Anarkisteilta on, varsinkin edellisen itsenäisyyspäivän jälkeen, kyselty mitä ikkunoiden rikkomisella voidaan saavuttaa. Viime viikonloppuna sosiaalifoorumissa A-ryhmän ja Helsingin Anarkistisen Mustan Ristin järjestämässä paneelikeskustelussa tutkija, entinen kansanedustaja ja anarkisti pohtivat sitä, onko omaisuussabotaasi vain ilkivaltaa, vai saattaako sillä olla todellisia yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia. Paneelissa etsittiin vastausta kysymykseen: onko Suomessakin jo aika tarttua katukiviin?
Saako ikkunoita sitten rikkoa missään olosuhteissa? ”En ainakaan paheksu sitä. On eri asia, että pitääkö sitä toimintaa juuri sellaisena, joka juuri kyseisessä tilanteessa olisi parasta tehdä”, vastaa vapaa tutkija Miika Salo. Hän jatkaa: ”Yleensäkään ei ole toisten ihmisten asia tuomita, jos toiset ihmiset haluaa tehdä tai osoittaa, toimia poliittisesti jollain tietyllä tavalla.”
Freelance-aktivisti Suvi Auvinen muistuttaa, että nyt on kyse siitä, mitä ikkunoita rikotaan ja mistä syystä. Hänen mukaansa täytyy myös ymmärtää, että kaikki tuollainen on aina täysin symbolista. ”No okei, ei välttämättä täysin. Jos ajatellaan, että joskus historiassa jotkut turkisliikkeet ovat lopettaneet toimintansa sen vuoksi, että vaikkapa niitten liikehuoneistoja on jatkuvasti sabotoitu. Silloin voi ajatella, että se on suoraa toimintaa, koska sillä on suorat vaikutukset.” Esimerkiksi se, mitä itsenäisyyspäivän mielenosoituksessa tehtiin, niin sehän jäi hänen mielestään täysin symbolin tasolle. ”Ihmiset purkaa turhautumista, mitä niillä on, johonkin konkreettiseen. Mutta mielestäni siinä on iso ero, että mitä rikotaan. Mutta suoraan kysymykseen suora vastaus: kyllä, ikkunoita on ihan ok rikkoa, jos sille on joku järkevä syy.”
Ydin-lehden päätoimittaja, entinen Sosialidemokraattisen Puolueen kansanedustaja Arja Alho muistuttaa kansanedustajuudestaan: ”Tavallaan edustan tässä keskustelussa tällaista parlamentaarista, ikään kuin laillisen vaikuttamisen menoa ja niin edespäin.” Alhon mielestä demokratiassa on isoja ongelmia. ”Mielestäni ikkunoiden rikkominen ja tavallaan huomion kiinnittäminen siihen, että ääni ei tule kuulluksi, tavallaan se hakee niitä kanavia, kun muut kanavat ovat tukossa. Ajattelen näin, että demokratian pitäisi olla yhteiskunnallista keskustelua ja kaikilla pitäisi olla pääsy sinne äärelle, missä mietitään, mitä sisältöjä eri yhteiskunnallisille asioille annetaan, mitä halutaan muuttaa ja niin edespäin.”
Väki- vai ilkivaltaa?
Arja Alhon mielestä meillä on pula julkisista tiloista, eikä hän koe kauppakeskusten, joissa puolueet ovat käyneet juuri kampanjoimassa, olevan julkisia tiloja, joissa voi puhua yhteisistä asioista. ”En koe, että meidän mediailmasto ja keskustelun runsaus avaisi riittävällä tavalla juuri näitä yhteiskunnallisia käsitteitä. Tässä on se ongelma: demokratia on tietyssä mielessä rikki ja sen takia ikkunat menee rikki. En tietysti henkilökohtaisesti tykkää siitä, että rikotaan ikkunoita, koska ne ovat jonkun ikkunoita.”
