Kauppakatu 17).
Kirjastoluokka 82.2. Ovh 20,90 e (nidottu), 9,90 e (e-kirja). Hinnat sisältävät alv:n, 10 %. Pehmeäkantinen, 77 sivua. ISBN: 978-952-7274-79-8 (nidottu), 978-952-7274-80-4 (pdf).
Kirjailija puhuu
Kirjasta sanottua
”Jyväskyläläisen Timo Suutarisen kirja natsien kuolemanleireistä on suorasanaisesti ja täsmällisesti kirjoitettua lyriikkaa.
Vaikuttavan kokoelman kertojina ovat holokaustin uhrit, monikossa ja yksikössä.
Runojen pelkistetyissä ja toistuvissa kuva-aiheissa elämä kohtaa kidutuksen ääret ja kuoleman realismit.
Elämä lepattaa tuhottujen sydämissä ja luo valoa tuulisessa ilmassa ja värisee kuin tähdet taivaalla.
Valo ilmenee verenpunaisena ja valkoisena. Aurinkona, kukkina, puina, kuuna, yhteytenä läheisiin; rakkautena.
Suutarisen kokoelmassa inhimillinen valo ei voi eikä voisi mitenkään olla kerrontaa itsetarkoituksellisesti somistava motiivi. Sen sijaan se on olosuhteiden käsittämättömyyttä tähdentävää ihmisyyttä. Se on elämän läsnäoloa kuoleman ympäristöä rekisteröivässä kerronnassa.”
Teppo Kulmala Keskisuomalaisessa (3.1.2021).
”Teksti on kaunista ja lukijana joutuu pohtimaan onko ok pysähtyä nauttimaan jostain mikä on saanut alkunsa juuri menneestä kärsimyksestä. Lopulta kärsimys on kuitenkin jotain universaalia eri muodoissaan ja ehkä juuri runous on yksi areena, jossa siitä on mahdollista puhua, jopa me -muodossa, kuten Suutarinen tekee.”
Lukupino-blogi 27.6.2021
