Kirja-arviot
Hélène Cixous (2022): Sisään kirjoittamiseen. Suomentanut Aura Sévon. Aporia-kustannus, 124 sivua.
Ranskalaisia naiskirjoitusta etsiviä filosofeja yhdistää yritys pukea sanoiksi ennen sanomatonta, yritys irtaantua hegemonisen olemisen ja puhumisen matriisista.
Tämä tarkoittaa astumista toisenlaiselle maaperälle, sen mahdollisuuksien tunnustelua ja kartoittamista. Esimerkiksi Hélène Cixous´n Sisään kirjoittamiseen -kirjassa (suom. Aura Sévon) kieli dekonstruktioidaan ja merkit uudelleen järjestetään merkitseviksi sanajonoiksi, lauseiksi ja virkkeiksi, joissa toislajinen ruumiillinen kokemus, Jumalyhteys, kollektiiviset kulttuuriset symbolit (Tristan & Isolde) kietoutuvat uudeksi ruumista, tuntemusta ja aggressiivisuuttakin uhkuvaksi, alati kehkeytyväksi tekstifragmenttikokonaisuudeksi.
Kasvot, kasvojen etsiminen on cixous´laisessa kuvastossa tärkeää. Vaikka Cixous siis etsiikin ”naiserityistä” kieltä, ihminen pohjaolemus pysyy tietyllä tavalla universaalina: ihmistä ei ole ilman kohtaamista, kohtaamisia. Erotiikkaa on kaikkialla, pelkkä maailmassa oleminen on itsessään eroottinen kokemus, saati sitten Jumalan kanssa leikkeily.
Cixous´n ongelma on, että yrittäessään irtaantua ”laillisesta perustasta” eli hegemonisesta maskuliinisesta matriisista hän samalla kuitenkin implisiittisesti säilyttää ainakin jotakin maskuliinisen matriisin pohjaoletuksista. Pyrkiessään kohti pluraalia, monikollista kokemusta, vasenkätisen, unelmoijan alati liikkuvaa, juoksevaa kirjoitusta, hän silti pitää tietyistä tämän kielen perusoletuksista kiinni.
Voisiko puhua vain kokemuksesta, nimeämättä sitä, asettamatta sitä matriisin sanaston sisälle? Voimmeko irtaantua psykoanalyysin ja psykoanalyyttisesti suuntautuneiden filosofien edellyttämästä isukki-äipästä ollenkaan? Pitääkö väristä tai kokea jotakin muuta stereotyyppisen ”naisellista” tunnetta?
Rita Dahl