Forssan mykkäelokuvafestivaalit ja Tampereen Loud Silents ovat suomalaisen mykkäelokuvakulttuurin lippulaivoja. Maailmalta tasokkaita mykkäelokuvajuhlia löytyy enemmänkin. Kulttuurivihkot haastatteli festareiden taiteellisia johtajia.
Mykkäelokuvat ovat jo pitkään kuuluneet elokuvafestivaalien ohjelmistoihin, usein tosin vain kuriositeettimielessä. Ensimmäisiä kotimaisia aiheelle omistautuneita festivaaleja saatiin odottaa pitkä tovi, kunnes Forssassa järjestettiin Forssan Kansainväliset Mykkäelokuvafestivaalit vuonna 2000. Forssalaiset saivat hääriä mykkäelokuvien parissa yksin yli vuosikymmenen, kunnes Tampereella järjestettiin Loud Silents -mykkäelokuvatapahtuma keväällä 2013.
Molemmat tapahtumat ovat ammattitaidolla toteutettuja, hieman erilaisiin konsepteihin luotuja tapahtumia, joissa tarjotaan aikakauden elokuvia laidasta laitaan. Siinä missä forssalaiset ovat alusta alkaen luottaneet perinteisempään säestystyyliin, on Tampereella sekoitettu onnistuneesti uutta ja kokeellista äänimaailmaa vanhoihin tarinoihin. Tapahtumat eivät siis millään tavoin kilpaile keskenään vaan täydentävät toisiaan ja tarjoavat elokuvien ystäville lisää vaihtoehtoja.
Mykkäelokuvia Loimijoen rantamilla
Forssan vuonna 1906 rakennettu Elävienkuvien teatteri ehti vuosien varrella ränsistyä pahoin. Teatterin kunnostuksen myötä syntyi idea, josta on vuosien saatossa kasvanut kansainvälinen, viikon kestävä elokuvatapahtuma. Alku oli kuitenkin varsin hankala, muistelee festivaalien taiteellinen johtaja Ville Koivisto.
”Alussa meillä oli todella vain ilmaan heitetty idea, johon ei tainnut uskoa kukaan muu kuin me. Kenelläkään meistä ei ollut kontakteja minnekään, joten festivaali luotiin aivan nollatasolta. Nyt tilanne on sellainen, että eri arkistot ja keräilijät tarjoavat meille elokuvia, eli jotain olemme vuosien saatossa tehneet oikein.”
Ensimmäiset vuodet menivät opetellessa. Selkeää kokonaiskuvaa hahmoteltiin, elokuvia esitettiin useassa paikassa, ja usein festivaalit rakennettiin täysin ilman tiettyä teemaa. Nyttemmin teemat päätetään hyvissä ajoin, ja esityspaikaksi on valikoitunut yli satavuotias Elävienkuvien teatteri.
”Näytösten keskittäminen Elävienkuvien teatteriin on paitsi helpottanut omaa työtämme myös parantanut festivaalivieraiden viihtymistä. Konsepti on helpompi pitää koossa, ja katsojien on helppo seurata, mitä milloinkin esitetään, kun kaikki on niputettu yhteen paikkaan. Poikkeuksena tietysti satunnaisesti järjestämämme juhlanäytökset, jotka hoidamme urheilutalo Feeniksissä.”
Festivaalit ovat siis vakiinnuttaneet sekä paikkansa että konseptinsa, minkä lisäksi myös yleisöpohja on hyvin pitkälti sama vuosi toisensa jälkeen. Millaisia tulevaisuudennäkymiä tämä tarkoittaa, onko uusia suunnitelmia jo tehty vai pitäydytäänkö hyväksi havaitussa rungossa?
