Taiteilijalla on väliä

Taide yhdistää ihmisiä yli kulttuurien ja aikakausien. Silti usein unohdamme sen takana olevan yksilön – taiteilijan. Se, mitä pidämme itsestään selvänä kauniina maalauksena, vangitsevana elokuvana tai sielua liikuttavana musiikkina, on aina jonkun työn, intohimon ja rohkeuden tulosta. Mutta miksi taiteilijalla on väliä? Miksi heidän työtään pitäisi vaalia ja tukea myös taloudellisen epävarmuuden keskellä?

Mystinen taiteilija

Taiteilija, tuo mystinen hahmo – ainainen kysymysmerkki ja huutomerkki yhteiskunnan marginaaleissa. Kuka taiteilija on? Kysymykseen ei ole olemassa yksiselitteistä vastausta. Se on kudelma ristiriitaisia ominaisuuksia, odotuksia ja vapaudenkaipuuta. Taiteilija on toisaalta romanttisen individualismin perikuva, toisaalta yhteiskunnan normeista jatkuvasti poikkeava ulkopuolinen. Taiteilija on itsessään paradoksi – hän on yhtä aikaa poikkeus ja peili, luoja ja hajottaja, mystikko ja rationaalisuuden haastaja. Kukaan ei tiedä varmasti, edes hän itse.

Taiteilijan merkitys ulottuu pidemmälle kuin hänen itsensä tai teostensa ymmärtämiseen. Hän on se, joka esittää kysymyksiä, joita emme uskalla kysyä, ja antaa vastauksia, joita emme ehkä ymmärrä. Hän on myös se, joka haastaa meidät katsomaan asioita eri tavalla – ei siksi, että se olisi mukavaa tai helppoa, vaan siksi, että se on välttämätöntä. Kuka voisi antaa muodon hiljaiselle ahdistukselle, joka nousee ympäristökriisistä? Tai herättää henkiin historian tapahtumat, jotka opettavat meille empatiaa ja muistamista? Tai nostaa esiin tabuja ja tuoda valokeilaan ne aiheet, jotka jäävät poliittisten ohjelmapuheiden ulkopuolelle. Taiteilijalla on väliä, sillä hän on välttämätön.

Taiteilijaa määrittää hänen vankkumaton egonsa. Tämä ei ole synonyymi ylimielisyydelle vaan ennemminkin ehdoton tarve kulkea omaa polkuaan. Taiteilija on radikaali egoisti, jonka elämä on alistettu oman visionsa toteuttamiselle. Tämä ei tee hänestä vähemmän inhimillistä – päinvastoin. Juuri oman rajallisuutensa ja inhimillisyytensä kautta hän koskettaa jotain universaalia. Taiteilija rakentaa itsensä niistä hetkistä, jotka sulkevat muut ulos, mutta samanaikaisesti hän avaa ikkunan sellaisiin totuuksiin, jotka muuten jäisivät saavuttamattomiksi. Taiteilijan rooli ei ole olla miellyttävä tai helposti lähestyttävä. Hänen tehtävänsä on kaivaa esiin sisimmästään jotain, joka resonoi kollektiivisesti.

Taiteilijan paikka yhteiskunnassa

Jokainen aikakausi on saanut oman ilmeensä taiteen kautta. Antiikin veistokset, keskiajan ikonit, renessanssin mestariteokset ja nykyteatterin radikaalit kokeilut kertovat jotain olennaista omasta ajastaan. Ne ovat ikkunoita siihen, mitä ihmiset ajattelivat, miten he näkivät maailman ja mitä he pitivät tärkeänä. Taiteilija on se henkilö, joka katsoo maailmaa tarkemmin ja osaa pukea kokemuksensa muotoon, joka puhuttelee muitakin. Taiteilija on aikansa kriitikko, haaveilija ja kapinallinen – mutta ennen kaikkea hän on peili, joka heijastaa meitä itseämme takaisin.

Taiteilijoiden paikka yhteiskunnassa on ollut aina jännitteinen. He eivät ole koskaan olleet täysin ymmärrettävissä – eivät muille eivätkä itselleen. Tämä eristäytyneisyys on kolikon kaksi puolta. Toisaalta se antaa taiteilijoille vapautta toimia yhteiskunnan ulkopuolella, tarkkailla ja muuttaa sitä. Toisaalta se eristää heidät sekä muista ihmisistä että käytännön todellisuudesta.