Onko ikkunoiden rikkominen väkivaltaa vai kenties ilkivaltaa vai yhteiskunnallista vaikuttamista? Suvi Auvisen mukaan se ei ole väkivaltaa. ”Mielestäni väkivalta voi kohdistua ainoastaan eläviin, hengittäviin olentoihin. Ei siitä ikkunasta itsestään tunnu yhtään miltään, koska ei sillä ole ajatuksia ja tunteita. Eli mielestäni väkivallasta ei voida puhua.”
Auvinen myöntää, että ikkunoiden kivittäminen on aika heikkoa yhteiskunnallista vaikuttamista. ”Tietenkin pitää ymmärtää, että tämä voi olla se ainoa tapa saada joku oma ääni ja oma mielipide kuuluviin ja herättää keskustelua ja kiinnittää huomio siihen aiheeseen.” Hän ottaa esimerkiksi viime vuoden itsenäisyyspäivän. ”Kun keskiössä oli nämä luokkaristiriidat, joista Suomessa ei kauheasti puhuta, sillä eihän se ole yhtään mediaseksikästä puhua yhteiskuntaluokista 2010-luvulla, vaikka syytä mielestäni olisi. Se, että itsenäisyyspäivänä meni ikkunoita rikki, niin se oli varmasti osaltaan yritys nostaa sitä, että katsokaa, nyt on näin paha olla, että tähän se purkautuu. Mutta kysymys on se, että kuinka hyvä vaikuttamiskeino se on, koska se huomio kiinnittyy aina siihen, että nyt tuli materiaalista tuhoa.”
”Vaikka teen lehteä ihmisille, joille väkivallattomuus ja vastuu maailmasta on intohimo, en silti koe, että ikkunoiden rikkominen on väkivaltaa, ehkä se on enemmän ilkivaltaa”, vastaa Arja Alho. ”Tietyssä mielessä, jos sitä ajattelee symbolisella tasolla, niin se voi olla myöskin yhteiskunnallista vaikuttamista. Mutta koen, että jos ihmiset haluavat todella muutosta, niin se tapahtuu kuitenkin enemmän jonkun sellaisen toiminnan kautta, joka rakentaa eikä hajoita. Jos puhutaan ihan konkreettisesti siitä, että heitänkö ikkunaan kiven, niin välttämättä en usko, että sillä pystyy käymään dialogia toisten kanssa, mikä mielestäni kuitenkin sen muutoksen tekemisen kannalta olisi tärkeätä
Miika Salonkin mielestä ikkunoiden rikkominen on ehdottomasti ilkivaltaa. ”Ja sillä tavalla se on tietysti yhteiskunnallista vaikuttamista myös, koska se aiheuttaa näkyvyyttä jollekin tietylle tapahtumalle. Koska media toimii sillä tavalla, kuin se toimii, sen jälkeen pääsee jossain uutisissa puhumaan luokkaristiriidoista tai jostain muusta asiasta, mitä se mielenosoitus on sitten oikeasti käsitellyt. Sitten se on tietysti vahingonteko, riippuen siitä, että mihin se on osunut. Eri asia on jonkin parturiliikkeen ikkuna, se ei varmasti ole yhtään hyvä asia millään tavalla tai sillä tavalla symbolina. Jos se on vaikkapa Elinkeinoelämän keskusliitto, niin sitten se on tietysti ihan eri asia symbolisesti ja käytännössäkin.”
Hajoittamalla vanhaa rakentaa uutta?
”Olisi parempi rakentaa kuin tuhota. Näkökulmastani kuitenkin joskus on välttämätöntä vähän tuhota vanhaa, nimenomaan hajottaa niitä vanhoja, huonoja asioita, jotka on jo rikki ja sitten lähteä vasta rakentamaan uutta”, Suvi Auvinen pohtii. ”En usko tällä hetkellä, että esimerkiksi tämän nykyisen vaikuttamisjärjestelmän päälle olisi helppo rakentaa mitään reilumpaa ja suorempaa uutta demokratiaa. Luulen, että aika monta asiaa täytyy vielä mennä rikki ennen kuin me päästään mihinkään parempaan.”