”Uusia suunnitelmia kehitellään koko ajan. Tällainen on esimerkiksi suunnittelemamme amatöörielokuvien esityspaikka, jonka olemme aikeissa sijoittaa lauantaiaamuun. Eli joka vuosi aiomme esittää yhden amatöörien tekemän mykkäelokuvan ilmaisnäytöksenä, mikäli vain saamme riittävän laadukkaan teoksen käsiimme. Tästä tulemme kertomaan enemmän festivaalien kotisivuilla.”
Festivaaleilla on esitetty vuosien saatossa jo pitkälti yli sata elokuvaa ja teemojakin on ollut laidasta laitaan. Kuinka festivaalien pohjatyö tehdään ja itse tapahtuma rakennetaan?
”Katsojapalaute on tietysti ensiarvoisen tärkeää, ja pyrimme täyttämään toiveita mahdollisimman kattavasti – koskivatpa ne sitten elokuvia tai säestäjiä. Palaute käsitellään ennen vuodenvaihdetta pitämässämme ideariihessä, jossa päätämme seuraavan vuoden ohjelmistosta. Seuraavan vuoden alussa alamme metsästää elokuvia maailman turuilta ja toreilta. Vaikeaa ei ole se, mitä esitämme, vaan se, mistä saamme sen esitettäväksemme. Onneksi olemme pystyneet luomaan vuosien saatossa hyviä suhteita ympäri maailmaa, joten tehokas työryhmämme voi huoletta suunnitella teemoja tuleviksi vuosiksi eteenpäin.
Eli festivaalien tulevaisuus on siis hyvissä käsissä?
”Kyllä. Meillä on toimiva kokonaisuus, osaava talkooryhmä ja loistavat säestäjät, jotka palaavat festivaaleille mielellään. Innostunut ja laatutietoinen yleisö pitää puolestaan meidät jatkuvasti varpaillamme ja kertoo kyllä, jos festivaaleja ei koeta onnistuneeksi. Vielä kun näkisi sen päivän, että Forssan Mykkäelokuvayhdistyksellä olisi varaa restauroida jokin tuhoutumassa oleva elokuva ja esittää se maailman ensi-illassa Elävienkuvien teatterissa. Silloin olisin enemmän kuin tyytyväinen.”
Äänekkäästi mykistä
Monet elokuvajuhlat ja -tapahtumat tuntuvat saavan alkunsa päähänpistosta. Niin myös Tampereella järjestettävä Loud Silents -mykkäelokuvafestivaali, joka järjestettiin tänä keväänä toisen kerran. Kotimaisen festivaalikentän tuoreimman tulokkaan puuhamies Otto Kylmälä uskoo kuitenkin vakaasti Loud Silentsin ottavan paikkansa festivaalitarjonnan joukossa ja pitää keväistä ajankohtaa erinomaisena.
”Halusimme pitää sopivan raon aikataulullisesti Tampereen ja Sodankylän festivaaleihin, jotka molemmat järjestävät upeita mykkäelokuvanäytöksiä. Sen lisäksi huhtikuun loppu ja toukokuun alku on muutenkin hyvä ajankohta, sillä kaikki opiskelijat eivät ole lähteneet vielä lomilleen.”
Suuri osa suomalaisista elokuvafestivaaleista tarjoaa vähintään yhden säestetyn mykkäelokuvaesityksen, joka on yleensä tunnettu klassikko. Loud Silents haluaa tarjota mykkäelokuvaharrastajille hieman erilaisen tapahtuman, ja siksi ohjelmisto sisältääkin sekä avantgardea että erikoisia säestysratkaisuja – perinteisiä pianosäestyksiä ei festivaaleilla Kylmälän mukaan nähdä.
”Meidän festivaalissamme on pitkälti kyse siitä, että haluamme luoda katsojille livekokemuksia. Ideana ja lähtökohtana on kasvattaa erilaisten säestysmuotojen ja -variaatioiden roolia mykkäelokuvaesityksissä. Jokainen säestys ja musiikkikappale antavat oman värinsä ja assosiaationsa säestettävään elokuvaan tehden siitä näin ollen aina uuden kokemuksen. Tätä mukaillen voisi sanoa, että voisimme esittää samat elokuvat aina vain uudestaan, koska jo pelkästään erilaiset säestäjät ja musiikkityylit tekisivät esityksistä ja elokuvista kokemisen arvoisen tapahtuman.”