Tiedetään, että 1700-luvun lopulla alkanut modernin yksilöllisyyden korostus nosti taiteilijan roolin esiin romanttisena nerona, joka oli vapaa ulkoisista odotuksista.

Hovikulttuurin suojasta vapautuminen teki taiteilijasta ”ulkopuolisen”, joka ei enää voinut nojata aateliston tukeen, vaan joutui kamppailemaan markkinoiden ehdoilla. Tästä irtaantuminen synnytti boheemitaiteilijan, joka valitsi mieluummin köyhyyden kuin kompromissit.

Taiteilijaa mitataan yhä useammin markkina-arvon ja suosion perusteella. Ranking-listat ja hittilistat määräävät, kuka on merkittävä. Samalla radikaalin taiteen mahdollisuudet kapenevat. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki kaupallisuus olisi taiteelle myrkkyä. Moni taiteilija on onnistunut yhdistämään taloudellisen menestyksen ja taiteellisen kunnianhimon. Kyse on tasapainosta ja siitä, säilyykö taiteilijan työssä aitous, eli totuudellinen ydin, joka tekee taiteesta merkityksellistä. Niin tai näin, nykytaiteilijan odotetaan olevan yhtä aikaa markkinointiguru ja tinkimätön visionääri – yhdistelmä, joka on usein mahdoton. Miten olla taiteilija maailmassa, joka mittaa kaiken arvon rahassa?

Mikä sitten erottaa taiteilijan kaikista muista? Vastaus löytyy juuri aitoudesta. Taiteilija on henkilö, joka pystyy radikaalilla tavalla edustamaan itseään ja samalla ylittämään itsensä. Hän muuttaa henkilökohtaiset kokemuksensa ja havaintonsa yhteiseksi kieleksi, joka resonoi laajemmin. Taiteilija ei useinkaan luo maailmaa tyhjästä, vaan rakentaa uutta aiemman viisauden pohjalta. Saksalainen kirjailija Burkhard Spinnen on varoittanut taiteen liiallisesta demokratisoinnista ja genrerajojen purkamisesta. Vaikka osallistavuus on tärkeää, taiteen tehtävä ei ole kadota populismin alle. Taiteilijan on pidettävä kiinni totuuden vaatimuksesta, vaikka se johtaisi väärinymmärrykseen. Tässä piilee taiteilijan työn vaikeus ja helppous. Hänen työnsä on muistutus siitä, että totuus ei ole aina mukavaa tai helposti nieltävää.

Moderni yhteiskunta on kaksiteräinen miekka

Taiteilijat ovat välttämättömiä juuri siksi, että he haastavat nykyhetken säännöt ja osoittavat vaihtoehtoisia tapoja ajatella ja tuntea. He ovat visionäärejä, jotka näkevät mahdollisuuksia siellä, missä muut näkevät vain esteitä. Moderni yhteiskunta tarvitsee taiteilijoita enemmän kuin koskaan. Samalla kun tehokkuuden ja hyötyajattelun logiikka hallitsee taloutta ja politiikkaa, taiteilija muistuttaa meitä inhimillisyydestä: kyvystä kuvitella, uneksia ja luoda merkityksiä. Tämä ei ole ylellisyyttä vaan sivilisaation perusta. Taiteilijan merkitys modernissa yhteiskunnassa kiteytyy paradoksiin: hän luo jotain, mikä ei ole välttämättä hyödyllistä tässä ja nyt, mutta mikä osoittautuu välttämättömäksi ajan myötä. Taiteilija on välttämätön, koska hän haastaa tavanomaisen, kaavamaisen ajattelun.

Moderni yhteiskunta on kaksiteräinen miekka taiteilijalle. Toisaalta se mahdollistaa ennennäkemättömän luovuuden ja monimuotoisuuden. Toisaalta se myös tasapäistää, vaatii osallistumista ja genrerajojen purkamista. Tänä päivänä jokainen voi kutsua itseään taiteilijaksi, mikä on hienoa – ja samalla ongelmallista. Mikä sitten erottaa todellisen taiteilijan harrastelijasta? Spinnen on sanonut, että genrerajojen purkaminen on myöhäisdemokratian rituaali. Samalla kun taiteen rajat hämärtyvät, sen arvo ja voima voivat hukkua. Jokainen DJ, joka scratschää muiden levyjä, ei ole avantgardisti. Jokainen, joka esittää jotain provosoivaa, ei ole välttämättä rohkea. Taiteessa, kuten muussakin elämässä, aitous on se, mikä lopulta jää jäljelle.