Onko suomalainen mielenosoituskulttuuri panelistien mielestä liian radikaalia? ”Silloin kun olen ollut nuori ja siitäkin on nyt jo tovi aikaa, niin kyllä silloin esimerkiksi oli suuri tarve ihmisillä marssia ja toimia ydinaseettoman maailman puolesta. Silloin rauhanmarssit keräsivät valtavan määrän väkeä, joissa oli tolkuttoman koskettava yhteisöllisyyden tunne ja siellä oli eri-ikäisiä ihmisiä, erilaisia ihmisiä”, Arja Alho muistelee. ”En oikeastaan ole nähnyt tämänkaltaista liikehdintää, vaikka nyt on aika paljon sotapuhetta ja tällaista kauhua. Media raportoi sitten vaikka näistä ikkunan rikkomisista ja tällaisista, mediahan tykkää kiimasta, kaunasta ja kauhusta, ja ikkunoiden rikkominen tietysti on sitä kauhua.”
”Sitten jos ajattelen, että mikä on tämän demokratian tila, niin mielestäni edustuksellista demokratiaa ei voi olla, ellei ole suoraa demokratiaa. Se on demokratiakäsitykseni ydin. Ja mielestäni meillä on puutetta tästä suorasta toiminnasta”, Alho huomauttaa ja jatkaa: ”Okei, itse olin taannoin opintovelkaliikkeessä ja me vallattiin valtioneuvoston linna. Ei sillä opintovelkaa kyllä taitettu, mutta ainakin me jollakin tavalla saimme äänemme tällä tavalla kuulluksi. Kyllä minusta suomalaisia vaivaa tietynlainen katsomossa olo, ja sitten kun ollaan katsomossa, niin sitten mennään äänestyskoppiin ja siellä tullaan höynäytetyksi niin, että Timo Soini on muutos”, Alho hämmästelee.
Miika Salon mukaan suomalainen mielenosoituskulttuuri on tosi mietoa: ”Useinhan se on sitä, että kävellään tuolla aika noloina, eikä oikein kehdata mitään iskulauseitakaan huutaa. Jos ”kiakkovieraat” oli Suomessa jotenkin hirveän radikaalia, että sitähän mässäiltiin monta viikkoa, vaikka kyseessä oli varsin rauhallinen ja hyvätunnelmainen mielenosoitus kuitenkin loppujen lopuksi. Liikkeet ovat tosi pieniä täällä tällä hetkellä, joten sen takia korostuvat tuollaiset yksittäiset tapahtumat tosi paljon mediassa.”
Suvi Auvinen palaa jälleen itsenäisyyspäiviin. ”Siitä on mielestäni tosi hyvä esimerkki eri maiden mielenosoituskulttuureista, että täällä tosiaan puhuttiin, myös nimittäin tämän vuoden, vai oliko se viime vuoden itsenäisyyspäivän jälkeen siitä, että kuinka kauheata ja kuinka nyt on tullut, loppujen lopuksi olikohan se 70 000 euroa vahinkoja, joka ehkä mielestäni on aika maltillinen summa kuitenkin vielä. Siitä revitään hirveät otsikot, että voi voi ja hirveää ja kamalaa ja nyt nämä huligaanit täällä kaduilla. Ja 7. joulukuuta lehdessä on pieni maininta siitä, että Ruotsissa on ollut mielenosoitus, jossa on esimerkiksi poltettu neljä autoa. Ja se ei ole mikään uutinen. Se on jossain muualla. Eli onhan tämä suomalainen mielenosoituskulttuuri ihan tosi pliisua.”
