Kulttuurivihkot 4/2013, kirja-arviot
Essi Kummu (teksti) ja Marika Maijala (kuvitus) (2012): Puhelias Elias. Tammi, 44 sivua.
Elias on puhelias, toisin kuin hänen merentakainen ystävänsä Priit, joka viihtyy parhaiten yksinään korkealla puussa. Mutta Eliaksenkin puhe häviää; isän ja äidin ero jakaa perheen, ja mukaan tulevat uusi äiti ja uusi pikkusisko. Koulussakin ekaluokkalaisen on opittava olemaan hiljaa: puhua saa vain välitunnilla ja kun on lupa. Yhteiskunta ja ympäröivä todellisuus ottavat pojasta puristavan otteen. Ystävänsä kanssa Elias saa kirjan lopussa äänensä takaisin.
Puhelias Elias on salliva ja miltei anarkistinen tunteiden käsittelyssään. Ei ihme, että tämä lastenkirja oli viime vuonna Finlandia Junior -ehdokkaana. Essi Kummun kieli ja Marika Maijalan kuvat maalailevat hennoilla vedoilla pienen pojan päänsisäisiä liikkeitä. Ja maalattavaa riittää. Miten paljon lapsi miettiikään, mutta usein vaikenee.
Ristiriitaisia tunteita herättää monimutkainen ihmissuhdeverkosto: niin sisarusten kuin aikuisten keskinäiset sekä aikuisten ja lasten väliset suhteet. Teoksessa käsitellään myös osuvasti lasten mielikuvituksen sävyttämää todellisuutta ja tarkkaa ulkomaailman havainnointia.
Olennainen on tiivistetty teoksessa valloittavasti: eroamisista voi selvitä ja yhdessäolo jatkuu muodossa tai toisessa. Ja koti on siellä, missä ystävät ja läheiset ovat. Kirjan Elias miettii näitä myös luonnon kautta:
”Koulussa sanottiin, että mustavarikset ovat yhdyskuntalintuja. Se tarkoittaa, että ne soutavat taivailla vain parvissa. Ne ovat aina yhdessä eivätkä koskaan eroa.”
On myös ilahduttavaa löytää kirjan tapa käsitellä kasvattamiseen liittyviä kysymyksiä valtavirrasta poiketen. Eliaksen äiti on saanut hänet syömään oranssia ja keltaista pyytämällä Eliasta syömään kaikki värit, eikä tämä enää pelkää edes oliiveja. Useammin vanhempien suusta pääsee komento kaikkien salaattien ja rehujen syömiseen, mikä johtaa harvemmin samansuuntaisiin oppimiskokemuksiin.
Tunteiden tunnistaminen ja omien tunteiden sanoittaminen olisi hyvä oppia jo lapsena. Ja keneltä muulta näitä taitoja opitaan kuin läheisiltä ihmisiltä, ja ehkä eläimiltä. Puhelias Elias näyttää meille, kuinka hyvä keskustelu, kuuntelu ja läsnäolo luotettavan ja läheisen ihmisen kanssa eheyttää. Kirja tekee sen saarnaamatta ja alleviivaamatta, ehkä kuitenkin hivenen töytäisten.