Hannu Salaman Juhannustanssit-romaanin ilmestymisestä tuli tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta. Sen kunniaksi yksi Työväenkirjallisuuden päivän päävieraista oli Salama. Tampereella 30.8. järjestetyn tapahtuman teemana oli hyvinvointi. Juhannustanssit kuvaa hyvinvointivaltiota, jossa aineellisen elintason noususta huolimatta voitiin myös pahoin.
Salamaa haastatteli hänen tuotantoaan tutkinut kirjallisuudentutkija Milla Peltonen.
Tapahtuman ohjelmavihossa Juhannustansseja luonnehdittiin ”hyvinvointivaltion mustamaalaukseksi”. Romaanissa rellästetään ja voidaan pahoin, tosin mukana on monenlaisia inhimillisiä tunteita ja pyrkimyksiä.
Salama piti ”mustamaalaus”-sanaa turhan voimakkaana. ”Käyttäisin lievempää ilmausta: arvosteleminen.” Kaikilla ei mennyt tuolloin hyvin, ja vielä vähemmän nyt, Salama totesi. Hyvinvointivaltiosta puhuminen on monien kelkasta pudonneiden näkökulmasta pilkantekoa.
”Joilla on varaa ja kykyä viedä Cayman-saarille rahojaan veroja pakoon, kaikkihan sen tässä demokraattisessa Suomessa tekevät samaan aikaan, kun vähennetään niitä rahoja, jotka vanhoille, sairaille ja köyhille ihmisille ovat olleet tarkoitettuja.”
Lopun onnettomuus ei ollut kannanotto
Salaman aikeena oli tehdä Juhannustansseista suurempi romaani. ”Samantyyppinen kuin Joel Lehtosen Putkinotko, joka alkaisi aamusta ja kestäisi jopa seuraavaan, juhannuspäivän aamuun.” Kun kustantaja huusi kirjaa ja apuraha loppui, ”oli pakko päästää se tuollaisena torsona ulos”. Romaani alkaa bussimatkasta maalaiskylässä sijaitsevalle tanssipaikalle. Lopussa tapahtuu suuri autokolari. Lukijasta klassikkoromaani ei tunnu torsolta.
Lopun onnettomuutta on tulkittu monella tapaa. ”Syntiset saavat palkkansa”, Salama kuvasi yhtä tulkintaa. Onnettomuus ei kuitenkaan ole kirjailijan kannanotto.
”Kirjailija ei ollut sitä mieltä, että autokolari olisi ollut tarpeellinen muussa kuin siinä mielessä, että halusin lopettaa sen kirjan.”
Romaanin henkilöitä ovat muun muassa ylitöitä paiskiva linja-autonkuljettaja Lassi, tanssipaikan vahtimestari Helmelä, nuori yliopisto-opiskelija Paavo Kenttäläinen ja umpihumalassa suutaan soittava ja pahoinvoiva muurari Hiltunen. Kukaan hahmoista ei ole Salaman omakuva.
”Ehkä opiskelija ajatuksiltaan saattaa olla. Romaanihenkilöllä voi olla kuinka monta esikuvaa tahansa. Pääasia on, että henkilö on sellainen, että lukija uskoo tämän todeksi”, Salama sanoi.
Naisista esillä ovat erityisesti kaupungistunut sairaanhoitaja Helena sekä maatilan rouvaksi, Kenttäläisen velipuolen vaimoksi ajautunut Kirsti, jonka opinnot ja taiteelliset pyrkimykset ovat hautautuneet. Kirstin kohdalla mukana on perheväkivaltaa.
Helenan hahmo herätti monissa lukijoissa pahennusta, koska hän lankeaa vahtimestari Helmelän viettelyyn. Tällaista ei pidetty sairaanhoitajalle sopivana käytöksenä. Sen sijaan hänen rooliaan uhrautuvana auttajana auto-onnettomuudessa ei romaanin vastaanotossa huomioitu, Peltonen kertoi. Hän kysyi Salamalta, pyrkikö tämä hahmollaan tietoisesti provosoimaan.
”En voi ihan niin sanoa. Sairaanhoitajat ovat jatkuvasti tekemisissä ihmisen elävän ja jopa kuolevan ruumiin kanssa. Varmasti he seksuaaliasioissakin ovat jokseenkin suoria ja rehellisiä. Minulla on aina ollut se käsitys”, Salama vastasi.