Auvinen näkisi mielellään kovempiakin otteita. ”En tiedä, ei mielestäni asioiden hajottaminen ole mikään itseisarvo. Myös minun mielestäni suomalaisessa mielenosoituskulttuurissa on vähän ongelmallista se, että tällä hetkellä on myös mielenosoittajilla aika hakusessa se, mitä pitäisi tehdä, mitä kannattaisi tehdä. Mielestäni esimerkiksi jotkut satunnaisten autojen sivupeilien rikkomiset on täysin turhaa, täysin hyödytöntä. Samoin kuin se, että tägätään jonnekin seiniin jotain ihan mitä tahansa, niin se on mielestäni täysin vailla pointtia.” Auvinen näkisi Suomessa mielellään mielenosoituskulttuurin, joka on fokusoitunutta ja militanttia.
”Että tehdään niitä iskuja, mutta järkevästi valikoituja, poliittisesti motivoituneita. Että nimenomaan vaikka se EK. Itsenäisyyspäivän suhteenhan se oli myöskin tämä, että itketään hirveästi, että nyt pienyrittäjän ikkunat menee. Se oli Tillander. Ei nyt mikään ehkä köyhimmästä päästä. Nyt ei taida olla Tillanderin pöydässä joulukinkkua tänä vuonna. En usko, että tämä alkaisi olla tilanne. Mitä tulee tähän mielenosoituskulttuuriin ylipäätään, se on pitkälti sitä, että marssitaan pisteestä aa pisteeseen bee ja sitten siellä on poliisit parin korttelin kohdalla nojailemassa päätään ja sitten niille näytetään keskisormea ja joku tulee sanomaan, ettei ole nyt kauhean mukavaa tuollainen. Ihminen tekee vain työtään.”
Arja Alho haluaa tässä kohtaa lisätä seuraavan pointin: ”Kun nyt pidetään aika itsestään selvänä, että meillä on sosiaaliturvaa ja vanhuudenturvaa ja näin edespäin, niin ei se mikään itsestäänselvyys kyllä ollut. Se mielenosoitusten kulttuuri, se paine, on syynä sille, että tästä hyvinvointivaltiosta saatiin jotain aikaiseksi. Silloin ammattiyhdistysliike ja kansalaisliikehdintä 1950–60-luvuilla erittäin voimakkaalla ulkoparlamentaarisella toiminnalla toi sitä painetta, että saatiin sellaisia asioita aikaiseksi, jotka tänään tuntuvat itsestäänselviltä.” Yleensäkään Alhon mukaan yhteiskunnallisia muutoksia tai uudistuksia ei saa aikaiseksi, jos ollaan kuin hissun kissun. ”On ehdottomasti väärä käsitys, etteikö tarvita painetta ja sen takia ei voi koskaan luottaa vain edustukselliseen. Pitää olla just se yhteiskunnallinen suora toiminta, joka nostaa asian esille, pakottaa ottamaan kantaa, pakottaa toimimaan.”
Auvinen muistuttaa siitä, että vaikka työväenluokka on taistellut sen, että meillä on vaikkapa sosiaalietuuksia, niin on hyvin hämmentävää hänelle, ettei kukaan välitä nyt siitä, että ne romutetaan kaikki yksi kerrallaan. ”Kaikki, mitä me kuullaan valtion budjetista, on vaan, että leikata pitää, leikata pitää. Ja sitten ihmiset sanoo, että voi voi kato, äänestettiin kokoomus sinne, ei voi mitään. Liian myöhäistä enää nyt sanoa mitään.” Hän nostaa esimerkiksi Ranskan, missä on erilainen mielenosoituskulttuuri kuin meillä. ”Aina, jos siellä yritetään tehdä mitään leikkauksia mihinkään sosiaalisiin asioihin, niin siellä lähtee kymmenettuhannet ihmiset kaduille välittömästi ja siellä palaa autot ja muuta vastaavaa. Ja sitten yleensä nämä haitalliset muutokset saadaan pysäytettyä. Mutta kyllä täältä puuttuu vastarinnan ääni tosi voimakkaasti.”
Minkä ikkunan kimppuun kävisit?
