Käsikirjoittaja, näytelmäkirjailija ja runoilija Saaramaria Kuittinen uskoo taiteen voimaan. Hän kertoo tarinoita monikulttuurisuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja vallasta ruohonjuuritason näkökulmasta.
Kirjoittaessaan Saaramaria Kuittinen kohdistaa tarkastelunsa vaikeisiin ja vaiettuihin ilmiöihin, kyseenalaistaa itsestään selvyyksinä pidettyjä asioita ja sijoittaa yksityisen ihmisen kokemuksen laajempiin yhteiskunnallisiin kehyksiin.
Hänen teemansa liittyvät länsimaisen kulttuurin valta-asemaan ja vallankäytön kritiikkiin. Hän kiinnostui postkolonialistisesta kirjallisuudentutkimuksesta opiskellessaan luovaa kirjoittamista ja brittiläistä kirjallisuutta Aberystwythin yliopistossa Walesissa.
”Yliopisto sai minut tiedostamaan selkeämmin sen Eurooppa-keskeisen maailmankuvan, jonka vaikutuksiin olin törmännyt jo aikaisemmin omassa elämässäni.”
Elämänkokemus jalostuu taiteeksi
Kuittinen on elänyt pääosan lapsuudestaan Intian köyhimpiin kuuluvassa osavaltiossa Biharissa. Yläasteen ja lukion hän kävi Suomessa, mutta se ei tuonut hänelle enää suomalaista identiteettiä. Lukion jälkeen hän opiskeli vuosina 2011–2014 Isossa-Britanniassa. Sen jälkeen hän on työskennellyt au-pairina Syyriassa, reissannut Etelä-Amerikassa ja verestänyt hindin kielen taitojaan Intiassa. Elämänkokemus on muovannut hänelle yhteiskunnallisesti laaja-alaisen ja alhaalta ylöspäin tarkastelevan näkökulman maailmaan.
Oma perhe on liikkuvaa elämää eläneelle Kuittiselle tärkeä kiinnekohta. Perhe merkitsee hänelle totuttua laajempaa käsitettä, erilaisista sukulaisverkostoista koostuvaa yhteisöä. Ammatillisesti tärkein on ohjaajana, koreografina ja kouluttajana työskentelevä sisko Erika Eva, joka on ohjannut kaikki Kuittisen kirjoittamat esitykset. Koronakevään yhteistyöprojektina on syntynyt SoundCloud- ja Spotify-palvelujen kautta kuunneltava podcast-sarja Perhe ilman rajoja, jossa sisarukset jakavat kokemuksiaan reissaamisesta ja kaukosuhteista sekä keinojaan selvitä kaipuusta ja kuulumattomuuden tunteesta.
Kuittinen kirjoittaa kahdella kielellä, englanniksi ja suomeksi. Lisäksi hän puhuu hindiä, espanjaa ja varauksin myös ruotsia. Kielissä häntä kiehtoo erityisesti rytmi ja fonetiikka. Kuittinen harrastaa spoken word -runoutta, johon hän tutustui alun perin Lontoossa asuessaan. Se on suullista ja kirjallista ilmaisua, jossa tekijät esittävät omia runojaan yleisölle. Suomessakin suosittu laji tunnetaan täällä lavarunouden nimellä. Kuittinen on lajissa taitava, mistä todistaa varsin niukasti voittajalle hävitty kakkossija vuoden 2018 Slam Poetry SM-kisassa.
Viimeksi Kuittinen on kirjoittanut omaelämäkerrallisen spoken word -runoteoksen Shabnam. Kulttuurikeskus Caisassa keväällä koronapandemian vuoksi perutut esitykset tullaan näkemään syksyllä 2020. Teos kertoo Saaramarian ja hänen parhaan lapsuudenkaverinsa Shabnamin ystävyydestä sekä heidän epätasa-arvoisista mahdollisuuksistaan toteuttaa unelmiaan. Esityksessä on kaksi aikatasoa, tyttöjen lapsuuden aika Biharissa ja Intian nykyhetki, jossa Mumbain slummissa asuva Shabnam yrittää antaa tyttärilleen tilaa lapsuuteen ja leikkiin.
Kirjallisuus tarjoaa ideoita ja malleja
Kirjallisista vaikutteista kysyttäessä Kuittinen nostaa tärkeimpänä esiin tunnustetun, suomeksikin käännetyn nigerialaisen nykykirjailijan Chimamanda Ngozi Adichien teokset:
”Hänen maahanmuuttoon ja rasismiin liittyvät teemansa sekä kyky puhua vaikeista asioista kauniilla, runollisella kielellä, ovat kiehtovia.”
Kuittinen dramatisoi Adichien tekstin pohjalta ensimmäisen näytelmänsä On Monday Last Week, joka esitettiin Etcetera-teatterissa Lontoossa keväällä 2018.