Toinen mielenkiintoinen ohjelmistoon liittyvä seikka koskee kotimaista elokuvaa. Kylmälä liputtaa niiden puolesta estoitta ja haluaa esittää joka vuosi ainakin yhden kotimaisen elokuvan.
”Suomalaisen mykkäelokuvan mukanaolo on tärkeää jo oman elokuvahistoriamme vuoksi, sillä sitä ei saa yksinkertaisesti unohtaa. Tällaisten tapahtumien avulla suomalaisen mykkäelokuvan asemaa ja näkyvyyttä voi parantaa niin Suomessa kuin ulkomaillakin.”
Ensimmäisenä keväänä katsomo oli lähestulkoon täysi, mutta tänä vuonna yleisökato vaivasi – liekö syynä olleet Tapparan pelaamat jääkiekon SM-finaalit, erinomainen kevätsää vai mikä. Takaisku ei kuitenkaan lannista Kylmälää, sillä hän tietää toisen vuoden olevan aina ensimmäistä vaikeamman.
”Loud Silents -festivaalin konsepti on melko vahva. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan siitä, että ihmiset kerääntyvät katsomaan tarinoita ja kuuntelemaan musiikkia. Lisäksi meidän festivaalityöryhmämme on täynnä ikuisia optimisteja ja uusien ideoiden kehittelijöitä, joten jos meiltä kysytään, festivaalia järjestetään vielä sadankin vuoden päästä.”
Toronto Silent Film Festival, Kanada
Toronto tuo useimmille mieleen jääkiekon ja Toronto Maple Leafsin, NHL:n perinteisen suurseuran, jota suurin menestys on kuitenkin kiertänyt viime vuosikymmenien ajan. Itse asiassa Toronto on paljon muutakin kuin jääkiekkoa, se on myös elokuvaa: Toronto on Mary ja Jack Pickfordin, Allan Dwanin ja David Cronenbergin synnyinkaupunki, sen Toronto Film Society -elokuvayhteisö on toiminut yhtäjaksoisesti vuodesta 1948, siellä asuu mainio mykkäelokuvakirjoittaja Chris Edwards, eikä sovi unohtaa kaupungissa järjestettäviä mykkäelokuvajuhlia, jotka näkivät päivänvalon vuonna 2010.
Toronto Silent Film Festival (TSFF) on Kanadan ainoa mykkäelokuvatapahtuma ja poikkeaa monista muista elokuvatapahtumista erityisesti esitysten osalta, sillä ne eivät rajoitu tiettyyn teatteriin tai tietylle alueelle, vaan kuusipäiväiset elokuvajuhlat levittyvät koko kaupunkiin. ”Näin elokuvat on mahdollista viedä lähemmäs katsojia, mikä onkin osoittautunut erittäin toimivaksi ratkaisuksi”, sanoo festivaalien perustajajäsen toinen johtaja, Shirley Hughes.
Poikkeavaa tapahtumassa on myös se, ettei se syntynyt hetken mielijohteesta, vaan pikemminkin asia kypsyi Shirley Hughesin mielessä pitkään. Hän itse oli nuorempana päässyt katsomaan livesäestyksellä esitettyjä mykkäelokuvia teattereissa ja halusi tarjota saman mahdollisuuden myöhemmin muillekin. Shirleyn mukaan ”elokuvat on tarkoitettu nähtäviksi, ei säilytettäviksi arkistojen hyllyillä. Sitä paitsi, jos ihmiset näkevät näitä elokuvia, he kenties haluavat niiden säilyvän myös tuleville sukupolville.”