Minkä ikkunan rikkoisit, jos saisit rikkoa vain yhden? Kysymys on keskustelijoille vaikea. Miika Salo kertoo oikeasti miettineensä tätä vähän aikaa sitten. ”Kai se sitten olisi se EK sellainen lähin. Tällä hetkellä. Nykyään ei ole mitään McDonald’sia tai sellaista. Sellaisia yhteyksiä on ehkä joskus ollut. Tai Sodexo sitten tietysti.”
”Jos pitäisi valita vain yksi niin no tietenkin vallanpitäjiä vastaan mun mielestä aina pitää hyökätä, esimerkiksi vaalien voittajista joko keskusta tai vihreät voisi olla ihan hyviä kohteita. Ja näin vapun alla tietenkin demarit aina houkuttelee, koska kyllähän se työväki siellä on aika tehokkaasti unohdettu, tai että ajatellaan vaan, että demarit ajaa niitten duunareitten etua, joilla on se vakkariduuni kahdeksasta neljään. Mutta että kenestäkään muusta ei tarvitse välittää mitään. Varmasti jollekin tolle linjalle lähtisin”, Suvi Auvinen pohtii.
Arja Alho ei rikkoisi ikkunaa. ”Jos rikkoisin jonkun, rikkoisin varmaan pienen käsipeilin, koska voisin katsoa silloin samalla itseäni. Minulle on mysteeri, miten on mahdollista, että tavallaan minusta demokratia on niin kutistunut, että me olemme delegoineet sen. Me uskomme sen riittävän, että kerran neljässä vuodessa käydään äänestämässä ja sillä ei ole oikeastaan merkitystä, mitä äänestämme, koska hallitus hallitsee ja ne on aina oikeassa, ja opposition mielestä ne on aina väärässä. Ne vaihtavat tuolia ja tämä sama keskustelu jatkuu. Esimerkiksi Sosialidemokraattinen Puolue, jonka jäsen olen ja jossa toimin, en ymmärrä, miten voi olla mahdollista, ettei ole nähty, että työsuhteet ovat muuttuneet ja työelämä on muuttunut. En ymmärrä, miksi ei tule painetta. En ymmärrä, miksi ylipäätään kaikki asiantuntijat tällä hetkellä taloudessa edustavat pankkien pääekonomistia. En ymmärrä, mitä Aki Kangasharju teki televisiossa kertoessaan, että kuusi miljardia täytyy leikata. En ymmärrä miten tämä on mahdollista.”
Koulusta opittu yhteiskuntamalli
”Puhun itse asiassa tosi paljon teinien kanssa ja sieltä usein kuulee, että ’mä olen kahdeksantoista. En ole ikinä ennen kuullut anarkismista esimerkiksi, että mikä tämä juttu on, ei meille ole koskaan koulussa kerrottu.’ Sanon, että meidän koulujärjestelmässä jo annetaan hyvin tietynlainen kuva siitä, että minkälainen on yhteiskunta, mitkä on siinä vaikuttamisen keinot. Ja se on se, että peruskoulussa opetetaan, että näin toimii edustuksellinen demokratia, näin about toimii suhteellinen vaalitapa, vaikkei sitäkään ehkä 90 prosenttia ihmisistä tajua, miten suhteellinen vaalitapa toimii”, Suvi Auvinen huomauttaa ja jatkaa:
”Kaikki käy kuitenkin sen yhdeksän vuotta sitä peruskoulua. Ehkä joku kansalaisvastustus saatetaan vähän sivuta, ihan kiva on suojella luontoa esimerkiksi Suomen Luonnonsuojeluliitossa. Voit maksaa jäsenmaksua sinne ja sitten vaikuttaa sitä kautta. Mutta kyllä se malli, mikä meille annetaan yhteiskunnassa, varmasti määrittelee tosi paljon sitä, että oikeastaan mistään muista vaikuttamisen tavoista ei puhuta koulussa. Ei selitetä mitään muita näitä poliittisia suuntauksia: esimerkiksi että edustuksellinen demokratia on hyvä, tämä on tässä, ei kyseenalaisteta, mennään tällä.”
