”Julian Assange ja hänen edeltäjänsä Chelsea Manning asettivat elämänsä peliin antaakseen maailmalle silmäyksen amerikkalaisten sotarikoksiin Afganistanissa ja Irakissa. Wikileaksin kautta olemme kaikki saaneet tietoa Yhdysvaltojen sotilasmahdin toistuvista raporteista sen omista vääryyksistä siviilejä kohtaan. Olemme saaneet oppia kollektiivisen murhaamisen psykologiasta: tunne-etäisyyden ylläpitämisestä pyövelien ja uhrien välillä”, kirjoittaa pitkän linjan ruotsalainen journalisti Arne Roth.
Kulttuurivihkot on julkaissut Rothin artikkelin, jossa hän haastattelee Assangen saksalaista tukiliikettä vetävää Toimittaja-kirjailija Günter Wallraffia. Wallraff kertoo siinä muun muassa näin:
”Ennen meidän aloitettamme Saksassa ei ollut juuri mitään raportteja Assangesta. Kun hänet mainittiin, aihetta käsiteltiin alentuvasti ja hänen motiivejaan kyseenalaistettiin. Hänet vaiettiin kuoliaaksi. Mutta kun me nostimme esiin oikeusjutun faktoja, mielipide muuttui. Onnistuimme saamaan sen käännettyä.
Näen, että Ruotsi on yhä juuttunut samoihin ennakkoluuloihin, jotka vallitsivat Tanskassa vuoden 2020 alussa. Se, mikä on meneillään, muistuttaa ruotsalaisen oikeuslaitoksen voimien henkilökohtaista kostotoimea. Assangesta on tullut uhrikaritsa. On käsittämätöntä, että tämän suuruusluokan oikeusmurtuma on tapahtunut Ruotsissa. – –
YK:n kidutusraportoija Nils Melzer on tarkastellut Assange-oikeudenkäyntejä ruotsalaisissa arkistoissa. Hän hallitsee ruotsin kielen. Hänen johtopäätöksensä on, että virallinen Ruotsi lanseerasi raiskaussyytteen, jolta on puuttunut oikeudellinen perusta. Olisi voinut odottaa, että Melzerin näin ladattu syytös olisi herättänyt huomiota Ruotsissa. Mutta Ruotsin hallitus ilmoitti, ettei se pidä Melzeriä vakavasti otettavana, eivätkä ruotsalaiset viestimet reagoineet Melzerin johtopäätöksiin tai hallituksen suhtautumiseen häneen. Minulle tämä toimintatapa näyttäytyy anteeksiantamattomana.”
Lue koko artikkeli (Kulttuurivihkot 2/2021):