”Vaikka kirjailijan kulttuuritaustaan oli vaikea samastua, tarina oli pieni ja helposti lähestyttävä, ja siksi uskalsin ottaa sen työstettäväksi.”
Esityksessä käsitellään Afrikasta Yhdysvaltoihin suuntautuvaa siirtolaisuutta, siihen liittyviä unelmia ja pettymyksiä sekä suhdetta valtaväestöön naisen näkökulmasta.
Klassikkokirjailijoista Nobel-palkittu Toni Morrison on opettanut Kuittiselle paljon kirjallisuuden mahdollisuuksista ja voimasta:
”Kirjallisuus on kokonaisvaltainen kokemus, jolla on kyky kohdistaa lukijan huomio vaikeisiin asioihin.”
Näytelmäkirjailijoista Arthur Miller yhdistää ihmisen yksityisen elämän ja yleiset yhteiskunnalliset rakenteet tavalla, jolla Kuittinen itsekin haluaa kirjoittaa.
Kuittinen on ollut kiinnostunut yhteiskuntafilosofiasta jo lukioajoistaan saakka. Opiskeluaikanaan hän osallistui Isossa-Britanniassa väittelykilpailuihin eri paikkakunnilla. Yksittäisistä filosofeista häntä kiinnostaa erityisesti Michel Foucaultin ajatukset vallasta ja siitä, miten eri tavoin ihmisiä hallitaan.
Ei julista vaan puhuttelee
Kuittinen kirjoittaa itselleen tutuista, mutta monille muille tuntemattomista asioista. Esimerkiksi Lontoon teatterifestivaaleilla vuonna 2018 esitetyn On Mother’s Day -näytelmän lähtökohtana on hänen vuodesta 2011 jatkunut kirjeenvaihtonsa kalifornialaisen kuolemaantuomitun vangin kanssa. Näytelmä ei kuitenkaan perustu suoraan kirjeenvaihtoon vaan on fiktiivinen tarina lapsen tasolle vankilassa taantuneesta kuolemaantuomitusta. Esityksen johtavana teemana on väkivallan siirtyminen lapsuuden kodista ihmisen myöhempään elämään. Näytelmällään Kuittinen haluaa vastustaa ihmisen epäinhimillistämistä:
”Vaikka joku olisi tehnyt niin vakavan rikoksen, että siitä rangaistaan kuolemalla, hän on kuitenkin yhä edelleen ihminen.”
Kuittisen näytelmät ovat yleensä pienmuotoisia yhden näytöksen esityksiä. Tähän mennessä laajin on ollut viime syksynä Helsingissä Valtimoteatterissa esitetty kaksinäytöksinen Voltti asfaltilla. Se on kahden näyttelijän voimin toteutettu esitys, jonka tapahtumapaikkana on siivoojien taukotilanakin toimiva siivouskeskus. Jälleen taustalla ovat taiteilijan omat kokemukset.
”Olen kuullut elävässä elämässä kaiken, mistä näytelmässä puhutaan”, kertoo laitoshuoltajan keikkoja pitkään tehnyt Kuittinen.
Näytelmän kirjoittamisen taustalla olivat Juha Sipilän hallituksen tekemät leikkaukset, jotka kurittivat pienipalkkaisia ihmisiä suhteellisesti eniten. Henkilöhahmoilla on kaksi erilaista strategiaa, joilla he yrittävät selvitä tilanteesta: toinen pyrkii sopeutumaan, toinen uhoaa taistelumieltä. Näytelmä kuvaa, miten työntekijät kääntyvät yhteistyön sijasta toisiaan vastaan.
Työn ja arjen keskellä syyllinen vaikeuksiin löytyy helposti mahdollisimman läheltä. Tämän näytelmän henkilöhahmoille se on pelottavaksi koettu pomo, jolla on poissa ollessaankin esityksessä suuri rooli. Kuittinen on halunnut tuoda esiin työntekijän näkökulman ja ohjata samalla katsojat laajempiin vallan rakenteisiin. Hän siirtää vastuuta niille, joilla on valta päättää yhteiskunnan resursseista koska näkee, että politiikassa on aina kyse ensisijaisesti resurssien jaosta. Valtaa käyttävät ne, jotka päättävät miten sitä jaetaan ja kenelle.
Kuittinen toivoo identiteettipolitiikan vahvan painotuksen rinnalle keskustelua työstä ja elintasosta. Hänen toivonsa taiteessa ja elämässä perustuu siihen, että ihmiset ovat yhteisöllisiä ja solidaarisia toinen toistaan kohtaan. Ruohonjuuritasoltakin voidaan haastaa valtaa, kun se tehdään yhdessä.