”Esimerkiksi tällä hetkellä Allianssi järjestää varjovaalit aina vaalien alla. Ja mehän voitaisiin järjestää kouluissa yhtä hyvin yleiskokouksia. On vaan kyse siitä, minkälaista mallia päätöksenteosta me halutaan opettaa. Halutaanko me opettaa edustuksellisuutta vai halutaanko me opettaa sitä suoruutta”, Auvinen pohtii.
Arja Alho komppaa: ”Aivan. Tuo on minusta hirmu tärkeä pointti, koska voi olla kivaa, että äänestetäänkin mutta mielestäni on hirveän paljon tärkeämpää, että osaa ilmaista mielipiteensä ja katsoa, saatko sille kannatusta, vastustetaanko sinua vai mitä. Tämä on liian kaavamaista, liian muodollista, kertakaikkiaan liian sääntömukaista. En ole silti anarkisti edelleenkään. Kuitenkin näen, että tässä demokratian kangistumisen haaste on kamalan suuri ongelma.”
Mellakka työttömän lakko?
Nyt on taas suurtyöttömyys ja viimeisen ison, 1990-luvun laman yksi iskulause oli: ”mellakka on työttömän lakko”. Onko se edelleen ajankohtainen ja jos ei ole, niin mikä sitten olisi työttömän edun ajamista?
”Varmaan se sillä tavalla ainakin pitää paikkansa, että työttömän monet vaikutusmahdollisuudet ovat aika rajallisia yleisesti ottaen. Tuossa justiinsa ennen vaaleja kuuntelin varmaan radiota ja sieltä tuli sellainen mainos, jossa sanottiin, että vain äänestämällä voit vaikuttaa ja tuli semmonen repeämisreaktio ihan välittömästi sen jälkeen. Voi tehdä tosi paljon kaikkea muuta, mikä voi vaikuttaa huomattavasti enemmän”, Miika Salo muistuttaa. ”Ja silloin toki myös tällainen mellakointi on ehdottomasti ilmaus siitä, että nyt on huonosti nämä asiat ja se on huomion kiinnittämistä siihen tilanteeseen mikä on, jolloin se todella voisi olla työttömän lakko. Siinä mielessä, koska lakko on vastaavalla tavalla oikeuksien vaatimista ja protestoimista jotain epäoikeudenmukaisuutta kohtaan”, Salo ajattelee.
”Tuosta tulee ensimmäisenä mieleen tällainen keskustelufoorumi kuin Punk In Finland. Siellä oli keskustelua JHL:n lakon jälkeen ja siellä esitettiin juuri tämä väittämä, että mellakka on työttömän lakko. Joku kysyi, että niin mutta voiko olla töissä, jollei saa palkkaa ja siihen oli kommentoitu, että kokoomuksen mielestä kyllä. Mutta Suomessahan ei ole oikeastaan mellakointia, että se mitä täällä on ollut viime vuosina tai sanotaan viimeisen viidentoista vuodenkaan aikana, on ollut tosi kaukana minun mielestä vielä mellakoinnista”, Suvi Auvinen tuo esiin.
”Varmaan lähimmät esimerkit on joku Smash Asem, että poliisisaarrossa vähän heiteltiin jotain, muutama kaljapulloko siellä lensi. Että se on ehkä, mitä Suomessa voi ajatella mellakoinnista. Tai sitten joku itsenäisyyspäivä vaikka viime vuodelta tai sitten jostain aikaisemmalta, mitkä on ollut kuitenkin tosi tiukasti poliisin hallinnassa koko ajan ja ne olisi voinut lopettaa ne aikasemmin, jos ne olisi halunneet.”