TSFF on vielä toistaiseksi melko pieni elokuvatapahtuma. Työryhmään kuuluu tällä haavaa vain neljä henkilöä, mikä pitää tietysti ryhmän tiiviinä ja kommunikoinnin helppona. Koska Shirley vastaa festivaalien ohjelmiston suunnittelusta, onkin syytä kysyä, millä perusteilla hän kulloisiakin teemoja hahmottelee.
”Yritän löytää mieluiten teoksia, jotka linkittyvät jollain tasolla toisiinsa. Tänä vuonna aloitamme Pohjoismyrskyllä (1928) ja päätämme Viimeiseen määräykseen (1928), jotka molemmat käsittelevät päähenkilöidensä henkisen puolen luhistumista. Suurkaupungin tyttö (1930) puolestaan kuvaa Pohjoismyrskyn tavoin väärään paikkaan ja joukkoon joutumista ja tunteiden tukahtumista. Chaplinin ja Linderin välinen kytkös on historiallinen, eli sekin on tarkkaan harkittu.”
Kahta asiaa Shirley on painottanut koko festivaalien olemassaolon ajan: mukana on oltava aina vähintään yksi komedia, jonka lisäksi livesäestys on ehdoton ja siitä voidaan lipsua vain Chaplinin kaltaisen virtuoosin tapauksessa.
”Komedian mukanaolo on perusteltua kahdestakin syystä. Ensinnäkin, komedian taso mykkäkaudella oli valtavan korkea, ja sekä pitkien että lyhyiden komedioiden joukossa on useita mestariteoksia. Toiseksi, yleisö rakastaa niitä ja erityisesti lapset innostuvat komedioista valtavasti – lasten raikuva nauru ja valtava ilo onkin yksi suurimmista palkinnoista, jonka festivaalijärjestäjänä saan. Säestys puolestaan kohottaa elokuvan pelkästä katselutilanteesta suuremmaksi tapahtumaksi.”
Tällaisen tapahtuman järjestäminen ei ole pelkkää hauskanpitoa, vaan se vaatii valtavasti työtä, aikaa ja suunnittelua. Yleisöä pitää houkutella, katsojien kiinnostusta ylläpitää ja heidän toiveitaan kuunnella. Suurin ongelma on kuitenkin rahoitus, mykkäelokuvafestivaaleille kuin ei liiemmin ole rahoittajia tyrkyllä.
”Ilman muuta haluaisin esittää kaikki elokuvat 35 mm:n filmiltä sekä kutsua mukaan lisää säestäjiä. Tämä on valitettavasti mahdotonta, eikä ainakaan meillä tällä hetkellä ole varaa moiseen. Kenties tulevaisuudessa, kun sana leviää ja yleisö löytää festivaalimme yhä paremmin, asiat muuttuvat suotuisammiksi. Siihen asti ei auta kuin tehdä töitä ja toivoa, että yleisö jakaa rakkautemme mykkiin elokuviin ja he jakavat sen toistensa kanssa.”
Le Giornate del Cinema Muto, Pordenone, Italia
Le Giornate del Cinema Muto – tuttavallisemmin Pordenone – on Pohjois-Italiassa järjestettävä mykkäelokuvafestivaali, todellinen harrastajien ja ammattilaisten elokuvallinen pyhiinvaellustapahtuma. Viikon kestävät mykkäelokuvajuhlat ovat kokeneet vuosien saatossa niin ylä- kuin alamäkiäkin, mutta pienten notkahdusten jälkeen on onnistuttu aina palaamaan korkealle tasolle. Vuodesta 1982 järjestetyn festivaalin johtajana toimii tätä nykyä englantilainen David Robinson (s. 1930), mies monen hienon mykkäelokuvakirjan takaa. Kiireistään huolimatta Robinson ehti vastata muutamaan kysymykseemme.