Saarnan vaikutteet kirjallisuudesta
Muurari Hiltusen umpihumalaisessa Raamattu-parodiassa Jeesus ja Pietari viettävät railakasta elämää kuin romaanihenkilöt juhannuksena. Vaikutteet saarnaan tulivat suomalaisesta kirjallisuudesta, Salama kertoi. Ainakaan sivistyneistölle sellainen ei ollut uutta.
”Kyllä se Laurinkin saarna [Kiven Seitsemässä veljeksessä] on aika hirveä, jos ruvetaan miettimään. Siltä se tuntui Ahlqvist-Oksasenkin korvissa.”
Hiltusen saarna toi Salamalle tunnetun jumalanpilkkasyytteen. Salama ei saapunut enää toiseen oikeuden istuntoon, vaan lähetti tunnustuskirjeen.
”Ajattelin, että ei tässä maassa nyt sentään ihmisiä ruveta jumalanpilkan takia linnaan laittamaan.”
Enimmäistuomio jumalanpilkasta olisi ollut 4 vuotta kuritushuonetta. Salama sai kolmen kuukauden ehdollisen tuomion, josta presidentti Urho Kekkonen hänet armahti.
”En minä uskovaisten ihmisten tunteita ole halunnut koskaan loukata”, Salama sanoo nyt. ”Ajatellaan vaikka roomalais-katolisen kirkon nunnia, jotka uhrautuvat koko elämänsä ajaksi toisten ihmisten auttamiseen. Eihän siinä mitään pilkkaamista ole. Mutta vähän olen kolauttanut suomalaista tekopyhyyttä. En katso, että olisin kovin hirveästi meidän herraamme ylhäällä loukannut. Minusta tuntuu, että hän on useasta asiasta hyvin samaa mieltä kuin minä.”
Irti vanhoista kaavoista
Tänä syksynä Salamalta on ilmestynyt uusi omaelämäkerrallinen romaani Hakemisen riemu – Harri Salmisen luistelmia. Salaman viimeaikaiset romaanit ovat olleet muodoltaan perinteisestä romaanin kaavasta poikkeavia. Vähäisemmässä määrin sitä oli jo Juhannustanssit.
”Romaanin kaava ei oman pääni mukaan ei enää ole yhteismitallinen tämän monella tavalla rikkoutuneen ja hajanaisen maailmassa vallitsevan maailmankäsityksellisen totuuden kanssa”, Salama perusteli muutosta.
Työväenliikkeellä riitäisi Salaman mukaan meidän ajassamme tehtävää.
”Marxilaisuus sinänsä vaatii korjaamista ja saneeraamista nin kuin kaikki muukin. Ei se aatteena niin vanhentunut ole, jos sitä vertaa roistokapitalismiin, joka voi hyvinkin 50 vuodessa viedä koko ihmislajin maapallolta, jos sitä tällaisena jatketaan. Kyllä työväenliikkeellä vanhojen periaatteidensa mukaan tekemistä riittää siinä kuin työväenkirjailijalla riittää kirjoittamista.”
Rauhan puolustaminen myös isänmaallista
Peltonen kysyi Salamalta mielipidettä myös muun muassa ulkopoliittisesta tilanteesta. Salama yhtyi Claes Anderssonin aiemmassa haastattelussa esittämään varoitukseen liiallisesta uhittelusta ulospäin.
”Olen itsekseni ajatellut, että jos Suomi-Venäjä-seuran jäsenmäärä huomattavasti nousisi, niin olisihan se ainakin venäläisille jonkinnäköinen esimerkki siitä, että tässä maassa on muitakin kuin Nato-kiimaisia hölmöjä”, Salama esitti.
Yleisön joukosta kysyttiin kirjailijan arviota Euroopassa nousevasta nationalismista.
”En minä nationalismissa sinänsä näe pahaa, jos se nojaa hyvinvointiyhteiskunnan perusteisiin. Mutta yleensä se lähtee viuhumaan siihen suuntaan, että tulee ulkopolitiikka mukaan ja täytyy vähän näyttää muillekin. Kansainvälisyyteen on aina pyrittävä, eikä se ole itsestäänselvyys”, Salama pohti.
”Pitäisin isänmaallisena, jos ehdottamani kansanliike Suomi-Venäjä-seuran jäsenmäärän kasvamiseksi saataisiin pystyyn. Se liike olisi isänmaallinen, kun se pyrkii rauhaan kahden valtion välillä.”