Suomessa kulttuurialan leikkaukset ovat karu osoitus siitä, miten taiteen ja kulttuurin arvo unohdetaan silloin, kun taloudellinen laskukausi painaa päälle. Pitäisikö meidän todella ajatella, että taide on ylellisyyttä, jonka voi jättää sivuun, kun talous tiukentuu? Eikö juuri vaikeina aikoina taiteen merkitys korostu? Talouden ja markkinoiden ehdoilla toimiminen kaventaa taiteen olemusta. Kun vain kaupallisesti menestyviä projekteja tuetaan, taiteilijat joutuvat tinkimään vapaudestaan ja rohkeudestaan. Tällöin jäävät tekemättä ne teokset, jotka ravistelevat, haastavat ja uudistavat ajattelua. Historia kuitenkin osoittaa, että juuri marginaaleista – niistä epäsovinnaisista ja rohkeista ideoista – syntyvät usein kaikkein merkittävimmät kulttuuriset ja yhteiskunnalliset muutokset.

Suomessa on aina kuviteltu, että kulttuuri ja taide voivat hyvin, koska niitä tuetaan yhteiskunnallisesti. Muun muassa apurahajärjestelmät tarjoavat joillekin mahdollisuuden omistautua työlleen. Silti suurin osa taiteilijoista elää epävarmuudessa. Monille luova työ on pätkittäistä, heikosti palkattua ja jatkuvasti rahoituksen puolesta kamppailevaa. Samalla taiteilijan roolia romantisoidaan. Heidän oletetaan tekevän työtään ”kutsumuksen” vuoksi, ikään kuin luova palo korvaisi laskut ja elämisen perustarpeet. Tämä ajattelutapa johtaa usein siihen, että taiteilijan työ nähdään vähemmän vakavasti otettavana – ja jopa vähemmän tuen arvoisena.

Taiteilijat joutuvat usein puolustamaan omaa arvoaan. Tämä on valitettavan totta myös täällä Suomessa, jossa perinteisesti arvostetaan konkreettista työtä ja selkeitä tuloksia. Taiteilijan työ ei kuitenkaan aina mahdu näihin raameihin. Se on prosessi, joka vaatii aikaa, tilaa ja rohkeutta epäonnistua. On paradoksaalista, että juuri ne asiat, jotka tekevät taiteesta arvokasta – kuten sen syvällisyys, monimutkaisuus ja kyky herättää tunteita – tekevät siitä vaikeasti mitattavaa ja ymmärrettävää talouden logiikan kautta. Siksi on tärkeää, että yhteiskunta tunnustaa taiteilijoiden työn arvon ja tarjoaa sille tarvittavan tuen.

Taiteen ydin ei ole myydä ja miellyttää, vaan herättää ajatuksia, tunteita ja keskustelua

Taiteilijan olemus ei ole ratkaistavissa yksiselitteisesti, eikä hänen työnsä arvoa voi aina mitata suoraan. Kuten itävaltalainen kirjailija Karl Kraus totesi aikoinaan: ”taiteilija muuttaa ratkaisun arvoitukseksi.” Tämä on taiteen voima ja haaste. Taide ei tarjoa meille valmiita vastauksia, vaan se pakottaa meidät katsomaan maailmaa uudesta näkökulmasta.

Kun mietimme taiteen merkitystä, voimme kysyä: mitä tapahtuisi, jos taide katoaisi? Millaista olisi elää maailmassa, jossa ei ole musiikkia, runoutta, teatteria, maalauksia tai tanssia? Tällainen maailma olisi henkisesti köyhä ja tyhjä. Taide ei ole pelkkä lisäarvo elämäämme – se on elämän syvyyden ja merkityksellisyyden lähde.

Taiteilijalla on väliä, koska hän tekee näkyväksi sen, mitä emme muuten huomaisi. Hän pakottaa meidät katsomaan omaa olemassaoloamme syvemmin, rehellisemmin ja rohkeammin. Hän avaa polkuja, joita tiede ja teknologia eivät voi kartoittaa yksin. Ennen kaikkea: taiteilijalla on väliä, koska ilman heitä maailma olisi hiljaisempi, värittömämpi ja köyhempi.