Kulttuurivihkot: Olet kirjoittanut useita kirjoja ja olet erittäin tunnettu tekijä elokuvapiireissä. Milloin kiinnostuit mykkäelokuvista?
David Robinson: Rakastan populaareja taiteita ja olen aina nähnyt mykkäelokuvan erittäin omalaatuisena tyylinä, joka saavutti hyvin lyhyessä ajassa suuret taiteet ja taiteellisen ilmaisun.
Kulttuurivihkot: Pordenonen mykkäelokuvafestivaalit (Le Giornate del Cinema Muto) järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1982. Kuinka kauan olet ollut mukana festivaaliorganisaatiossa?
David Robinson: Kävin festivaaleilla ensimmäisen kerran vieraana vuonna 1985, joka oli festivaalin neljäs vuosi. Minusta tuli festivaalin johtaja muistaakseni vuonna 1998 (17. vuosi), vaikka vaikutinkin jo edeltävänä vuonna melko paljon ohjelmistoon. Joka tapauksessa, olen ollut johtajana 16 vuotta 32:sta, joten tänä vuonna olen ollut johtamassa festivaaleja yli puolet sen historiasta. Onko se liian kauan? Enpä tiedä. Tällä hetkellä ainakin vaikuttaa siltä, että ohjelmistomme vain paranevat vuosi vuodelta.
Kulttuurivihkot: Mikä tarkalleen ottaen on toimenkuvanne festivaaliorganisaatiossa ja kuinka paljon ihmisiä siinä kaikkiaan on?
David Robinson: Virallisesti olen festivaalin johtaja. Joskus ihmiset kuvailevat minua taiteelliseksi johtajaksi, mutta en usko että taiteellisia ja hallinnollisia tehtäviä voi erottaa toisistaan luontevasti. Ne ovat liiaksi kytköksissä toisiinsa. Festivaalin ”direttivo”, johtokunta, koostuu kuudesta italialaisesta, jotka ovat olleet mukana festivaaleilla sen alkuajoista lähtien.
Festivaalilla työskentelee direttivon lisäksi ympärivuotisesti kolme ihmistä, mutta ei silti kokopäiväisesti. He ovat hallinnoitsija Federica Dini, tiedottaja Giuliana Puppin ja elokuvasihteeri Elena Beltrami, jonka ajasta suurin osa kuluu tosin työskennellessä Cineteca del Friulin arkiston parissa. Itse festivaalin aikana työryhmä laajenee kahdella tai kolmella ihmisellä, jotka tulevat pari kuukautta ennen festivaalia. Ja tietenkin joukkoomme kuuluu myös vapaaehtoisia.
Kulttuurivihkot: Teillä on ollut vuosien mittaan monia teemoja. Kuinka vaikeaa on kehitellä teema ja kuka päättää niistä?
David Robinson: Suurilta osin teemoista päätän minä yhdessä direttivon kanssa. Nämä päätökset perustuvat ehdotuksiin, joita akateemikot, asiantuntijat ja arkistoijat tarjoavat meille. He ottavat sitten myös osaa itse ohjelmiston laatimiseen ja katalogin kirjoittamiseen.
Kulttuurivihkot: Entä kuinka kauan kestää luoda festivaalin ohjelmisto? Milloin aloitatte seuraavan vuoden suunnittelun?
David Robinson: Muodollisesti aloitamme seuraavan vuoden suunnittelun päivän sen jälkeen kun edellinen on päättynyt, mutta todellisuudessa työ alkaa jo aikaisemmin. Joitakin projekteja on kypsytelty vuosia, mutta suuri osa keskusteluista ja seuraavan vuoden suunnitteluista käydään myös itse festivaalin aikana.
Kulttuurivihkot: Olette näyttäneet vuosien varrella erittäin harvinaisia elokuvia. Kuinka helppoa ja/tai tärkeää on tehdä yhteistyötä kansainvälisten elokuva-arkistojen kanssa?