Auvisen mielestä mellakointiin pitää tarttua ennen pitkää ja on vain kyse siitä, että kuinka kauan kansa katsoo sitä, että sen oloja kurjistetaan entisestään ”Ehkä lakko on mielestäni jotain, mistä pitää olla haittaa yhteiskunnalle. Esimerkiksi JHL:läiset kävivät kovasti julkisuudessa tämän niitten lakon jälkeen, että he ei olisi halunneet, että tästä on mitään haittaa kenellekään. Minkä takia te menette lakkoon? Lakon pointti on se, että haitataan ja näytetään, että tämä seuraa, jos meitä ei ole. Samalla tavalla mun mielestä työttömät voi mellakoida ja näyttää, että näin käy, jos meillä ei ole töitä, jos meillä on kurjat oltavat.”
Suora demokratia, parempi vaihtoehto?
Onko demokratia kriisissä ja jos on, miten sitä voisi auttaa? Suvi Auvinen ei usko, että on ketään, joka ei olisi sitä mieltä, että demokratia ei ole kriisissä. ”Kai se on ihan itsestään selvää kaikille, ainakin ihmisille, jotka milläään tapaa seuraa mitään yhteiskunnallista keskustelua. Siis ei, mielestäni edustuksellinen demokratia ei ole hyvää demokratiaa. Mielestäni suora demokratia on paljon parempi ja siihen meidän täytyy pyrkiä mahdollisimman nopeasti. En usko, että äänestäminen on ainoa tapa vaikuttaa. Tai en usko, että äänestäminen on ylipäätään tapa vaikuttaa.” Se on Auvisen mukaan hyvin symbolista.
”Se on lähinnä sitä, että me annetaan legitimiteetti vallitsevalle järjestelmälle. Esimerkiksi näissä vaaleissa vaalien voittaja oli tämä edustuksellinen järjestelmä, joka sai ne 200 paikkaa. Näinhän tämä on nähtävä, että vaaleissa äänestetään ennen kaikkea sen järjestelmän puolesta ja toissijaisesti vasta puoluetta. Kyllä mun mielestä suora demokratia on ainoa vaihtoehto, mihin suuntaan meidän pitäisi lähteä. Ei minun mielestä tämä edustuksellinen demokratia ole demokratiaa siinä mielessä, mitä se on alun perin ollut.”
Arja Alhon mielestä demokratiaa ei ole mikään instituutio, ei kunnanvaltuusto tai mikään tällainen, vaan demokratiaa on yhteiskunnallinen keskustelu ja se mitä halutaan tehdä, mitä ja minkälaisia käsitteitä luodaan. ”Se että me nyt puhutaan tässä, tämä on, ei tietenkään ihan ihanteellisessa muodossa, mutta demokratiaa niin kuin antiikin kreikan näkökulmasta. Yhteiskunnan ja maailman monimutkaistuminen johtaa tietenkin siihen, että kuitenkin meidän täytyy kuitenkin järjestää tätä asiaa ja on järkevää, että meillä on lainsäädäntövaltaa käyttävän eduskunnan valitsemiseksi neljän vuoden välein vaalit. Mutta että on väärin sanoa, että se on demokratia.”
”Se on tapa, jolla demokratia toimii ja nyt on mun mielestä unohdettu vapaus, tasa-arvo, veljeys, tällaiset universaalit oikeudet, jotka laittaa sitten sen demokratian kukkimaan. Ja silloin just se, että toimii sitten missä etujärjestössä, ammattiyhdistysliikkeessä, järjestöissä tai onko anarkisti tai niin edespäin, niin tämä on kaikki välttämätöntä ja tarpeellista. Jokaisen tavallaan soisi löytävän oman paikkansa, oman tapansa saada äänensä kuulluksi ja tulla ymmärretyksi. Ja kaikesta tästä päädyn nyt tähän, että on mun mielestä tärkeää, että käy äänestämässä, koska me tarvitaan ne instituutiot. Mutta vielä tärkeämpää on mielestäni laskea sormensa joka erälle ja kysyä, miksi näin on.”