David Robinson: Meillä on loistava yhteistyö arkistojen kanssa, josta olemme riippuvaisia. Olemme erittäin tarkkoja siitä, että jokainen elokuva saa parhaimmat mahdolliset näytösolosuhteet, joten teemme myös paljon töitä sopivan säestyksen valitsemiseen. Uskon että arkistot ovat itse asiassa erittäin iloisia saadessaan uudet restaurointinsa näytille Pordenoneen.
Kulttuurivihkot: Kuka valitsee muusikot? Entä kuinka helppoa on ensikertalaisten päästä soittamaan teillä?
David Robinson: Käyn viikkoja ennen festivaaleja keskusteluja muusikoiden kanssa, jotta saisin selville heidän mieltymyksensä ja mitä he haluaisivat säestää. Tietysti on olemassa myös sellaisia elokuvia, joita kaikki haluavat säestää. Näissä tilanteissa joudun tekemään usein sen vaikean viimeisen päätöksen – Salomonin tuomion!
Kulttuurivihkot: Pordenonen festivaalien historia on loistokas, mutta millaisena näette sen tulevaisuuden? Säilyttääkö festivaali suosionsa vai kenties kasvaako se vielä entisestään?
David Robinson: Festivaali säilyy ihmisten suosiossa, kunhan teemme työmme hyvin: etsimme hyviä elokuvia ja laadimme ohjelmiston älykkäästi. Kamppailemme väistämättä pienentyneiden budjettien kanssa, mutta olemme kuitenkin aina löytäneet keinot näihin ongelmiin, ilman että ohjelmiston laatu kärsii.
Kulttuurivihkot: Minkälaisia neuvoja antaisit uudelle festivaalivieraalle (kuten toivon mukaan minulle, ensi syksynä)? Pitäisikö yrittää katsoa kaikki, vain mielenkiintoiset elokuvat sieltä täältä, improvisoida vaiko tehdä tiukka suunnitelma ja pysyä siinä?
David Robinson: Ennen kuin teet mitään muuta, selaile katalogia läpi, ja katso, jos jotkut sarjat kiinnostavat sinua enemmän kuin toiset. Kokeile silti kaikkea. Jos kuitenkin huomaat alkavasi ikävystyä jo ensimmäisen kelan jälkeen, voit huoletta poistua ja käydä juomassa seuraavaan näytökseen valmistavat kahvit. Esityksiä on tauotta, ja jotkut kyllä katsovat kaiken. En kuitenkaan usko, että se on järkevää kaikille… mutta toisaalta, jos olet innostunut ja stimuloitunut näkemästäsi, katselukuntosi voi olla rajaton.
San Francisco Silent Film Festival, Yhdysvallat
Festivaalimatkamme kaukaisin pysäkki on Tyynenmeren rannalla sijaitseva San Francisco, Likaisen Harryn ja kumppaneiden kotikaupunki, jossa järjestettävät mykkäelokuvajuhlat lukeutuvat Yhdysvaltojen pitkäikäisimpien elokuvatapahtumien joukkoon. Vuodesta 1996 järjestetyillä festivaaleilla on esitetty vuosien saatossa monia kuolemattomia elokuvia − mm. Kevin Brownlow’n tuorein Napoleon-restaurointi lähti täältä valloittamaan maailmaa vuonna 2012 − ja tapahtumasta onkin muodostunut yksi amerikkalaisten mykkäelokuvaharrastajien pyhiinvaelluspaikoista.
Festivaalit syntyivät siis aikana DVD:tä, joka ainakin itselläni oli tärkeä askel elokuvaharrastuksessani, onhan nykyään erittäin moni klassikko saatavana hyvälaatuisena versiona myös kotikokoelmiin (vastaavasti pitää tosin muistuttaa, ettei suuri osa videokasettijulkaisuista päädy koskaan hopeakiekolle). Kotiteatterista huolimatta olen sitä mieltä, ettei siitä ole elokuvateatterikokemuksen voittajaksi, ja samaa mieltä on myös San Francisco Silent Film Festivalin (SFSFF) taiteellinen johtaja Anita Monga, joka näkee kotiteattereissa myös jotain hyvää:
”Kotiteatterit ’kouluttavat’ ihmisiä elokuvien maailmaan. Kotona katsominen on helppoa ja sieltä käsin voi rauhassa tutustua eri genreihin ja tekijöihin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kotona katsottu elokuva voittaisi kokemuksena aidon teatteritapahtuman – etenkään mykkäelokuvia ei voi kokea kunnolla kotioloissa. Elokuvatapahtuman kokemisen tärkeydestä kertoo mielestäni paljon se, että klassikkoelokuviin keskittyvien festivaalien määrä on viime vuosina noussut.”
Kulttuurivihkot: Neljäpäiväisen festivaalin järjestäminen ei taida olla aivan helppo tehtävä?
Anita Monga: ”Teemme tällä hetkellä jo töitä ensi vuoden festivaalin eteen, Anita Monga kertoo. Tämä on siis ympärivuotista työtä, sillä festivaalien lisäksi järjestämme myös muutamia muita esitystapahtumia vuoden aikana.”
Itselleni tuli hienoisena yllätyksenä, ettei festivaalilla ole koskaan varsinaisia teemavuosia, vaan Anita Mongalle on tärkeämpää pitää ohjelmisto tasapainossa. Vaikka festivaaleilla halutaan myös syventää yleisön elokuvatuntemusta, sitä ei tehdä harkitsemattomasti, vaan tärkeää on esittää hyviä elokuvia. Tämän vuoden ohjelmisto koostuu noin kolmestakymmenestä nimikkeestä, joten valinnanvaraa löytyy varmasti jokaiselle.
Kuten kaikkien mykkäelokuvafestivaalien kohdalla, myös San Franciscossa pidetään säestäjiä korkeassa arvossa. Jokainen festivaalikatsomossa istunut tietää, että heikkotasoinen säestys pystyy latistamaan suurimmankin klassikon, kun taas hienolla säestyksellä saadaan hieman vaatimattomammastakin elokuvasta irti enemmän kuin olisi kenties mahdollista. SFSFF:n säestäjäluetteloa lukiessa huomaa, ettei muusikoiden kohdalla ole todellakaan pihistelty.
Anita Monga: ”Tämä vuoden säestäjätulokas on saksalainen perkussiomestari Frank Bockius. Lisäksi säestäjinämme ovat jo vuosien ajan toimineet Stephen Horne, Donald Sosin, Alloy Orchestra, Mont Alto Motion Picture Orchestra, Matti Bye Ensemble… He ovat uskomattomia! Muista vieraistamme haluan mainita vakiokävijämme David Thomsonin sekä Jeffrey Vancen.”
Kulttuurivihkot: Festivaalien tulevaisuus näyttää siis hyvältä?”
Anita Monga: ”Ehdottomasti. Olemme kasvaneet vuosien saatossa vähitellen ja saavuttaneet suosiota niin tavallisen yleisön kuin ammattilaistenkin keskuudessa. Elokuvaohjaaja Alexander Paynen mukaan ’SFSFF on ainutlaatuinen tapahtuma, joka tavoittaa sekä puhdasveriset harrastajat että elokuvia tuntemattomat uteliaat’. Voisiko tätä paremmin tiivistää?”
Forssan mykkäelokuvafestivaalit:
http://www.forssasilentmovie.com/
Loud Silents Festival:
http://loudsilents.com/
Toronto Silent Film Festival:
http://www.torontosilentfilmfestival.com/
Le Giornate del Cinema Muto:
http://www.cinetecadelfriuli.org/gcm/
San Francisco Silent Film Festival:
http://www.silentfilm.org/
Kulttuurivihkojen numerossa 3/2014 on teemana mykkäelokuvat.
